Alapuoliset rakenteet suojataan veden pois johtavalla aluskatteella. Aluskatteen limitykset,
liittymät ja lävistyksien tiivistykset tehdään siten, että aluskate johtaa sitä pitkin valuvat vedet riittävän pitkälle ulkoseinälinjan ulkopuolelle. (Suomen rakentamismääräyskokoelma C2).
Kattoasentajat haluavat aloittaa tiilikaton asennuksen huolimatta siitä, että aluskatteesta paljastui yli 10 vuotokohtaa. Yläpohjan eriste ja kellarin seinät olivat läpimärkiä sateiden jälkeen. Miehet eivät aio korjata reikiä. Sanovat, että tiilikatto suojaa rakenteet. Mielipiteitä?
Aluskatteen
15
5789
Vastaukset
- on pelkällä
aluskatteella, niin kyllä tuuli voi painaa vettä limityksistä läpi, ilman että aluskate vuotaisi tiilikaton alla valmiina. Näkemättä mahdoton sanoa mistä on kyse.
- tutkittava
ja eikös vastaava työnjohtaja tarkasta kohteen ennen seuraavaa työvaihetta, turha itse on rakennusmiesten kanssa kiistellä.
Vuotoja ei saa olla. Ja tuo märkä villakin on aika suuri riski. - korjattava
Jos aluskatteessa on vuotokohtia, joista vesi voi valua yläpohjalle esim. rikkoutuvan tiilen johdosta, niin ne on korjattava ehdottomasti.
- Pera
Jos ovat luokkaa naulanpisto, niin ei huolta. Pakkaslumen takia lähinnä aluskate tiilikatossa on. Lumi kun menee tuulella joka raosta.
Tiilen rikkoutuminen reiän linjalta on niin epätodennäköistä, ettei kannata murehtia. Aluskate lisäksi rikkoutuu usein sen tiilen mukana. - näin ain..
Pera kirjoitti:
Jos ovat luokkaa naulanpisto, niin ei huolta. Pakkaslumen takia lähinnä aluskate tiilikatossa on. Lumi kun menee tuulella joka raosta.
Tiilen rikkoutuminen reiän linjalta on niin epätodennäköistä, ettei kannata murehtia. Aluskate lisäksi rikkoutuu usein sen tiilen mukana.-niin ja tiilikattohan ei pidä vettä !
siksi sen aluskatteen tulee olla ehyt. - vähääkään
Pera kirjoitti:
Jos ovat luokkaa naulanpisto, niin ei huolta. Pakkaslumen takia lähinnä aluskate tiilikatossa on. Lumi kun menee tuulella joka raosta.
Tiilen rikkoutuminen reiän linjalta on niin epätodennäköistä, ettei kannata murehtia. Aluskate lisäksi rikkoutuu usein sen tiilen mukana.reikien koosta. Oletko koskaan kurkannut muutaman vuoden vanhan tiilikaton aluskatetta? On uskomatonta mitä kaikkea sieltä löytyy. On neulasta, puiden lehtiä yms. Se kertonee siitä minkä verran siellä liikkuu vettäkin. Tiilikatossa on lukuisia paikkoja josta uittaa veden ja lumen aluskatteen päälle pahimpana harja jossa urakoitsijat eivät näe tarpeelliseksi käyttää tiivistettä. Ehdottomasti reiät kuntoon ennen tiilen asennusta.
- Tommi99
näin ain.. kirjoitti:
-niin ja tiilikattohan ei pidä vettä !
siksi sen aluskatteen tulee olla ehyt.Minä rakentelin traktorikatoksen jonka katoin 50-luvun kattotiilillä. Kovallakaan sateella en ole nähnyt yhdenkään tipan tulevan läpi katosta. Ja nykytiilissä on sentään ponttaukset!
Sen sijaan esim. konesaumakatto kondensoi niin paljon, että aluskate voisi monessa tapauksessa olla ihan paikallaan!
- fivknkjöö
Tiilikato varsinkin tarvitsee alleen tiiviin aluskatteen, koska se on vesikatemateriaaleista se vähiten tiivis.
