Epätodellisuus/derealisaatio

yksi paniikkihäiriön rasittavimmista oireista.olo on niin omituinen että pelkää kertakaikkiaan sekoavansa. minä söin tavalllista masennuslääkettä ja menin lääkäriin juuri em.oireiden takia. lääkäri sanoi että lääke on väärä, pitää syödä paniikkihäiriölääkettä,seroxat nimistä. kuin aloitin ko. lääkkeen, omituinen olo hävisi. eihän sekään lääke lopullisesti tätä sairautta paranna mutta pitää sen jotenkin hallinnassa.

vielä hyvä ketju liittyen tähän samaan olotilaan

http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=97&conference=4500000000000405&posting=22000000003036331

eri diagnooseja,niin sitä vähemmän oireita,ainekin paniikki oireiselle,joka koko ajan kiinnittää huomion joka nipistykseen,

mulla on useasti sellanen olo, etten elä ollenkaan täällä maanpäällä.. tuntuu ku ois pää pallona pilvissä jalat naruna maanpinnalla..tosi outo ja pelottava tunne..ku yritän jolleki puhuu joka ei oo kokenu samanlaist ei todellakaan ymmärrä..tulee sellanen ikävä olo "ettei kukaan ymmärrä pitää mua vaan sika hulluna" sitte ku se olon kaa pitäis viel jaksaa elää.. mitä pitäis tehä???????

minä kun ajattelin et oon ainua ihminen jokä kärsii just tästä taasan tarkalleen tästä. en ois ikinä uskonu et jollakin muullakin ois tätä. helpottaa. luulin että tää depersonali ja derealizaatio johtus jostain fyysisestä pään sairaudesta. toivottavasti sepram nyt lähtee helpottaan kohta 2 vk syöny.

dissosiaatio häiriö

Tunne siitä että on kuin kuplan sisällä, veden alla tai unessa ja katsoo sieltä maailmaa saamatta siitä oikein kuitenkaan välttämättä otetta. Oma kehokin tuntuu kaukaselta ja oudolta, itseäni ainakin myös väsyttää kun joutuu taistelemaan että pystyy pitämään huomiota ympäröivässä maailmasta, jota ei edes jotenkin..näe kunnolla ( ? )

Olen joskus taannoin havainnut jonkinlaista epätodellista olotilaa, tai kummallisia ajatuksia ja ei tiedä onko unessa vai ei. Ja sitten pelästyy niitä sekavantuntuisia ajatuksia ja ei meinaa uskaltaa yrittää nukahtaa. Mutta sitten se menee ohi.

www.dpselfhelp.com, niille ketkä osaa englantia

Minulla on keskivaikea masennus, jossa on myös paniikkihäiriön oireita. Olen käyttänyt masennuslääkkeitä (Escitalopram Actavis) nyt viitisen kuukautta, ja jo 1-2kk olen osannut erottaa todellisen maailman ja "masennusmaailman" toisistaan. Kun nyt muistelen viime kesää, muistan muutaman viikon ajanjakson, joka on kuin pahaa unta. Muistikuvat ovat hataria, kuin viikon takainen uni jonka on muistanut aamulla hieman mietittyään sitä, ja joka on jäänyt mieleen. Pieniä pätkiä muistan hyvin selvästi, kuten miltä lasinsirpale näytti ihoani vasten, ja miltä tuntui kävellä rantaa kohti itsemurhan partaalla. Loppu on hämärää. En muista mitä olen puhunut tai mitä olen tehnyt. Masennusmaailman totuuksia ovat, että kaikki valehtelevat sinulle, kaikki vihaavat sinua, olet kauhea ihminen, ansaitset kipua, sinun täytyy satuttaa itseäsi ja kuolla. Taistelin itsemurha-aikeita vastaan. Minulla ei ollut "munaa" tehdä sitä, ja nyt olen iloinen siitä. En halua enää kuolla. Olen alkanut nauttia elämästä. Kerran noin 1-2 viikossa saan edelleen ahdistuneisuuskohtauksia. Osaan kuitenkin pitää ne hallinnassa: erotan todellisuuden ja "masennusajatukset". Olen selittänyt asian poikaystävälleni ja parhaalle ystävälleni, ja jos esimerkiksi "masennusminä" väittää että olen läski ja ruma, kerron jommalle kummalle heistä, ja he saavat minut uskomaan että olen normaalikokoinen ja kaunis.
Pohjalta ei pääse kuin ylöspäin ja ketään ei pakoteta osastolle jos hän ei ole yrittämässä itsemurhaa 24/7, HAKEKAA APUA.

