uskovaiset heikkoja?

toni-84

tänään aloin pohtimaan miks ihmeessä uskovaiset niin syvästi haluavat uskoa jumalaan..
mietin että eiväthän he voi olla ihan varmoja asiasta, ku ei ne ole nähny jumalaa, monet ei varmaan edes koe että rukoileminen auttaa mitään.. en sitten lopulta keksinyt muuta syytä ku että he uskovat siihen kerta pelkäävät kuolemaa! tuntuu vaan niin kamalalta se ajatus ettei ole enään mitään kuoleman jälkeen, ja se että kun läheinen kuolee, sitä ei ole olemassa enään.. on helpompi ajatella että hän pääsee taivaaseen, ja että itsekin pääsee hänen luo sitten joskus..

uskon että uskonto keksittiin siksi että sais taistelumoraalia sotilaihin ennen.. sillon sotilaille luvattiin että he jotka kuolevat sodassa saavat ikuisen elämän jumalalta.. nythän me ollaan viisaampia, ajatellaan että eihän se ole totta.. mielenkiintosta ois nähdä sata vuotta eteenpäin jos sit ajatellaan että olipa ne sata vuotta sit hulluja ku uskoivat tollaseen jumalaan.. minä kyllä uskon että uskonto kuolee pois lopulta! sen näkee jo statistiikassa: mitä vanhemmat ihmiset uskoo jumalaan paljon enemmän ku nuoret.. en tunne ketään minun ikästä joka käy jumalanpalvelussa, tai edes joulukirkossa..
en miän kyllä todellakaan pidä uskovaisia tyhmänä, saahan sitä uskoa mitä haluaa.. sehän on tosi vaikeeta vastustaa uskomista tollaseen, sehän kuulostaa niin hyvältä että ois joku jumala joka huolehtii meistä.. kyllähän sellaseen uskois mielummin ku ´siihen että kuoleman jälkeen on vain mustaa.. ei edes sitä.. me ei voida edes ajatella sen jälkeen, sitä vaan ei ole enää.. se on loppu.. minusta se ainaki kuulostaa pelottavalta.. pitää vaan yrittää elää tämä elämä hyvin!!

28

1066

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • aamutähti

      uskovainen on kyllä varma Jumalasta, taivaan ja helvetin ja perkeleen olemassaolosta. Nämä asiat on koettu sydämellä, onpa se jopa todellisempaa kuin näkyvä maailma. Pyhän Hengen todistus vakuuttaa kyllä, se tuo Jumalan rakkauden mukanaan, se on lämpöä ja rakkauden tuntemista.

      Sana vahvistaa sisäisen kokemuksen turvasta ja vahvasta kalliosta yhä uudelleen, Kristuksen sovitustyöstä, joka on uskolla otettu vastaan. Se on kuin sisäinen näkymätön puku, joka peittää pelon kuolemasta ja syntien vuoksi tulevista syytöksistä ja niitten rangaistuksesta.

      Se mitä uskovainen epäilee monesti on, pelastunko minä lopulta, armahtaakohan Jumala minua enää jne?

      Ihminen ei itseasiassa itse halua uskoa, sen halun antaa Jumala itse ja Hän itse kutsuu pelastukseen. Pelastussanoma on hulluus ja pahennus luonnolliselle ihmiselle. Jos ihminen itse voisi valita, ei se silloin olisi enää armoa eikä pelastus olisi enää uskosta. Omasta mielestään vahvat ja "oikeudenmukaiset" jyräisivät itse Jumalankin sivuun, niin vain on ja niin on käynytkin.

      • toni-84

        jeesus vai?.. mitä mieltä oot sitten muista uskonnoista.. esim juutalaiset sanovat että jeesus oli huijari, ja tappoivat hänet..
        mutta hekin uskovat samaan jumalaan ku kristityt.
        kysyppäs hindultza mikä on jumala.. niillä on ihan eri käsitys, ja he sanovat tuntevansa sydämmessä että vishnu, shiva, ja brahma on olemassa!

      • aamutähti
        toni-84 kirjoitti:

        "jeesus vai?.. mitä mieltä oot sitten muista uskonnoista.. esim juutalaiset sanovat että jeesus oli huijari, ja tappoivat hänet.."

