Näitäkin oikeusmurhan uhreja on paljon.
Räikeimpänä esimerkkinä voisi mainita vaikkapa M. Huhta, joka tuomittiin harvinaisen huteralla näytöllä.
Myöskin erään Porvoolaisäidin kohtalo hirvittää.
Syyttömät elinkautisvangit
12
2211
Vastaukset
- saa perin heppoisin todistein
Elinkautisia jaetaan kuinn karkkia, heitä on vankiloissa jo 150! Takuulla heistä monet ovat syyttömiä.
- HenrikEinariErä
Ronjasta en tiedä sanoa, mutta sopii kysyä oliko päässä kaikki niin kohdallaan, että EK:n ansaitsi. Kaksi muuta melko varmaa tapausta sen sijaan tiedän.
Toinen on Keijo I, alkoholisoitunut pitkän linjan venkula, jolle ei poliisilaitoksen tutkintapuolella eikä oikeuslaitoksessa rikoshistoriansa vuoksi löytynyt sympatiaa eikä edes oikeutta siinä vaiheessa, kun nuori tutkija alkoi ansaitsemaan kannuksiaan lähtemällä tutkimaan tapaturman sijasta henkirikosta. Keijo I oli yhdessä toisen laitapuolen kulkijan kanssa nauttinut korvikealkoholia, ja jossain vaiheessa ryyppykaveri oli palanut kuoliaaksi jossakin hississä. Keijo I:n vaatteista ei ollut löytynyt palokaasuja, joku taksimies oli nähnyt vainajan ennen paloa yksin ko. hississä, ja jotain muitakin epäselvyyksiä Keijo I toi esiin keskusteluissamme.
"Kannelmäen kidutusmurhaaja" Aki P sai myös reilusti ylimääräistä. Tässä tapauksessa vaikuttaa siltä, että rankan yhdessä tehdyn pahoinpitelyn jälkeen varsinaiseen surmatyöhön olisi myöhemmin yöllä syyllistynyt kaksikon ymmärrystä vailla olleeksi todettu toinen jäsen, Mika H yksin. Kun hullulle ei voida EK:ta antaa, niin pitihän se jollekin leipoa.- pöytäkirjat
nähneenä olen samaa mieltä sun kanssa et syytön mies lusii ek:ta!
- oikeassa
eihän muranenkaan niitä ihmisiä tappanut vaan nuoli ja luoti käsittämätöntä että voidaan tuomita noin heppoisin perutein mutta pakkohan se ek oli jolleen antaa kun sinne saliin oli tultu asianajaja tai syyttäjä ei sitä halunnu ni murasellehan se lätkäistiin ja ihan ilman perusteia.....syytö mies sekin entä s valjakkala tai jammu
- Allan T.
Jokainen Huhtan tapaukseen tututstunut vakuuttuu hänen syyllisyydestänsä. Kannattaa lukaista vaikkapa Poliisi Kertoosta.
Porvoolaisäiti on myös aukottomasti todistettu syylliseksi.
Mielestäni elinkautinen on liian vähän siitä että ottaa harkitusti toisen hengen pois. Siviiliinhän pääsee naispuolisena keskimäärin 10 - 12 vuoden käkkimisellä. Miehet sen puoleen joutuvat peniskateuden uhriksi ja käkkivät muutaman vuoden enemmän.
Syyllisyyskynnys on mielestäni liian korkealla. Monet pääsevät kuin koira veräjästä vrt.Bodom.
Syyttömiä elinkautisistujia ei Suomessa ole ainuttakaan. Olkoot onnellisia ettei kuolemanrangaistusta ole. Henkilökohtaisesti sitä kyllä kannatan, tietyin reunaehdoin.- Jimbo
Maija Huhta eli siis se "unimurhasta" tuomittu nainen oli taatusti syyllinen. Lukekaa oikeasti Hannes Markkulan "Kuusi Suomalaista murhaa". Ei Huhta sitä tuomiotaan niin heppoisin perustein saanut.
