Hei, Olen ennenkin 23-vuotisen elämäntaipaleeni varrella tuntenut suurta kutsumusta tms ortodoksisuutta kohtaan. Kuitenkin varsin luterilaisvakaumuksellinen taustani (perhe, suku, ystävät) ovat saaneet peitetyksi suurimman mielenkiintoni ort.uskoa kohtaan. Olenhan pitkään tunnustanut lestadiolaista uskoa. Viime vuosina olen kokenut pettymyksiä niin lestadiolaisten ystävieni sekä ns.epäuskoisten seurustelukumppanieni vuoksi. Tänä syksynä mikään ei enää saanut "estettyä" esiin pyrkivää alituista kiinnostusta ja halua tutustua tarkemmin ortodoksisuuteen. Olen saanut tietoa ort.fi sivuilta, useista kirjaston kirjoista... Kaksi kertaa olen käynyt jumalanpalveluksessa. Ne ovat todella olleet rauhoittavia kokemuksia. Sisälläni on syttynyt liekki, joka tahtoisi saada minut tekemään päätöksen liittyä ort. kirkkoon.
Olisin iloinen, jos saisin teiltä ortodoksinuorilta (ja miksei vanhemmiltakin!) neuvoja koskien uskoa ja kirkkoon liittymistä.
Terveisin, Parthéna
Haluaisin ortodoksikristityksi
11
1093
Vastaukset
- ort.fi
Käy palveluksissa.Osallistu niihin.Voit kysyä asioista vaikka kirkon isännöitsijältä tai joltain seurakuntalaiselta.
Sitten kun tuntuu siltä niin ota pappia hihasta kiinni tai soita lähimmän seurakunnan kansliasta ja tilaa aika keskustelulle. Sitten selviää käytännön jutut.Todennäköisesti pappi asettaa inut koeajalle (ainakin meidän seurakunnassamme näin tapahtuu), jolloin sinun on tutustuttava kirkon elämään ja kirjallisuuteen ym.Se saattaa kestää 1 kuukaudesta eteenpäin.Sinä aikana voit keskustella papin tai jonkun muun kanssa asioista.
Mikäli sitten koet olevasi valmis sinut voidellaan kirkon jäseneksi.
Onnea matkaan!- parthena
Kiitos vastauksestasi.
Kovasti koitan kyllä lukea. Nytkin hain tänään ison pinkan lainakirjoja ortodoksisuutta koskien kotiini luettavaksi.
Kerroinkin jo tulevani lestadiolaistaustaisesta ympäristöstä, jossa koin mm. "uskoon hoputtamisen" kiusallisena. Päätös parannuksesta/kääntymylsestä täytyy tehdä HETI tai jos et niin tee saatat kuolla ja "uskottomana" joutua siis helvettiin!
Sen olen ainakin jo kokenut ortodoksisuudesta, että jokainen saa olla vapaa omana itsenään, vaikkakin kirkon oppi pysyy aina samana. Tuomitsemattomuus on minulle myös erittäin positiivinen asia. Olen iloinen, että saan rauhassa HYVÄLLÄ OMALLATUNNOLLA tutustua kirkon opetukseen ja elämään. Toivon, että tämä aika on minulle siunauksellista.
Mainitsinkin jo "piipahtaneeni" kahdessa jumalanpalveluksessa. Tuntui hyvältä olla niissä, vaikka ne olivatkin pitkiä ja ainakin näin aluksi jännitän vähän tuohuksien sytyttelemistä, ikonien edessä ristinmerkin tekemistä ja kumartamista ja vaikkapa lopuksi tapahtuvaa käsiristin suutelua. Aina en edes tiedä mitä minun tulisi tehdä. Tai mitä EI tulisi tehdä. Kuka voisi opastaa kädestä pitäen?? - ort.fi
parthena kirjoitti:
Kiitos vastauksestasi.
Kovasti koitan kyllä lukea. Nytkin hain tänään ison pinkan lainakirjoja ortodoksisuutta koskien kotiini luettavaksi.
