Ihminenhän on monimutkainen olento ja tiede ei kykene ainakaan vielä vangitsemaan ihmisen yliluonnollista osaa siten, että sitä voitaisiin tutkia. Joitakin yrityksiä on kuitenkin tehty sydänsiirto-potilaiden kanssa ja tutkimukset aika eriskummallisella tavalla osoittavat, että sydänlihas liittyy ihmisen psyykeeseen.
Tutkijat olivat kartoittaneet sydänleikkauksen kokeneiden ihmisten tuntemuksia ja monilla paljastui kokemuksia, jotka viittasivat siihen, että heidän sielunsa oli mystisellä tavalla yhteydessä sydämeen. Näin kirjoitettiin Tieteen Kuvalehdessä vuonna
2005/15: "Elinsiirtopotilaiden oudot kokemukset ovat saaneet muutaman tutkijan arvelemaan, että persoonallisuuden piirteet ja muistot voisivat tallentua esimerkiksi sydämeen. Ilmiölle on kehitelty useita selityksiä, joita ei tosin ainakaan vielä ole voitu todistaa.
Tieto siitä, että omassa rinnassa sykkii murhaajan sydän, järkyttäisi monia. Saksalaisen tutkimuksen mukaan joka kolmas sydänsiirteen saanut tuntisi olonsa epämiellyttäväksi, jos tietäisi siirteen olevan peräisin rikolliselta tai itsemurhan tehneeltä henkilöltä. Joka toinen ei myöskään haluaisi itselleen sian tai muun eläimen elintä.
Sialta peräisin oleva elin ei varmasti tekisi kenestäkään sikaa, mutta moni siirtoleikkauksen läpi käynyt uskoo persoonallisuutensa muuttuneen leikkauksen jälkeen tai muistavansa asioita, joita hän mielestään ei ole kokenut. Kaikki tutkijatkaan eivät pidä tällaisia tuntemuksia järjettöminä ja perusteettomina ja ovat valmiit miettimään, pitäisikö siirteen luovuttajat valita muutenkin kuin vain lääketieteellisin perustein.
Yleensä elinsiirteen saaneiden potilaiden tuntemuksia pidetään psyykkisenä reaktiona suureen leikkaukseen, joka muuttaa potilaan elämän yhdellä kertaa. Toinen yleinen selitys on hylkimisreaktiota ehkäisevien lääkkeiden vaikutus. Suomessa elinsiirteen luovuttajan henkilöllisyyttä ei kerrota, mutta yhdysvaltalaisen käytännön mukaan se voidaan ilmoittaa vastaanottajalle. Usein vastaanottaja myös tapaa luovuttajan perheen. Toisinaan siirteen saajasta on perheenjäseniin tutustuttuaan tuntunut siltä, että hän on lähentynyt jollain lailla luovuttajan persoonallisuutta.
Jotkut siirteen saajista ovat kertoneet, että heidän luonteensa on muuttunut leikkauksen jälkeen ja että heille on ilmaantunut jopa uusia muistoja. Tutkimusten perusteella on kehitetty teorioita siitä, miten persoonallisuus tai muistot voisivat säilyä sydämessä tai siirtyä sydämen välityksellä vaikka niiden sijaintipaikkana yleensä pidetään aivoja.
Roskaruoka vaihtui kasviksiin
Havaijin yliopiston psykologi Paul Pearsall on tutkinut ilmiötä yhdessä Arizonan yliopistossa toimivien Gary E. Schwartzin ja Linda G. Russekin kanssa. He ovat kymmenen vuoden aikana haastatelleet 23:a sydänsiirteen saanutta henkilöä, heidän perheenjäseniään ja siirteen luovuttajan lähiomaisia.
Kertomuksista psykologit ovat löytäneet useita esimerkkejä siitä, millaisia muutoksia potilaat ja heidän omaisensa olivat havainneet leikkauksen jälkeen:
29-vuotias nainen kertoi ennen leikkausta pitäneensä hampurilaisista ja muusta roska-ruuasta. Hän oli seksuaalisesti kiinnostunut vain naisista. Sydämensiirron jälkeen hän siirtyi kasvisravintoon ja alkoi kiinnostua miehistä seksikumppaneina. Lisäksi hän tunsi joka ilta rinnassaan kipua. Lääkärit vakuuttivat, että sillä ei ollut mitään tekemistä leikkauksen kanssa. Sydämen luovuttajan äiti kertoi tutkijoille, että hänen tyttärensä oli ollut kuollessaan 19-vuotias ja elänyt hippiaatteen mukaisesti: hän oli kasvissyöjä, hänellä oli oma kasvis-ravintola ja, koska hän oli ollut seksin suhteen vapaamielinen, hänellä oli useita miespuolisia seksikumppaneita. Tytär kuoli auto-onnettomuudessa saamiinsa vammoihin ja kertoi äidilleen ennen kuolemaansa, että hänellä oli jatkuvasti kipuja rinnassa kohdassa, johon auto oli osunut.
