millainen olisi ateistinen tv-ohjelma?

Eräässä toisessa keskustelussa pisti silmään Kössin maininta siitä että yle on lain mukaan velvollinen lähettämään hartausohjelmia uskoville, muttei erityistä ohjelmatarjontaa uskonnottomille. Jos lakia lähdetään tulkitsemaan niin kyllä sitä ohjelmaa meillekin pitäisi tulla.

Kyseessähän on siis Laki Yleisradio Oy:stä, 3 luku 7 § jossa hartausohjelmat mainitaan, mutta tismalleen samassa lainkohdassa myöhemmin todetaan seuraavaa:

...tukea suvaitsevaisuutta ja monikulttuurisuutta sekä huolehtia ohjelmatarjonnasta myös vähemmistö- ja erityisryhmille;

Ovatko ateistit vähemmistö- tai erityisryhmä? Kyllä, minun mielestäni ovat, sillä samassa laissa mainitaan uskonnolliset hartausohjelmat, joten kyllä myöskin uskonnottomat on huomioitava Jos kerran ruotsinkielisillekin tulee omaa ohjelmaa. Suomenruotsalaisia varten on jopa oma kanava, heitä on vain 5 %. Uskonnottomia on yli 15 %, emmeköhän ole varteenotettava vähemmistöryhmä.

No niin, kysymys siis kuuluu: millainen olisi jumalanpalveluksen tavoin näytettävä ns. "epäjumalanpalvelus", siis ohjelma joka olisi suunnattu Suomen uskonnottomalle väestölle. Moraalikasvatusta, etiikkaa, keskusteluja, humanismia, filosofiaa? Kuvaile tv-ohjelma joka olisi tehty uskonnottoman näkökulmasta, jota haluaisit katsoa.

12

627

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Kössönöm

      toiselta kantilta katsomaan tätä uskonnottomien ohjelmatarjontaa, kuin korvaavana tarjontana uskonnollisille ohjelmille. Siis ei mitään tilaisuuksia, vaan pohdintaa.

      Minä katsoisin mielelläni ohjelmia esim. perheistä, joissa eletään ilman uskontoja, keskusteluohjelmia päiväkotien ja koulujen uskonnonopetuksen oikeutuksesta ja uskonnottomien lasten syrjimisestä.

      Toki olisi mielenkiintoista saada jotain dokkaria vaikkapa David Attenboroughin mietteistä ja uskontokriitikoilta muutenkin, kuten Sam Harris, David Bennet, Richard Dawkins, Ayaan Hirsi Ali jne.

      Että siinä näin alkuun.

    • laki.

      on hyvä. joskin sitä voitaisiin kielellisesti hieman muuttaa, jolloinka se kattaisi laajemmin kuulijakuntaa, eikä syrjisi ketään. tottakai se vaatisi hieman ohjelmaltakin enemmän, kun laissa lukisi hihhuleille suunnattu ohjelma.

      *ilmottautuu juontajaksi*

    • Mielestäni erityistä ohjelmistoa uskonnottomille suunnattuna ei tarvita. En näe siinä mitään käytännön hyötyä taikka mitään varsinaista tarkoitusta mikä palvelisi millään muotoa ateistista ihmisjoukkoa mutta toisaalta en näe mitään syytä miksi valtion tulisi tukea uskonnollisiakaan lähetyksiä.
      Vaihtoehdoksi voitaisiin järjestää kerran vuodessa jokin erikoisviikko katsaus jossa käsiteltäisiin uskontoihin ja ateismiin liittyviä asioita ja väitteitä.
      Molemmille yhtäpaljon aikaa ja muu ohjelmisto neutraaliin sävyyn ei pitäisi haitata ketään ja mielenkiinto ohjelmistoon säilyisi ennallaan koska varsinaista toistoa ei pääse tapahtumaan.

      • Kössönöm

        että ohjelmisto, joka on uskontokriittistä kiinnostaisi uskonnottomia? Kyllä minua ainakin kiinnostaisi. Nyt sitä ei Suomessa ole.

