Osa-aikatyö ja päiväraha

osa-aikatöihin

Juu, eli olen ansiosidonnaisella päivärahalla (54 e / päivä). Nyt alkaa kuitenkin hermo mennä tähän päivästä toiseen loikoiluun ja ajattelin mennä töihin. Oman alan töitä ei ole tarjolla, joten tämä maisteri sitten on päättänyt palata opiskeluaikaiseen työhönsä, eli siivoukseen. Tuntuu toki helvetin turhalta opiskella eka yliopistossa "yliluonnollisia tieteitä" kuusi vuotta, kerätä sinä aikana 4 v työkokemus omalta alalta ja kun valmistuu, niin huomaa valmistuvansa työttömäksi yliluonnollisten tieteiden maisteriksi, jolle ei löydy edes Suomen mittapuun mukaan "suurkaupungista" töitä.

Asiaan siis. Saan ansiosidonnaista 54 e päivä. Pari kuukautta olen nyt kotona "maannut" ja enää en jaksa päivääkään maata. Siivoushan on tunnetusti hiton matalapalkkaista työtä. Siispä siis: jos oletetaan että siivoojan tuntipalkka on 8 eur / päivä ja teen 7 h päivän, niin saan siitä työstä 8x7=56 eur. Tältä päivältä en saisi ilmeisesti päivärahaa, vai? Entä jos teenkin 6 tunnin päivän, niin päivän siivoustuloni olisivat samalla palkalla 49 eur. Saanko sitten liitosta 54-49=5 eur päivärahaa tuolta päivältä??? Vai onko tämä soviteltu päiväraha jotenkin eri? Vai saanko tuolta päivältä päivärahaa ollenkaan?
Entä jos oletetusti tekisin samalla tuntipalkalla esim. 3 päivää viikossa töitä. Saisinko kahdelta muulta päivältä tuon ansiosidonnaisen täytenä (54 eur) ja entä niiltä työssäolopäiviltä?

Toisinsanottuna yritän ajaa takaa sitä, että jos menen matalapalkkaiseen hommaan, niin onko mahdollista, että "kuukausiansioni" jopa laskevat?

Entä missä vaiheessa päivärahani lasketaan uudelleen? Lasketaanko se uudelleen heti ensimmäisen työssäolokuukauden jälkeen? Toisin sanottuna onko minulla mitään järkeä mennä siivoamaan vain siksi, etten jaksa enää lorvia kotona? Jos uusi palkkatyöni tekee vaikka 800 eur kuussa, niin sehän laskee hitosti minun päivärahaa. Mutta missä vaiheessa sitä aletaan laskemaan uusiksi? Päivärahan laskusta pidemmällä tähtäimellä en niin kauheasti välitä, koska lähtökohta on kuitenkin se, etten ikinä enää halua olla työtön ja olen valmis vaikka siivoamaan, jos vain en menetä hermojani tähän kotona lorvimiseen.

Aiemmin työkkäristä yritin kysellä, että jos menisin "töihin" ("orjatöihin") sillä 8 eur / päivä saatavalla "kulukorvauksella", mutta työkkärin täti kertoi minulle, että jos olen ansiosidonnaisella ja menen tuolle työelämään tutustumisjaksolle tai mikä nyt sitten onkaan, niin päivärahani tipahtaa 38 euroon päivässä (eli tipahtaa 16 euroa!), jonka lisäksi saisin sen 8 eur verottomana. Kaikkiaan minun "ansioni" siis tipahtaisivat vajaan kympin päivässä" Huoh! Kyllä joten pännii, kun työnteostakin tai halusta tehdä työtä aletaan sakottamaan. Tulee ihan opiskeluajat mieleen.

20

24888

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • alkup.

      "jos oletetaan että siivoojan tuntipalkka on 8 eur / päivä"

      - Tarkoitin siis tietenkin 8 eur / tunti

      • Nimetön

        Omakohtainen kokemus: Jäin työttömäksi syyskuun alussa. Siinä alkuhuumassa sitten ajattelin innokkaasti uutta työtä hakiessani, että voin tehdä vaikka lyhyempiäkin pätkiä töitä. Pääasia että jotain hommaa löytyy.