Toinen kertomus antaa ymmärtää, että siirteen saajalle voi ilmaantua muistoja, jotka ovat peräisin luovuttajalta:
18-vuotias nainen sai sydämen itsensä ikäiseltä muusikolta, joka sävelsi ja sanoitti kappaleita. Nainen tapasi myöhemmin luovuttajan vanhemmat, jotka soittivat poikansa säveltämiä kappaleita hänelle. Vaikka nainen kuuli kappaleet ensimmäisen kerran, hän pystyi laulamaan niiden mukana aivan kuin hän olisi kuullut ne aiemminkin. Yhden kappaleen nimi oli Danny, sydämeni on sinun (Danny, my heart is yours). Naisen nimi oli sattumalta juuri Danny.
Sydämen mukana uskotaan siirtyvän muistojen ja luonteenpiirteiden lisäksi myös tuntemuksia siirteen luovuttajan viimeisistä hetkistä ennen kuolemaa:
56-vuotiaan opettajan mukaan ainoa outo seuraamus sydämensiirrosta oli se, että hän näki sen jälkeen päivittäin näkyjä, joissa esiintyi Jeesus. Hahmoa seurasi kirkas valonvälähdys, minkä jälkeen kasvoja kuumotti voimakkaasti. Sydämen luovuttaneen 34-vuotiaan poliisin vaimo kertoi miehensä kuolleen työtehtävissä. Kun poliisi oli ollut pidättämässä huumausaineiden myyjää, häntä oli ammuttu lähi-etäisyydeltä kasvoihin. Todennäköisellä ampujalla oli pitkät hiukset, parta ja rauhalliset ja ilmeikkäät kasvonpiirteet. Hän muistutti suuresti uskonnollisissa kuvituksissa viljeltyä stereotyyppistä käsitystä Jeesuksen ulkonäöstä".
Näin siis Tieteen Kuvalehdessä... Mitäs sanotte?
Ei ole itsestäänselvä asia, että sielu sijaitsisi jossain tietyssä kehon osassa. Ihmisen ruumis ja aivot eivät ole iankaikkisia ja silti me muistamme asioita iankaikkisuudessa, jossa me olemme ilman tätä nykyistä ruumistamme.
Monet puhuvat myös sivupersoonahäiriöstä, joka ilmenee siten, että ihmisessä väitetään olevan monia eri "persoonia" joista yksi on aina hallitsevana. Ihminen ei muista tekoja, joita on tehnyt "sivupersoonan" hallitessa mieltä. No me uskovathan tiedämme, että kyse on riivauksesta. Paha henki on vallannut ihmisen mielen ja ihmisen aivojen kautta toimii joku muu kuin ihminen itse. Ihmisen sielu kuitenkin on jossain, mutta syrjäytettynä vain.
Okkultistit ajattelevat myös poikkeuksetta, että sielu sijaitsee sydämessä...
Sijaitseeko sielu/henki sydämessä?
52
1119
Vastaukset
- RitariOlevainen
Ihmisen sielu on ihmisen veressä, samoin eläimen sielu on sen veressä, veressä on eolämä kätkettynä, ilaman verta ei voi olla elämää.
Hengellisesnä versiona.
Uskovaisen elämä on riippuvainen myös verestä, Jeesuksen verestä, ilman Jeesuksen verta ei voi olla hengellsitä elämää, veri on siis fyysisen ja hengellisen elämän edellytys.
Sielu on veressä, koska elämä on veressä, siksi sitä ei saa syödäkkään, näin on Jumala asiat säätänyt!- Pentecostal*
Raamattuhan puhuu sydämen aivoituksista ja siitä, että sieltä elämä lähtee...
- ihminen...
kuolee, silloinhan veri mätänee, siinä missä muukin ruumis.
- Mitä silloin
ihminen... kirjoitti:
kuolee, silloinhan veri mätänee, siinä missä muukin ruumis.
tapahtuu sielulle?
- tulisiko musta sitten
uskovainen?
- sielu lentää tuoreessa veressä
ihminen... kirjoitti:
kuolee, silloinhan veri mätänee, siinä missä muukin ruumis.
taivaaseen.
- Pentecostal*
sielu lentää tuoreessa veressä kirjoitti:
taivaaseen.
Se mihinkään lennä... Henkemme lentää.
- ALH
ihminen... kirjoitti:
kuolee, silloinhan veri mätänee, siinä missä muukin ruumis.
Joo, kuoleman hetkellä ihmisen sielu lähtee tästä ruumiista pois. Laitampa esimerkin miten meille käy.
Luuk.16:22. Niin tapahtui, että köyhä kuoli, ja enkelit veivät hänet Aabrahamin helmaan. Ja rikaskin kuoli, ja hänet haudattiin. 23. Ja kun hän nosti silmänsä tuonelassa, vaivoissa ollessaan, näki hän kaukana Aabrahamin ja Lasaruksen hänen helmassaan. 24. Ja hän huusi sanoen: 'Isä Aabraham, armahda minua ja lähetä Lasarus kastamaan sormensa pää veteen ja jäähdyttämään minun kieltäni, sillä minulla on kova tuska tässä liekissä!' Jne.
Tässä nyt ei rikkaudella tai köyhyydellä lopullista merkitystä vaan miten olemme suhtautuneet Jeesuksen valmistamaan pelastukseen. Rikkaus saattaa kuitenkin viedä ohi pelastuksen, vaikka tunnenkin paljon rikkaita uskovia
Kun uskomme sovitukseen niin olemme siellä paremmalla puolella. - RitariOlevainen
Pentecostal* kirjoitti:
Raamattuhan puhuu sydämen aivoituksista ja siitä, että sieltä elämä lähtee...
sydän, ihmisen tunto tuolla jossain sisuksissa, siellä on se "kotelo",kätkettyn aarteen paikka, missä Jumalan Henki todistaa, "Abba Isä"!
