onko kukaan käyttänyt trexania psoriin, haluisin kuulla kokemuksia ja kuinka kauan on syöty ja millä annostuksella jos on alkanut auttamaan???miten sivuvaikutuksia, onko ilmaantunut?
Trexan
13
13560
Vastaukset
- Kelaus
varmaan aika paljonkin viestejä Trexanin käytöstä kun selaa viestejä tuolta alempaa.
- kokeillusti
Tervehdys.
Olen itse viimeisen noin viiden vuoden aikana syönyt useamman trexan kuurin, on mahdottoman vaikeaa sanoa että auttaako se, vai onko ihon ns. petraantuminen johtunut muistakin syistä. Määrä on kerran viikossa 20mg ja lääkärin mukaan voisin nostaa sitä jopa 30mg jota en kuitenkaan ole kokeillut.
Sivuvaikutuksia ei ole ollut ja otan Acid.fol. 5mg 5-10 tuntia trexanin ottamisen jälkeen.
Trexania käytettäessä on muistettava käydä maksa-ja munuais kontrollissa vähintään kolmen kuukauden välein. Viinaksia ei silloin kannata nappailla ollenkaan. Trexanin annostelu menee hyvin pitkälle ihmisen koon mukaan, itse olen 188/95 joten annokseni on aika suuri.
Tuttavan vaimo n.160/58 ottaa toiseen vaivaan 10mg ja saa usein pahoinvointi kohtauksia.
Trexanhan on solunsalpaaja eli varsinaisesti syöpälääke, joten aivan lääkärin ja suosittelen ihotauti lääkärin juttuja. hyvää kesän odottelua. - mistä roikkuu
Minulla oli kokeilussa Trexan. Jouduttiin kk:n jälkeen lopettamaan haittavaikutusten vuoksi. Hiukset alkoivat lähteä päästä, ikenet vuosi verta ja tuli mustelmia. Mitään positiivisia vaikutuksia ei ollut. Aika monelle Trexan kai kuitenkin sopii.
- trexan....
oon käyttänyt trexania about viisi vuotta ja nyt on menossa injektiona 15mg, koska alkoi maha oireilemaan. minulle on määrätty tämä lääke nivelpsoriin ja ihottumaan ei ole siitä pahemmin ollut apua. yleensä lääkkestä ei ole tullut mitään vaivoja. labra-arvotkin ovat olleet ok. silloin noin viisi vuotta sitten, kun aloin trexania käyttämään, se tehosi hyvin nivelvaivoihin..nyt tuntuu kuin olisi teho mennyt...katotaan nyt..
- psoriaatikko
Olen sairastanut psoria 35 vuotta. Käyttänyt trexania pariin otteeseen ensi runsaan vuoden jakson ja sitten vuoden humiraa ja taas trexania vajaan vuoden. Sain pitkällisen ja kivuliaan vatsahaavan, verenpaineongelmia ja rytmihäiriöitä.
Onko kukaan muu kokenut samalla tavalla em. lääkeaineita käytettyään. Nyt olen lääkerasvojen varassa, psoriasis kukkii mutta sivuvaikutukset ovat kadonneet.
60 kymppinen psoriaatikko! - pätkä54
Minulla psoriasis puhkesi Oxiklorin käytöstä.Sairastan SLE:tä ja nivelrikkoa.Nyt Trexan 12,5mg kerran viikossa.Folvite menee kaikkina muina päivinä paitsi ei Trexan päivänä.Oireet lievittyneet,tietysti annosta voisi nostaa reumalääkärin mukaan.Ei minulla ole ollut vielä sivuvaikutuksia.Onhan noita muitakin lääkkeitä tarpeeksi.Psori oireilee säärissä,nilkoissa,kyynärpäässä.
- Psoriton
Monet lääkkeet aiheuttavat enemmän haittaa kuin hyötyä.
Kannattaa kokeilla Paganon ruokavaliota ja muuta luonnonmukaista hoitoa.
- pätkä54
Näinhän se on.Olin tässä reumalääkärillä ja Trexan nostettiin 15mg kerran viikossa.Psorias mennyt niveliin.Tuota ruokavaliota voisi kokeilla.
- CU ja psori yms.
Metotreksaattia eli Trexanin vaikuttavaa ainetta minulle kokeiltiin ehkä n. 20 vuotta sitten. Iho oli kuin vauvan pylly, mutta sivuvaikutukset (hiusten lähtö, kynsien hajoaminen ja kolesterolin nousu) pakottivat lopettamaan aika nopeasti.
