Miksi Yhteys-liikettä on vainottu? Onko tämä suvaitsevaisuutemme taso? Miksi seksuaalisesti erilaiset eivät voisi toimia pappeina, piispoina ja ihan vaikka missä virassa? Tekeekö seks. suuntautuneisuus ihmisestä kelvollisen tai kelvottoman? Kuka meistä on synnitön?
Yhteys puuttui arvokkaaseen asiaan, nimittäin homojen ja lesbojen oikeuteen tulla kuulluiksi, olla tasavertaisia. Nyt Yhteysläisiä vainotaan. Ihan kirkon johtoporrasta myöten on kirjoiteltu ukaaseja.
Minun on vaikea ymmärtää homovihaa. Ihan samoin en tajua venäläisvihaa. Molempiin törmää.
Ketkä kirkossamme ovat vanhoilliset, jotka ajattelevat homoudesta kuten ajateltiin joskus ihmisapinoiden vielä ollessa maan päällä? Ketkä eivät ole päässeet tästä vanhasta tietämättömyydestä? HEISTÄ pitäisi kirjoittaa kirkon johtohenkilöille.
Onko tämä kaikki nyt arvokkaan Yhteys työn loppua? Sulkeutuuko kirkkomme lopullisesti vähemmistöiltä?
Luodaan uusi nousu Yhteys liikkeelle ja pidetään esillä vähemmistöjen ja heikkojen asemaa kirkossa. Meitä jokaista tarvitaan.
Yhteys-liike uuteen nousuun!
46
1395
Vastaukset
- MYÖS KIRKON JOHDOSSA
Eipä tainnut ihmisapinoilla olla vanhaa tai uuttakaan testamenttia, joissa määritellään yksiselitteisen selkeästi sukupuolisen käyttäytymisen sosiologinen toleranssi. Jos ei pidetä näitä arvoja avossa, miksi tunkea seurakuntiin, vieläpä koville palkoille; opettaakseen tarinaa Apinoiden Kuninkaasta.
Mene sitten valittamaan näille postmoderneille ihmisapinoille jotka ihannoivat apinakulttuuria vieläkin. - mitä tilaa
Yhteysliikeläiset ovat riekkuneet niin, että ei ihmekään, jos kansa nousee heitä vastaan. Syntiä ei pidä hyväksyä missään muodossa.
Ps Melkein kaikki ortodoksit ovat sitä mieltä, että homot eivät voi toimia kirkon viroissa ja toimissa. Jolla sellainenn taipumus on, pitäköön sen oman etunsa tähden piilossa.- hyväksy
homoilua ei tarkoita sitä että vihaa homoja.
Haloo.. jos en pidä banaanista niin en minä sitä vihaa, en vain halua syödä sitä.
En hyväksy avoliittoja. Mutta se ei tarkoita sitä että vihaisin niitä jotka ovat avoliitossa.
Ja kyllä.
Yhteysläiset ovat riekkuneet silläviisiin että kansa nousee vastaan.
- Aimo Aatos
Kun lukee Yhteys liikkeen kannanottoa niinmielikuvaksi muodostuu se, että homous on hyve
ja meidänkin kirkossa homojen asia tulisi asettaa
etusijalle toiminnassa. Vähäisiä voimavaroja tulisi kirkossa kohdentaa homojen asian ja oikeuksien parantamiseksi.
Miksi homoilla tulee olla erioikeuksia ?
Mikseivät homot voi olla tasa-arvoisia muiden seurakuntalaisten kanssa?
Miksi tulisi luoda heille uusia, luterilaisesta kirkosta matkittuja, toimituksia.
Käsittääkseni ortodoksiseen kirkkoon kuuluvan tulee hyväksyä nykyiset sakramentit sellaisena kuin ovat, myös avioliiton ja pappeuden. Jos ei, niin kannattaa miettiä omaa suhtautumista kirkkoon.- ole tasa-arvoa
Jos vastustat homoilua niin olet rasisti, et suvaitsevainen, laitat ihmiset epätasa-arvoisiksi.
Jos et ole homo niin sinun pitää kiltisti olla hiljaa, hyväksyä kaikki.
Eikös tämä ole epätasa-arvoa ettei saa sanoa mielipidettä?
Niin kauan kun hyväksyt kaiken pidät kaikkia tasa-arvoisina. Mutta jos vastustat niin...
Niinhän se on tupakoivillakin: ne saavat saastuttaa kaiken mutta jos ei-tupakoiva valittaa savusta niin heti on rasisti.
- taas...
suvaitsevaisuutta ja lähimmäisenrakkautta pulppuava viesti ;D
Apinat muuten homoilevat nykyäänkin sen takia, että alfa-uros parittelee yksinoikeudella lauman naaraiden kanssa. Ei kuitenkaan kaikissa apinalajeissa esiinny tällaista. Lisäksi muiden eläinlajien kuin ihmisten keskuudessa esiintyvän homoilun on yleisesti katsottu merkitsevän alistamista.- ihmisapinoillahan
homoilu tuntuu olevan ylistämistä...
- Golem
Kirkkomme on laskeutunut suureen paastoon pari päivää sitten.
Kun tiedämme, että Yhteys-aihe tuo nopeasti esiin jyrkkiä mielipiteitä, niin olisi parempi jättää tämä aihe kokonaan edes paaston ajaksi.- vaikka
itsestäsi se paastoaminen äläkä huolehdi muista
vaan turha on kehoitus, kiima on sitä luokkaa että sitä ei hallita - paaston aika
ole tarkoitettu itsetutkiskeluun ja kehittymiseen ihmisenä, ainakin minä ortodoksina olen tottunut ajattelemaan niin.