Sen sijaan yksi aika räikeä esimerkki löytyy vuodelta 1983, jolloin Orvokki Lylys niminen nainen, jonka Korkein oikeus tuomitsi elinkautiseen ÄÄNESTYKSELLÄ. Lylys oli syyllinen äänin 3-2. Eli Lylys oli Korkeimman oikeuden mukaan siis melkein syytön.
Toinen räikeä esimerkki heppoisesta elinkautistuomiosta on Inga Kruus, joka tuomittiin vuonna 1993 ns. Karkkilan viljelijäsurmasta. Kruus armahdettiin tämän vuoden toukokuussa. - Jimbo
Jimbo kirjoitti:
Maija Huhta eli siis se "unimurhasta" tuomittu nainen oli taatusti syyllinen. Lukekaa oikeasti Hannes Markkulan "Kuusi Suomalaista murhaa". Ei Huhta sitä tuomiotaan niin heppoisin perustein saanut.
Sen sijaan yksi aika räikeä esimerkki löytyy vuodelta 1983, jolloin Orvokki Lylys niminen nainen, jonka Korkein oikeus tuomitsi elinkautiseen ÄÄNESTYKSELLÄ. Lylys oli syyllinen äänin 3-2. Eli Lylys oli Korkeimman oikeuden mukaan siis melkein syytön.
Toinen räikeä esimerkki heppoisesta elinkautistuomiosta on Inga Kruus, joka tuomittiin vuonna 1993 ns. Karkkilan viljelijäsurmasta. Kruus armahdettiin tämän vuoden toukokuussa."Sen sijaan yksi aika räikeä esimerkki löytyy vuodelta 1983, jolloin Orvokki Lylys niminen nainen, jonka Korkein oikeus tuomitsi elinkautiseen ÄÄNESTYKSELLÄ."
En osaa näköjään kirjoittaa. Korjataan:
Sen sijaan yksi aika räikeä esimerkki löytyy vuodelta 1983, jolloin Orvokki Lylys niminen nainen tuomittiin Korkeimmassa oikeudessa elinkautiseen ÄÄNESTYKSELLÄ. - Likka hämeenlinnasta
Jimbo kirjoitti:
Maija Huhta eli siis se "unimurhasta" tuomittu nainen oli taatusti syyllinen. Lukekaa oikeasti Hannes Markkulan "Kuusi Suomalaista murhaa". Ei Huhta sitä tuomiotaan niin heppoisin perustein saanut.
Sen sijaan yksi aika räikeä esimerkki löytyy vuodelta 1983, jolloin Orvokki Lylys niminen nainen, jonka Korkein oikeus tuomitsi elinkautiseen ÄÄNESTYKSELLÄ. Lylys oli syyllinen äänin 3-2. Eli Lylys oli Korkeimman oikeuden mukaan siis melkein syytön.
Toinen räikeä esimerkki heppoisesta elinkautistuomiosta on Inga Kruus, joka tuomittiin vuonna 1993 ns. Karkkilan viljelijäsurmasta. Kruus armahdettiin tämän vuoden toukokuussa.Mut silti on syyllinen,kaikki tietä sen....eihän hän niin tyhmä oo että kertoisi toisille ..mä sen tein,miettikää itse nyt järkevästi.Hän on tosi pätevä valelehtelemaan ja tekemään itsestä enkelin.
- Syyllisiä ovat
Jimbo kirjoitti:
Maija Huhta eli siis se "unimurhasta" tuomittu nainen oli taatusti syyllinen. Lukekaa oikeasti Hannes Markkulan "Kuusi Suomalaista murhaa". Ei Huhta sitä tuomiotaan niin heppoisin perustein saanut.