        On kait niitä uskontoja. Ihminen kokee syyllisyyttä ja sovintoa etsiessään muodostuu erilaisia kultteja, uhripalveluksia, pakanallisia riittejä ym. Eihän se kerro muusta kuin tarpeesta tulla puhdistetuksi ja pelastetuksi synneistä.

        Uskonnot eivät silti ole vastaus kysymykseen pelastutaanko niiden avulla. Vain usko Kristukseen pelastaa. Ihmisessä tehty synti täytyy sovittaa ihmisessä Kristuksessa ja tulla voitetuksi Jumalassa Jeesuksessa ja Hänessä on siksi tie valmis taivaaseen. Hänhän tuli alas ja nousi ylös, Hän on historiallinen henkilö ja sovinto ajassa tapahtunut tositapahtuma.

        "mutta hekin uskovat samaan jumalaan ku kristityt.
        kysyppäs hindultza mikä on jumala.. niillä on ihan eri käsitys, ja he sanovat tuntevansa sydämmessä että vishnu, shiva, ja brahma on olemassa!"

        Voivathan he uskoa samaan luojaan, mutta se usko ei ketään pelasta, koska siitä puuttuu välittäjä Jeesus. Sitäpaitsi vakuutuksen ja hyvänolon tunteen voi antaa sielunvihollinenkin, hänhän on myös henki. Perkele vahvistaakin omiaan uskomaan heidän olevan vanhurskaita, viisaita, onnellisia ja oikealla tiellä.

        Itseasiassa harhan ja taikauskon uskomiseen ei tarvita kehotuksia, niihin ihminen uskoo luonnostaan kun saatana siihen vielä yllyttää. Mutta kristinuskoon tarvitaan paljon kehotusta ja sanaa julistusta, sittenkin vain vaivoin muutamat jaksavat lopulta uskoa. Niin on suuri valta saatanalla maailmassa ja ihmisen tahto sidottu pahaan. Uskomiseen tarvitaan ihme, Jumalan yliluonnollinen puuttuminen, väkevä voima, jota ei lopulta voida vastustaa.

        Pöydän täytyy tulla pyyhityksi tyhjäksi ennenkuin Jumala on saatavilla, siihen asti Jumala antaa ihmisen yrittää, jotta hän huomaisi mihin asti ihminen pääsee, se on; perikatoon. Hätä kyllä opettaa ja siinä ei jätetä enää vaihtoehtoja, on pakko uskoa, muu ei auta. Tämän tien olen itsekin kulkenut.

      • uskova

        Buddhan hammas löytyi haudasta, siinä oli tavallinen kuolevainen.

        Jeesus nousi kuolleista, ruumista ei ole enää luolassa kolmantana päivänä. Muitten uskonnon johtajien haudat löytyy ja jäännökset mutta ei Jumalan Pojalla, kuninkaitten kuninkaalla.

      • uskova
        uskova kirjoitti:

        Raamattu ilmoittaa, että Jeesus Jumalan Poika oli jo ennen kuin maailma oli olemassa! Hän ei ole koskaan syntynyt kyllä tosin hän syntyi Beetlehemissä "otti ihmisen muodon"mutta oli ollut aina.

      • toni-84
        aamutähti kirjoitti:

        vai on se raskainta uskoa jeesukseen..
        ööh.. mikähän se olikaan se laajin uskonto maailmassa?

      • toni-84
        uskova kirjoitti:

        Buddhan hammas löytyi haudasta, siinä oli tavallinen kuolevainen.

        Jeesus nousi kuolleista, ruumista ei ole enää luolassa kolmantana päivänä. Muitten uskonnon johtajien haudat löytyy ja jäännökset mutta ei Jumalan Pojalla, kuninkaitten kuninkaalla.

        budha ei edes väittäny olevansa mikään jumalan poika!
        buddhismilla ei ole mitään sellasta hölynpölyä.. paitsi juu ehkä kansallisessa buddhismissa.. mutta siinähän uskotaan että nirvana on paratiisi, vaikka buddha ite sanoi että nirvana on mielentila jolloin ei ole halua, kaipuuta.

      • aamutähti
        toni-84 kirjoitti:

        vai on se raskainta uskoa jeesukseen..
        ööh.. mikähän se olikaan se laajin uskonto maailmassa?

        raskainta se on järjelle, ylpeydelle ja heikkoon Jumalaan loukkaantuneelle, aivan oikein.