Kylläsieltä elämä lähtee, mutta sen elämän ylläpitäjä, niin fyysisesti kuin hengellisesti ylläpitää veri.
fyysistä vei joka virtaa suonissamme, hengellistä elämää, sitä josta elämä lähtee, sitä ylläpitää Keesuksen Kristuksen veri, se veri side, pitää uskovaiset yhdessä ruumiissa, eli Kristuksen ruumiissa, Jeesuksen veri virtaa seurakuntaruumiissa, ilaman veren puhdistavaa vaikustusta ei seurakuntaa olisi olemassakaan.
Veressä on siis elämä, ilman verta ei voi olla fyysistä eikä henglleistä elämää!
Eikä ole ristiriidassa sen kanssa, että sydämestäelämä lähtee, ei olisi sydämen elämää ilman veren antama elämää, ei fyysisesti eikä hengellisesti! - Pentecostal*
RitariOlevainen kirjoitti:
sydän, ihmisen tunto tuolla jossain sisuksissa, siellä on se "kotelo",kätkettyn aarteen paikka, missä Jumalan Henki todistaa, "Abba Isä"!
Kylläsieltä elämä lähtee, mutta sen elämän ylläpitäjä, niin fyysisesti kuin hengellisesti ylläpitää veri.
fyysistä vei joka virtaa suonissamme, hengellistä elämää, sitä josta elämä lähtee, sitä ylläpitää Keesuksen Kristuksen veri, se veri side, pitää uskovaiset yhdessä ruumiissa, eli Kristuksen ruumiissa, Jeesuksen veri virtaa seurakuntaruumiissa, ilaman veren puhdistavaa vaikustusta ei seurakuntaa olisi olemassakaan.
Veressä on siis elämä, ilman verta ei voi olla fyysistä eikä henglleistä elämää!
Eikä ole ristiriidassa sen kanssa, että sydämestäelämä lähtee, ei olisi sydämen elämää ilman veren antama elämää, ei fyysisesti eikä hengellisesti!Ei minulla ole tuohon mitään lisättävää, juuri noin sen täytyy olla.
- RitariOlevainen
ihminen... kirjoitti:
kuolee, silloinhan veri mätänee, siinä missä muukin ruumis.
Mitä verellä tekee kuolleessa ruumiissa, ja ruumis kuolee, kun ensin veri lakkaa kiertämästä jostain syystä, niinkauan kun veri virtaa suonissa, on ruumis elävä! veren täyttyy lakata kiertämästä, ennekuin ruumis kuolee!
Että elämä on veressä!
Aivokuollut on erasia, siinäkin tilassa veri kiertää ja ruumis elää, veren ansiosta! - RitariOlevainen
Mitä silloin kirjoitti:
tapahtuu sielulle?
veressä, poistuu veren myötä, koska se on siinä veressä.
Sitäkin osaa, joka on ihmisen hengessä sanotaan sieluksi, ja se taas on selävä sielu, ihmisen henki, kuolematon.
Ihminen on kolmiosainen niikuin Jumalakin,
Ruumis sielu ja henki, ja henki osa on kuolleessa tilassa syntiin lankeemusken tähden.
Nyt kun tämä kuollut heki ihmisessä kohtaa Jeesuksen veren, sen puhdistava vaikutus käy läpi koko ihmisen, henki elpyy, sinne tulee se kuollut osa eläväksi, eli gengellinen ihminen alkaa elää Jeesuksen veren ja Pyhän Hengen peson vaikustuksesta, ihminen uudestisyntyy, hänestä tulee uusiluomus.
Jeesuksen veri toi elämän henkeen ja hengellinenelämä sai sijan sydämessä!
Ja nyt kun ihminen kuolee, uudestisyntynyt ta ei uudestisyntynyt, tämä elävä sielu poistuu ruumiista, se on kuolematon, uudestisyntynyt menee paratiisin lepoon odottamaan herran tulemusta.
Ei uudesti syntyneen kuolemantilassa oleva sielu menee tuonelaan, odottamaan toista ylösnousemusta, jonne jokainen ihminen joka ei ole elämässään ottanut Jeesusta vastaan herätetään viimeiselle tuomiolle, jossa avataan elämän kirjat jossa on jokaisen ihmisen tekemiset, ja tekemättä jääneet, ja henkilöön ei katsota.
Siksi on tärkeääkin tärkeämpää, että Jumalan tahto saisi toteutua, että kaikki ihmiset pelastuisivat, ettei tarvitsisi tuota viimeistä tuomiota pitääkkään, niin paljon Jumala on kateellinen ihmisen hengestä, että antoi ainosyntyisen Poikansa, ettei yksikään joka Häneen uskoo, hukkuisi, vaan hänellä olisi iankaikkinen elämä taivaassa Jumalan luona! - RitariOlevainen
Pentecostal* kirjoitti:
Ei minulla ole tuohon mitään lisättävää, juuri noin sen täytyy olla.
Herraa Jeesusta, elämän antajaa, kiitos Jeesus !
