AA
A A A
Opastus ja palaute
liity jäseneksi!
 /   /  / "Mummon jauhelihapullat" RESEPTIÄ??

"Mummon jauhelihapullat" RESEPTIÄ??

26 Vastausta 19 919 Lukukertaa
Eli kotona olisi tarkoitus tehdä lihapullia - hyviä sellaisia :) Kertokaapas omia lihapullareseptejänne,vai ovatko juuri ne parhaat reseptit niitä perhesalaisuuksia ;)?

Toki olen ennenkin lihapullia tehnyt,mutta jokin niistä jää puuttumaan. Mausteita yritetty käyttää,mutta tuntuu etteivät ne silti maistu kunnon vanhan ajan mummon lihapullilta.

Jos halukkaita auttamaan niin reseptit jakoon! Kiitos avustanne :)

Perustaikinaan

lisään yhden pienen anjovisfileen silputtuna tosi pieneksi. Liotan korppujauhot (jos kuivaa leivänkannikkaa löytyy kotoa) täysmaitoon. Kevytmaito tai rasvaton maito on liian kevyttä, melkein kuin vettä. Jos käyttää tuoretta ranskista, niin kannattaa painella lusikan avulla liika neste pois vaikka siivilässä.
Tuoretta ranskista tulee käytettyä, sillä kaupan korppujauhoissa on sellanen pahvin haju ja maku.
Sipulihakkelusta vähän kuullotan ensin. Jauhelihan jauhan itse (=naudan lapaa yleensä). Niin ja suolaa ei ihan koko teelusikallista tarvi.

Tällä tapaa meillä, eikä ole salaisuus.

Tää...

Osta knorr sipulikeitto pussi, siinä pussissa on ohje lihapullille, kuulostaa ehkä aika haetulta mutta yllättävän hyvää tulee, ja helppoa :)

Miksi syödä turhaan lisäaineita?

Lihapullan teko on niin sippelijuttu perusaineista, että ei tarvita mitään pussikeittoja! Perusmaut saa esiin ihan suolalla.

Lihapullia voi tehdä sipulilla tai ilman. Halukkaat voivat maustaa vielä pippurilla, valkosipulilla, chilillä. Vaihtelua saa vaikka sardiineilla taikka suolakurkkukuutioilla.

Juuri...

Makuasioita sanoi koira kun kulkusia nuoli...

Itse käytän

myös sipulikeittopussia ja hyvää tulee.
Korppujauhot liotan 1prk kermaviiliä.
Sipulikeittoa kermaviiliin, seos jauhelihan sekaan, on minun perusreseptini jauhelihataikinalle. Se on nopea ja onnistuu aina. Kananmunaakaan ei välttämättä tarvita. Korppujauhoista olen sen sijaan luopunut melkein kokonaan, jos jotain lihanjatketta (sellainenhan korppujauho on ollut silloin, kun pullat pelkästä lihasta tehtynä olisivat tulleet liian kalliiksi) haluan käyttää, laitan mieluummin keitettyä perunaa.
Meheviä pullia syntyy myös silloin, kun taikinaan lisätään raastettuja juureksia.

Joskus innostun tekemään kreikkalaisia lihapullia, joiden tärkeitä ainesosia ovat lampaanjauheliha, tuoreet yrtit ja sitruuna. Fetalla ja oliiveilla ei ole mitään tekemistä niiden kanssa, ainakaan jos uskotaan niitä kreikkalaisia keittokirjoja, jotka minulla on hyllyssäni.

Perusohje

400 g jauhelihaa
2 dl kermaa
1 muna
1 sipuli
½ dl soijakastiketta (Kikkoman)
½ dl kaurahiutaleita
½ dl vehnäjauhoja
1 rkl sokeria/hunajaa/siirappia
mustapippuria
valkosipulia

Sekoita kaikki ainekset - paitsi jauheliha. Älä vaivaa liikaa, sitkistä taikinaa. Anna turvota n. 15 min. Kääntele jauheliha joukkoon. Paista voilla pannussa tai pyörittele palloja ja paista uunissa.

Huom. paista ensin 'koekakku' suolan ja rakenteen tarkistamiseksi. Voit paistaa koepullan vaikka mikrossa. Ruokalusikallinen taikinaa tassetille ja muutama kymmenen sekuntia täysillä. Tarvittaessa lisää jauhoja/nestettä.

Kiitos :)

Kiitos teille!

Kohta aletaan pullia vääntämään,katsotaan mitä tulee. Ehkä ensikerralla kokeilen taas jotakin toista variaatiota,näin varmasti löydän oman suosikkini :)

Nam nam...

Olipas herkullisia!!!

