Miten riitelet?

ääntäni melko helposti mutta lasten myötä siitä on päässyt eroon, ne kun huutamista pelkää. Mökötys on lapsellista mutta ihan yhtä lapsellista on vinoilu ja vidduilu, ja sen mä ikävä kyllä osaan. Silloin kun mä suutun niin mun kannattaa antaa ittekseni puhista ja murista, se menee kyllä hetken päästä ohi ja sillon osaan taas asioista keskustella suht kypsästi.

Kun työpaikalla "riitelen" vaikkapa pomoni kanssa, sehän ei virallisesti ole riitelyä vaan kehittävää kritiikkiä ja asioista keskustelemista puolin ja toisin. Niissä tilanteissa olen yleensä aika rauhallinen ja säilytän asiallisuuteni. "Asiat riitelevät, eivät ihmiset".

Yksityiselämässä taasen olen varmaan aivan kammottava riitelykumppani. Pisteliäs. Löydän toisen heikot kohdat. Monesti nuo heikkoudet ovat niitä juttuja joista riita syntyy. Voin haukkua toisen lyttyyn helposti. Nolaan vastapuolen, eikä mua haittaa vaikka tulisin itse nolatuksi siinä samalla.

Kun olen aivan raivoissani, huudan, itken, puhun, aivan kauheita, en välitä tippaakaan siitä kuulevatko naapurit tms. Raivoan kauan. Todella kauan. Saatan tehdä jotain älytöntä. En välitä mistään mitään, silloin ei vähimmässäkään määrin kiinnosta menetänkö kasvoni jonkun edessä tai mitä muut ajattelevat. Väkivaltainen en ole.

Raivokkaiden riitojen lisäksi on tietty pienempiä riitäja jotka sovitaan nopeasti. Eikä noita raivoriitoja usein tule. Mutta silloin kun tulee, minulla on yleensä ollut hyvä syy suuttua. Yleensä välttelen riitatilanteita, mutta kotona tilanteita ei pääse karkuun.

riitelijä. Mutta verbaaliakrobaattina pystyn antamaan sanan sanasta.

Kadun kuitenkin heti jos sanon jollekkin pahasti. Eli räjähdän helposti, mutta lepyn nopeasti.

En riitele, suuttuessani mykistyn täysin.
Yleensä poistun paikalta.

vai netissä?

siitä kenen kanssa riitelen. Osaan karjua, osaan olla v-mäinen, osaan jopa hetken mököttää.

mie yritän aluks olla rakentava, pyritään itse siihen ongelmaan. Kuoletan omat tunteeni ja keskityn olemassa oleviin asioihin ja niiden perusteluihin.

Sit jos tää ei tuo tulosta tai miun pitää päästä niskanpäälle niin alan laskee asiasta leikkii vähän ivallisesti... Se kun nostaa toisen kierroksia entisestään... pieniä piikkejä kaikesta mitä toinen sanoo ja sit ku toinen on saanu purkaa pahimman olonsa pois ja tuntuu että riita alkaa laimeta niin vedän siihen sit omat näkökulmat ja kaikkiepäkohdat mitkä sotii minua vastaan. Siihen alotan sellasen syyllistämisryöpyn ja piittaamattomuuden minua kohtaan. Kaikki ne arkistoidut epäkohdat jotka patoan just niitä tilanteita varten. Ryöpytän ihan uhallaki, ärsytän ja alistan.

Sit palaan takasi siihen alkuperäseen aiheeseen. JA suhteutan sen niihin äsken lueteltuihin vääryyksiin jotka mie oon kokenu.

Sit siirryn siihen mykkäkouluun tai gnoraan vaan toisen kokonaan muutamaks päiväks.

ivalliseksi ja karjun.

hitaasti. Niin hitaasti että riitelen enimmät riitani suuttumatta todella. Omasta mielestäni olen aika rakentava sikäli, että vältän loukkauksia, pyrin riitelemään asiasta jne. Jos toinen tahtoo riitelemällä puhdistaa ilmaa, niin se ei mun kanssa oikein hyvin onnistu.
Sitten kun suutun, menen lähinnä mykäksi. Sanat loppuvat, tunteet katoavat, jää vain viha ja mykkyys. Musta ei saa mitään irti.
Onneksi en oo pitkävihainen. Viha menee ohi ja sitten kun lepyn, mulle on lähinnä tärkeintä päästä alustavaan sovintoon tunteiden tasolla. Sitten jatkan asiariitelyä asialinjalla..