Kerroinkin jo tulevani lestadiolaistaustaisesta ympäristöstä, jossa koin mm. "uskoon hoputtamisen" kiusallisena. Päätös parannuksesta/kääntymylsestä täytyy tehdä HETI tai jos et niin tee saatat kuolla ja "uskottomana" joutua siis helvettiin!
Sen olen ainakin jo kokenut ortodoksisuudesta, että jokainen saa olla vapaa omana itsenään, vaikkakin kirkon oppi pysyy aina samana. Tuomitsemattomuus on minulle myös erittäin positiivinen asia. Olen iloinen, että saan rauhassa HYVÄLLÄ OMALLATUNNOLLA tutustua kirkon opetukseen ja elämään. Toivon, että tämä aika on minulle siunauksellista.
Mainitsinkin jo "piipahtaneeni" kahdessa jumalanpalveluksessa. Tuntui hyvältä olla niissä, vaikka ne olivatkin pitkiä ja ainakin näin aluksi jännitän vähän tuohuksien sytyttelemistä, ikonien edessä ristinmerkin tekemistä ja kumartamista ja vaikkapa lopuksi tapahtuvaa käsiristin suutelua. Aina en edes tiedä mitä minun tulisi tehdä. Tai mitä EI tulisi tehdä. Kuka voisi opastaa kädestä pitäen??Jos et tiedä mitä teet, älä tee sitä.Kukaan ei odota, että tuntisit kaikkia tapoja heti.Älä tee asioita muiden ihmisten takia, vaan tee ne kunnoituksesta Jumalaan.Opit kyllä ajan myötä tavat ja huomaat pian että ne tulevat itsestään.
Pääsääntö on ehkäse, että jos et jaksa seistä koko aikaa, ainakin evankeliumin ja Isä meidän- rukouksen aikana on hyvä seistä. Se missä kohtaa ristinmerkin teet on sinun asiasi.
Kerran joku kysyi minulta häissä miten tulisi käyttäytyä, vastasin, että älä käyttäydy.
- Ortodoksinuori :)
Ei mulla ole oikeastaan mitään lisättävää ort.fi:n kirjoituksiin. Ajattelin vaan sanoa, että toivon sulle kaikkea hyvää tässä ..hmm... "projektissasi"! Ja tietysti muutenkin... Uskalla olla rohkea!
Itse oon vasta 15-vuotias, ja vaikka olen aina olluit ort. kirkon jäsen, en silti aina esim. jumalanpalveluksissa tiedä miten pitäisi toimia milloinkin. Varsinkaan ennen kesällä ollutta kriparia. Siellä sain paljon tietoa ja varmuutta. Oon itsekin sitä mieltä, että siellä palveluksissakin täytyy tehdä niin, miten itsestä tuntuu oikealta. Ja tehdä se Jumalalle, ei suorittaakseen jotain "kaavaa" toisten ihmisten edessä. Hmmm, miltähän toi kuulostaa? En siis todella ole mikään paras neuvoja, mutta koitan nyt kertoa OMIA mielipiteitäni.. Rukoilet ja teet ristinmerkkejä silloin kun SINUSTA tuntuu siltä. Ei sitä aina tarvitse tehdä samalla hetkellä, kun näkee kaikkien muiden tekevän.. Jos on epävarma jostain asiasta, niin kysyä saa. Eivätköhän useimmat ole ihan iloisia saadakseen auttaa. Ainakin mä olisin.
Joops. Toivottavasti "löydät etsimäsi" ortodoksisesta kirkosta! Kirjoittele sitten vaikka tänne, että miten oot edistyny! =)- Parthena
Kiitos sullekin,
Kiva kuulla kannustavia mielipiteitä nuoremmaltakin. Palataan aika ajoin asiaan, katsotaan miten kaikki menee.
- Eena
Olen itsekin miettinyt jo pitkään, vuosia itseasiassa, kääntymistä ortodoksiuskoon. Minut on kasvatettu ev-luterilaiseksi, mutta erosin kirkosta muutama vuosi sitten, koska tunsin ettei se antanut minulle mitään. Hiljainen usko jatkoi kasvamistaan. Itse asiassa näille sivuille eksyinkin hakiessani tietoa kääntymisestä.