        No, olin sitten yhden viikonlopun markkinoilla myymässä ja sain siitä palkkaa kaikkien vähennysten jälkeen 127 e.
        Liitosta tuli päätös, että minulle maksetaan sitten koko syyskuulta soviteltua päivärahaa. Jos en olisi tuota keikkaa heittänyt, olisin saanut päivärahaa 21 e/pv. Ja kun tein töitä sen 2 päivää, saan koko kuulta 16 e/ pv..
        Mitä voimme tosiaan tästä päätellä: Älä tee töitä, äläkä varsinkaan mitään lyhytaikaista!!! Harmittaa kyllä, että noinkin pieni tienesti vähennetään suoraan päivärahasta.
        Sinuna olisin kyllä tyytyväinen, kun saat noinkin paljon pv-rahaa, se ainakin turvaa sinulle sen, että voit etsiä alasi töitä ilman varsinaisia rahahuolia. Tietenkään toimettomuuden tunnetta se ei poista.

        Mutta vaikka töitä pitäisi saada, niin sen olen itsestäni ja elämästä oppinut, että mitä tahansa duunia en enää tee, vaan pyrin nyt löytämään juuri sellaisen paikan jota jaksan tehdä vaikka koko lopun ikääni. Perustan vaikka sitten oman firman jos ei muuten!!


    • korotusvaatimus ylittää mon...

      Lähepä muuntokouluttamaan itseäsi terveydenhoitoalalle!

      Korvauksestasi päätellen, olet saanut palkaa maisterina jotain alle 2 500 euroa kuukaudessa? Hoitsuna palkka paukkuu yli kolmen tonnin!

      • kvaak12

        kaikki ei halua hoitsuksi?


    • Työ...

      ...jos oletetaan että siivoojan tuntipalkka on 8 eur / päivä ja teen 7 h päivän, niin saan siitä työstä 8x7=56 eur. Tältä päivältä en saisi ilmeisesti päivärahaa, vai?..

      Aivan oikein. Liian paljon työtunteja.

      ...Entä jos teenkin 6 tunnin päivän, niin päivän siivoustuloni olisivat samalla palkalla 49 eur. Saanko sitten liitosta 54-49=5 eur päivärahaa tuolta päivältä???...

      Minulla on se käsitys, että 6 tunnin työ menisi jo osa-aikatyön piikkiin. Soviteltu päiväraha lasketaan karkeasti ottaen niin, että jokainen ansaitsemasi euro vähentää päivärahaasi 50 sentillä. Siis tuo sinun laskusi ei ihan noin mene.

      ...Entä jos oletetusti tekisin samalla tuntipalkalla esim. 3 päivää viikossa töitä. Saisinko kahdelta muulta päivältä tuon ansiosidonnaisen täytenä (54 eur) ja entä niiltä työssäolopäiviltä?...

      Ei noin. Saat koko sovittelujaksolta, joka on yleensä kuukausi (voi olla myös 4 viikkoa), sovitellun päivärahan. Siis täysiä päivärahoja et saisi yhdeltäkään päivältä.

      Huomaa, että jos menet osa-aikatyöhön, niin sitä ei kannata kuun lopussa aloittaa, jotta et pääse tutustumaan siihen pirun keksintöön, jota laskennalliseksi palkaksi sanotaan. Siinä todella tyhjästä nyhjäistään ja päivärahasi käy ohrasesti aloituskuulta.

      ...Toisinsanottuna yritän ajaa takaa sitä, että jos menen matalapalkkaiseen hommaan, niin onko mahdollista, että "kuukausiansioni" jopa laskevat?...

      Näinkin saattaa käydä yhden kuukauden osalta, jos loppukuusta aloitat. Viittaan tuohon edellä mainitsemaani laskennalliseen päivärahaan.