Olen miettinyt, oliko minulla liian iso annostus, en jaksa muistaa, millaisia määriä otin. Psoria olen sairastanut jo noin 45 vuotta, nyt myöhemmin minulle iski colitis ulcerosa. Jos olen oikein ymmärtänyt, niin Trexan voisi auttaa molempiin? - tipao
Minulla Psori iholla ja nivelissä parikymmentä vuotta nyt parivuotta sitten alkoi mennä varvasniveliin ja viime keväänä nilkkoihin. Reilu vuosi sitten aloitettiin Trexan 15mg viikko. Ei vaikuttanut tarpeeksi ja vuoden käytön jälkeen nostettiin 25mg/viikko. Nyt kahden kuukauden kääytön jälkeen alkaa tuntua että helpottaa. Otan Trexanin aamupuuron jälkeen ja siitä 5-10h sisällä Foliferia 5kpl.
Pystyin eilen hiihtään 1,5h rauhallisesti. Ihana kun puolenvuoden jälkeen pääsee ulos lenkille.
Kaikille hyvää kevättä ja kantavia hankia. - TimoJu
Psoriasista iholla ja räjähti oikein huolella käsiin ja jalkoihin jolloin aloitettiin Trexan. Parhaimmillaan 20mg mutta melko huono olo aina viikonloppuisin jolloin tuon otan, pudotettiin 15mg annokseen ja nyt jotenkin sietää. Iho parani kyllä tosi nopeasti eikä nyt oikuttele. Tuo lääke tosin tekee pahan olon, väsyttää toisinaan paljon, eli viikonloppuna ei kovin ihmeellisiä asioita aina tehdä...
- Anonyymi
Itellä aloitettiin kans trexan 15mg kerran viikkoon ja siitä foolihappo 10mg 4-6h trexanin jälkeen. Pientä pahoinvointia ja väsymystä kyllä aiheuttaa mut iho ainakin tuntui voivan nyt vähän paremmin
- Anonyymi
Söin Trexania muutaman vuoden kunnes vaihdettiin keväällä biologiseen lääkkeeseen. Nyt "iho kauttaaltaan terve", lukee lausunnossa. Mitään sivuvaikutuksia ei ole ilmennyt, turvakokeet ok, käytännössä koko sairaus on historiaa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Jussi Halla-aho huolissaan Sofia Virrasta
Jussihan on vanha vihreä. Onko tässä kyse alkukesän kiimasta, kun aidan toisella puolella oleva vihreä alkaa kiinnostama1047838Sofia Virta kadonnut....onko juomassa?
Virran poissaolo eduskunnasta on herättänyt huomiota. Esimerkiksi Ilta-Sanomat kertoi aiemmin, että Virta on ollut tällä1466582Julkista rahaa ei tule antaa senttiäkään yksityisille yrityksille
Julkinen raha on meidän yhteistä rahaa, ja se raha on tarkoitettu yhteiseen käyttöön, kuten esimerkiksi tuottamaan palve1834715Tytti Tuppurainen: Suomen pakolaiskiintiö pitäisi nostaa 10 000 vuodessa
asia on faktaa, noin Tytti sanoi aiemmin. Kun taas Orpon hallitusohjelman mukaisesti Suomen pakolaiskiintiö on pudotettu2423207Halla-aho sivaltaa edustajantyöstään lintsaavaa Sofia Virtaa
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/937c74d7-f905-4466-b9b4-abd017fe5b63 Kansanedustajan on ilmoitettava poissaolosta1012734Ruotsissa uusi monikulttuurisuusongelma: Mummonraiskuut
Ilmiö räjähti käsiin ja nyt painetaan paniikkinappulaa. Moni vanhustenhoivayhtiö on joutunut jopa lopettamaan, koska keh892198Ruoan arvonlisävero menee käytännössä tukijussille
Ilman juomia elintarvikkeiden myynti vuonna 2025 oli reilut 15 miljardia euroa. Tuolla tasolla arvonlisävero pyörii pari121886- 1481832
Vihreät REPEÄMÄSSÄ oijoijoi....Virran sekoilut on liikaa
Jo ennestään vihreiden kannatus on suossa vaikka puolue istuu oppositiossa, nyt tuli Virran temppu kun häipyi tuosta vaa231675Yhteydenotto
Tiedätkö tai ymmärrätkö syyn, miksi kaivattusi ei ota sinuun yhteyttä? Mikä se syy on?1971614