Korppujauhot turvotin kermaviiliin,mausteena käytin sipulikeittopussia sekä pienen ripauksen grillimaustetta ja chiliä. Ei liian suolaisia vaan herkullisen maistuvia. Nyt vielä seuraksi pottumuusi :)

viittais

mummon lihapulliin.

Siltä näyttää

se soija ja muut ärtsykkeet, eli mummon lihapullista nämä sipulikettoon tehdyt on kaukana.

Sipulikeiton voi toki tehdä itsekin, mutta lukekaa mitä siinä kaupan pussikeitossa oikeesti on.

Oikea mummon lihapullan ohje:

kaapista löytyy vanhettuvaa..
- perunoita, muussia?
- sämpylöitä?
- vanhaa puuroa?

sekaan munaa ja jauhettua lihaa, sopivasti mausteita ja nestettä (kermaa, maitoa) ja voita

tästä se parhaat pullat syntyy!

Parhaisiin pulliin ei tarvita mitään kaupan puolivalmisteita.

Yksi ohje

Yksi ohje:

1 dl Vettä
Korppujauhoja
1 rkl Öljyä (oliivi)
1 sipuli
1 dl Majoneesia/ 1 purkki smetanaa/ Creme fraiche
(Joskus laitan myös Creme Bonjourin pippuri-fraichea tai vastaavaa)
500 g Jauhelihaa
Tuoretta basilikaa, oreganoa tms.
suolaa, pippuria, Santa Maria Chili mausteseosta

Kannattaa kokeilla, niin mieleinen resepti löytyy.

Pakko sanoa...

Oletteko te kaupanpuolivalmisteita hylkivät maistelleet sipulikeittoon tehtyjä lihapullia...?
Ne on hurrrjan hyviä, olipa sitten lisäaineita tai ei, säilytäänpähän mullassa pidempään.

Niin meillä laitetaan lihapulliin vielä puolet lihasta possua ja puolet hirveä. sekä mustapippuria...

Oma suosikkini

Vaikka hakuttekin sipulikeittopussia niin mielestäni tämä resepti on paras:

400-500g jauhelihaa
purkki kermaviiliä
sipulikeitto pussi
1 kananmuna

Sipulikeitto ja kermaviili sekoitetaan ja annetaan olla vähän aikaa.

Lisätään se jauhelihaan. Sekaan vielä kananmuna. Kypsennys pannulla voi/öljy seoksessa.

Nam. :)

Meillä käytössä tällainen

400 g jauhelihaa
1 dl kermaa
1 sipuli
1/2 dl korppujauhoja
1 muna
suolaa, valkopippuria, paprikajauhetta

1. Laita korppujauhot kermaan 5 min. turpoamaan. Ohjeessa on kahvikermaa, mutta itse käytän 15 % ruoanlaittokermaa
2. LIsää loput aineet ja sekoita hyvin
3. Pyörittele pulliksi ja paista 225 C uunissa.

Niin, sipulista ja sillä sipuli

Sipuli kannattaa mieheni mukaan kuullottaa ensin. Itse pidän sipulisemmasta ruoasta ja laitan raakana AINA jauhelihan sekaan. Mielestäni ravintoarvotkin ovat näin enempi kohdallaan ja lisempää sitten kun on sipulipihvien vuoro paistettuna.
hirveetä paskaa tollanen lisäainemössö

opetelkaa kokkaamaan älkääkä tunkeko kunnon lihapulliin mitään valmisruokajauheita pellet

meidän mummo

Opetti jo ihan vaahtosammuttimen kokoisena lihapullien paistoon.
Hän on jo edesmennyt, hyvää " kotimatkaa" siis joten respeti ei siis
enää ole salainen

puoli kiloa sika-nauta jauhelihaa
3 keitettyä ja raastettua perunaa
kananmuna
raastettu raaka sipuli (tässä on joku taika..)
maustepippuria
suolaa
kermaa

Taikina sekoitellaan näistä, ja se pitää vaivata hyvin. Sillä tavalla että siitä tulee kiinteä.
Jos kermaa lurahtaa liikaa sekaan, niin tilanteen voi korjata lisäämällä hieman korppujauhoja
ja vaivaamalla uudestaan. Mummo tarkisti aina suolan ja pippurin määrän raa´asta taikinasta maistamalla.

Saa tekeytyä jääkaapissa / kellarissa mielellään vaikka parisen tuntia. Pullat paistetaan pannulla
ihan voissa ja tarvittaessa uunissa jälkilämmöllä loppukypsytys jos "käsiala on iso" ja ovat kookkaita.
Maistamalla tietää.

Minä oikaisen tätä hommaa, varsinkin jos on kiire...

400 g sika-nautaa (pakkauksessa on sen verran)
purkki kermaviiliä
sipulikeittoainekset
kananmuna
jos on niitä perunoita, sekaan vain raastettuna

Perustaikina. Tähän voi lisätä halutessaan jauhetun anjoviksen, hakattua maustekurkkua,
fetaa, tomaattipyrettä tai kaprista.