      • aamutähti
        toni-84 kirjoitti:

        vai on se raskainta uskoa jeesukseen..
        ööh.. mikähän se olikaan se laajin uskonto maailmassa?

        raskainta uskominen on järjelle, ylpeälle mielelle ja heikossa hahmossa ilmestyvään Jumalaan loukkaantuvalle, aivan oikein.

      • uskova
        toni-84 kirjoitti:

        budha ei edes väittäny olevansa mikään jumalan poika!
        buddhismilla ei ole mitään sellasta hölynpölyä.. paitsi juu ehkä kansallisessa buddhismissa.. mutta siinähän uskotaan että nirvana on paratiisi, vaikka buddha ite sanoi että nirvana on mielentila jolloin ei ole halua, kaipuuta.

        Buddha oli luotu "tavallinen jätkä"

        Jeesus on preesens, se tietää jo me ajattelemme; sinä ja minä vaikka 10 minuutin päästä aivan tarkalleen.Tämä on raamatullinen totuus.

      • kusti
        aamutähti kirjoitti:

        "jeesus vai?.. mitä mieltä oot sitten muista uskonnoista.. esim juutalaiset sanovat että jeesus oli huijari, ja tappoivat hänet.."

        On kait niitä uskontoja. Ihminen kokee syyllisyyttä ja sovintoa etsiessään muodostuu erilaisia kultteja, uhripalveluksia, pakanallisia riittejä ym. Eihän se kerro muusta kuin tarpeesta tulla puhdistetuksi ja pelastetuksi synneistä.

        Uskonnot eivät silti ole vastaus kysymykseen pelastutaanko niiden avulla. Vain usko Kristukseen pelastaa. Ihmisessä tehty synti täytyy sovittaa ihmisessä Kristuksessa ja tulla voitetuksi Jumalassa Jeesuksessa ja Hänessä on siksi tie valmis taivaaseen. Hänhän tuli alas ja nousi ylös, Hän on historiallinen henkilö ja sovinto ajassa tapahtunut tositapahtuma.

        "mutta hekin uskovat samaan jumalaan ku kristityt.
        kysyppäs hindultza mikä on jumala.. niillä on ihan eri käsitys, ja he sanovat tuntevansa sydämmessä että vishnu, shiva, ja brahma on olemassa!"

        Voivathan he uskoa samaan luojaan, mutta se usko ei ketään pelasta, koska siitä puuttuu välittäjä Jeesus. Sitäpaitsi vakuutuksen ja hyvänolon tunteen voi antaa sielunvihollinenkin, hänhän on myös henki. Perkele vahvistaakin omiaan uskomaan heidän olevan vanhurskaita, viisaita, onnellisia ja oikealla tiellä.

        Itseasiassa harhan ja taikauskon uskomiseen ei tarvita kehotuksia, niihin ihminen uskoo luonnostaan kun saatana siihen vielä yllyttää. Mutta kristinuskoon tarvitaan paljon kehotusta ja sanaa julistusta, sittenkin vain vaivoin muutamat jaksavat lopulta uskoa. Niin on suuri valta saatanalla maailmassa ja ihmisen tahto sidottu pahaan. Uskomiseen tarvitaan ihme, Jumalan yliluonnollinen puuttuminen, väkevä voima, jota ei lopulta voida vastustaa.

        Pöydän täytyy tulla pyyhityksi tyhjäksi ennenkuin Jumala on saatavilla, siihen asti Jumala antaa ihmisen yrittää, jotta hän huomaisi mihin asti ihminen pääsee, se on; perikatoon. Hätä kyllä opettaa ja siinä ei jätetä enää vaihtoehtoja, on pakko uskoa, muu ei auta. Tämän tien olen itsekin kulkenut.

        mä en tajuu sitä, miks kristityt aina haukkuu muita uskontoja pakanallisiks.Ihan samanlailla ne ajattelee tätä meiän soopaa. Ihan yhtä naurettavaa olemattoman palvomista on kirkoissakin. Ei se eroo yhtään siihen et afrikas ne vetää tanssia puujumalan ympärillä. Ei nää meiän jumalanpalvelukset oo yhtään sen sivistyneempiä.älytöntä tommonen haukkuminen ja toisten uskontojen väheksyminen.