        Uskontoihin liittyvää ohjelmaa tulee muutakin viikottain, kuin ne hartausohjelmat. Basaarissa esim. käsitellään uskontoja. Ja jos ajatellaan, että suomessakin on vain noin 30 000 muslimia, niin jos vertaa sitä liki 800 000 kirkkoihin kuulumattoman ohjelmatarjontaan on ristiriita suuri.

      • Kössönöm kirjoitti:

        Hartausohjelmian ja basaarin pointti ei ole lytätä muita uskontoja, vaan kertoa siitä omasta, sen uskontokunann jäsenille. Se mitä mä tässä nyt haen on se että onko ateismilla mitään *omaa* annettavaa omilleen, omaa kulttuuria, omaa asiaa, muuta kuin uskontokritiikki. On jotenkin tympäisevää ajatella että uskonnottomuus olisi vain muiden uskontojen kritiikkiä. Minusta olisi kiva saada esimerkiksi näkökulmaa siihen miten uskonnoton käsittelee iloiset ja surulliset perhetapahtumat. Kun joku uskovassa perheessä kuolee, se on jumalan tahto ja pääsee parempaan paikkaan, mutta miten uskonnoton ilman edellämainittuja mielihyväsatuja sulattaa läheisen menetyksen. Tai toisaalta, miten lapsia kasvatetaan kilteiksi fiksuiksi yhteiskunnan jäseniksi? Mitä sitten kun atteperheen teinilapsi kokeilee huumeita? Sitäkin varmasti tapahtuu. Miten loogisella humanistisella etiikalla perustellaan teinille että huumeet on häviäjille?

        Minusta pitää pitää mielessä myös se että kirkko Suomessa ei ole yksinomaan paha. On siinä vähän sitä hyvääkin, koitetaan kasvattaa ihmisiä tavoille, koitetaan korostaa hyväntekeväisyyden tarvetta, vapaaehtoistyön merkitystä korostetaan, jne. Nämä ovat ihan hyviä juttuja, mutta olisi kiva nähdä miten ne toimivat ilman huuhaata. Voisiko ajatella esimerkiksi että amnestyn internationalin toiminta on positiivista uskonnotonta toimintaa? Se ei ole korostetusti uskonnoton, mutta se ei ole myöskään uskonnollinen, ja monet uskonnottomat tukevat erilaisten hyväntekeväisyysjärjestöjen toimintaa, mm. amnestyn.

        Onko meillä mitään omaa, vai onko kaikki ateismin hyvyyden teemat lainattu muualta (lue: raamatusta)? Ei tietenkään ole muualta lainattu, niinhän me aina sanomme. Hyvyys tulee ihmisestä, ei kristinuskosta, niinkin aina sanotaan. Pitäisi olla jotain mitä näyttää, että tämä on meidän uskonnottomien tapa käsitellä näitä ja näitä asioita. Annettaisiin positiivista kuvaa uskonnottomuudesta, sen sijaan että aina poltettaisiin niitä raamattuja, vaikka onhan sekin kivaa.

        Itselläni on pyörinyt mielessä ruveta tuottamaan suomeksi samanlaista nettiradio/podcast-ohjelmaa kuin mitä Infidel Guy on tehnyt jo vuosia. Voisi pari kertaa kuukaudessa poimia jonkun ajankohtaisen teeman, etsiä sopivan vieraan haastatetavaksi puhelimessa tai skypessä, nauhoittaa juttu ja julkaista se netissä kuunneltavana äänitteenä ja podcastinä. Vielä ei ole homma edennyt yhtään, mutta ajatus on kytenyt pitkän aikaa mielessä.

      • Kössönöm
        Whitewash kirjoitti:

        minkälaista ohjelmaa toivoisin. Myös sitä, että käsiteltäisiin uskonnottoman perheen elämää, esimerkiksi.

        Mutta kyllä minusta olisi aiheellista pohtia yhteiskuntaa myös uskontokriittisesti. Koska sekä Suomessa, että maailmalla on uskonto usein hyvin merkittävässä osassa vaikkapa lainsäädännössä. Ja se vaikuttaa myös uskonnottoman elämään.

