Hei
Haluaisin kertoa kaikille miten sain järkyttävän ohuet, katkeilevat, kiillottomat, pörröiset ja elottomat hiukseni kuriin. En ole värjännyt hiuksia vuosiin, mutta ne eivät vain kasvaneet pitkiksi ja näyttivät aina todella surkeilta, koska hiukseni kuluivat nopeammin kuin kasvoivat. Ne myöskin roikkuivat melkein suorina vaikka hiuksieni kuuluisi olla laineilla. Pesin shampoolla ja käytin reilusti hoitoainetta. Kokeilin myöskin eri brändejä.
Kävin kampaajilla ja muutaman vuoden aikana kokeilin ihan kaikkea. Olen aina yrittänyt pitää hiuksistani todella hyvää huolta, mutta ne vain pysyivät surkeina. Yritin myös olla pesemättä hiuksiani, joka toinen päivä, mutta siitä ei tullut mitään koska pääni rasvoittui liian nopeasti ja kuukauden kokeilen aikana parannusta ei tapahtunut. Koulussakin muut tytöt jo nauroivat kun minulla oli kirkkaasti koulun rumimmat hiukset.
Nyt hiukseni ovat mahtavassa kunnossa ja ovat täysin aikaisemman vastakohta. Aluksi pesin hiukseni joskus vain vedellä ja sitten viinietikalla ja kananmunalla. En käytä shampoota enää ollenkaan. Nyt tukka on aina helppo kammata, se kiiltää, ei pörröä ja tuntuu paljon paksummalta kuin ennen. Se ei myöskään ole liian rasvainen.
Nyt olen pessyt hiukseni ilman shampoota vuoden ja nyt minulla on tosi kauniit pidemmät, vahvat, kiiltävät ja eloisat hiukset! Toivottavasti joku löytää tästä viestistä avun hiusongelmiinsa.
Päässä ei ala vilisemään kirppuja tai matoja vaikka käyttää pelkkää viinietikkaa. Se kai neutraloi kaikenlaiset organismit tehokkaasti.
Viinietikka ja kananmuna
11
6981
Vastaukset
- kjjhjjk
Hei, kerrotko tarkemmin miten peset sillä viinietikalla tai kananmunalla. Laimennatko viinietikkaa vedellä? Ja käytätkö kananmunasta vain keltuaisen vai koko munan? Ja kuinka usein peset sillä kananmunalla?
- -Aloittaja-
Hei
Laimennan omenaviinietikan yleensä haaleaan veteen. Välillä olen pessyt vahvemmalla ja kaatanut hiuksiini jopa laimentamattomana jos olen ajatellut niiden tarvitsevan kunnon desinfiointia. Asun ulkomailla ja käytän ZETA omenaviinietikkaa. Se ei ainakaan haise vaikka käyttää laimentamattomanakin jos huuhtoo kunnolla pois (en tiedä paljonko eri merkkien välillä on hajussa eroa). Kannattaa laimentaa normaalia pesua varten. Kaadan etikkavettä hitaasti hiuksiini ja hieron hiuksiani (tuon osion voi tarpeen mukaan toistaa) ja päänahkaani ja sitten huuhtelen pois. Lopuksi huuhtelen hiukseni kylmällä vedellä pääalaspäin.
Käytän kananmunasta sekä valkuaisen, että keltuaisen. Aluksi kannattaa olla tarkkana, että kaikki ei luiskahda suoraan hiuksista lattialle kun kananmuna tahtoo olla nopeaa liikkeissään.
Pesen kananmunalla hiukseni 1-2 kertaa viikossa etikan lisäksi. Lisäksi mahdollinen kolmas etikkapesu tarpeen mukaan. Joskus huuhtelen hiukseni vain pelkällä vedellä jos ne eivät näytä tai tunnu likaisilta.