- Pentecostal*
RitariOlevainen kirjoitti:
Herraa Jeesusta, elämän antajaa, kiitos Jeesus !
...
- no en ole
Pentecostal* kirjoitti:
Se mihinkään lennä... Henkemme lentää.
henkemme lentää siis verta roiskuen taivaaseen. Ihan sama, mikä sinne lentää, sielu, henki vai mieli.
Tyhjyydestä tänne olemme tulleet ja tyhjyyteen
täältä lähdemme.
Näpertele vain sinä Wilkersonin kanssa. Mutta ota iisisti. Ihminenhän sinkin vain olet. Paranemista. - Pentecostal*
no en ole kirjoitti:
henkemme lentää siis verta roiskuen taivaaseen. Ihan sama, mikä sinne lentää, sielu, henki vai mieli.
Tyhjyydestä tänne olemme tulleet ja tyhjyyteen
täältä lähdemme.
Näpertele vain sinä Wilkersonin kanssa. Mutta ota iisisti. Ihminenhän sinkin vain olet. Paranemista.on vaikeuksia mielikuvituksesi suhteen.
- safdasw
Hyönteisen sielu ei ole sen veressä, koska sillä ei ole verta. Verta saa kyllä syödä, mutta sen pitää olla kalan verta. Kalan verestä voi tehdä verilettuja ja verimakkaraa uskovakin. Jos nenästä valuu verta, on sieraimeen laitettava tulppa, koska mitä vähemmän sielua valuu ulos nenästä, sen parempi. Osa naisen sielusta valuu tosin muutenkin kerran kuukaudessa.
- luulottelua, otaksumia
Onko sinulla oma sydän? vai oletko ollut sydänleikkauksessa ja saanut syntisen riivaajan sydämen?
Asia toimii myös toisinpäin. Ihmesairastumisessa esim. aivoinfarkti, dementiassa, ihminen ei enää muista kuin lapsuudenleikit. Eikö ole ihmeellistä?- Pentecostal*
votstepoint?
Etkö halua uskoa, että jotain uutta ja ihmeellistä voisi paljastua ihmisestä? - ihminen on tutkimaton metsä
Pentecostal* kirjoitti:
votstepoint?
Etkö halua uskoa, että jotain uutta ja ihmeellistä voisi paljastua ihmisestä?Elintensiirto on niin jokapäiväistä puuhaa ja ihmisen keho kokee siinä suuren stressin. Joten ei ole ollenkaan ihmeellista, että kummallisia tuntoja tulee mieleen/sieluun.
Ihan läheltä koettu tarina kertoo seuraava: varsin suuri (vähäpätöinen vrt. sydämen, maksan tai keuhkon leikkaukseen)tekonivel leikkaus siis lonkkaan. Kaikki meni hyvin, haava parani ja potilas käveli. Kun sitten ihmsairastui kasvoistaan, niin että toinen puoli turposi ja oli kuuma. Kehossa ei ollut kuumetta. Hän oli ns. muotopuoli kasvoiltaan. Potilas meni lääkäriin ja kysyi, mitä tämä on. Lääkäri sanoi, ettei tiedä, mutta joskus suurten leikkausten jälkeen ihmisen keho reagoi oudosti uuteen elimeen (tekonivel). Kului muutama päivä ja toinen kasvon puolisko alkoi hilseilemään ja parin viikon päästä kasvot olivat aivan normaalit. Lääkäreiden mielesta, se oli stressi reaktio.
Eikö ole ihmeelinen tämä ihmisen keho? - Pentecostal*
ihminen on tutkimaton metsä kirjoitti:
Elintensiirto on niin jokapäiväistä puuhaa ja ihmisen keho kokee siinä suuren stressin. Joten ei ole ollenkaan ihmeellista, että kummallisia tuntoja tulee mieleen/sieluun.
Ihan läheltä koettu tarina kertoo seuraava: varsin suuri (vähäpätöinen vrt. sydämen, maksan tai keuhkon leikkaukseen)tekonivel leikkaus siis lonkkaan. Kaikki meni hyvin, haava parani ja potilas käveli. Kun sitten ihmsairastui kasvoistaan, niin että toinen puoli turposi ja oli kuuma. Kehossa ei ollut kuumetta. Hän oli ns. muotopuoli kasvoiltaan. Potilas meni lääkäriin ja kysyi, mitä tämä on. Lääkäri sanoi, ettei tiedä, mutta joskus suurten leikkausten jälkeen ihmisen keho reagoi oudosti uuteen elimeen (tekonivel). Kului muutama päivä ja toinen kasvon puolisko alkoi hilseilemään ja parin viikon päästä kasvot olivat aivan normaalit. Lääkäreiden mielesta, se oli stressi reaktio.
Eikö ole ihmeelinen tämä ihmisen keho?nyt mielen sisäiset tapahtumat, eikä niihin liittynyt fyysistä stressiä. Ne ihmisethän olivat muuten ihan hyvinvoivia...
- ketkä ihmiset?
Pentecostal* kirjoitti:
nyt mielen sisäiset tapahtumat, eikä niihin liittynyt fyysistä stressiä. Ne ihmisethän olivat muuten ihan hyvinvoivia...
Fyysinen stressi (elinsiirto) vaikuttaa mieleen myös.