- Kerppa
... aluskatteessa. Itselläni on ollut jatkuvia ongelmia kun piipun tyvestä pääsee lunta yläppohjan villojen päälle sekä pellityksen sivusta että alapuolelta. Lisäksi aluskate on jäänyt rakennusvaiheessa viimeistelemättä eli ei ole ohjattu harjalta mahdollisesti valuvaa vettä ohi piipun eikä pellityksien välissä ole mitään tiivisteitä.
Ilmeisesti tässä pitäisi ensisijaisesti saada ttiivisteitä pellitysten ja tiilien väliin sekä harjalle (sinne jää reilu rako, johon roskat ja lumi pääsevät vapaasti)? Onko ja mistä saatavissa tähän tarkoitukseen tiivisteitä (harjalla sekä pellityksiä varten)? Millä tavalla voi jälkikäteen korjata aluskatteen puutteet esim. läpiviennin osalta ettei sulamisvesi valu suoraan villoille?- korjata
sieltä mitä saa tiilet pois, on helppo laittaa aluskate tiiviksi mm hormia vasten. Peltejä ei saa mitenkän vesitiiviiksi, ne on vain koristeita.
Tilaneen voi yrittää korja laittamalla uuden suuremman pellin harjalta saakka ohi hormin. Ja tarpeeki leveänä. - vuosia rakentanut (pisara)
korjata kirjoitti:
sieltä mitä saa tiilet pois, on helppo laittaa aluskate tiiviksi mm hormia vasten. Peltejä ei saa mitenkän vesitiiviiksi, ne on vain koristeita.
Tilaneen voi yrittää korja laittamalla uuden suuremman pellin harjalta saakka ohi hormin. Ja tarpeeki leveänä.jos aluskate on katolla useamman viikon ollut vesisateessa ja tuulessa on aivan normaalia ,että se vettyy ja päästää vettä läpi::halvat katteet ja katehan ei ole katto?ainuut taitavat olla huopa ja konesauma..paitsi onhan maallikko aina rakentajaa viisaampi :)
aluskate tiilikate=KATTO joka pitää heh ja ennen ei aluskatetta ollenkaan talot silti 100v pystyssä kyllä kansaa rahastetaa. - perustelu
vuosia rakentanut (pisara) kirjoitti:
jos aluskate on katolla useamman viikon ollut vesisateessa ja tuulessa on aivan normaalia ,että se vettyy ja päästää vettä läpi::halvat katteet ja katehan ei ole katto?ainuut taitavat olla huopa ja konesauma..paitsi onhan maallikko aina rakentajaa viisaampi :)
aluskate tiilikate=KATTO joka pitää heh ja ennen ei aluskatetta ollenkaan talot silti 100v pystyssä kyllä kansaa rahastetaa.Mitä mieltä vuotavan aluskatteen asennuksesta oli sun maallikko asiakkaasi? Tyytyikö selitykseen vai kävikö katolla laskemassa reikiä? Montako löytyi?
- vuotava just joo
perustelu kirjoitti:
Mitä mieltä vuotavan aluskatteen asennuksesta oli sun maallikko asiakkaasi? Tyytyikö selitykseen vai kävikö katolla laskemassa reikiä? Montako löytyi?
elikkäs asiaks oli hankkinut aluskateen luonnollisesti halvin mahdollinen ,mutta ajaa se saman asian kuitenkin.en tiedä käviko reikiä laskemassa ymmärsi kuitenkin puhetta.katteeseen tulee useita tuhansia reikiä ku se laitetaan kiinne:)
kun sataa vettä 8 tuntia päivässä kaatamalla niin se hemmetin kate vettyy ja alkaa päästää vettä läpi josta paniikki tietenkin ja syyttely rakennus virheestä helppoa kun ei tiedä mitään..
esimerkiksi kun tuuli puhaltaa ja vettä sataa niin se työntyy jokaisesta saumasta ja reijästä ja syyllinen on rakentaja kun niitä säitä hallitsee..onneksi asiakas ymmärsi tilanteen ja nyt tiilet katolla ja yhteis työ jatkuu sulavasti.kyllä luottamus molemmin puolin on hieno asia:) - www.mave.foorumi.eu
vuotava just joo kirjoitti:
elikkäs asiaks oli hankkinut aluskateen luonnollisesti halvin mahdollinen ,mutta ajaa se saman asian kuitenkin.en tiedä käviko reikiä laskemassa ymmärsi kuitenkin puhetta.katteeseen tulee useita tuhansia reikiä ku se laitetaan kiinne:)
kun sataa vettä 8 tuntia päivässä kaatamalla niin se hemmetin kate vettyy ja alkaa päästää vettä läpi josta paniikki tietenkin ja syyttely rakennus virheestä helppoa kun ei tiedä mitään..