        Miten sinä tuon läheisen kuoleman aiheuttaman surun voit erotella uskovaisten tai ateististien kohdalla. Suru ja kaipaus on varmasti samanlaista.

        Enkä minä tiedä onko ns. uskovaisperheissä sen kummempia lastenkasvatustapoja kuin ateisteillakaan. Jotkut ankarat lahkolaisperheet saattavat ollakin oma luokkansa, kuten täälläkin on saanut lukea.

        Ateismilla sinänsä ei ole mitään teemaa, kai siitä voidaan olla yhtä mieltä. Se, miten ateistit yhteiskunnassa toimivat on pitkälti siitä kiinni, mitä asioita he pitävät tärkeinä.

        Minulle on tärkeää luononsuojelu ja ihmisoikeudet, enkä usko, että olisin toisenlainen siinä suhteessa, vaikka jumaliin uskoisinkin.

        En minä ole raamattuani polttanut, tuossahan tuo hyllyllä on, mutta kiihkoilevia uskovaisia minä en siedä. Heillä ei itsellään ole mitään todisteita väitteilleen jumalista, mutta kovin kärkkäästi ollaan arvostelemassa uskonnottomia. Enkä tosiaan ole lainannut käsityksiäni hyvyydestä mistään raamatusta, sieltä kun niitä ei juurikaan löydy.

        Ohjelmaehdotuksesi on ihan hyvä, mutta jos ajatellaan laajempaa yleisöä, niin kyllä siihen on televisio paras kanava.

        >>> Miten sinä tuon läheisen kuoleman aiheuttaman surun voit erotella uskovaisten tai ateististien kohdalla. Suru ja kaipaus on varmasti samanlaista. > Ateismilla sinänsä ei ole mitään teemaa, kai siitä voidaan olla yhtä mieltä.

      • Kössönöm
        Whitewash kirjoitti:

        >>> Miten sinä tuon läheisen kuoleman aiheuttaman surun voit erotella uskovaisten tai ateististien kohdalla. Suru ja kaipaus on varmasti samanlaista. > Ateismilla sinänsä ei ole mitään teemaa, kai siitä voidaan olla yhtä mieltä.

        minä oikeastaan erottelisi kokonaisia perheitä uskoviksi tai uskonnottomiksi. Kaikki yksilöt kuitenkin ajattelevat tavallaan. Toki voidaan määritellä joku perhe uskonnottomaksi, mutta eihän ihmisten perimmäisiä ajatuksia tiedä.

        Kun äitini kuoli, niin uskovaiset sisareni olivat hysteerisinä hautajaisissa. Ihmettelin, että mitä he oikein itkevät, vaikka selittivät minullekin, että "äiti on nyt taivaassa". Joten miksi he itkivät? Minulla oli äitiä ikävä ihmisenä.

        Joo, olet toki ihan oikeassa siinä että ei kokonaisen perheen maailmankatsomusta voi yleistää yhdeksi kokonaisuudeksi, tietty maailmankatsomus on aina ensisijaisesti yksilöllinen kokemus, mutta varsin usein käy kuitenkin niin että vanhemmat enemmän tai vähemmän koittavat välittää omaa maailmankuvaansa jälkeläisilleen, tästä virheajatukseni lähti. Hyvä että korjasit.

        vanhemmat omia ajatuksiaan lapsilleen siirtävätkin, kuka enemmän, kuka vähemmän. Omasta lapsestani voin sanoa, että itse on saanut harrastuksensa valita, eikä meillä ole ollut mitään "ateistista" kasvatusta. Sen mitä hän on uskonnoista kuullut, on kuullut muualta.

        Koulussahan siltä ei voi välttyä, eikä päiväkodissakaan. Mutta vaikka jotkut täälläkin niin mieluusti demonisoivat ateisteja kasvattajina, niin arkipäivä lienee samanlaista perheissä noin yleensä. Jotkut äärilahkolaiset ovat toinen juttu.

