Ateena helmikuussa?

lomakauden ulkopuolella

Onko tietoa tai kokemusta millainen paikka Ateena on Helmikuussa?

3

1770

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Mikki2

      Käyn siellä lähes vuosittain ja yleensä aina helmi- tai maaliskuussa, vaikka onhan tuolla tullut pistäydyttyä hikoilemassa parin päivän reissuilla saariltakin kesäkuussa ja syyskuussa. Taas on lähtö pariksi viikoksi ihan kohta ja paluu maaliskuun puolella.
      Kaupunkihan on kuin muutkin miljoonakaupungit, samanlainen ympäri vuoden, mitä nyt sää vaihtuu vuodenaikojen mukaan. Kaupunki elää elämäänsä ja turismilla ei ole niin suurta merkitystä kuin saarilla ja muissa lomakohteissa. Turistit erottuvat massasta lähinnä Sintagma-aukiolla ja Plakassa.
      Nyt sää voi olla vielä aika ailahtelevaa. Muutamasta asteesta reiluun 15 asteeseen ja varmasti vettäkin tulee muutamana päivänä omallakin reissullani. Satoipa eräänä vuonna hiukan luntakin helmikuussa.
      Mitä tarkoitat lomakauden ulkopuolella? Jos tarkoitat kesä-elokuuta, niin ei silloin Ateenassa mitään tee. Ei siinä helteessä mitään jaksa ja tuskinpa sinne kukaan lähtee makoilemaan ilmastoidussa hotellihuoneessa.
      Paras aika on maaliskuun lopusta toukokuun loppuun ja syksyllä lokakuun alusta pari kuukautta eteenpäin. Silloin on jo/vielä kesäkelit ja sadettakaan ei tule kovin paljon.

      • Lomakauden ulkopuolella

        Oikeassa olit. Keli vaihteli viiden päivän aikana 5-15 asteeseen (pilivisestä aurinkoiseen). Metrolla liikkuu kätevästi ja halvalla pitkin Ateenaa. Muutoin liikenne oli vilkasta ja lainatakseni paikallista taksikuskia "this is gracy city". Paras ajankohta kelien suhteen lienee maaliskuussa, mutta tähän aikaan voi tuurilla nauttia auringonlämmöstä. Jalkapalloa voi käydä katsomassa jos haluaa aistia tunnelmaa (huom. lakon aikana taksin saaminen vaikeaa). Olihan elämys.


      • juuri nyt
        Lomakauden ulkopuolella kirjoitti:

        Oikeassa olit. Keli vaihteli viiden päivän aikana 5-15 asteeseen (pilivisestä aurinkoiseen). Metrolla liikkuu kätevästi ja halvalla pitkin Ateenaa. Muutoin liikenne oli vilkasta ja lainatakseni paikallista taksikuskia "this is gracy city". Paras ajankohta kelien suhteen lienee maaliskuussa, mutta tähän aikaan voi tuurilla nauttia auringonlämmöstä. Jalkapalloa voi käydä katsomassa jos haluaa aistia tunnelmaa (huom. lakon aikana taksin saaminen vaikeaa). Olihan elämys.

        No jos nyt siellä olisit, niin saisit rämpiä melkein polvia myöten lumessa. Päivälläkin oli pakkasen puolella. Lunta on satanut kohta vuorokauden ja vielä huomiseksikin on luvassa nollakeliä. Ja kun Kreikassa sataa lunta, on kaikki sekaisin. Lentokenttä on vielä toiminnassa kuin ihmeen kaupalla, mutta lennot myöhästelevät.
        Loppuviikoksi on sitten luvassa jo normaalia 13-15 astetta.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kela tukee virallisesti Pride-liikettä

      Iso kiitos Kansaneläkelaitokselle tuen osoittamisesta myös vähemmistöille. Näin toimii vastuullinen valtiollinen koko k
      Maailman menoa
      143
      4635
    2. Pride-liputus närästää monissa Suomen kunnissa

      Suomen lipun nostamisesta on laki. Pride‑liputuksesta ei. Kieltäytyviin kuntiin kohdistuu poliittista painostusta kuin k
      Maailman menoa
      90
      3392
    3. Työeläkeloisinnan kulut vuonna 2025 peräti 37,3 mrd. euroa

      Johon palkansaailta varastettiin 28,2 mrd. euroa, mikä on 3/4. Jokaisen palkansaajan palkkasummasta varastetaan noin 1/
      Maailman menoa
      36
      1798
    4. Kävisikö tällainen sopimus?

      Olisitko valmis juttelemaan jo ensi viikolla kahden kesken?
      Ikävä
      106
      1648
    5. Nyt kerrot mies mitä ajattelet minusta

      Ihan suoraan ja suodattamatta.
      Ikävä
      90
      1499
    6. Odotatko vielä vastausta...

      Siihen viestiin? 🤔
      Ikävä
      105
      999
    7. Belfastissa persujen otteet

      Joku tekee rikoksen, niin sikäläiset naamiopersut tuhoavat syyttömien kansalaisten omaisuutta. Persuilla on ihmeellinen
      Maailman menoa
      27
      926
    8. Omasp hakenut Fincapia ja Gapconia konkurssiin perjantaina 5.6

      Ilkka ei ole vielä ehtinyt uutisoida, mutta Omasp on jättänyt 5.6 konkurssihakemuksen Fincapia ja Gapconia koskien. Ilka
      Seinäjoki
      23
      898
    9. Ehkä se on niin

      Ettet vaan uskalla lähestyä tämän jälkeen. Ehkä haluaisit. En osaa sanoa.
      Ikävä
      74
      854
    10. Mitä kirjainta haluaisit

      Ra kastella mahdottomasti?
      Ikävä
      46
      820
    Aihe