    • Nuori uskovainen

      Moi!

      On tosi harmi, ettet tunne yhtään sun ikäistä uskovaista, niitä nimittäin on Suomessakin TOSI paljon. Uskovaiset nuoret vaan pyörii, niin eri piireissä, kun ei-uskovaiset, ettei niihin välttämättä tutustu. Hengellisillä nuortenpäivillä on uskovaisia nuoria ihan laidasta laitaan! Usko Jeesukseen ei siis todellakaan oo vaan vanhojen juttu!

      Me uskovaiset ollaankin heikkoja, mutta JUMALA ON MEIDÄN VAHVUUS! Eikä kukaan jaksais uskoa, jos ei mitenkään kokisi, että Jumala on totta, kuulee rukoukset ja vastaa niihin jne. Itse olen nähnyt ja kokenut Jumalan ihmeitä (ihmeparantumisia jne.) ja tiedän/uskon, että Jumala on totta ja VAAN Jeesukseen uskomalla pelastuu.

      Tiedätkö helpompaa on olla ei-uskovainen, ku uskovainen (tavallaan). Mieti marttyyreja ja muita, joita tälläkin hetkellä monissa maissa kidutetaan uskonsa tähden. Noi uskovaiset vaan on NIIN varmoja Jumalan olemassaolosta, että ne kestää sen kaiken, eikä kiellä uskoaan, vaikka varmasti helpommalla pääsisivät, jos kieltäisivät Jumalan.

      Harvat tulevat uskoon kuoleman pelon tai helvetin pelon takia... Jumalan rakkaus on se joka ihmisiin vaikuttaa!

      Siunausta sulle!

      • toni-84

        sanon sulle saman suunnilleen ku tolle toiselle..
        uskovaiset tappoivat jeesuksen!
        juutalaiset siis.. ja ne ei usko jeesukseen mutta jumalaan.. elikkä juutalaisia ei pelasteta?
        ihan sama mulle =)
        olen onnellinen ilman jeesusta..

        niin kyllähän mä uskon että niitä on nuoria uskovaisia mutta ei ole yhtä paljon ku 100 vuotta sitten.. vähenee

        eivät totisesti olleet silloin uskovaisia kun he Jeesuksen tappoivat. Myöhemmin heistä sellaisia monista varmaan tuli.

        Jumalan rakkauden tähden minäkin olen lopulta taipunut ja halunnut uskoa ja jättää kaikki paha taakse. Se vasta polttaa vastahakoisuuden ja panee katumaan....ajatella viatonta mätkitään minun sijasta, minun syntieni vuoksi....

        Raamattu ilmoittaa Jeesus tuli omiensa tykö mutta ne ei uskonut häntä messiaaksi, oli kyllä siellä tosin Jeesukseen uskovia porukkaa mutta meille pakanoille tuli pelastus. Täytyy kiittää niitä juutalaisia kun ne tappoi Jeesuksen ja olla niitten puolella tänä päivänä kun Israelilla on vaikeata ja auttaa juutalaisia. Lisäksi muistaakseni Juutalaiset ovat kirjoittaneet koko raamatun.

        juutalaisillahan oli abraham, mooses.. jotka olivat paljon ennen jeesusta..

        en tajuu tota sun logikkaas.. täytyy kiittää että he tappoivat jeesuksen??? sikskö kerta muuten kukaan ei tietäisi ketä hän oli?

        kauhee propaganda sullaki =) täytyy olla niitten puolella =) yk antoi juutalaisille israelin.. eihän sitä edes ollu olemassa ennen.. oliko se 1948? palestinalaiset "tönittiin" pois sieltä..
        en kylläkään ota kantaa tossa asiassa, olen puolueton =)

        haluun vain sanoa ettei jeesusta tai jumalaa ollu
        eikä ole... ette voi todistaa että hän olis, en voi todistaa ettei ole, mutta on kiva kinastella =)

      • toni-84
        toni-84 kirjoitti:

        juutalaisillahan oli abraham, mooses.. jotka olivat paljon ennen jeesusta..