Heips!

Olen nyt viitisen vuotta sairastanut paniikkihäiriötä ja minulla kesti epätodellinen olo 24/7 lähes puolen vuoden ajan. Kunnes lääkärit osasivat tehdä diagnoosin ja aloitin lääkkeet ja terapian. Tuo epätodellisuuden tunne oli silloin jotain aivan kamalaa kun tuntui koko ajan että olen sekoamassa ja kun ei tiennyt mikä minulla oli ennen kuin sain sen diagnoosin. Sitten kun sain oikean lääkityksen ja terapia alkoi auttamaan tuo tunne hävisi. Söin siis lääkkeitä parisen vuotta ja olin sen jälkeen 1,5 vuotta ilman lääkkeitä ja ilman paniikkihäiriötä. Nyt sitten muutin takaisin kotipaikkakunnalle ja paniikit alkoi. Tuntui taas että maailma kaatuu. Aloitin lääkityksen uudelleen ja nyt jo paniikit hieman paremmin hallinnassa. Yksin en vieläkään mihinkään mene mutta jonkun kanssa lähteminen kauppaa yms onnistuu jo ilman paniikkeja. Minulla on onneksi ihana avomies joka on ollut tukenani jo 3 vuotta ja myös sukulaiseni ovat olleet suuri tuki ja potku persuuksiin. =) Nyt uskon taas vakaasti että kyllä täältä noustaan ja selätän paniikin. Tsemppiä kaikille!!! =)

ittellä kestäny kuukausiaki toi epätodellinen olo... voiskoha jotenki liittyä 3 vuoden masennukseen nää epätodelliset olot mitä tälläkin hetkellä poden?

Täällä on henkilö, jolla on pysyvä tuo epätodellinen olo, ollut noin 6-vuotiaasta asti ja olen nyt 44. Koko ajan ikäänkuin olisin jossain muualla ja kaikki näyttää lisäksi etääntyneeltä.
Taistelua on ollut mutta pystyn elämään lähes normaalia elämää ilman lääkitystä. Kyse on koko ajan siitä, kuinka kestän ja siedän tätä olotilaa. Jos en kestä, masennus valtaa mieleni ja aloitekyky menee olemattomiin. Siitä seuraa, että kaikki tekeminen vaatii suurta ponnistelua. Välillä on helpompia aikoja enkä ajattele asiaa koko ajan. Joskus tuntuu, että taju lähtee sillä tunne on niin valtavan voimakas ajoittain.
Olen ajatellut usein, että jos tämän olotilani yhtäkkiä saisi kuka tahansa ennestään terve ihminen, häneltä voisi mennä jalat alta. Itse olen elänyt tämän kanssa niin kauan, ettei se hätkäytä. Rajoittaa vaan elämää joiltakin osin.

epis2, vähän sama tarina tällä. Minulla on 20 vuotta takana tätä epätodellista elämää. Olen kokeillut useiden vuosien ajan terapioita, kaikenlaisia lääkkeitä eikä mikään toimi. Ulkopuolisille tämä ei näy, eikä ole haitannut työtäni. Derealisaatio päällä 24/7, minulla ei oikeastaan ole enää niitä tavallisia oloja, koko ajan elän tässä umpiossa, lasin takana.