- keski-ikäinen
Minäkin olin luterilaisen kirkon jäsen ihan keski-ikään asti.
Vasta keski-ikäisenä uskalsin ottaa oman askeleeni ja lähteä seuraamaan sitä tietä, mitä olin aina halunnut kulkea.
Iäkkäät vanhempani ottivat uutisen ortodoksisuuteen siirtymisestäni kuitenkin hyvin vastaan.
Isäni jopa kehui rohkeaa päätöstäni ja tapaani toteuttaa toiveitani.
Tätä päätöstäni minun ei ole tarvinnut katua.
Nykyisin käyn melko usein kirkossa, jota en todellakaan luterilaisena ollessani monesti vuoteen tehnyt.
Olen omatoimisesti aloittanut myös opiskelemaan ortodoksista teologiaa, en kuitenkaan tutkintotavoitteellisesti.
Minulle riittää kun saan tietoa asioista jotka minua itseäni kiinnostavat ja joita mahdollisesti tarvitsen uuden rakkaan harrastukseni tueksi.
Harrastan ikonien maalaamista.
Kuuntele sydämesi ääntä ja ole rohkea!
Onnea omalle tiellesi ja monia armorikkaita vuosia! - Turkulainen
keski-ikäinen kirjoitti:
Minäkin olin luterilaisen kirkon jäsen ihan keski-ikään asti.
Vasta keski-ikäisenä uskalsin ottaa oman askeleeni ja lähteä seuraamaan sitä tietä, mitä olin aina halunnut kulkea.
Iäkkäät vanhempani ottivat uutisen ortodoksisuuteen siirtymisestäni kuitenkin hyvin vastaan.
Isäni jopa kehui rohkeaa päätöstäni ja tapaani toteuttaa toiveitani.
Tätä päätöstäni minun ei ole tarvinnut katua.
Nykyisin käyn melko usein kirkossa, jota en todellakaan luterilaisena ollessani monesti vuoteen tehnyt.
Olen omatoimisesti aloittanut myös opiskelemaan ortodoksista teologiaa, en kuitenkaan tutkintotavoitteellisesti.
Minulle riittää kun saan tietoa asioista jotka minua itseäni kiinnostavat ja joita mahdollisesti tarvitsen uuden rakkaan harrastukseni tueksi.
Harrastan ikonien maalaamista.
Kuuntele sydämesi ääntä ja ole rohkea!
Onnea omalle tiellesi ja monia armorikkaita vuosia!Koen itse olevani ortodoksisuuden eteisessä ja emmin ja puntaroin seuraavaa askelta. Tähän asti olen kiertänyt kirkon ulkopuolella ja katsonut ikkunasta sisään.
Turkulainen - ort.fi
Turkulainen kirjoitti:
Koen itse olevani ortodoksisuuden eteisessä ja emmin ja puntaroin seuraavaa askelta. Tähän asti olen kiertänyt kirkon ulkopuolella ja katsonut ikkunasta sisään.
TurkulainenEteisestä ei ole enää pitkä matka salin puolelle, se on itseasiassa varsin lyhyt. Mutta milloin askel sinne otetaan on sinun ja Jumalan välinen asia. Kiirehdi hitaasti...
- Turkulainen
ort.fi kirjoitti:
Eteisestä ei ole enää pitkä matka salin puolelle, se on itseasiassa varsin lyhyt. Mutta milloin askel sinne otetaan on sinun ja Jumalan välinen asia. Kiirehdi hitaasti...
Minulla on pitkälti New Age tausta ja nyt tuntuu että rakentamalla oman maailmankuvan eri elementeistä New age voileipäpöydästä joutuu umpikujaan. Ne asiat joita etsin New Age alueelta löytyvät Ortodoksisuudesta, mutta Ortdoksisesta kirkosta ja sen Traditiosta löytyy niin PALJON enemmän.