Kannattaa myös kokeilla maustamatonta majoneesia hiusnaamiona. Se myös toimii hyvin. Minulla on litran purkki jääkaapissa vain hiuksia varten. Antaa kiiltoa. - ksjllfj
-Aloittaja- kirjoitti:
Hei
Laimennan omenaviinietikan yleensä haaleaan veteen. Välillä olen pessyt vahvemmalla ja kaatanut hiuksiini jopa laimentamattomana jos olen ajatellut niiden tarvitsevan kunnon desinfiointia. Asun ulkomailla ja käytän ZETA omenaviinietikkaa. Se ei ainakaan haise vaikka käyttää laimentamattomanakin jos huuhtoo kunnolla pois (en tiedä paljonko eri merkkien välillä on hajussa eroa). Kannattaa laimentaa normaalia pesua varten. Kaadan etikkavettä hitaasti hiuksiini ja hieron hiuksiani (tuon osion voi tarpeen mukaan toistaa) ja päänahkaani ja sitten huuhtelen pois. Lopuksi huuhtelen hiukseni kylmällä vedellä pääalaspäin.
Käytän kananmunasta sekä valkuaisen, että keltuaisen. Aluksi kannattaa olla tarkkana, että kaikki ei luiskahda suoraan hiuksista lattialle kun kananmuna tahtoo olla nopeaa liikkeissään.
Pesen kananmunalla hiukseni 1-2 kertaa viikossa etikan lisäksi. Lisäksi mahdollinen kolmas etikkapesu tarpeen mukaan. Joskus huuhtelen hiukseni vain pelkällä vedellä jos ne eivät näytä tai tunnu likaisilta.
Kannattaa myös kokeilla maustamatonta majoneesia hiusnaamiona. Se myös toimii hyvin. Minulla on litran purkki jääkaapissa vain hiuksia varten. Antaa kiiltoa.Kiitoksia tiedoista. Voisin kokeilla tuota itsekin.
- omenaviinietikkaa?
vai käykö ihan mikä vaan viinietikka? ja kuinka monta kananmunaa? mua alko heti kiinnostamaan,mulla on nimittäin ihan sairaan kuivat ja rumat hiukset!
- -Aloittaja-
Yksi kananmuna riitää per kerta ja voit jättää halutessasi pois. Myös maustamaton majoneesi toimii oivana hiusnaamiona. Tehoaa paremmin lämpimässä.
Ei tarvitse olla omenaviinietikkaa, mutta se on viinietikoista luultavasti miellyttävimmän tuoksuista eikä sen haju ole ainakaan minulla tarttunut hiuksiin. Joskus etikka voi tuoksua laimeasti kun hiukset ovat märät, mutta sen pitäisi viimeistään kadota kuivuessa. Jos haju ei lähde pois niin olet huuhdellut hiuksesi huonosti tai käytät liian voimakashajuista etikkaa.
Luonnollisesti kokeilun aikana ei saa pestä shampoolla tai saippualla, koska se poistaa hiusten omat öljyt ja alkaa kuivattamaan hiuksia uudestaan mikä johtaa kulumiseen ja kiillottomuuteen. Älä myöskään laita hoitoainetta.
Jos hiuksesi menevät jostain kumman syystä lievästi lyttyyn välipäivinä tai käyt suihkussa joka päivä niin pese ne pelkästään vedellä ja hiusten kuivattua niiden pitäisi olla taas kunnossa.
Hiukset voivat tuntua pesun jälkeen shampoopesuun verrattuna tavallista rasvaisemmilta tai jotenkin kummallisen tönköiltä, mutta kun hiukset kuivuvat niin sekin efekti katoaa ja tukka näyttää ihan puhtaalta eikä painu päätä myöten.
En tiedä tehoaako tämä värjättyihin ja erityisesti blondattuihin hiuksiin, koska ne saattavat olla jo sen verran kuivat, että tasapainoa on vaikea palauttaa. Riippuu myös hyvin paljon hiustyypistä minkälainen hoito sopii parhaiten, mutta kannattaa aina kokeilla. - prrrrrr
-Aloittaja- kirjoitti:
Yksi kananmuna riitää per kerta ja voit jättää halutessasi pois. Myös maustamaton majoneesi toimii oivana hiusnaamiona. Tehoaa paremmin lämpimässä.
