Olen raskaana ja loppu häämöttää. En ole saanut nukuttua enää viimeiseen kahteen kk:een kuin korkeintaan 3 h/pv&yö ja usein menee vuorokausi ihan kokonaan nukkumatta. Ensinnäkään en tunne edes väsymystä ja toiseksi minulla ei ole minkäänlaisia huolia tai murheita, jotka minua pitäisivät hereillä. Tämän on oltava jotain hormoonien sekamelskaa.
Legurit vaan sanovat, että yritä nyt ihmeessä nukkua, kun sitten kun vauva on täällä, et saa sen puolesta nukkua. Ihan kiva, mutta kun en voi. Minulle määrättiin homeopaattisia unilääkkeitä, joista ei ole yhtään apua. Ekalla kerralla hieman rauhoittivat (olen kyllä muutenkin hyvin rauhallisella mielellä nykyään), mutta siihen jäi niiden vaikutus.
Onko muilla ollut samoja ongelmia? Miten sitten jaksaa 1.) synnytyksen rasitukset ja 2.) unettomat yöt vauvan kanssa, kun ei jo tässä vaiheessa nukuta?
Unettomuus
5
222
Vastaukset
- Cat
Olen nyt vasta raskausviikolla 26 ja nyt jo unirytmi on ihan sekaisin. Jos menen väsyneenä ajoissa nukkumaan, esim. yhdeksän ja kymmenen välillä niin herään taatusti aamuyöstä kolmen aikoihin ja valvon monta tuntia ennen kuin taas nukahdan hetkeksi. Ja jos kitkuttelen puoleen yöhön asti niin kuudelta olen jo ihan virkeänä ylhäällä.
Viime viikolla olin kipeänä ja nukuin päivällä kahden tunnin päiväunet, jonka seurauksena mua alkoi nukkuttamaan vasta aamuyöstä puoli neljän aikaan.
Vielä kesällä jaksoin nukkua normaaleja lähes kymmenen tunnin yöunia.
Vähitellen tää alkaa käymään rasittavaksi... toivoisin että löytäisin jostain tarpeeksi voimia nukkumiseen. Ehkä elämässä on niin paljon kaikkea uutta meneillään, että fyysinen puoli ei malttaisi levätä. Silti vain tuntuu ihmeelliseltä että unen tarve lyhenisi näin nopeasti neljällä tunnilla. - 3xäiti
Olkaa tyytyväisiä, jos tulette toimeen noin vähällä unella! Jos et tunne väsymystä, niin miksi käyttää mitään unilääkkeitä? Olishan se vähän eri asia, jos tuntisit itsesi tosi väsyneeksi koko ajan, muttei uni tulisi silti. Omat lapseni eivät ole valvottaneet koskaan, joten turha ruveta etukäteen odottamaa "valvottavaa vauvaa". Taitaa olla enempi myytti tuollainen, että vauvat muka säännönmukaisesti valvottaisivat.
- äitix4
Alkuraskaus väsymyksien jälkeen on normaalia valvoa,ihan samoin on itselläni ollut ei väsytä ja en nuku.Vauvan syntymän jälkeen saa ihmeellistä enerkiaa ja jaksaa hoitaa vauvan,se nukkumis rytmikin yleensä saapuu synnytyksen jälkeen,ja jos tuntuu kamalaa väsymystä voi ja kannattaa sairaalassa levätä,ehkä viipyä muutama päivä pidempään lepäämässä.
- hätää
Oletko ihan varma, että nukut vain noin vähän? Jos vietät yösi kuitenkin vuoteessa, nukut paljonkin itse sitä tajuamattasi ja vain luulet nukkuvasi vain pienen ajan.
Toisaalta, jos nukut vuorokaudessa kumminkin yhteensä kuusi tuntia (3h/pv&yö), ei se ole kauhian vähän aikuiselle ihmiselle.- Uneton
Nukun kyllä valitettavasti vain korkeintaan 3h / vuorokaudessa. 6h olisi ihana ja tiedän sen myös normaalille aikuiselle riittävän. Jää vain unelmaksi, mutta kuten sanottu olen raskauden viime metreillä ja kohta sitä alkaa sitten eril. unirytmin vauvan myötä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Vihreiden, SDP:n ja Vasemmistoliiton kannattajista selvästi alle puolet on miehiä
ja silti joku punafeministi valitti kokoomuksen naiskannattajien puutteesta, vaikka siellä on enemmän naisia kuin punavi802691On tiedossa, että venäjämieliset diggaavat diktatuurista venäjää
jossa ei esim. ole sanan- ja lehdistönvapautta. Mutta keitä nämä venäjän palvojat sitten ovat, ei heitä toki paljon ole572631Ensin Henry Novak ja nyt sitten se Irlannin tapaus
jossa mustaihoinen afrikkalainen mieshenkilö puukottaa valkoihoista maassa makaavaa miestä useita kertoa pään alueelle.682578Belfastissa käynnissä kunnon persuilu
Joku random mamu tekee rikoksen, niin sikäläiset naamiopersut kostavat tuhoamalla kantaävestön omaisuutta. Liekö siellä842499Tytti Tuppurainen: Suomen pakolaiskiintiö pitäisi nostaa 10 000 vuodessa
asia on faktaa, noin Tytti sanoi aiemmin. Kun taas Orpon hallitusohjelman mukaisesti Suomen pakolaiskiintiö on pudotettu771999Islamovasemmistolaisuus - tälläista termiä käytetään
Termi tarkoittaa alunperin äärivasemmiston ja muslimifundamentalistien liittoa, jonka ytimessä oli antisemitismi. Isl481995Persujen kannatusromahdus tekee kesästä 2026 nautinnollisen
Satoi tai paistoi, niin Suomen kansalaisella on kuluvana kesänä syytä hymyyn. Niin upealta tuntuu persujen kannatusroma1401853Julkista rahaa ei tule antaa senttiäkään yksityisille yrityksille
Julkinen raha on meidän yhteistä rahaa, ja se raha on tarkoitettu yhteiseen käyttöön, kuten esimerkiksi tuottamaan palve291422Martina Aitolehti läpäisi Erikoisjoukot - Tilittää umpirehellisenä kuvauksista
Martina Aitolehti selvisi Erikoisjoukot koulutuksesta. Hän myös malttoi pääosin pitää mölyt mahassaan, vaikka saikin ko351420Mitä tapahtui?
Mitä tapahtui keskiviikkoiltana kun oli paljon hälytysajoneuvoja ja mediheli?151351