Turkulainen
- Johannes
Hei Parthena!
Toivottavasti näet jossain vaiheessa tämän viestin ja siitä on sinulle apua ja tukea tielläsi. Oletkin saanut jo hyviä neuvoja siihen, miten sinun pitäisi käytännön tasolla toimia.
On tärkeää huomauttaa, että kuljet omaa tietäsi ja teet omat ratkaisusi, kukaan ei sinua käännytä eikä painosta. Kulje siis tietäsi kaikessa rauhassa ja omatuntosi mukaan. Mitään kiirettä ei ole, mutta jos sydän sanoo että nyt on kirkkoon liittämisen aika, älä silloin epäröi toimia.
Olen itse kulkenut saman tien, luterilaisesta taustasta minut liitettiin ortodoksiseen kirkkoon 27-vuotiaana ja nyt teen tavallaan työtä kirkon hyväksi. Olen tyytyväinen ratkaisuuni, jota mietin kolme vuotta, enkä voisi enää kuvitellakaan kuuluvani johonkin muuhun kirkkoon.
Ortodoksinen kirkko ei ole yhteisönä paratiisi, mutta sen sisällä on syvä jakamattoman kirkon aarre, josta riittää ammennettavaa koko elämäniäksi.
Etsi tietoa kirjoista (saat hyviä vinkkejä siihen jos haluat), käy jumalanpalveluksissa jos mahdollista ja tutustu ortodoksisuuteen myös käytännössä. Hyviä mahdollisuuksia tähän antavat Valamon ja Lintulan luostarit, joihin molempiin olet varmasti tervetullut talkootyöhön varsinkin kesäiseen aikaan. Yhteystietoja saat ort.fi-sivuston kautta.
Toivotan sinulle onnea, viisautta ja kärsivällisyyttä tielläsi. Saat ottaa yhteyttä myös suoraan jos haluat : )
[email protected]
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Jussi Halla-aho huolissaan Sofia Virrasta
Jussihan on vanha vihreä. Onko tässä kyse alkukesän kiimasta, kun aidan toisella puolella oleva vihreä alkaa kiinnostama215003Sofia Virta kadonnut....onko juomassa?
Virran poissaolo eduskunnasta on herättänyt huomiota. Esimerkiksi Ilta-Sanomat kertoi aiemmin, että Virta on ollut tällä634026Julkista rahaa ei tule antaa senttiäkään yksityisille yrityksille
Julkinen raha on meidän yhteistä rahaa, ja se raha on tarkoitettu yhteiseen käyttöön, kuten esimerkiksi tuottamaan palve733593Ensin Henry Novak ja nyt sitten se Irlannin tapaus
jossa mustaihoinen afrikkalainen mieshenkilö puukottaa valkoihoista maassa makaavaa miestä useita kertoa pään alueelle.732678Tytti Tuppurainen: Suomen pakolaiskiintiö pitäisi nostaa 10 000 vuodessa
asia on faktaa, noin Tytti sanoi aiemmin. Kun taas Orpon hallitusohjelman mukaisesti Suomen pakolaiskiintiö on pudotettu1472453Halla-aho sivaltaa edustajantyöstään lintsaavaa Sofia Virtaa
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/937c74d7-f905-4466-b9b4-abd017fe5b63 Kansanedustajan on ilmoitettava poissaolosta602338Islamovasemmistolaisuus - tälläista termiä käytetään
Termi tarkoittaa alunperin äärivasemmiston ja muslimifundamentalistien liittoa, jonka ytimessä oli antisemitismi. Isl632123Mitä tapahtui?
Mitä tapahtui keskiviikkoiltana kun oli paljon hälytysajoneuvoja ja mediheli?272087- 1301604
Martina Aitolehti läpäisi Erikoisjoukot - Tilittää umpirehellisenä kuvauksista
Martina Aitolehti selvisi Erikoisjoukot koulutuksesta. Hän myös malttoi pääosin pitää mölyt mahassaan, vaikka saikin ko371505