      ...Entä missä vaiheessa päivärahani lasketaan uudelleen? Lasketaanko se uudelleen heti ensimmäisen työssäolokuukauden jälkeen?...

      Päiväraha lasketaan uudelleen sitten kun sinulle on kertynyt 34 sellaista työviikkoa, joissa työaika on väh. 18 h/viikko 24 kk:n aikana.

      Siis jos sinulla on paljon päivärahapäiviä jäljellä, niin mieti tarkkaan, kannattaako tehdä sellaisia viikkoja, joissa työaika on väh. tuo 18 h.

      ...Toisin sanottuna onko minulla mitään järkeä mennä siivoamaan vain siksi, etten jaksa enää lorvia kotona?...

      Tuo sinun täytyy ratkaista itse.

      • ei uskalla mennä töihin

        Näin meitä kannustetaan töihin!


      • Hyvä...
        ei uskalla mennä töihin kirjoitti:

        Näin meitä kannustetaan töihin!

        Tyj:llä on kohtuullisen hyvät sivustot. Yksityiskohtia sieltäkään ei ilmene, mutta luepa tuo sivu (ja muitakin): http://www.tyj.fi/default.asp?id=26

        Sitten tietysti laista löytyy yhtä ja toista, mutta lain oikeaan ymmärtämiseen tarvitaan jo sitten vähän lainlukukykyä. Eikä laistakaan kovin helposti pysty yksittäiseen kysymykseen löytämään ratkaisua, sillä se edellyttäisi lukemaan kaikki asiaa koskevat lainsäännökset eri laista ja lisäksi vielä työministeriön ja stm:n soveltamisohjeet.

        Työttömyyskassasta tietysti voisi kysellä, mutta ei sieltäkään taida ihan yksityiskohtaisia neuvoja saada.

        Miksi et uskalla mennä töihin? Onko joku tietty ongelmakohta? Jos et halua, että päivärahasi menee udelleen laskentaan, niin kohtalaisen varmalla pohjalla olet, jos teet esim. 15 h/viikko töitä. Toinen juttu on sitten se, että jos työnantaja vaatii tekemään enemmän ja sinä siksi kieltäydyt työstä, niin se on karenssin paikka, jos työkkäri saa asiasta tiedon.


    • Tähänkin on törmätty

      Sinua siis kiinnostaa soviteltu päiväraha... Suosittelen, että soitat omaan kassaasi ja pyydät siellä käsittelijää kertomaan, miten homma menee. Aika paljon tietoa löydät myös kassan sivuilta tai kassojen yhteisjärjestön sivuilta (www.tyj.fi). Onpa siellä myös laskuri, jossa voit testailla, miten työnteko karkeasti ottaen vaikuttaa.

      Periaatehan kuitenkin on se, että puolet kaikesta bruttotyötulosta vaikuttaa vähentävästi ja sulle maksetaan siis edelleen päivärahaa jokaiselta päivältä, mutta e/pv on pienempi. Jos tienaat vaikka 800e, 400 e vaikuttaa ja laskenta menee näin: 400/21,5=18,60/pv. Pv-raha on tällöin 54-18,60=35,4e/pv. Kuukauden bruttotulothan siis ovat n. (21,5x35,4) 800=1561,10 (päivärahat palkkatulo). Onhan se enemmän kuin pelkkä pv-raha. Ja sovitellussa päivärahassa myös 500 päivän laskuri kuluu hitaammin eli suhteessa maksettavaan summaan. Esimerkissä 500 laskuriin menisi (21,5x35,4)/54=14,10 päivää eli kai vain 14 päivää. 500 päivää siis riittää ikään kuin pidemmälle.

      Päiväraha määritellään uudelleen, kun olet ollut töissä 18h/vk ja tuollaisia viikkoja tulee 24 kuukauden sisällä 34. Kannattaa siis harkita, kuinka paljon tekee matalapalkkaista hommaa väh 18h/vk, koska pv-raha määräytyy sitten niitten vajaatuntisten viikkojen mukaan. Jos työaika on alle 18h/vk, ei niitä 34 viikkoa kerry ensimmäistäkään. Jos kuitenkin 34 vk tulee täyteen ja pv-raha kovasti laskee, se on vähintään 80% aiemman (eli sulla se 54e) pv-rahan suuruudesta (nk. suojasääntö).