- Pentecostal*
ketkä ihmiset? kirjoitti:
Fyysinen stressi (elinsiirto) vaikuttaa mieleen myös.
niinhän vaikuttaa myös avioero, läheisen kuolema jne. Eivät ihmiset niiden yhteydessä näe mitään ihmeellistä, vaikka ne stressaavat enemmän kuin leikkaus.
- new agelainen
eli siis omien sanojesi mukaan "okkultisti" ja haluan korjata käsityksesi. Emme ajattele, että sielu asuisi jossain erityisessä osassa ihmiskehoa, eikä siis myöskään sydämessä, vaan sielu on kuolematon osa Alkulähdettä (tai Jumalaa), joka on valinnut itselleen ruumiin maan päälle. Sielu siis toimii ruumiissa, siis ruumis on sielun "astia".
- Pentecostal*
Jumala antoi meille iankaikkisen hengen ja oman vapaan tahdon. Me emme ole jumalia, vaan luotuja olentoja.
- new agelainen
Pentecostal* kirjoitti:
Jumala antoi meille iankaikkisen hengen ja oman vapaan tahdon. Me emme ole jumalia, vaan luotuja olentoja.
että olemme jumalia, eihän toki. On olemassa Alkulähde, siis Jumala, jonka osia meidän kaikkien sielut ovat. Nyt olemme täällä maan päällä luodussa ihmisruumiissa ja meillä on todellakin vapaa tahto ihmisluonnon mukaan, mutta jumalia emme ole. Meidän sielumme toki on Jumalasta, sen vuoksi meidän mielemmekin aina halajaa ylöspäin, jumalallisiin. Sielu, siis henki, on kuolematon ja jatkaa matkaansa ruumiin kuoleman jälkeen.
- Pentecostal*
new agelainen kirjoitti:

Meidät on luotu erillisiksi ja vapaan tahdon omaaviksi ihmisiksi, joilla on myös täysi oikeus hyljätä Jumala kokonaan. Oletko ajatellut sitä?
- new agelainen
Pentecostal* kirjoitti:
Meidät on luotu erillisiksi ja vapaan tahdon omaaviksi ihmisiksi, joilla on myös täysi oikeus hyljätä Jumala kokonaan. Oletko ajatellut sitä?
niin erillisiksi? Emmekö sinun mielestäsi voi koskaan elää Jumalan yhteydessä? Onko Jumala siis hyljännyt meidät tänne, omat luotunsa, oman sielunsa? Mikä oikeus meillä, Hänen luoduillaan on hyljätä elämämme lähde? Millainen julma tyranni sinun Jumalasi onkaan, jos joka päivä pidät oikeutenasi voida hylätä Hänet... Vai onko kyse laskelmoinnista; jos Jumala ei miellytä minua, voinhan aina vaihtaa...

me voisimme elää yhteydessä Häneen. Synti erottaa ihmisen Jumalasta ja siksi Jumala kärsi rangaistuksen synnistä puolestamme, niin paljon Hän meitä rakasti! Oletko kuullut sanomaa Jeesuksesta, joka sovitti syntimme?
- new agelainen
Pentecostal* kirjoitti:
me voisimme elää yhteydessä Häneen. Synti erottaa ihmisen Jumalasta ja siksi Jumala kärsi rangaistuksen synnistä puolestamme, niin paljon Hän meitä rakasti! Oletko kuullut sanomaa Jeesuksesta, joka sovitti syntimme?
kuullut aivan kaiken. Miten Jumalan kuolema lisää yhteyttä? Emmehän ole koskaan olleet Hänestä erossa alunperinkään. Mitä on synti? Synnin palkkahan on kuolema, mutta siis synnin, ei meidän... Jumalan rakkaus on elämää, ei kuolemaa, kenenkään ei tarvitse kuolla sen takia eikä kärsiä rangaistusta. Ja jos Jeesus oli ihminen, jolla oli vapaa tahto myös hylätä Jumala, niin miksi Jeesuksen urhi oli jotenkin riittävä kaikkien puolesta?

se, mitä sanot, on vlhetta. Etkö ole kiinnostunut saamaan jotain todellista kaiken tuon huuhaan tilalle?
- new agelainen
Pentecostal* kirjoitti:
se, mitä sanot, on vlhetta. Etkö ole kiinnostunut saamaan jotain todellista kaiken tuon huuhaan tilalle?
tiedän on yhtä varmasti totta ja todellista ja Jumalasta kuin se mitä sinä tiedät omasta uskostasi. On ikävää, että oma näkemyksesi Jumalasta perustuu pelkoon ja rangaistukseen, eikä rakkauteen ja armoon. Mikä on mielestäsi huuhaata?
- Pentecostal*
new agelainen kirjoitti:
tiedän on yhtä varmasti totta ja todellista ja Jumalasta kuin se mitä sinä tiedät omasta uskostasi. On ikävää, että oma näkemyksesi Jumalasta perustuu pelkoon ja rangaistukseen, eikä rakkauteen ja armoon. Mikä on mielestäsi huuhaata?
Hän antoi itsensä meidän edestä? Hän kuoli, koska rakasti niin paljon. Muista, että Jumala on Pyhä, eikä Hän voi suvaita mitään syntiä!
- sinä.
