Vaaliasiaa !

jenkaten

Naapurissani asuu 83 vuotias pirteä leski rouva.
Hän kirjoittelee aina silloin tällöin runoja ja
ajatuksia arjesta ja maailman menosta.Toissa
päivänä hän soitti minulle ja kertoi,kun ei oi´-
kein yöllä nukuttanut,niin hän siinä alkoi kir-
joittelemaan taas ajan kohtaista asiaa näistä
vaaleista.Sanoin hänelle,että laitetaan se runo
tänne palstoille ja katsotaan tuleeko ruusuja
vai risuja.

"Vaaliasiaa"
Nyt on aika vaalien,
kansa kaikki tietää sen.
Pyrkijöitä paljon on
tunku sinne rajaton.

Kahvia,ruusuja jaetaan,
kun paikkaa Arkadian haetaan.
Ummet lammet luvataan,
mutta niitä ei täytetä milloinkaan.

Neljäksi vuodeksi kerrallaan,
päästään palkkaa nostamaan.
Ministerin salkun jos vielä saa,
palkka on sitäkin parempaa.

Autot ja kuski talon puolesta,
siis bensa-vero ei huoleta.
Rahvas siitä maksaa vaan,
me limusiinillä ajetaan.

Hernekeittoa jaetaan,
paitoja,hattuja haetaan,
sekä muuta rihkamaa,
kotihinsa ostaa saa.

Vanhusten huoltoa vatvotaan
ja siihen parannusta luvataan,
vaan entä pätkä työläiset ja
yrittäjät yleensä.
Ja myöskin terveys´keskukset.

Sisaret hennot vaaleat,
työnsä alle uupuvat.
Ministerit,- tulkaa tuuraamaan,
niin saatte tuntea,mitä on raskas työ,
kun koskaan ei tunnu loppuvan yö.

Nyt tärkein viesti tämä on,
kun piirrät tämän numeron.
Mulle alkaa aika uus,
sulle jää vain käteen luu.

6

555

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • onkkelis

      Vie vain ruusuja naapurille ja kerro terveisiä, että mukava kun kirjoittelee

      • Ellis

        Lähettäkää se eduskunnan kahvihuoneeseen hieman suurennettuna tai monistepakkana.


    • Helmiinax

      Sinulla on hauska nikki, ja kun kävin profiilissasi, huomasin sinut musiikkimieheksikin!

      Kyllähän tuo runo on niin totta kuin olla ja voi!

      Äänestämistä,- kohdetta, - kannattaa harkita. :))))

    • Atolfia

      Hyvin tuntuu ikäihmisen ajatus juoksevan, asiaa tulee ja riimityskin onnistuu.

      Yöllä ne ajatukset parhaiten luistaa,
      eikä hukkaan mene, kun kaiken muistaa
      paperille kirjoitella.

      • meidän eläkeläisten

        verokohtelun, taitetun indeksin ym. epäoikeudenmukaisuuden, jota Lippo ja & ovat harrastaneet?

        Päivi Räsänen oli k u u n n e l l u t kaikki taitetusta indeksistä pohjaosien kaksinkertaiseen poistoon (muka vahingossa),...
        ...
        ...mutta lupasiko korjata?

        That's the question.


      • meidän eläkeläisten kirjoitti:

        verokohtelun, taitetun indeksin ym. epäoikeudenmukaisuuden, jota Lippo ja & ovat harrastaneet?

        Päivi Räsänen oli k u u n n e l l u t kaikki taitetusta indeksistä pohjaosien kaksinkertaiseen poistoon (muka vahingossa),...
        ...
        ...mutta lupasiko korjata?

        That's the question.

        Eiköhän sieltä löydy luettelot kunkin vaalipiirin kansanedustajien äänestyskäyttäytymisestä eläkeläisten asioita koskevissa äänestyksissä.
        Kannattaa katsoa...


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Jussi Halla-aho huolissaan Sofia Virrasta

      Jussihan on vanha vihreä. Onko tässä kyse alkukesän kiimasta, kun aidan toisella puolella oleva vihreä alkaa kiinnostama
      Maailman menoa
      21
      5003
    2. Sofia Virta kadonnut....onko juomassa?

      Virran poissaolo eduskunnasta on herättänyt huomiota. Esimerkiksi Ilta-Sanomat kertoi aiemmin, että Virta on ollut tällä
      Maailman menoa
      63
      4026
    3. Julkista rahaa ei tule antaa senttiäkään yksityisille yrityksille

      Julkinen raha on meidän yhteistä rahaa, ja se raha on tarkoitettu yhteiseen käyttöön, kuten esimerkiksi tuottamaan palve
      Maailman menoa
      73
      3593
    4. Ensin Henry Novak ja nyt sitten se Irlannin tapaus

      jossa mustaihoinen afrikkalainen mieshenkilö puukottaa valkoihoista maassa makaavaa miestä useita kertoa pään alueelle.
      Maailman menoa
      73
      2678
    5. Tytti Tuppurainen: Suomen pakolaiskiintiö pitäisi nostaa 10 000 vuodessa

      asia on faktaa, noin Tytti sanoi aiemmin. Kun taas Orpon hallitusohjelman mukaisesti Suomen pakolaiskiintiö on pudotettu
      Maailman menoa
      147
      2453
    6. Halla-aho sivaltaa edustajantyöstään lintsaavaa Sofia Virtaa

      https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/937c74d7-f905-4466-b9b4-abd017fe5b63 Kansanedustajan on ilmoitettava poissaolosta
      Maailman menoa
      60
      2338
    7. Islamovasemmistolaisuus - tälläista termiä käytetään

      Termi tarkoittaa alunperin äärivasemmiston ja muslimifundamentalistien liittoa, jonka ytimessä oli antisemitismi. Isl
      Maailman menoa
      63
      2123
    8. Mitä tapahtui?

      Mitä tapahtui keskiviikkoiltana kun oli paljon hälytysajoneuvoja ja mediheli?
      Kiuruvesi
      27
      2087
    9. Mitä haluaisit sanoa kaivatullesi tänään?

      Mitä ajatuksia hänestä ja tilanteesta ylipäätään 💖
      Ikävä
      130
      1604
    10. Martina Aitolehti läpäisi Erikoisjoukot - Tilittää umpirehellisenä kuvauksista

      Martina Aitolehti selvisi Erikoisjoukot koulutuksesta. Hän myös malttoi pääosin pitää mölyt mahassaan, vaikka saikin ko
      Kotimaiset julkkisjuorut
      37
      1505
    Aihe