        jos uskotte raamattuun.. miten voitte sanoa että jumala antaa rakkautta? eikö hän teidänkin mielestänne ollut vähän liiankin rankka ja julma rankaisemaan.. lähetti enkeleitä tappamaan ihmisiä, heinäsirkkoja ja kaikkee mitä niitä olikaan.. yhessä kohtaa tais myös olla ne kolme enkeliä jotka tappoivat kolmassosan ihmiskunnasta kerta ihmiset käyttäytyivät huonosti

        kyllähän sitä konnille ja murhaajille voi hunajaakin tarjota jotta paremmin jaksaisvat riehua. Mutta pahalle on pantavat tokkeet ja Korkein itse tietää, mikä on pitkällä tähtäimellä ollut tarpeellista esim. Raamatun historiassa muistiin kirjoittamisen takia, varoitukseksi ja pelokkeeksi pahan välttämiselle.

        Mutta mehän olemme kuin muurahaiset tietokoneen sisällä, emme tiedä mitä siellä olevat osat ovat emmekä sitä, miten ja mitä varten jotain siellä tapahtuu.

        Nähty on sekin, että oikeuden puolustajat ovat valmiita vaatimaan verta vähemmistäkin rikkomuksista kuin mistä Jumala on joutunut rankaisemaan. Oikeuden tapahtumistahan ollaan valmiita vaatimaan, mutta Jumala ei saisi olla oikeudenmukainen eikä tehdä tuomioita, siltikään vaikka Hän parhaiten kaikki seikat tietää.

        Vähemmällä pahalla estetään monesti suurempi paha. Mitähän Hitler olisi tehnyt jos länsivallat ja venäjä olisivat antaneet Hitlerille vapaat kädet ja painaneet villaisella ja anteeksiantamuksella? Sitä voi ajatella itse kukin.

      • Matti

        ...jos kansa äänesti demokraattisissa vaaleissa Stalinin, Hitlerin ja Husseinin valtionsa päämieheksi, mikä me olemme kaatamaan kansan mielipiteen.
        Niin valittiin Salvador Aljende valtionsa päämieheksi mutta sotilasakatemiasta huonoiten selvinnyt pommitti hänen palatsinsa että USAn tuen saanut Pinocet sai kaiken vallan diktaattorin ottein.
        Kunka monta Aljenden kaudella sai surmansa poliittisissa vainoissa, vastaan Pinocetin diktaattorikaudella.
        Näemmä Usan toimittamalla hallituksella on enemmän valtaa kuin demokraattisesti valitulla valtionpäämiehellä.
        Ei kai tarvinne sanoa että Usan valitsemalla Irakin päämiehellä olisi kansan enemmistön tuki puolellaan.???

        Ihmisuhreita ei vältyttäne tälläkään hetkellä sillä kyllä lentotaitoisia henkilöita löytynee täältäkin pohjoismaista, jos demokratian kanssa ei päästä sopimukseen!

    • Fyysikko

      Mielestäni olet oikeassa, olen itsekin miettinyt asiaa monesti. Ihmisiä on aina varmasti pelottanut se ajatus, että kuoleman jälkeen ei olisi mitään. Se tuntuu niin oudolta, että joku tarina kuolemanjälkeisestä elämästä on keksittävä. Valitettavasti kuitenkin asia on niin, että kukaan ei voi todistaa taivaan, helvetin tai kuolemanjälkeisen elämän olemassaoloa; tieteellisessä mielessä sitä ei olekaan... olen pahoillani. Miksi kuoleman jälkeen olisi pakko olla elämää? Eihän kukaan muista mitään ajasta ennen syntymääkään... pelottavaa myönnän, mutta totta. Olen myös ihmetellyt, miten niin moni ihminen on ottanut todesta muutaman hyvän kirjailijan muutama tuhat vuotta sitten kirjoittaman romaanin... raamatun.

      Raamatun kirjoittajat olivat ovelia... tehdä hyve siitä, että uskoo vaikka ei näe. Itse en ymmärrä tällaista. Jos olisin Jumala, en menisi jonkun puskan taakse piiloon vain katsoakseni, että jaksaako nuo ihmiset nyt uskoa tuhansia vuosia. Ja sanottakoon vielä, että jos Jumalia on oikeasti olemassa, ne ovat aika synkkää porukkaa, kun antavat kaiken tämän pahuuden vallata täällä maan päällä. Sori kaverit, maapallon kohtalo on ihan vaan meidän ihmisten käsissä... valitettavasti.

      • pohtija!