Pentecostal* kirjoitti:
Hän antoi itsensä meidän edestä? Hän kuoli, koska rakasti niin paljon. Muista, että Jumala on Pyhä, eikä Hän voi suvaita mitään syntiä!
et oikein käsitä näitä asioita mistä puhutaan, kirjoitat hassusti asian vierestä kokoajan.
- Pentecostal*
sinä. kirjoitti:
et oikein käsitä näitä asioita mistä puhutaan, kirjoitat hassusti asian vierestä kokoajan.
Toki kirjoitan haavemaailmasi vierestä, mutta ei se olekaan asiaa :)
Jumala on rakkauden valtameri, mutta me ihmiset emme ole. Me voimme hyljätä Jumalan... - new agelainen
Pentecostal* kirjoitti:
Hän antoi itsensä meidän edestä? Hän kuoli, koska rakasti niin paljon. Muista, että Jumala on Pyhä, eikä Hän voi suvaita mitään syntiä!
on siinä, että Hän pitää yllä meidän elämäämme ja kaikkea luotuansa ja sietää meidän toilailujamme kun opettelemme Häntä tuntemaan. Siinä ei tarvita uhria eikä kuolemaa, ei ole rangaistusta eikä pelkoa kadotuksesta. Hän vain yksinkertaisesti rakastaa meitä pyyteettömästi ja varauksetta, juuri sellaisena kuin olemme! Olemme kaikki Hänen rakkaita poikiaan ja tyttäriään, meidän tulee elää sen mukaan, aivan rohkeina eikä pelossa. Syntiä on se, että emme usko Hänen rakkauteensa vaan hylkäämme Hänet ja pelottelemme rakkaudettomuuteen myös muita. Kuka haluaisi elää pimeydessä, jos voi tulla Jumalan valoon? Kuka haluaisi elää tyhjyydessä, jos voi päästä Kristuksen rakkauteen? Jumala suvaitsee meitä kaikkia, eikä meissä ole syntiä, vaan olemme Jumalan kuvaksi luotuja. Synti on meidän mielemme harha siitä, että Jumala vihaa meitä. Jumala ei vihaa luotuansa, vaan rakastaa, Pente, rakastaa, sinuakin juuri sellaisen kuin olet. Tule siihen rakkauteen niin saat levon piinatulle sielullesi!
- ,,,,
Pentecostal* kirjoitti:
Toki kirjoitan haavemaailmasi vierestä, mutta ei se olekaan asiaa :)
Jumala on rakkauden valtameri, mutta me ihmiset emme ole. Me voimme hyljätä Jumalan...Me voimme hyljätä Jumalan...
Niin, kyllä. Ei kyse ole siitä ollutkaan. - Pentecostal*
new agelainen kirjoitti:
on siinä, että Hän pitää yllä meidän elämäämme ja kaikkea luotuansa ja sietää meidän toilailujamme kun opettelemme Häntä tuntemaan. Siinä ei tarvita uhria eikä kuolemaa, ei ole rangaistusta eikä pelkoa kadotuksesta. Hän vain yksinkertaisesti rakastaa meitä pyyteettömästi ja varauksetta, juuri sellaisena kuin olemme! Olemme kaikki Hänen rakkaita poikiaan ja tyttäriään, meidän tulee elää sen mukaan, aivan rohkeina eikä pelossa. Syntiä on se, että emme usko Hänen rakkauteensa vaan hylkäämme Hänet ja pelottelemme rakkaudettomuuteen myös muita. Kuka haluaisi elää pimeydessä, jos voi tulla Jumalan valoon? Kuka haluaisi elää tyhjyydessä, jos voi päästä Kristuksen rakkauteen? Jumala suvaitsee meitä kaikkia, eikä meissä ole syntiä, vaan olemme Jumalan kuvaksi luotuja. Synti on meidän mielemme harha siitä, että Jumala vihaa meitä. Jumala ei vihaa luotuansa, vaan rakastaa, Pente, rakastaa, sinuakin juuri sellaisen kuin olet. Tule siihen rakkauteen niin saat levon piinatulle sielullesi!
Jumalan rakkaus on sitä, että Hän itkee meidän pahoja valintojemme ja sitä, että me kieltäydymme Hänen rakastavasta kustusta parannukseen ja elämään Hänen kanssaan. Hänen sydämensä murtuu kun Hän näkee ihmisen kovettavan sydämensä ja valitsevan ikuisen kadotuksen Hänen sijastaan. Jumalan sydän vuotaa verta, kun Hän näkee ihmisen poistuvat luotaan ikuisiksi ajoiksi!
- Pentecostal*
,,,, kirjoitti:
Me voimme hyljätä Jumalan...
Niin, kyllä. Ei kyse ole siitä ollutkaan.Ei sitä voi tehdä tyhjäksi...