        Siitä en pitänyt, että sukulaiset puuttuivat jeesuskasettien muodossa kasvatukseeni. Olisi ollut kohteliasta edes kysyä mitä mieltä olen siitä. No, siinäpähän aikansa niitä kuunteli ja sitten se jäi.

    • menetelmää miten

      näihin radion aamu- että iltahartauksiin osanottajat valitaan, mutta - jos joukkoon hakeutuisi yksi eli useampi uskontokriittinen - ateisti? - ja saisi sanomalleen sitä kautta tilaa?

      Siinä voisi mennä kuulijaltaan aamukahvi nisuineen väärään kurkkuun?

    • moosegoose.e

      kokkiohjelmia, pikkukakkonen, musiikkiohjelmia onhan noita ateistisia ohjelmia.
      On myös kanavia jotka ei esim.jouluna keskity itämään aaseihin vaan lähettää kunnon törkyturpa ohjelmaa ja enint.kummine heppujen jouluyllätyksen.
      "Ou Yeah Chiizuz Kristus Yeah Baby Love Rock Rock".

      http://www.youtube.com/v/W_d4Dxntv24&hl=en

      ja saatana dexter takas ruutuun heti!

    Ketjusta on poistettu 17 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Jussi Halla-aho huolissaan Sofia Virrasta

      Jussihan on vanha vihreä. Onko tässä kyse alkukesän kiimasta, kun aidan toisella puolella oleva vihreä alkaa kiinnostama
      Maailman menoa
      27
      5080
    2. Sofia Virta kadonnut....onko juomassa?

      Virran poissaolo eduskunnasta on herättänyt huomiota. Esimerkiksi Ilta-Sanomat kertoi aiemmin, että Virta on ollut tällä
      Maailman menoa
      64
      4071
    3. Julkista rahaa ei tule antaa senttiäkään yksityisille yrityksille

      Julkinen raha on meidän yhteistä rahaa, ja se raha on tarkoitettu yhteiseen käyttöön, kuten esimerkiksi tuottamaan palve
      Maailman menoa
      77
      3637
    4. Ensin Henry Novak ja nyt sitten se Irlannin tapaus

      jossa mustaihoinen afrikkalainen mieshenkilö puukottaa valkoihoista maassa makaavaa miestä useita kertoa pään alueelle.
      Maailman menoa
      73
      2708
    5. Tytti Tuppurainen: Suomen pakolaiskiintiö pitäisi nostaa 10 000 vuodessa

      asia on faktaa, noin Tytti sanoi aiemmin. Kun taas Orpon hallitusohjelman mukaisesti Suomen pakolaiskiintiö on pudotettu
      Maailman menoa
      149
      2497
    6. Halla-aho sivaltaa edustajantyöstään lintsaavaa Sofia Virtaa

      https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/937c74d7-f905-4466-b9b4-abd017fe5b63 Kansanedustajan on ilmoitettava poissaolosta
      Maailman menoa
      60
      2358
    7. Islamovasemmistolaisuus - tälläista termiä käytetään

      Termi tarkoittaa alunperin äärivasemmiston ja muslimifundamentalistien liittoa, jonka ytimessä oli antisemitismi. Isl
      Maailman menoa
      79
      2179
    8. Mitä tapahtui?

      Mitä tapahtui keskiviikkoiltana kun oli paljon hälytysajoneuvoja ja mediheli?
      Kiuruvesi
      27
      2137
    9. Mitä haluaisit sanoa kaivatullesi tänään?

      Mitä ajatuksia hänestä ja tilanteesta ylipäätään 💖
      Ikävä
      135
      1674
    10. Martina Aitolehti läpäisi Erikoisjoukot - Tilittää umpirehellisenä kuvauksista

      Martina Aitolehti selvisi Erikoisjoukot koulutuksesta. Hän myös malttoi pääosin pitää mölyt mahassaan, vaikka saikin ko
      Kotimaiset julkkisjuorut
      37
      1525
    Aihe