      Mutta kuten sanottua, kannattaa soittaa omaan kassaan. Ennakkopäätöksiä ne ei anna, mutta periaatteen selittävät.

    • liittosti sivuilta

      Nuo päivärahalaskurit löytyy kyllä yleensä liittojen omilta sivuilta. Sinne voit laittaa omat palkkatulosi, lasten määrät jne, ja saat arviosumman. Eli käy katsomassa liittosi sivuilla.
      Terkuin toinen ylikoulutettu FM, nykyisin osa-aikainen hotellisiivooja!

      • sinne luvut vaan

      • Näihinkin on törmätty

        Kyllä se laskuri on myös siellä yhteisjärjestön sivuilla; heti aloitussivun oikeassa laidassa on linkki.

        Muistetaanhan myös erottaa liitot ja kassat toisistaan, jooko? Liitto ei maksa yhdellekään työttömälle yhtään senttiä vaan ainoastaan työttömyyskassat. Ja kaikista vääristä käsityksistä huolimatta kassoihin (ei siis pelkästään Loimaan kassaan) voi kuulua ilman, että kuuluu liittoon.


      • MuAnMa
        Näihinkin on törmätty kirjoitti:

        Kyllä se laskuri on myös siellä yhteisjärjestön sivuilla; heti aloitussivun oikeassa laidassa on linkki.

        Muistetaanhan myös erottaa liitot ja kassat toisistaan, jooko? Liitto ei maksa yhdellekään työttömälle yhtään senttiä vaan ainoastaan työttömyyskassat. Ja kaikista vääristä käsityksistä huolimatta kassoihin (ei siis pelkästään Loimaan kassaan) voi kuulua ilman, että kuuluu liittoon.

        Mut lomautettiin 50% normi työajasta. Otin lisäkeikkaduunia ja lopputulos oli se, että mun työaika oli normaalista työajasta 75% ja en saanut ollenkaan päivärahaa. Eli sain palkan n.3vko:lta, enkä muuta. Jos en olisi ottanut lisätyötä, olisin saanut palkan 2vko ja työttömyysrahaa 2vko. Ja toi jälkimmäinen olisi siis ollut rahallisesti satoja euroja parempi kun se mitä sit tein. Eli tyhmyydestä sakotetaan todellakin. Parempi kk tulo ja 2vko kk:ssa vapaata kyllä olisi ollut vielä siedettävä, mutta 8-9pv:n työputket (lisätyönä 1-3h/pv) vei kaiken vapaa-ajan ja tulot tippuivat alle toimeentulotuen (mikä on siis määrätty kk ansio)........


      • mie vaan
        MuAnMa kirjoitti:

        Mut lomautettiin 50% normi työajasta. Otin lisäkeikkaduunia ja lopputulos oli se, että mun työaika oli normaalista työajasta 75% ja en saanut ollenkaan päivärahaa. Eli sain palkan n.3vko:lta, enkä muuta. Jos en olisi ottanut lisätyötä, olisin saanut palkan 2vko ja työttömyysrahaa 2vko. Ja toi jälkimmäinen olisi siis ollut rahallisesti satoja euroja parempi kun se mitä sit tein. Eli tyhmyydestä sakotetaan todellakin. Parempi kk tulo ja 2vko kk:ssa vapaata kyllä olisi ollut vielä siedettävä, mutta 8-9pv:n työputket (lisätyönä 1-3h/pv) vei kaiken vapaa-ajan ja tulot tippuivat alle toimeentulotuen (mikä on siis määrätty kk ansio)........

