parson

Parson haastaa jos se saa sille luvan. Itseluottamus siltä menee siinä. Hyökkää isomman päälle jos niin tykkää ja toinen antaa takaisin.
Pari kertaa sattunut eikä parsonille muutoin käynyt kuin että itseluottamus katosi. Kolmatta kertaa ei päästetä tapahtumaan.

Koirat on kaikki yksilöitä, joten turha yleistää jos on huonoja kokemuksia. Itsellä kokemukset aikalailla päinvastaisia, lukuunottamatta tietysti sitä että uros ei toisia uroksia juurikaan siedä. Jos toinen on hyvin sosiaalistettu uros, niin voidaan kyllä lenkeillä pitää meidän ukon kanssa irtikin - eivät haasta riitaa elleivät osu yhtäaikaa liian ahtaaseen väliin.

Kyllä Parson hieno koira on.. suosittelen! Meille kohta tulossa neljäs PRT laumaan :)

Meidän parson on aivan ihana kotona! Se ei ole ikinä tuhonnut mitään, on kiltti, jne. Esim. Agilityssa se ei kuitenkaan melkeimpä kuuntele yhtään, eikä siihen saa mitään kontrollia. Sillä on aivan kiire tarkkailla muita koiria ja haukkua niille tarpeen vaatiessa. Lisää tottelevaisuutta tämä tarkoittaa...
Koiran pälle on kuitenkin hyökätty jo ainakin neljä kertaa(muistaakseni). Isoja koiria ovat olleet. Kerran yksi leonbergi jopa ryhtyi jahtamaan sitä keskellä metsälenkkiä. Parsonimme juoksi kotipihalle turvaan. Viime kesänä sen päälle kävi irti ollut rhodesiankoira. Meidän koira oli kiinni. Puri syvän haavan koiran takapuoleen, läheltä sukuelimiä. Lähti rhodesiankoiran omistajalle mojova eläinlääkärilasku.
Nykyään koirastani on tullut rähisijä. Se ei noteeraa koiria, jotka ovat sitä pienempiä, mutta jos koira on sitä itseään isompi, niin huh huh. Varsinkin jos koira muistuttaa esim. berhandilaista, niin siitä alkaa meteli.
Yksi asiantuntija sanoi, että parsonimme luultavasti pelkää, mutta myös yrittää puolustaa meitä! Se on tietenkin aistinut säikähdyksemme hyökkäys tilanteissa, ja yrittää nyt suojella meitä. Se kuulosti ihan järkeen käyvältä teorialta. Samainen asiantuntija seltitti, että koira on ottanut perheessämme johtajan aseman. Se taas johti siihen, että meidän piti vieroittaa se laumasta. Olla monta viikkoa kiinnittämättä yhtään huomiota siihen. Tietysti anta sille ruoat, lenkittää se. Mutta muuten se oli kuin tyhjää. Se oli tietysti kamalan vaikeaa ja tuskaista. Katsoa sen onnetonta hahmoa... Laumasta erottaminen alkoi kuitenkin vähitellen auttaa ja sitä sai ottaa pikku hiljaa taas mukaan tekemisiin. Sen jälkeen se ei enää rähissyt ja totteli paljon paremmin.
Nyt rähinä on taas alkanut ja koiramme tuntuu selvästi kohoavan taas jonkinmoiseen johtajuuteen. Se siis tietää uutta "kuuria".

Parson on monesti aika dominoiva rotu, joten sen kanssa pitää olla tarkkana. Se on kuitenkin niin valloittava persoona, että siihen jää heti koukkuun:)