esimerkiksi kun tuuli puhaltaa ja vettä sataa niin se työntyy jokaisesta saumasta ja reijästä ja syyllinen on rakentaja kun niitä säitä hallitsee..onneksi asiakas ymmärsi tilanteen ja nyt tiilet katolla ja yhteis työ jatkuu sulavasti.kyllä luottamus molemmin puolin on hieno asia:).......
- kuivahattu
vuotava just joo kirjoitti:
elikkäs asiaks oli hankkinut aluskateen luonnollisesti halvin mahdollinen ,mutta ajaa se saman asian kuitenkin.en tiedä käviko reikiä laskemassa ymmärsi kuitenkin puhetta.katteeseen tulee useita tuhansia reikiä ku se laitetaan kiinne:)
kun sataa vettä 8 tuntia päivässä kaatamalla niin se hemmetin kate vettyy ja alkaa päästää vettä läpi josta paniikki tietenkin ja syyttely rakennus virheestä helppoa kun ei tiedä mitään..
esimerkiksi kun tuuli puhaltaa ja vettä sataa niin se työntyy jokaisesta saumasta ja reijästä ja syyllinen on rakentaja kun niitä säitä hallitsee..onneksi asiakas ymmärsi tilanteen ja nyt tiilet katolla ja yhteis työ jatkuu sulavasti.kyllä luottamus molemmin puolin on hieno asia:)No joo,on taas monta itämaan tietäjää asialla.Oikein asennettu aluskate toimii eli sen alapintaan tiivistyvä kosteus ei pisaroidu tiputtaen vettä yläpohjan eristeeseen ja yläpintaan vuodosta johtuva vesi ohjautuu ulkoseinälinjan yli.Aluskatteen yläpinta ei ime vettä.Yläpohjan tuuletus on oltava kunnossa.Onko joku joskus käynyt katsomassa esim. tiilikuvioidun peltikaton eristeitä,kun aluskatetta ei ole??Sieltä voi laskea,minkämittainen on kuvio...tip,tip ja tip!!Aluskatteen laitossa ei kannata pihistää limityksessä---mitä loivempi katto,sitä pitempi limitys.Tiilikattoa en omaan talooni laittaisi markkinatarjouksestakaan.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomen markka otettiin käyttöön vuonna 1860
Suomi käytti vuoteen 1840 asti rahayksikkönään rinnakkain Ruotsin riikintaalareita ja Venäjän ruplaa. Tämän jälkeen oli439708Kaivatullesi viesti ensi vuoteen?
Kerro meneekö naiselle vai miehelle ja vähintään yksi tunniste, esim. kirjain.1035117"Mä elän vieläkin"
Ikurin turbiini vetäisi taannoin lainabiisin Topin (RIP också) ja kumppaneiden kanssa. Toivottavasti on yläkerrassa kunn594337Pate Mustajärvi on kuollut
Ihan pari tuntia sitten. Että sellaista. https://www.is.fi/viihde/art-2000011715177.html1382897Yksityinen sektori aiheuttanut Suomen taantuman
Investointien sijasta nostaneet voitot osinkoina omistajille. Ehdotan korjausliikkeenä yksityisen sektorin sosialisoimi1372689Nyt Yle otti silmätikukseen sisäministeri Rantasen
Aivan erinomaista työtä tehnyt sisäministeri Mari Rantanen on saanut paljon aikaiseksi. Maahanmuuttoon ja maahanmuuttaji1762519Miten ikinä kelpaisin sulle
Sinä saat niiltä muilta naisilta paljon enemmän, mitä minulta... Tai mihin minä olisin valmis. Enkä edes olisi niin tait271907- 201667
Edes vitamiinit eivät taanneet loputonta elämää
Nimittäin niistä rahaa itselleen taikonut tohtori siirtyi tuonpuoleiseen.361550Älä nyt ainakaan pelkää
että enää yritän lähelle. Kyllähän toisen rajoja on kunnioitettava. Olen ymmärtänyt täysin, että en kiinnosta sillä tava72990