        Olen sitä mieltä, raamattu on erikoinen kirja! Yksikään ihminen omikseen ei olis pystynyt kirjoittamaan sellaisen ellei Jumala ole mukana.
        Ne on kirjoittanut muistaakseni 44 ihmistä, ihmetystä lisää, suurin osa kirjoittajat eivät tunteneet toisia.

        Mikä on sielu? Raamattu selittää ihmisellä on ruumis,sielu ja henki. Sielu on varmaa enempi kuin ruumis?

    • -Pakana(n)

      Mä olen niin samaa mieltä sun kanssasi!
      Ei tässä muuta voi sanoa, kuin sen että olet hyvin laittanut yhteen munkin ajatukseni. en vain ole itse osannut ilmaista ajatuksiani. Kiitos!

      • toni-84

        joo kerroinhan viel siitä sielusta.. kaikki ne mitä uskotaan olevan sielua ihmisissä on minun mielestä muitikuvioita!

        muistat joskus satuttaneen itseään, siks et ylensä halua satuttaa muita ku tiedät miltä se tuntuu.. sama ku katsot leffaa, jos pystyt tunnistaa itses päähenkilön tilanteessa niin alat myös tunteen että hei, ei tolle saa sattuu mitään.. tekeekö sielu sit rakkautta?
        enpä usko.. mutta rakkaus on tosi vaikea fenomeeni, mun täytyy vielä miettiä sitä minuutin ennenku kirjoitan siitä jotai..

        lue "uusimmat aatteeni" =)

      • Teme

        Mietin itsekin samaa asiaa muutama kuukausi takaperin ja tulin siihen lopputulokseen, että (lähes) kaikkia uskontoja yhdistää se, että jos elät hyvin (lue: uskonnon käskyjen/lakien/tms. mukaisesti) niin päädyt parempaan paikkaan. Jossain tapauksissa tämä tarkoittaa, että synnyt uudestaan sitä parempaan 'kuoreen' mitä paremmin olet elänyt.

        Tämä voisi hyvinkin johtua siitä, että ajatus kuolemasta on mahdoton, olettaen että ei ole mitään 'parempaa paikkaa'. Mitä tarkemmin sitä miettii sitä uskomattomammalta se vaikuttaa. Mitä on kun ei ole mitään? Jos joku väittää, että tajuaa mitä kuoleman jälkeen voisi olla, ei ole miettinyt sitä tarpeeksi. Ajatellaan esim. sitä mitä on ollut ennenkuin synnyimme. Ajatusta ei vain pysty käsittämään meidän rupuisilla aivoillamme. Ehkä jonain päivänä, mutta vähän kyllä epäilen sitäkin.

        Mutta siinä missä tiede etsii koko ajan uusia vastauksia näihin kysymyksiin, niin uskovaiset turvautuvat siihen samaan tuhansia vuosia vanhaan pölyiseen teokseen. Uskovaisten on jossain vaiheessa pakko turvautua tieteeseen. :)

        Mutta totta tosiaan, olisihan se mukava vielä uskoa johonkin heppuun tuolla pilven päällä, mikä pitäisi meistä huolta vaikeina aikoina ja kun lopulta olisi aika lähteä, niin pääsisi parempaan paikkaan missä ei olisi enää mitään huolia... *sigh*

        Ja takaisin todellisuuteen. Eli eipä ole helppoa uskoa vaikka yrittäisikin. Koko ajatus tuntuu vaan niin uskomattomalta. Vaikka uskovaiset yrittävätkin aina joskus käännyttää, niin olen omassa tapauksessani lähes varma etten tule enää koskaan uskomaan, ellei jotain oikein radikaalia tule tapahtumaan.

    • väkevä

      Ihmisille jotka ovat omavoimaisia ja itsekkäitä,
      ei ole sijaa Jumalan valtakunnassa. koska eivät kunnioita kaikkivaltiasta, joka on antautunut syntiensä sovitus uhriksi ja elämän tien näyttäjäksi, elämä ei kelvannut, valitsivat ikuisen kuoleman tien. Toivon ja rukoilen, että edes joku vielä pelastuisi, ennenkuin armonaika loppuu. Vielä...

