Ovatko ortodoksit

onnellisia tavallisessa

elämässään?
Minkälainen hetki saa ortodoksin hyppäämään pöydälle?

15

1576

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • kun sirmakka soi

      ja rotta ryntää sisälle!

      • tyhmä kysyy

        ---ja mitä sitten on epätavallinen elämä?
        Olen onnellinen, vaikken tiedä onko elämäni tavallisen epätavallista ja epätavallisen tavallista. Saivartelen.

    • taas ihan helppoa

      vastata, sillä minäkin olen tavallinen ortodoksi, jonka elämä on yhtä ruusuilla tanssimista. Ruusuja menee aika paljon, kun pompin täällä välilä kattoon asti. Sen sijaan en ole innostunut hyppäämään pöydälle mutta tuolilla tietysti voisi keikkuakin. On se vaan niin ihanaa, elämä sellaisenaan ja tietysti ne ruusut, joilla tanssin.

      • kuin kevätsade

        Pienistä asioista ilonsa repivä ihminen voi olla onnellinen, vaikka toiset kauhistelisivat elämänsä kurjuutta.

        Olipa ortodoksi eli ei. Mutta hauskempaa on olla ortodoksi! huomasin luterilaisten tilaisuudesta tultuani.

      • kurvaillaan
        kuin kevätsade kirjoitti:

        Pienistä asioista ilonsa repivä ihminen voi olla onnellinen, vaikka toiset kauhistelisivat elämänsä kurjuutta.

        Olipa ortodoksi eli ei. Mutta hauskempaa on olla ortodoksi! huomasin luterilaisten tilaisuudesta tultuani.

        ..."huomasin luterilaisten tilaisuudesta tultuani." Turha on kirjoitella tuollaisia väittämiä tällä palstalla. Meillä on omassa kirkossamme aivan tarpeeksi "epäsovinnaista" elämää. Jokainen tulkoon autuaaksi uskossaan ja olkoon siinä onnellinen. Ei meillä ole varaa rehvastella toisten uskontojen kustannuksella.
        Onnellisuus ei välttämättä ole kiinni uskosta tai siihen tulemisesta. Onnellisuus on moninainen asia. Ortodoksinen kirkko tarjoaa aika vähän onnellisuuden elementtejä. Lukiessa tätäkin palstaa havaitsee miten riitaisia eri seurakunnat ovat ja miten tyytymättömiä ihmiset ovat omiin piispoihin ja pappeihin.
        Arvostellaan vain omiamme ja jätetään muut rauhaan.

      • kuin kevätsade
        kurvaillaan kirjoitti:

        Kirjoitin vain subjektiivisen kokemukseni, millä en pyri arvottamaan ja rankkaamaan mitään muuta.

        Minähän arvostan muslimejakin.

      • epärehellinen ihminen
        kurvaillaan kirjoitti:

        ..."huomasin luterilaisten tilaisuudesta tultuani." Turha on kirjoitella tuollaisia väittämiä tällä palstalla. Meillä on omassa kirkossamme aivan tarpeeksi "epäsovinnaista" elämää. Jokainen tulkoon autuaaksi uskossaan ja olkoon siinä onnellinen. Ei meillä ole varaa rehvastella toisten uskontojen kustannuksella.
        Onnellisuus ei välttämättä ole kiinni uskosta tai siihen tulemisesta. Onnellisuus on moninainen asia. Ortodoksinen kirkko tarjoaa aika vähän onnellisuuden elementtejä. Lukiessa tätäkin palstaa havaitsee miten riitaisia eri seurakunnat ovat ja miten tyytymättömiä ihmiset ovat omiin piispoihin ja pappeihin.
        Arvostellaan vain omiamme ja jätetään muut rauhaan.

        nimimerkki kurvaillaan, etkö keksinytkin koko jutun ihan omasta päästäsi? et ole ortodoksi, sen näkee jokainen, eihän ortodoksit esim. "tule uskoon", sillä se on puhtaasti protestanttinen ihmiö

      • tyhmiä kyselevä
        epärehellinen ihminen kirjoitti:

        nimimerkki kurvaillaan, etkö keksinytkin koko jutun ihan omasta päästäsi? et ole ortodoksi, sen näkee jokainen, eihän ortodoksit esim. "tule uskoon", sillä se on puhtaasti protestanttinen ihmiö

        onko sitten niin, että ortodoksiseen uskoon synnytään vai miten tuo ortodoksinen usko tule yksilöön tai syntyy yksilön todellisuudessa?

        ihan mielenkiinnosta kysyn.