Ei tarvitse olla omenaviinietikkaa, mutta se on viinietikoista luultavasti miellyttävimmän tuoksuista eikä sen haju ole ainakaan minulla tarttunut hiuksiin. Joskus etikka voi tuoksua laimeasti kun hiukset ovat märät, mutta sen pitäisi viimeistään kadota kuivuessa. Jos haju ei lähde pois niin olet huuhdellut hiuksesi huonosti tai käytät liian voimakashajuista etikkaa.
Luonnollisesti kokeilun aikana ei saa pestä shampoolla tai saippualla, koska se poistaa hiusten omat öljyt ja alkaa kuivattamaan hiuksia uudestaan mikä johtaa kulumiseen ja kiillottomuuteen. Älä myöskään laita hoitoainetta.
Jos hiuksesi menevät jostain kumman syystä lievästi lyttyyn välipäivinä tai käyt suihkussa joka päivä niin pese ne pelkästään vedellä ja hiusten kuivattua niiden pitäisi olla taas kunnossa.
Hiukset voivat tuntua pesun jälkeen shampoopesuun verrattuna tavallista rasvaisemmilta tai jotenkin kummallisen tönköiltä, mutta kun hiukset kuivuvat niin sekin efekti katoaa ja tukka näyttää ihan puhtaalta eikä painu päätä myöten.
En tiedä tehoaako tämä värjättyihin ja erityisesti blondattuihin hiuksiin, koska ne saattavat olla jo sen verran kuivat, että tasapainoa on vaikea palauttaa. Riippuu myös hyvin paljon hiustyypistä minkälainen hoito sopii parhaiten, mutta kannattaa aina kokeilla.Minulla on todella luonnonkiharat mutta samaan aikaan todella ohuet hiukset. Olen tuskaillut huonokuntoisten hiusteni kanssa vuosia ja kaikenlaisia aineita on kokeiltu tuloksetta. Sitten löysin Naturally curly sivuston.
http://www.naturallycurly.com/
Siellä on vinkkejä lähinnä kiharien hiusten hoitoon, mutta miksei ne toimisi myös muilla.
Sivustolla kerrotaan No 'poo ja co wash menetelmistä. Eli Shampoota ei käytetä ja hiukset pestään vain hoitoaineella. Käytetyt tuotteet eivät saa sisältää silikoonia eikä sulfaatteja. Omenaviinietikkaa voi sitten käyttää myös ohessa.
Itse aloitin kokeilun eilen, ja jo yhden pesukerran jälkeen olen yllättynyt!
Suosittelen kokeilemaan, jos tuntuu, ettei muutkaan keinot ole auttaneet. :)
- laaja haku
Miten tuota, sillon ku peset kananmunalla, niin pesetkö myös viinietikalla samalla kertaa?
Entä kuinka monta kananmunaa tarvitsee? Riittääkö 1?
Käytätkö hoitoainetta enää ollenkaan? Jos et, niin onko hiukset hirveän sähköset? - t
mitääkö siis sen munan valkuainenkin pistää päähän?
no selaaan ylös ja lue ! PS. kiitos vinkistä voisin itsekkin kokeilla tuota hyvin vuoksi koska mulla ei ole kumminkaan mitenkään ohuet tai mitenkään semmoset hiukset ! :))))))
- Hyviä kokemuksia
Hei!
