Seeprahevonen

Kuuntelin tuossa erästä evoluutio/kreationismi-debattia, ja kreationismin innokas puolestapuhuja toistamiseen hoki että evoluutio on uskonto ja sen jumala on aika. Eräs hänen suosikkiargumenteistaan oli että banaani ei muutu koiraksi. Tällä olkiukolla hän ilmeisesti tarkoitti sitä, että eliön perimän tieto ei voi lisääntyä itsestään, toisinsanoen eliön jälkeläinen ei voi saada lisäksi jotain ominaisuutta jota sillä ei ole.

Hypätään Nooan arkkiin. Oliko arkissa kaikenlaisia eri versioita eliölajeista joita nykyään on, vai onko mahdollista että nykyiset lajit ovat kehittyneet varhaisemmista kantamuodoista? Kun katselee eläinlajien kirjoa, tulee väistämättäkin mieleen että näitä kaikkia ei olisi mahtunut kahta kappaletta arkkiin. Useimmat kreationismin puolestapuhujat hyväksyvät mikroevoluution mahdollisuuden, onhan meillä susia, dingoja ja koiria, jotka kukin ovat saman koiraeläinlajin muotoja, ja tulosta luonnonvalinnasta. Nooan arkissa oli eliön kantamuoto, joka luonnonvalinnan tuotoksena on kehittynyt dingoiksi, koiriksi ja susiksi.

Seepralla on 44-62 kromosomia lajista riippuen. Hevosella on 64 kromosomia. Hevonen ja Seepra voivat saada jälkeläisen, jolla on 54-62 kromosomia. Seeprahevosta kutsutaan "Zorseksi" (zeebra horse). Tutkitaanpa seepralle ominaisinta piirrettä: raidoitusta. Se on hyvä naamioväri savannilla. Zorset ovat myös raidallisia, joten voidaan olettaa että raidallisuus periytyy yksinomaan seepralta, koska hevoset eivät ole raidallisia.

Millainen on ollut hevosen ja seepran kantamuoto, joka on ollut Nooan arkissa? Oliko sillä raidat vai ei? Kuinka monta kromosomia sillä on ollut? Jos oletamme, että alkumuoto on ollut seepra, ja nykyiset hevoset ovat luonnonvalinnan kautta muuttuneet väritykseltään yksinkertaisemmiksi, miksi niiden kromosomimäärä on kasvanut suuremmaksi kuin seepran? Mistä ne ovat saaneet lisää ominaisuuksia perimäänsä? Tai toisaalta: jos kantamuotona on ollut 64-kromosominen hevonen, mihin ovat kadonneet 20 kromosomia jotka erottavat seepran hevosesta, ja miksi seeprat ovat silti raidallisia eli saaneet uuden periytyvän ominaisuuden jota hevosilla ei ole? Ne ovat kuitenkin sukua, koska ne voivat lisääntyä keskenään kuten aasi ja hevonen (tuloksena muuli) tai leijona ja tiikeri (tuloksena liikeri).

Kuvailkaa sitä hevosten esi-isää, joka oli Noaan arkissa kyydissä, ja jonka jälkeläisiä nykyiset hevoset ja seeprat ovat. Millä tavoin sen ominaisuudet ovat muuntuneet verrattuna nykyisiin eläimiin?

Mainitsemani tiedot seeproista, hevosista ja zorseista ovat englanninkielisestä wikipediasta, ks. http://en.wikipedia.org/wiki/Zorse

3

435

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • tietysti oli

      erikseen suomenhevosia, arabialaisiaratsuja, seebroja, aaseja, muuleja, kiinanpalatsikoiria, susia, dingoja, chiuahuata, lapinpystykorvaa, faaraokoiria, tanskandoggeja, mäyräkoiria, kettuterriereitä, dobermanneja, leijonia, tiikereitä, kotikissoja, puumia, ilveksiä, sapelihammastiikereitä, siperiantiikereitä, bengalintiikereitä jne.....
      Lue Raamattua ennekuin kysyt tyhmiä.
      Susu on susi, eikä koiraksi muutu.

      • Jos susi

        muka muuttuisi tanskandogiksi, niin miksi kaikki sudet eivät ole tanskandoggeja?
        Susi on susi eikä muutu koiraksi.
        Väitätkö että susi pariskunta voisi synnyttää suomenpystykorvan heh heh :)


    • Anteeksi että ajattelen

      "Eräs hänen suosikkiargumenteistaan oli että banaani ei muutu koiraksi. Tällä olkiukolla hän ilmeisesti tarkoitti sitä, että eliön perimän tieto ei voi lisääntyä itsestään, ..."

      Ja jos pieni saivartelu sallitaan, niin arvaukseni on, että banaanilla on enemmän geenejä kuin koiralla.

      En ole juuri koiran ja banaanin geenistön vertailua nähnyt, mutta yleensä korkeammilla kasveilla on selvästi enemmän geenejä kuin esimerkiksi ihmisellä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Julkista rahaa ei tule antaa senttiäkään yksityisille yrityksille

      Julkinen raha on meidän yhteistä rahaa, ja se raha on tarkoitettu yhteiseen käyttöön, kuten esimerkiksi tuottamaan palve
      Maailman menoa
      48
      2982
    2. Vihreiden, SDP:n ja Vasemmistoliiton kannattajista selvästi alle puolet on miehiä

      ja silti joku punafeministi valitti kokoomuksen naiskannattajien puutteesta, vaikka siellä on enemmän naisia kuin punavi
      Maailman menoa
      92
      2808
    3. On tiedossa, että venäjämieliset diggaavat diktatuurista venäjää

      jossa ei esim. ole sanan- ja lehdistönvapautta. Mutta keitä nämä venäjän palvojat sitten ovat, ei heitä toki paljon ole
      Maailman menoa
      61
      2666
    4. Ensin Henry Novak ja nyt sitten se Irlannin tapaus

      jossa mustaihoinen afrikkalainen mieshenkilö puukottaa valkoihoista maassa makaavaa miestä useita kertoa pään alueelle.
      Maailman menoa
      71
      2626
    5. Belfastissa käynnissä kunnon persuilu

      Joku random mamu tekee rikoksen, niin sikäläiset naamiopersut kostavat tuhoamalla kantaävestön omaisuutta. Liekö siellä
      Maailman menoa
      95
      2590
    6. Tytti Tuppurainen: Suomen pakolaiskiintiö pitäisi nostaa 10 000 vuodessa

      asia on faktaa, noin Tytti sanoi aiemmin. Kun taas Orpon hallitusohjelman mukaisesti Suomen pakolaiskiintiö on pudotettu
      Maailman menoa
      107
      2175
    7. Islamovasemmistolaisuus - tälläista termiä käytetään

      Termi tarkoittaa alunperin äärivasemmiston ja muslimifundamentalistien liittoa, jonka ytimessä oli antisemitismi. Isl
      Maailman menoa
      52
      2039
    8. Persujen kannatusromahdus tekee kesästä 2026 nautinnollisen

      Satoi tai paistoi, niin Suomen kansalaisella on kuluvana kesänä syytä hymyyn. Niin upealta tuntuu persujen kannatusroma
      Maailman menoa
      143
      1900
    9. Joskus tulee niin

      Yksinäinen olo. Ei ole tarpeeksi ihmisiä elämässä, jotka tuntuisivat välitttävän aidosti. Jos mä ny saisin sairaskohtauk
      Ikävä
      61
      1852
    10. Mitä tapahtui?

      Mitä tapahtui keskiviikkoiltana kun oli paljon hälytysajoneuvoja ja mediheli?
      Kiuruvesi
      23
      1737
    Aihe