Heippa!
Ajattelin kysyä teiltä minua hieman viisaammilta ihmisiltä neuvoja minun kenkä pulmaani.
Ostin marraskuun alussa ihanat kengät (nahkaiset) ja ne hankaavat minua aivan hirvittävästi. Kun ne ovat olleet minull hetken jalassa, en kykene enään edes kävelemään niillä, sattuu niin paljon! Ja ei sillä ettenkö olisi käyttänyt niitä, ne eivät voi olla enään uutuudestaan kovat ja kankeat.
Mietinkin itse aluksi, että asia johtuu siitä ja siksi käytin niitä tuskissani, mutta saivat jalkani vain verille.
Siispä, olisiko teillä joitakin konsteja millä saan kenkäni pehmeiksi kantapäästä?
Kiitos etukäteen! =)
Kengistä
1
273
Vastaukset
- Skutsari
Kuules Mammamia*, toi kantapään hankaaminen johtuu todennäköisesti kenkäs kantakapin ja omas kantapään pienestä epäsuhdasta ja todennäköisesti pienestä liikkeestä. Se pieni liike aiheuttaa sen hankaamisen varmaanki kengän kantaosan yläsauman kohdalla. Sen korjaamiseen, eli pieni naputtelu siihen joka muuttaa sen muotoa pikkuse auttaa sanoisinko kaikkiin ton kohdan ongelmiin. Homma vie noin minuutin eikä yleensä maksa mitään. Jos ne kengät ahdistavat etuosasta eli ukkovarpaan, pikkuvarpaan ja nimettömän varpaan kohdalta niin ongelma on siinä että kenkäs ovat LIIAN LYHYET. Niitä voi pikkuse venyttää, ne voidaan ehkä saada jotenki siedettäväks mut ei koskaan oikeesti hyväksi.Kokemuksesta voin sanoa et jos kengät alkavat kanittaa ku on kävelly noin 15-30 minsaa niin syy on et kengät on LIIAN LYHYET. Pitäis löytää pidemmät ja yllätys, yllätys kapeammat kengät.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Jussi Halla-aho huolissaan Sofia Virrasta
Jussihan on vanha vihreä. Onko tässä kyse alkukesän kiimasta, kun aidan toisella puolella oleva vihreä alkaa kiinnostama194949Sofia Virta kadonnut....onko juomassa?
Virran poissaolo eduskunnasta on herättänyt huomiota. Esimerkiksi Ilta-Sanomat kertoi aiemmin, että Virta on ollut tällä563950Julkista rahaa ei tule antaa senttiäkään yksityisille yrityksille
Julkinen raha on meidän yhteistä rahaa, ja se raha on tarkoitettu yhteiseen käyttöön, kuten esimerkiksi tuottamaan palve703543Vihreiden, SDP:n ja Vasemmistoliiton kannattajista selvästi alle puolet on miehiä
ja silti joku punafeministi valitti kokoomuksen naiskannattajien puutteesta, vaikka siellä on enemmän naisia kuin punavi942868On tiedossa, että venäjämieliset diggaavat diktatuurista venäjää
jossa ei esim. ole sanan- ja lehdistönvapautta. Mutta keitä nämä venäjän palvojat sitten ovat, ei heitä toki paljon ole622698Ensin Henry Novak ja nyt sitten se Irlannin tapaus
jossa mustaihoinen afrikkalainen mieshenkilö puukottaa valkoihoista maassa makaavaa miestä useita kertoa pään alueelle.732668Belfastissa käynnissä kunnon persuilu
Joku random mamu tekee rikoksen, niin sikäläiset naamiopersut kostavat tuhoamalla kantaävestön omaisuutta. Liekö siellä982634Tytti Tuppurainen: Suomen pakolaiskiintiö pitäisi nostaa 10 000 vuodessa
asia on faktaa, noin Tytti sanoi aiemmin. Kun taas Orpon hallitusohjelman mukaisesti Suomen pakolaiskiintiö on pudotettu1412418Halla-aho sivaltaa edustajantyöstään lintsaavaa Sofia Virtaa
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/937c74d7-f905-4466-b9b4-abd017fe5b63 Kansanedustajan on ilmoitettava poissaolosta572309Islamovasemmistolaisuus - tälläista termiä käytetään
Termi tarkoittaa alunperin äärivasemmiston ja muslimifundamentalistien liittoa, jonka ytimessä oli antisemitismi. Isl582094