Olen nyt muutaman kerran kokeillut kananmunaa, mutta käytän sitä vähän erilailla, kun muistin jostain muusta sivustosta vinkin, että keltuainen hiuksiin ja valkuainen kasvoille. Hiukseni ovat todella hennot ja ohuet, eivät kylläkään karheat vaan melko liukkaat ja ärsyttävästi aina liiskana päätä myöten, jollei käsittele föönillä ja muotoilutököteillä. Kun kokeilin tuota keltuaisella pesua, hiukseni olivat heti ensimmäisen pesun jälkeen paljon ilmavammat, tuuheammat ja kiiltävämmät. Jätin shampoon pois ja olen nyt kolmisen viikkoa pessyt tuolla keltuaisella hiukseni pari kertaa viikossa, hyvin on pysynyt puhtaana ja tuntuu että entinen hauras ja huonokuntoinen "hiirenhäntäni" on saanut ihan uutta potkua ja elävyyttä. Hieron keltuaisen kosteisiin hiuksiin ja annan vaikuttaa hetken. Sitten huuhtelen haaleanlämpöisellä vedellä ja lopuksi vielä kylmällä vedellä.
Samalla pesukerralla hieron kasvojen puhdistuksen jälkeen valkuaisen kasvoilleni ja annan vaikuttaa hetken, ja se on tehnyt todella hyvää iholleni. Minulla on ruusuakne ja iho punoittaa välillä kovastikin, mutta nyt sekin on rauhoittunut kummasti. Ihon/meikin puhdistukseen olen käyttänyt tässä aloittamassani luonnonmukaisten tuotteiden kokeilussa oliiviöljyä.
Eli kokemukseni ovat nyt muutaman viikon ajalta ja en voi muuta sanoa kuin että kemialliset pesuaineet saavat jäädä osaltani historiaan, näillä luonnon tuotteilla olen saanut sekä hiukseni että ihoni kukoistamaan. Etikkaa en ole vielä kokeillut hiusten pesuun, mutta taidan sitäkin kokeilla vaihtelun vuoksi. - rahkapesu
Myös maitorahkalla voi pestä hiukset.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Jussi Halla-aho huolissaan Sofia Virrasta
Jussihan on vanha vihreä. Onko tässä kyse alkukesän kiimasta, kun aidan toisella puolella oleva vihreä alkaa kiinnostama194949Sofia Virta kadonnut....onko juomassa?
Virran poissaolo eduskunnasta on herättänyt huomiota. Esimerkiksi Ilta-Sanomat kertoi aiemmin, että Virta on ollut tällä563950Julkista rahaa ei tule antaa senttiäkään yksityisille yrityksille
Julkinen raha on meidän yhteistä rahaa, ja se raha on tarkoitettu yhteiseen käyttöön, kuten esimerkiksi tuottamaan palve703543Vihreiden, SDP:n ja Vasemmistoliiton kannattajista selvästi alle puolet on miehiä
ja silti joku punafeministi valitti kokoomuksen naiskannattajien puutteesta, vaikka siellä on enemmän naisia kuin punavi942868On tiedossa, että venäjämieliset diggaavat diktatuurista venäjää
jossa ei esim. ole sanan- ja lehdistönvapautta. Mutta keitä nämä venäjän palvojat sitten ovat, ei heitä toki paljon ole622698Ensin Henry Novak ja nyt sitten se Irlannin tapaus
jossa mustaihoinen afrikkalainen mieshenkilö puukottaa valkoihoista maassa makaavaa miestä useita kertoa pään alueelle.732668Belfastissa käynnissä kunnon persuilu
Joku random mamu tekee rikoksen, niin sikäläiset naamiopersut kostavat tuhoamalla kantaävestön omaisuutta. Liekö siellä982634Tytti Tuppurainen: Suomen pakolaiskiintiö pitäisi nostaa 10 000 vuodessa
asia on faktaa, noin Tytti sanoi aiemmin. Kun taas Orpon hallitusohjelman mukaisesti Suomen pakolaiskiintiö on pudotettu1412418Halla-aho sivaltaa edustajantyöstään lintsaavaa Sofia Virtaa
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/937c74d7-f905-4466-b9b4-abd017fe5b63 Kansanedustajan on ilmoitettava poissaolosta572309Islamovasemmistolaisuus - tälläista termiä käytetään
Termi tarkoittaa alunperin äärivasemmiston ja muslimifundamentalistien liittoa, jonka ytimessä oli antisemitismi. Isl582094