        Olen n.7kk vuodesta koko aikaisessa työssä ja nyt aattelin aloittaa osa-aikaisen työn. Eli jos olen oikein ymmärtänyt minun ei kannata tehdä tuota 18h/viikko vaan esim. 17h jotta tätä ei lasketa sitten siihen 34 viikkon jolloin päiväraha lasketaan uudelleen ja tämä osa-aikainen työ pienentäisi kokoaika työstä saatavaa ansiosidonnaista..?


      • kkkkkkkkkkkkkk̈́ä
        mie vaan kirjoitti:

        Olen n.7kk vuodesta koko aikaisessa työssä ja nyt aattelin aloittaa osa-aikaisen työn. Eli jos olen oikein ymmärtänyt minun ei kannata tehdä tuota 18h/viikko vaan esim. 17h jotta tätä ei lasketa sitten siihen 34 viikkon jolloin päiväraha lasketaan uudelleen ja tämä osa-aikainen työ pienentäisi kokoaika työstä saatavaa ansiosidonnaista..?

        Olet oikeassa, että alle 18 h/kalenteriviikko tehtyjä töitä ei lasketa päivärahaan oikeuttavaan työssäoloehtoon.

        Jos olet siirtymässä oma-aloitteisesti kokoaikatyöstä osa-aikatyöhön, niin sinulla ei ole oikeutta soviteltuun.


      • mie vaan
        kkkkkkkkkkkkkk̈́ä kirjoitti:

        Olet oikeassa, että alle 18 h/kalenteriviikko tehtyjä töitä ei lasketa päivärahaan oikeuttavaan työssäoloehtoon.

        Jos olet siirtymässä oma-aloitteisesti kokoaikatyöstä osa-aikatyöhön, niin sinulla ei ole oikeutta soviteltuun.

        tuo koko aika työ kestää sen n.7kk/vuosi eli olen tällä hetkellä siis työtön ja lisäansioiden ja tekemisen puutteen vuoksi haluan tehdä vähän töitä paremman puutteessa,koska kokoaikaista työtä ei ole löytynyt.


      • kkkkkkkkkkkkkkkk
        mie vaan kirjoitti:

        tuo koko aika työ kestää sen n.7kk/vuosi eli olen tällä hetkellä siis työtön ja lisäansioiden ja tekemisen puutteen vuoksi haluan tehdä vähän töitä paremman puutteessa,koska kokoaikaista työtä ei ole löytynyt.

        Ok. Homma on sovitellun osalta sitten kondiksessa.


    • jiiiiipeeeeeeee

      jep, teen osa-aikatyötä keskimäärin 40 h/kk. tuntipalkka on 17,50 lisät
      työ painottuu viikonloppuihin klo 22 jälkeen joten siihen saa ilta- ja yölisää ja muita lisiä. Joten työtuntimäärään nähden hankkii ihan kohtuullisesti ja arkipäivät voi käyttää miten tahtoo.

      • mane77

        Osaaikaisuus ei tietysti ole hyvä,mutta jos on muuta työtä etsimättä ollut kassalla 26v ei ole oikein vaatia oikeuden kautta säästöön kertynyttä kokoaikaisen palkkaa,silloinhan saa enemmän vapaa aikaa ja täysiaiksen ansion,jokainen opiskelia on osaaikainen,onko todisteita ettei ole opiskelia.


      • työn opiskelija
        mane77 kirjoitti:

        Osaaikaisuus ei tietysti ole hyvä,mutta jos on muuta työtä etsimättä ollut kassalla 26v ei ole oikein vaatia oikeuden kautta säästöön kertynyttä kokoaikaisen palkkaa,silloinhan saa enemmän vapaa aikaa ja täysiaiksen ansion,jokainen opiskelia on osaaikainen,onko todisteita ettei ole opiskelia.

        Miksei osa-aikaisuus olisi hyvä asia? Minä olisin todella tyytyväinen kahdesta, jopa yhdestä työpäivästä viikossa. Voisin jättää Kelan rahat hakematta ja olla vapaa tekemään muita omia juttuja. Ajatelkaapa. Kun ei ole työkkärissä kirjoilla, kansalaisen sallitaan jopa rekisteröidä toiminimi. Työkkärin asiakkaalta se on käytännössä kielletty, työkkärien omien mutusäännösten avulla, vaikka laki tuntee käsitteen osa-aikainen yritys ja sallii ositetun työttömyystuen osa-aikaiselle yrittäjälle. Kannattaa siis olla omillaan.