- new agelainen
Pentecostal* kirjoitti:
Jumalan rakkaus on sitä, että Hän itkee meidän pahoja valintojemme ja sitä, että me kieltäydymme Hänen rakastavasta kustusta parannukseen ja elämään Hänen kanssaan. Hänen sydämensä murtuu kun Hän näkee ihmisen kovettavan sydämensä ja valitsevan ikuisen kadotuksen Hänen sijastaan. Jumalan sydän vuotaa verta, kun Hän näkee ihmisen poistuvat luotaan ikuisiksi ajoiksi!
ihmeeseen me poistuisimme, kun olemme koko ajan Hänen katseensa alla ja siipiensä suojassa? Ei savenvalaja astioitaan, siis omia luomuksiaan, siis lapsiaan, hylkää eikä tuomitse. Miksi pitäisi pitää yllä mielikuvaa ainaisesta rangaistuksesta ja taistelusta ja siitä, että kaikki tuottaa Hänelle vain murhetta? Jumala ei ole ihminen, vaan Hän tuntee meidän sydämemme ja ymmärtää meitä, ei Häntä murehduta meidän tekomme, Hänhän näkee ne jo ennalta..

Hänen siipiensä suojassa. Hehän ovat monesti tekemisissään kuin saatana itse ja saatana suojissa he ovat kaikki. Etkö huomaa sitä? Oletko antanut saatanan petää itsesi?
- new agelainen
Pentecostal* kirjoitti:
Hänen siipiensä suojassa. Hehän ovat monesti tekemisissään kuin saatana itse ja saatana suojissa he ovat kaikki. Etkö huomaa sitä? Oletko antanut saatanan petää itsesi?
Kuka sitten Korkeimman suojassa yöpyy? Kuka suojelee ja auttaa? Keskittyykö Jumala itse vain murehtimiseen ja voihkimiseen, eikä auta luotujaan? Eihän tuommoiseen ajatteluun mahdu rakkaus, rukous eikä pelastus...
- Pentecostal*
new agelainen kirjoitti:
Kuka sitten Korkeimman suojassa yöpyy? Kuka suojelee ja auttaa? Keskittyykö Jumala itse vain murehtimiseen ja voihkimiseen, eikä auta luotujaan? Eihän tuommoiseen ajatteluun mahdu rakkaus, rukous eikä pelastus...
puolesta, jotta voisi ottaa siipiensä suojaan ne, jotka sitä haluavat? Valinta on meidän...
- new agelainen
Pentecostal* kirjoitti:
puolesta, jotta voisi ottaa siipiensä suojaan ne, jotka sitä haluavat? Valinta on meidän...
on läsnä halusimme tai emme. Hän ei valikoi eikä tuomitse eikä revi rikki eikä inät meidän kanssamme meidän elämästä. Mikä on oikea mikä väärä valinta? Toisen oikea on toisen väärä, ja päinvastoin, kummanko Jumala tuomitsee? Jos haluamme olla Jumalan kanssa, se on hyvä eikä sitä oteta meiltä pois, eikä ole silloin syytä syyttää tai tuomita toisia, eikä uhkailla ketään. Jumalan armollinen pyyteetön rakkaus haluaa meidät, ja siinä me olemme, halusimme tai emme.

joukosta me, jotka haluavat olla yhteydessä Jumalaan. Sehän olisi hirvittävää väkivaltaa pakottaa ihminen olemaan yhteydesä Jumalaan, jos tämä ei sitä halua. Jumala näkee motiivimme ja kaiken pahuuden, joka ihmissydämestä löytyy. Voitko kiistää sen, että suurin osa ihmisistä ei ol ekiinnostunut Jumalasta, vaan on ainoastaan kiinnosutunut synnin tekemisestä?
- kirjoitti:
>>kyllä jumala tuomitsee ja valikoi joukosta me, >>jotka haluavat olla yhteydessä Jumalaan. Sehän >>olisi hirvittävää väkivaltaa pakottaa ihminen >>olemaan yhteydesä Jumalaan, jos tämä ei sitä >>halua. Jumala näkee motiivimme ja kaiken pahuuden, >>joka ihmissydämestä löytyy. Voitko kiistää sen, >>että suurin osa ihmisistä ei ol ekiinnostunut >>Jumalasta, vaan on ainoastaan kiinnosutunut synnin >>tekemisestä?
mutta eihän kukaan ole vailla syntiä?
ja miten niin jumala ei rakastaisi kaikkia ehdottomasti? Oma valinta rakastaako takaisin..
- n. 40 vastausta joista
puolet on omia.Heh.
Pitkät ketjut eikä asiaa ollenkaa. Voi v, että olet surkea. Siunausta ja paranemisia.- Pentecostal*
Keskusteluahan tämä on eikä työntekoa. Jos et pidä keskustelusta, niin mene hakkaamaan halkoja.
- Kopara
En tiedä missä sielu piileskelee, mutta esim. Jeesus puhuu Joh. evankeliumissa ihmisen sisimmästä käyttäen alkutextin mukaan sanaa "Koilias", joka toisessa kohdassa UT:a on käännetty sanaksi kohtu. Voidaan kääntää myös sanaksi onkalo tai sisin(?)
