kultajahdissa jälleen

# JVM

YEAHHHHH musta tuntuu oli pelkkää rautaa.

Hieno gameplan ja lähes täydellinen toteutus.

Jengistä voi olla ylpeä tänään, hieno suoritus, mikä tunnelataus, jota osasi yleisö arvostaa ja kannustaa. Tätä voi illan maiskutella ;)

r:stä sen verran että jaget kävi kahteenotteeseen hiljattain ottamassa pataan velolla. Kissojen jälkimmäinen puolustustaktiikka oli parempi kuin ensimmäisessä pelissä, mutta sössivät viimehetkillä jo lähes varman finaalipaikan r:lle.

Hyökkäyksessä uskon tämän päiväisen nähtyäni Panellan osaavan sopivasti vaihtaa juoksusta heittoon riippuen mitä kalle kutsuu puolustuksessa. Jos pelaavat kuten jaggeja vastaan uppoaa juoksu ja jos nostavat boxissa olevien miesten määrää niin yks vastaan yks antaa edun hyville rissuille.

Jaget pelas ekan pelin vahvalla takakentän alueilla, tosi heikoin tuloksin. Toka peli oli jo parempi, mutta coveri ei ollut riittävän hyvää.Kummallakaan kerralla ei voida sanoa puolustuksen kovin hyvin onnistuneen.

Jaget yritti kolmen frontilla antaa painetta, mutta robertilla oli liian kauan aikaa, ei mikään puolustaminen kestä tollasta eli kolmen on aivan liian vähän paineen antoon. Painetta on pakko saada ja sekin on nähty, että keskeltä ei robertiin pääse. r:n linja osaa tosi hyvin blokata isommankin blitzi yrityksen eli blitzi on tehtävä vähintäin kuudella jos nyt yleensä kannattaa edes blizata (blizeissä vaan muodostelma yleensä hajoo ja robbe lähtee vapaalle baanalle. Tois puoleinen paine ulkoa on paras vaihtoehto, se pakottaa helpommin juoksuun, kun ei aina näe niin hyvin selustaan.

Neljällä pash russia niin, että keskusta ei menetä juoksu kontrolia ja kaksi NOPEETA tukimiestä antaa alun lyhyiden alueiden peittoavun ja varmistaa juoksupelit.

Minä uskon, että paras tapa sulkea tehokkaat rissut tämän kauden vaahterassa on pelata man to man ja safetyt auttaa minkä pystyy. sontea, henaa varsinkaan ja born, känsälä... ei saa jättää hetkeksikään ilman vartijaa, tämä voi tarkoittaa jopa sitä, että parhaat hyökkäysässät on uhrattava puolustuksen palvelukseen, mutta no hätä, villet, matit, markus ja pekka hoitaa homman ;)

loistavat yksilöt, oikea taktiikka ja bäm, homma on paketissa, ei kahta sanaa.

okei nyt relataan hetki ja naatitaan

taistelkaa pojat

0

395

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Vihreiden, SDP:n ja Vasemmistoliiton kannattajista selvästi alle puolet on miehiä

        ja silti joku punafeministi valitti kokoomuksen naiskannattajien puutteesta, vaikka siellä on enemmän naisia kuin punavi
        Maailman menoa
        92
        2773
      2. On tiedossa, että venäjämieliset diggaavat diktatuurista venäjää

        jossa ei esim. ole sanan- ja lehdistönvapautta. Mutta keitä nämä venäjän palvojat sitten ovat, ei heitä toki paljon ole
        Maailman menoa
        61
        2656
      3. Ensin Henry Novak ja nyt sitten se Irlannin tapaus

        jossa mustaihoinen afrikkalainen mieshenkilö puukottaa valkoihoista maassa makaavaa miestä useita kertoa pään alueelle.
        Maailman menoa
        71
        2601
      4. Belfastissa käynnissä kunnon persuilu

        Joku random mamu tekee rikoksen, niin sikäläiset naamiopersut kostavat tuhoamalla kantaävestön omaisuutta. Liekö siellä
        Maailman menoa
        95
        2561
      5. Julkista rahaa ei tule antaa senttiäkään yksityisille yrityksille

        Julkinen raha on meidän yhteistä rahaa, ja se raha on tarkoitettu yhteiseen käyttöön, kuten esimerkiksi tuottamaan palve
        Maailman menoa
        41
        2306
      6. Tytti Tuppurainen: Suomen pakolaiskiintiö pitäisi nostaa 10 000 vuodessa

        asia on faktaa, noin Tytti sanoi aiemmin. Kun taas Orpon hallitusohjelman mukaisesti Suomen pakolaiskiintiö on pudotettu
        Maailman menoa
        101
        2126
      7. Islamovasemmistolaisuus - tälläista termiä käytetään

        Termi tarkoittaa alunperin äärivasemmiston ja muslimifundamentalistien liittoa, jonka ytimessä oli antisemitismi. Isl
        Maailman menoa
        50
        2022
      8. Persujen kannatusromahdus tekee kesästä 2026 nautinnollisen

        Satoi tai paistoi, niin Suomen kansalaisella on kuluvana kesänä syytä hymyyn. Niin upealta tuntuu persujen kannatusroma
        Maailman menoa
        141
        1876
      9. Joskus tulee niin

        Yksinäinen olo. Ei ole tarpeeksi ihmisiä elämässä, jotka tuntuisivat välitttävän aidosti. Jos mä ny saisin sairaskohtauk
        Ikävä
        61
        1715
      10. Mitä tapahtui?

        Mitä tapahtui keskiviikkoiltana kun oli paljon hälytysajoneuvoja ja mediheli?
        Kiuruvesi
        17
        1578
      Aihe