Kerrompa oman tarinan, eli n 9 vuotta sitten sain diagnoosin paniikkihöiriö ja sen kanssa elin ihan ok arkea vaikka toisinaan tuli voimakkaita paniikkikohtauksia. Söin cipralex nimist valmistetta muutaman vuoden ja se vaihdettiin sitten efexor depotiin joka lopetti kohtaukset tai lievensi todella paljon kohtauksia. Nyt on tullut sitten aivan outoa ahdistusta, sekoamisen tunnetta, ym ym pelkoja,katastrofiajatuksia jne, ja sen seurauksena? kauhea deresalisaatio? olo on tuskastuttava, tajuton ja toimin kuin kone. En tunne omia eleit,ilmeit tai mtn. :( Olenko nyt aina olon tai tunteen vanki? Vai onkohan minulla joku vakava sairaus/tauti?

Meikällä helpottaa budin käryttely todella hyvin kyseiseen ongelmaan. Mitään lääkkeitä en ole halunnut käyttää...

Itselläni samanlaisia oireita ollut jo muutaman vuoden välillä, yhteen aikaan kesti varmaan kuukausia putkeen. Sit on just näitä ahdistavia ajatuksia, sekoomisen tunnetta, olemassaolon kyseenalaistamista ja psykoosipelkoa. Paniikkihäiriö ja sekamuotoinen ahdistus ja masennustila diagnosoitu. Ja semmonen vielä mainittava, että itsellä lähti nää epätodelliset olot pahenemaan kun poltin joskus kannabisöverit ja menin ihan ihme tiloihin sen yön ajaks ja tuntu et olin jonkinsortin psykoosinkaltasessa tilassa sen yön, ihan järkyttävä kokemus. Koin silloin jotenki kaiken kun hidastetussa elokuvassa ja välillä kaikki nopeutu ja taas hidastu ja olin ihankun jossain kehässä sen olotilan kanssa. Järkyttävät ahdistukset ja pelot päällä silloin ja luulin että koen nyt jotain takaumaa mikä johtaa mun kuolemaan ja että nään oman kuolemani ja kaikkee ihan sekopäistä, aloin tavallaan katastrofoida omia ajatuksiani, joku toinen olis ehkä osannut chillata ja olla aattelematta. Noh, tämän jälkeen paniikkikohtaukset ja derealisaatiot aikalailla alkanu kunnolla ja edelleen näen välillä painajaisia tosta tilasta mikä oli sillon överihetkenä. Hyi. Ja päässäni maalaan kaikkia ihme ajatuksia ja pelkoja että se tila tulee takasin ja siks pelkkä kannabiksen haju alkaa ahdistaa. Yhden kerran olen ton jälkeen polttanut kunnolla ja silloin tuli samankaltanen tila mutta 1000 kertaa lievempänä, sen jälkeen en oo ikinä koskenu kyseiseen aineeseen enkä koske. Enkä myöskään suosittele kellekään kellä yhtään herkempi psyyke.

mulla kestäny nyt yli vuoden epätodellinen olo :)

Tuttua oireilua, se olo tullut itselle melkein normaaliksi. Sitten kun välillä tietoinen (eli normaaliksi mielletty) minä tullut "käyntiin", olen miettinyt että onkohan tämä tullut mindfulnessin myötä, jolloin olen yrittänyt saada normaaliksi tietoista läsnäoloa. Vaikea sanoa. Koko oireilun syytä olen miettinyt paljon. Minulla on vaikeahoitoinen epilepsia, parikymmentä vuotta sitten oli syömishäiriö ja lapsena piikitettiin insuliinia. Diabeteksen hoito on parantunut huomattavasti, joten esimerkiksi se piikittäminen ei tunnu nykyään niin traumaattiselta.

Mulla on tullut ratsastaessa hevosilla tommosia kohtauksia ja nyt tuntuu että se pilaa koko harrastuksen