      • ainakin minulle
        kurvaillaan kirjoitti:

        ..."huomasin luterilaisten tilaisuudesta tultuani." Turha on kirjoitella tuollaisia väittämiä tällä palstalla. Meillä on omassa kirkossamme aivan tarpeeksi "epäsovinnaista" elämää. Jokainen tulkoon autuaaksi uskossaan ja olkoon siinä onnellinen. Ei meillä ole varaa rehvastella toisten uskontojen kustannuksella.
        Onnellisuus ei välttämättä ole kiinni uskosta tai siihen tulemisesta. Onnellisuus on moninainen asia. Ortodoksinen kirkko tarjoaa aika vähän onnellisuuden elementtejä. Lukiessa tätäkin palstaa havaitsee miten riitaisia eri seurakunnat ovat ja miten tyytymättömiä ihmiset ovat omiin piispoihin ja pappeihin.
        Arvostellaan vain omiamme ja jätetään muut rauhaan.

        paljon onnellisuuden aiheita! Sitäpaitsi, täällä kirjoittelevat tyytymättömät ja "ilkeilevät" ovat pieni vähemmistö ortodokseista, ja mistä tiedät ovatko he edes ortodokseja!!! Täällähän voi kirjoitella ihan mitä tahansa kenen tahansa nimissä.
        Minä olen onnellinen ortodoksisuudestani, jokaisessa palveluksessa opin uutta, koen iloa, liikutusta ja yhteisöllisyyttä, joskus tietysti myös saatan pahoittaa mieleni jostakin, mutta suurin asia silti on ilo ja onni kuulumisesta ortodoksiseen kirkkoon!
        Ihmiset ovat ihmisiä, eikä heidän välisiään riitoja pidä samaistaa Kirkkoon. Eivät seurakunnat ole riitaisia, vaan jotkut niissä toimivat ihmiset!

      • bizou2011
        ainakin minulle kirjoitti:

        Niimpä se taitaa olla.

    • onnellisia ja

      hyvätapasia!

      Me emme hypi. Me olemme tasasia!

    • bizou2011

      Kaikenlaiset nilviäiset eläinlajista riippumatta...

    • la caresse

      En ole ollut ennen enkä jälkeen.Taas yksi kiiltokuva yhteisön sovintosunnuntai takana.

      Hieman ulkopuolinen olo.Maailman kalkki on joskus kitkerä niellä :(

    • ????????

      Mikäli Duracille myönnetään rovastin arvo hyvästä työstä seurakunnan ja kirkkokunnan hyväksi. Sen jälkeen hyppään pöydälle ja menetän uskoni lopullisesti ortodokseihin.

      • la caresse

        Mitäs kuule kuoma luulet kaiken viimeaikaisen tapahtuneen jälkeen luostarissa.. kaikkialla kenen voimat jylläävät ort.kirkon sisällä saati maailmassa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Jussi Halla-aho huolissaan Sofia Virrasta

      Jussihan on vanha vihreä. Onko tässä kyse alkukesän kiimasta, kun aidan toisella puolella oleva vihreä alkaa kiinnostama
      Maailman menoa
      25
      5059
    2. Sofia Virta kadonnut....onko juomassa?

      Virran poissaolo eduskunnasta on herättänyt huomiota. Esimerkiksi Ilta-Sanomat kertoi aiemmin, että Virta on ollut tällä
      Maailman menoa
      64
      4061
    3. Julkista rahaa ei tule antaa senttiäkään yksityisille yrityksille

      Julkinen raha on meidän yhteistä rahaa, ja se raha on tarkoitettu yhteiseen käyttöön, kuten esimerkiksi tuottamaan palve
      Maailman menoa
      75
      3625
    4. Ensin Henry Novak ja nyt sitten se Irlannin tapaus

      jossa mustaihoinen afrikkalainen mieshenkilö puukottaa valkoihoista maassa makaavaa miestä useita kertoa pään alueelle.
      Maailman menoa
      73
      2698
    5. Tytti Tuppurainen: Suomen pakolaiskiintiö pitäisi nostaa 10 000 vuodessa

      asia on faktaa, noin Tytti sanoi aiemmin. Kun taas Orpon hallitusohjelman mukaisesti Suomen pakolaiskiintiö on pudotettu
      Maailman menoa
      147
      2483
    6. Halla-aho sivaltaa edustajantyöstään lintsaavaa Sofia Virtaa

      https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/937c74d7-f905-4466-b9b4-abd017fe5b63 Kansanedustajan on ilmoitettava poissaolosta
      Maailman menoa
      60
      2358
    7. Islamovasemmistolaisuus - tälläista termiä käytetään

      Termi tarkoittaa alunperin äärivasemmiston ja muslimifundamentalistien liittoa, jonka ytimessä oli antisemitismi. Isl
      Maailman menoa
      78
      2173
    8. Mitä tapahtui?

      Mitä tapahtui keskiviikkoiltana kun oli paljon hälytysajoneuvoja ja mediheli?
      Kiuruvesi
      27
      2127
    9. Mitä haluaisit sanoa kaivatullesi tänään?

      Mitä ajatuksia hänestä ja tilanteesta ylipäätään 💖
      Ikävä
      135
      1664
    10. Martina Aitolehti läpäisi Erikoisjoukot - Tilittää umpirehellisenä kuvauksista

      Martina Aitolehti selvisi Erikoisjoukot koulutuksesta. Hän myös malttoi pääosin pitää mölyt mahassaan, vaikka saikin ko
      Kotimaiset julkkisjuorut
      37
      1525
    Aihe