Sen sijaan yksi aika räikeä esimerkki löytyy vuodelta 1983, jolloin Orvokki Lylys niminen nainen, jonka Korkein oikeus tuomitsi elinkautiseen ÄÄNESTYKSELLÄ. Lylys oli syyllinen äänin 3-2. Eli Lylys oli Korkeimman oikeuden mukaan siis melkein syytön.
Toinen räikeä esimerkki heppoisesta elinkautistuomiosta on Inga Kruus, joka tuomittiin vuonna 1993 ns. Karkkilan viljelijäsurmasta. Kruus armahdettiin tämän vuoden toukokuussa.kaikki nuokin.
- mätämuna
Jokin aikaa sitten ammattivartija kirjoitti vankilat ja vankeinhoito foorumille, että vankilassa työskennellessään hän todennut, että vangeista noin 90 % on syyttömiä.
Tällöin nyt elinkautista istuvista 150 vangista syyttömiä on 135 ja vain 15 syyllisiä.- Allan T.
Sarkasmi on monelle vaikea tyylilaji.
Nythän on niin että vangeista
- lähes kaikki ovat syyttömiä (vrt. 90%)
- kaikilla on siviilissä ökyauto
- kaikilla tosi hyvän näköinen "muija"
- kukaan "ei oo koskaan vassannut"
- kukaan ei pelkää ketään
- kaikilla on rahaa jemmassa
- kaikki kuuluvat kovaan liigaan
- jokainen tietää "takuuvarman bisneksen"
jne. jne.
Näin ovat asiat siis vankien omien juttujensa mukaan.
- lusinu e.k
Maija Huhta lusi samaan aikaan kanssani ja kerto miten qqmurhas ukkonja ja myös sukulaisukkonsa
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Jussi Halla-aho huolissaan Sofia Virrasta
Jussihan on vanha vihreä. Onko tässä kyse alkukesän kiimasta, kun aidan toisella puolella oleva vihreä alkaa kiinnostama194949Sofia Virta kadonnut....onko juomassa?
Virran poissaolo eduskunnasta on herättänyt huomiota. Esimerkiksi Ilta-Sanomat kertoi aiemmin, että Virta on ollut tällä563950Julkista rahaa ei tule antaa senttiäkään yksityisille yrityksille
Julkinen raha on meidän yhteistä rahaa, ja se raha on tarkoitettu yhteiseen käyttöön, kuten esimerkiksi tuottamaan palve703543Vihreiden, SDP:n ja Vasemmistoliiton kannattajista selvästi alle puolet on miehiä
ja silti joku punafeministi valitti kokoomuksen naiskannattajien puutteesta, vaikka siellä on enemmän naisia kuin punavi942868On tiedossa, että venäjämieliset diggaavat diktatuurista venäjää
jossa ei esim. ole sanan- ja lehdistönvapautta. Mutta keitä nämä venäjän palvojat sitten ovat, ei heitä toki paljon ole622698Ensin Henry Novak ja nyt sitten se Irlannin tapaus
jossa mustaihoinen afrikkalainen mieshenkilö puukottaa valkoihoista maassa makaavaa miestä useita kertoa pään alueelle.732668Belfastissa käynnissä kunnon persuilu
Joku random mamu tekee rikoksen, niin sikäläiset naamiopersut kostavat tuhoamalla kantaävestön omaisuutta. Liekö siellä982634Tytti Tuppurainen: Suomen pakolaiskiintiö pitäisi nostaa 10 000 vuodessa
asia on faktaa, noin Tytti sanoi aiemmin. Kun taas Orpon hallitusohjelman mukaisesti Suomen pakolaiskiintiö on pudotettu1412418Halla-aho sivaltaa edustajantyöstään lintsaavaa Sofia Virtaa
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/937c74d7-f905-4466-b9b4-abd017fe5b63 Kansanedustajan on ilmoitettava poissaolosta572309Islamovasemmistolaisuus - tälläista termiä käytetään
Termi tarkoittaa alunperin äärivasemmiston ja muslimifundamentalistien liittoa, jonka ytimessä oli antisemitismi. Isl582094