Mummon lihapullista anekdootti... meidän koira on himona lihapulliin ja pyysin sitten
isännän tuomaan niitä kaupasta, siis valmiita.
Hänpä oli ostanut mummonlihapullia, omien sanojensa mukaan.
Ajtauksena aika etova mutta hyvin on kelvanneet dogille :o)

Meidän mummo

Ei aikanaan voinut käyttää mitään keittopusseja tai soijaliemiä, kun ei niitä silloin ollut. Porkkanapään enimäinen ohje on aika lähellä sitä miten mummot pullansa silloin tekivät, täytyy toki muistaa että raaka-aineetkin olivat aikalailla erilaisia silloin, possu, kerma ja maito rasvaisempia kanamunatkin tulivat viljalla syötetyiltä kanoilta jne. Lopullisen kruunun antoi kotona kirnuttu voi missä pullat paistettiin ja tuo aika joka kultaa makumuistot.

savupekonia

pilkoiin jauhamalla jauhelihan sekaan samaan aikaan sipulin kanssa, muuten ihan vakio taikina. itse olen oikein innostunut kokeilemaan kaikkea uutta ja jäynää, mm,sieniä , tuoretta paprikaa,porkkana raastetta,tomaattia,kepaplihaa,jauhan kaikki koneenläpi, sitten kun olemme syöneet pakastan ylimääräiset
ensin laakealla alustalla kun ne ovat jäätyneet kaadan pussiin johon olen tehnyt ennemmin eri lihapullia,sekoitus ja kun on bileet niin arvatkaas, onko ollut suosittua kun sulatan pullat ja laitan haudutuskattilaan asennolle lämpimänä pito ja kaikki saavat ottaa sieltä esim, dippitikkuunsa pullan, siitä on seurannut monia hyviä jutusteluja kun porukka on vängännyt mitä pullia ne on, Lopuksi olen tosin kertonut jäynäni ja nyt jo arvuutellaan mitä olen pulliin laittanut.
mummon pullissa ei koskaan valmista sipulikeittopussia = Glutamaatit jne lisäaineet hiiteen. On lisäksi pirun suolaista.
Kauheaa ruokaa lapsiperheelle.

Varioikaa
http://ruokareseptit.fi/search/kermaiset-lihapullat/
teki taikinansa oman taitojensa ja makunsa mukaisen,Nyky mummot ostelee vain valmiita eineksiä.
Näistä tulee mukavan mausteisia ja sopivat hyvin naposteltaviksikin.

Tapaslihapullat

700g naudan paistijauhelihaa
100g Valion paahdettu chili -tuorejuustoa
1 kuivattua keskivahva/vahva chili
2 rkl aurinkokuivattuja tomaatteja silputtuna
1/2 rkl mietoa sinappia
1/2 rkl kuivattua oreganoa
1/2 rkl kuivattua korianteria
1 rkl paprikajauhetta
3 valkosipulinkynttä hienonnettuna tai puristettuna
1 purjo hienonnettuna
1 muna
rouhittua mustapippuria
merisuolaa

http://safkaseireeni.blogspot.com/

1. Kuumenna uuni 200 asteeseen
2. Leivinpaperoi matalareunainen uunipelti
3. Yhdistä aineet ja pyörittele pieniksi lihapulliksi
4. Asettele pellille ja paista noin 20-25min uunin keskitasolla
5. Tarjoa kuumana dippikastikkeen kanssa
Raaka-aineet Lisää ostoslistalle
700 g nautajauhelihaa Lisää ostoslistalle
1 pss parsakeittoa (pirkka) Lisää ostoslistalle
1 prk kermaviiliä (Hyla) Lisää ostoslistalle
vajaa 1 dl korppujauhoja Lisää ostoslistalle
n.1 tl mustapippuria Lisää ostoslistalle
1 muna (nyt laitoin lisäksi lopun voitelumunan leivonnaisista) Lisää ostoslistalle
Ohjeet
ota jauheliha lämpimään siksi aikaa kun teet..

laita kulhoon parsakeittopussi,kermaviili ja korppujauho..ja anna turvota noin 20-30 min

lisää jauheliha ja mausteet (oman maun mukaan)

lisää muna..

pyörittele kostuteuin käsin pullat leivinpaperille pellin päälle

paista 200 n.25-30 min keskitasolla
 /   /  / "Mummon jauhelihapullat" RESEPTIÄ??

Asiantuntijat

  • SincityNaisille ja pariskunnille sunnattu intiimituotteiden erik...

Keskusteluhaku

Laaja haku



Lisää keskusteluja aiheesta

Tietoa mainosten kohdentamisesta