        Muuten en pitkästä virkkeestäsi oikein ottanut selvää.


    • Anonyymi

      Ikivanha keskustelu, mutta vastaanpa kuitenkin.

      Ansiosidonnaisen päivärahan perusteena on saatu palkka työssäehtoaikana.

      Esim. 2200 e / kk.

      Siitä lasketaan päiväraha. Plus lapsikorotus jos on lapsia.

      Esim2. Palkkatulon 2200 3/kk perusteellaa päiväraha 62 e / päivä.

      Jos menet osa-aikatyöhön tai satunnaisiin keikkatöihin , saat päivärahaa (v. 2023) palkka-300 e :21.5-62e. Ja siis palkka vähentää päivärahaa siltä hakujaksolta, jolloin palkkaa on maksussa.

      Jos menet kokoaikatyöhön yli kaksi viikkoa, palkka ei vaikuta yhtään. Saat loppukuulta päivärhaa saman kuin työttömänä ollessasi.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Jussi Halla-aho huolissaan Sofia Virrasta

      Jussihan on vanha vihreä. Onko tässä kyse alkukesän kiimasta, kun aidan toisella puolella oleva vihreä alkaa kiinnostama
      Maailman menoa
      99
      7810
    2. Sofia Virta kadonnut....onko juomassa?

      Virran poissaolo eduskunnasta on herättänyt huomiota. Esimerkiksi Ilta-Sanomat kertoi aiemmin, että Virta on ollut tällä
      Maailman menoa
      146
      6562
    3. Julkista rahaa ei tule antaa senttiäkään yksityisille yrityksille

      Julkinen raha on meidän yhteistä rahaa, ja se raha on tarkoitettu yhteiseen käyttöön, kuten esimerkiksi tuottamaan palve
      Maailman menoa
      180
      4679
    4. Tytti Tuppurainen: Suomen pakolaiskiintiö pitäisi nostaa 10 000 vuodessa

      asia on faktaa, noin Tytti sanoi aiemmin. Kun taas Orpon hallitusohjelman mukaisesti Suomen pakolaiskiintiö on pudotettu
      Maailman menoa
      242
      3207
    5. Halla-aho sivaltaa edustajantyöstään lintsaavaa Sofia Virtaa

      https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/937c74d7-f905-4466-b9b4-abd017fe5b63 Kansanedustajan on ilmoitettava poissaolosta
      Maailman menoa
      97
      2717
    6. Ruotsissa uusi monikulttuurisuusongelma: Mummonraiskuut

      Ilmiö räjähti käsiin ja nyt painetaan paniikkinappulaa. Moni vanhustenhoivayhtiö on joutunut jopa lopettamaan, koska keh
      Maailman menoa
      62
      2144
    7. Tunnustusten lauantai

      Mitä haluat sanoa kaivatullesi?
      Ikävä
      147
      1818
    8. Ruoan arvonlisävero menee käytännössä tukijussille

      Ilman juomia elintarvikkeiden myynti vuonna 2025 oli reilut 15 miljardia euroa. Tuolla tasolla arvonlisävero pyörii pari
      Maailman menoa
      12
      1816
    9. Vihreät REPEÄMÄSSÄ oijoijoi....Virran sekoilut on liikaa

      Jo ennestään vihreiden kannatus on suossa vaikka puolue istuu oppositiossa, nyt tuli Virran temppu kun häipyi tuosta vaa
      Maailman menoa
      23
      1675
    10. Yhteydenotto

      Tiedätkö tai ymmärrätkö syyn, miksi kaivattusi ei ota sinuun yhteyttä? Mikä se syy on?
      Ikävä
      197
      1604
    Aihe