- MarkkuLassila
Vastoin yleistä käsitystä, ruumis sijaitsee sielussa, eikä sielu ruumiissa. Tämän voi todistaa kahdella tavalla. Ensimmäiseksi. Ota joku lähellä ole esine, vaikkapa tuoli ja tarkkaile hetki sitä. Pystyt tarkkailemaan tuolia, sen olemusta. Tästä voidaan päätellä, että et voi olla tuoli, sillä tarkkailija ja tarkkailtava (objekti) eivät voi olla sama asia. Tarkkaile seuraavaksi ruumistasi ja kehoasi, ja sen eri ominaisuuksia. Kerran pystyt tarkkailemaan kehoasi, et voi olla kehosi. Näin ollen sielu ei myöskään ei voi olla ruumiissa. Toinen esimerkki. Ota joku esine tai objekti ja tarkkaile sitä hetken. Tarkkailet objektia ulkoapäin. Siirrä tarkkailupistettäsi seuraavaksi sitten, että tarkkailet objektia sisältä päin, aivan kuin olisit objekti itse. Jos sinulla on kotieläin, niin voit harjoitella tätä eläimen kanssa. Usein jo hyvin pienellä harjoittelulla huomaat voivasi ottaa objektin ominaisuuden ja piirteet, ehkä myös tuntea miltä tuntuu olla objekti. Voimme tehdä tästä sen päätelmän, että objektin, yhdessä ruumiin kanssa, tulee sijaita sielussasi, muuten et voisi siirtää huomiotasi objektin sisälle ikään kuin katsoisit objektina.
Sielu ja aika. Ikuisuudessa on vain yksi hetki, nyt. Käsitteet menneisyys ja tulevaisuus ovat itse asiassa yhden saman hetken eri ilmentymiä. Näin ollen se mikä tapahtui eilen, ei todellisuudessa tapahtunut eilen vaan nyt. Ja se mikä tapahtuu huomenna tapahtuu nyt. Jos sielu on olemassa nyt, on se olemassa aina ja myös siis kuolematon. Toiseksikin. Toiseksikin, ajatus sielun kuolemasta johtuu siitä väärin ymmärryksestä, että sielu ja ruumis ovat erottomattomat, tai että sielu sijaitsisi kuolevassa ruumiissa. Tietoisuus ja ymmärrys, joka sijaitsee sielussa, täytyy olla ikuinen jo siitäkin syystä, että se mikä on on-olevaa, ei voi koskaan muuttua ei-olevaksi, sillä ei-oleva on jo täynnä sitä mikä ei koskaan ole oleva, ja oleva on täynnä sitä joka on olevaa. Molemmat ovat kaksi vastakkaista ominaisuutta, jotka eivät voi keskenään vaihtaa paikkaa. Joten jos olet olemassa nyt, olet aina olemassa, myös kuoleman jälkeen.- Dabne
Olet väärässä. Sielu ei ole mikään erillinen osa tai elin niinkuin tiedekin olettaa. Jos katsomme asiaa Raamatun kannalta niin ihminen on sielu: Jumala puhalsi ihmiseen elämän hengen ja ihmisestä tuli elävä sielu. Huomaa, ihmiselle EI TULLUT SIELUA vaan IHMISESTÄ TULI ELÄVÄ SIELU. Kuin myös; Se sielu joka syntiä tekee sen on kuoltava. Sielu ja sielukkuus on kaksi eri asiaa.
- vanha ja vakaa
meillä on kaikilla minä-tunne. Se on se kuolematon osa meitä ja omatunto voisi olla sisäisen jumalamme ääni. Minä on kuolematon ja jälleensyntyy aina uuteen kehoon tuoden mukanaan taipumuksensa(jotkut sanovat lahjoiksi) Tämä selittää lahjakkaat lapset, esim. musiikin ja taiteen alalla. He ovat jo edellisissä elämissään jo hioneet taitoaan.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
PropsApp Koodi
Haluatko ansaita ja kilpailla fiksusti samalla kun seuraat urheilua? Props tekee sen mahdolliseksi. Sovelluksessa pääset23548Persut yrittävät epätoivon vimmalla
kiertää häirintä asian https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/5389f072-60d9-4ef8-aa7b-c11f0eda66cf jonka muut puolueet a1023429"Skandaali muhii SDP:ssä" - "pelon ilmapiiri vallitsee"
Puolueen johto on vähintään vastuussa ilmapiiristä, jossa häirinnän uhrit eivät ole saaneet ääntään kuuluviin. Vyyhdin963028Taas nuoren kuolema
Vasunmäentiellä paha onnettomuus. Nuori nainen menehtyi. Niiin sydäntä riipaisevaa 😭742779IL: "Kyykyttämistä, alistamista, painostamista, huutamista ja tiuskimista SDP:n
eduskuntaryhmässä." Häirintäkohu puolueen ympärillä paisuu. Iltalehden haastattelemien SDP-lähteiden mukaan eduskunta-612713Riikka runnoo: konkursseja eniten 30 vuoteen
Vuonna 2025 Suomessa haettiin konkurssiin yhteensä 3 906 yritystä. Konkurssiluku oli suurin sitten vuoden 1996.962521Ahdistelu ongelmaa vain vasemmistossa - ei oikeiston edustajissa
Mutta demarit ovat tunnetusti sivistymättömiä, ja vähemmän fiksuja.172212Tehomaksu rankaisisi normaalista sähkönkäytöstä
Energiaviraston valmistelema tehomaksumalli herättää aiheellista huolta erityisesti tavallisten kotitalouksien näkökulma81773Jari Sillanpää isossa leikkauksessa - Paljastaa, mitä uralle tapahtuu!
Palaako Siltsu keikoille? Artisti, ex-tangokuningas Jari Sillanpää on ollut lonkkaleikkauksessa ja kotiinpaluu on edessä261494- 1021390