      Nyt kun nämä Suomen Suunnan muutos mahdollisuusvaalit on edessä, olisi hyvä kaikkien tietää, tämä suuri mahdollisuus, joka Jumalan armosta suotu, uuden suunnan ottamiseen, valhe, väryys, petos, keinottelu, politiikasta, TOTUUDEN, OIKEUDEN / TODELLISEN
      OIKEUDENMUKAISUUDEN, ITSENÄISYYDEN, REHELLISYYDEN, KANSAN, TASAVALLAN OIKEIN KÄYTTÖÖN. YKSI KAIKKIEN JA KAIKKI YHDEN PUOLESTA, PERIAATTEELLA, RAKKAUDESTA LUOJAAN JA LÄHIMMÄISIIN.
      Totuuden ja oikeuden pohjalta, ettei jää sijaa, ei porsaanreikia valheille eikä vääryyksille. Ainoastaan Muutosvoimat Suomi puolueen tarkoitus ja tavoite on tämä.
      Terv. Ehdokas Esko Halkosaari (193) Uusimaa http://www.muutosvoimat.fi
      katso myös, http://www.sunpoint.net/~esko8
      ja http://samima1.tripod.com

    • inkku

      Kiva tietää kantas uskontoon.. oon mäkin sit ollu varmaan susta EIRTTÄIN tyhmä ihimien kun uskon jumalaan ja Jeesukseen. vaik en oo ees nähny..
      Ja kyl mä käyn sunnuntaisin kirkossa ja joulukirkossa ja tulee sitä lauantaisin käytyä nuorten illat.. En voi muuta tehä kun rukoilla puolestas vaik sä et sitä ees ymmärrä mut olen mulle silti tosi rakas ihminen.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Jussi Halla-aho huolissaan Sofia Virrasta

      Jussihan on vanha vihreä. Onko tässä kyse alkukesän kiimasta, kun aidan toisella puolella oleva vihreä alkaa kiinnostama
      Maailman menoa
      90
      7482
    2. Sofia Virta kadonnut....onko juomassa?

      Virran poissaolo eduskunnasta on herättänyt huomiota. Esimerkiksi Ilta-Sanomat kertoi aiemmin, että Virta on ollut tällä
      Maailman menoa
      121
      6227
    3. Julkista rahaa ei tule antaa senttiäkään yksityisille yrityksille

      Julkinen raha on meidän yhteistä rahaa, ja se raha on tarkoitettu yhteiseen käyttöön, kuten esimerkiksi tuottamaan palve
      Maailman menoa
      160
      4347
    4. Mitä tapahtui?

      Mitä tapahtui keskiviikkoiltana kun oli paljon hälytysajoneuvoja ja mediheli?
      Kiuruvesi
      42
      3096
    5. Tytti Tuppurainen: Suomen pakolaiskiintiö pitäisi nostaa 10 000 vuodessa

      asia on faktaa, noin Tytti sanoi aiemmin. Kun taas Orpon hallitusohjelman mukaisesti Suomen pakolaiskiintiö on pudotettu
      Maailman menoa
      230
      2980
    6. Ensin Henry Novak ja nyt sitten se Irlannin tapaus

      jossa mustaihoinen afrikkalainen mieshenkilö puukottaa valkoihoista maassa makaavaa miestä useita kertoa pään alueelle.
      Maailman menoa
      79
      2881
    7. Halla-aho sivaltaa edustajantyöstään lintsaavaa Sofia Virtaa

      https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/937c74d7-f905-4466-b9b4-abd017fe5b63 Kansanedustajan on ilmoitettava poissaolosta
      Maailman menoa
      88
      2587
    8. Islamovasemmistolaisuus - tälläista termiä käytetään

      Termi tarkoittaa alunperin äärivasemmiston ja muslimifundamentalistien liittoa, jonka ytimessä oli antisemitismi. Isl
      Maailman menoa
      90
      2318
    9. Mitä haluaisit sanoa kaivatullesi tänään?

      Mitä ajatuksia hänestä ja tilanteesta ylipäätään 💖
      Ikävä
      186
      2269
    10. Ruotsissa uusi monikulttuurisuusongelma: Mummonraiskuut

      Ilmiö räjähti käsiin ja nyt painetaan paniikkinappulaa. Moni vanhustenhoivayhtiö on joutunut jopa lopettamaan, koska keh
      Maailman menoa
      18
      1808
    Aihe