kerran Suomessa? Piakkoin kansanedustajat joutuvat päättämään kumartaako EU:n harvainvallalle vaiko kansanvallalle tai sille mitä siitä on enää jäljellä Suomessa. Ei todella käy kateeksi heitä.
Nyt heiltä vaadittaisiin ymmärrystä, mutta onko sitä?
Yksi keino vaikuttaa, on vedota suoraan oman alueen kansanedustajiin esim. sähköpostitse. Olen niin tehnyt itse ja toimii, vaikutus on sitten eri asia.
PS. Miksi Lissabonin sopimuksesta ei käydä mitään keskustelua Suomen MEDIASSA? Aika järkyttävää. Kuka tai ketkä asian vaientavat?
Laittomuus kukoistaa!!!
EU:n perustuslaki,
2
148
Vastaukset
- Kaikkien aikojen kevät
...
- pääministerin valhe?
Juuri näin. Mutta taitaa olla mediasensuurin rautaesirippu alhaalla?
Sitä minä vaan ihmettelen, että miksei media ole kertonut tästä mitään.
Mielenkiintoista oli lukea, että J.Katainen on luvannut hyvissä ajoin ennen vaaleja "rehellisyys on meidän leipälaji". Joten eihän meillä silloin voi olla mitään hätää.
Vai onko sittenkin?
← Kenen asialla six-packin kokooja kokoomus ja päällepäsmäri sdp todellisuudessa ovat?
Hallitusohjelma 2011 ja Tuntematon potilas – Arttu Wiskari
Lähetetty kesäkuu 22, 2011 kirjoittanut Suomi 2017 - Suomi 2.0
http://suomi2017.wordpress.com/2011/06/22/tuntematon-potilas-arttu-wiskari-ja-hallitusohjelma-2011/
Tutustukaa kaikessa rauhassa ja laittakaa sanaa kiertämään. Itselleni tiedot olivat karmealla tavalla yllätys.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Jussi Halla-aho huolissaan Sofia Virrasta
Jussihan on vanha vihreä. Onko tässä kyse alkukesän kiimasta, kun aidan toisella puolella oleva vihreä alkaa kiinnostama194949Sofia Virta kadonnut....onko juomassa?
Virran poissaolo eduskunnasta on herättänyt huomiota. Esimerkiksi Ilta-Sanomat kertoi aiemmin, että Virta on ollut tällä563960Julkista rahaa ei tule antaa senttiäkään yksityisille yrityksille
Julkinen raha on meidän yhteistä rahaa, ja se raha on tarkoitettu yhteiseen käyttöön, kuten esimerkiksi tuottamaan palve713549Vihreiden, SDP:n ja Vasemmistoliiton kannattajista selvästi alle puolet on miehiä
ja silti joku punafeministi valitti kokoomuksen naiskannattajien puutteesta, vaikka siellä on enemmän naisia kuin punavi942868On tiedossa, että venäjämieliset diggaavat diktatuurista venäjää
jossa ei esim. ole sanan- ja lehdistönvapautta. Mutta keitä nämä venäjän palvojat sitten ovat, ei heitä toki paljon ole622698Ensin Henry Novak ja nyt sitten se Irlannin tapaus
jossa mustaihoinen afrikkalainen mieshenkilö puukottaa valkoihoista maassa makaavaa miestä useita kertoa pään alueelle.732668Belfastissa käynnissä kunnon persuilu
Joku random mamu tekee rikoksen, niin sikäläiset naamiopersut kostavat tuhoamalla kantaävestön omaisuutta. Liekö siellä982634Tytti Tuppurainen: Suomen pakolaiskiintiö pitäisi nostaa 10 000 vuodessa
asia on faktaa, noin Tytti sanoi aiemmin. Kun taas Orpon hallitusohjelman mukaisesti Suomen pakolaiskiintiö on pudotettu1462432Halla-aho sivaltaa edustajantyöstään lintsaavaa Sofia Virtaa
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/937c74d7-f905-4466-b9b4-abd017fe5b63 Kansanedustajan on ilmoitettava poissaolosta592318Islamovasemmistolaisuus - tälläista termiä käytetään
Termi tarkoittaa alunperin äärivasemmiston ja muslimifundamentalistien liittoa, jonka ytimessä oli antisemitismi. Isl582094