Ja omasta isestä se kehittyminen aina alkaa, turha on osoitella mitään vikoja lähimmäisistä. Otapa tästä ohjeesta nyt itsellesi tämän paaston teema ja opettele ajattelemaan ortodoksisesti. - Golem
vaikka kirjoitti:
itsestäsi se paastoaminen äläkä huolehdi muista
vaan turha on kehoitus, kiima on sitä luokkaa että sitä ei hallitaHerra, minun elämäni Valtias!
Estä minusta laiskuuden, velttouden, vallanhimon ja turhanpuhumisen henki.
Anna minulle, Sinun palvelijallesi, sielun puhtauden, nöyryyden, kärsivällisyden ja rakkauden henki.
Oi Kuningas ja Herra! Anna minun nähdä minun rikokseni ja anna, etten minä veljeäni tuomitsisi, sillä siunattu olet Sinä iankaikkisesti. Amen.
- onnistunut.
Odotitko jotain suurta vastustusta? Kuten huomaat, provosi ei onnistunut.
- Jeesus on Herra
Moraali ja uskon suhde Kristukseen ovat orgaanisessa suhteessa toisiinsa. Moraali on objektiivista, Jumalan laki on aina ja kaikkialla sama. Ei voi hylätä Jumalan käskyjä hylkäämättä samalla Jumalaa. Aktuaalinen homoseksuaalisuus on synti, joka johtuu jumalattomuudesta eli ateismista (Room.) EI KANNATA LUOTTAA YHTEYSLIIKKEEN PAPPEIHIN, sillä HE OVAT RAATELEVAISIA SUSIA LAMMASTEN VAATTEISSA.
Totuus kuuluu aina paastoon.
- orto-doksi
Diakoni! Mikä seurakunnan työntekijöitä vaivaa?
- ZZZXXXCC
orto-doksi kirjoitti:
Diakoni! Mikä seurakunnan työntekijöitä vaivaa?
Mistä kirkkokunnasta? Mitä tekemistä tällä on minkään kanssa?
- plääääh!
ZZZXXXCC kirjoitti:
Mistä kirkkokunnasta? Mitä tekemistä tällä on minkään kanssa?
Olkoon mistä seurakunnasta tahansa, mutta lasten ja nuorten kanssa tekemisissä olevilta pitäisi vaatia tarkkaa seksuaalisen suuntautumisen tarkistamista. Jos on kiinnostunut likaisista hommista kuten lapsiin, eläimiin ym sukupuolisiin poikkeavuuksiin sekaantumusesta, pitäisi tuollainen ammattinimike ottaa pois.
Tuokin varmaan nuorten leireillä ollut yksi niistä pahimmista tirkistelijöistä! - voit aina tänne
kirjoitella, jos olet noin ahdistunut. Diakoni on ammattinimikkeenä myös muussa käytössä kuin pappeuden asteena, joten likainen mielikuvituksesikin on saattanut tehdä sinulle tepposet. Mutta kaikenkaikkiaan kirjoita tänne vain kaikki mielikuvituksen ja ahdistuksen tuotteesi, kyllä täällä on totuttu jo ihan kaikenlaiseen nimimerkin takaa heitettyyn epäasialliseenkin herjaan. Toinen suositeltava paikka on tietenkin Eduskunnan oikeusasiamies, jolle voi hyvin tehdä valituksia aiheesta kuin aiheesta, mutta toki hänelle pitäisi aina kirjoittaa omalla oikealla nimellään.
- 40
ZZZXXXCC kirjoitti:
Mistä kirkkokunnasta? Mitä tekemistä tällä on minkään kanssa?
Eiköhän diakonin koulutuksen voi saada lähinnä jostakin luterilaisten opistosta.
- Dibs
40 kirjoitti:
Eiköhän diakonin koulutuksen voi saada lähinnä jostakin luterilaisten opistosta.
esim Helsingin diakonissalaitoksen ammattikorkeakoulussa. Luterilainen "diakoni" on sosionomi, jolla on lisäksi lyhyt srk-työn koulutus. He toimivat yleensä sosiaaliallalla, maallisissa viroissa, sillä luterilisessa kirkossa on vähän diakonin virkoja. Tällaisen koulutuksen voi omata kuka vain, ei tarvitse olla uskovainen eikä minkään kirkon hommissa. Ortodoksinen diakoni on aivan eri asia. Ortodoksinen diakoni on papin liturginen avustaja.
Jos homot hyväksytään, niin seuraavana jonossa ovat pedofiilit. Kauhistuttaa! Minkä takia ette avanneet uutta ketjua tästä aiheesta?
- Dibs
keskustelun tänne. Kirkosamme ei Yhteysliikettä vainota, vaan he itse vainoavat muita ja yrittävät pelotella oikeauskoiset hiljaisiksi. Homoseksuaalien tai heidän hännystelijöittensä riekkumista ei kirkossamme kaivata!
- haamukirjoittajatko
Onko jo suuretkin puhdistukset Teilla oikeaoppisilla käynnissä?
Mikä on piispa Arsenin rooli tässä puhdistuksessa? luulisi apulaispiispan toimi turhauttavan kun ei kukaan jää eläkkeellekään. - Yxi kärsivä
haamukirjoittajatko kirjoitti:
Onko jo suuretkin puhdistukset Teilla oikeaoppisilla käynnissä?
Mikä on piispa Arsenin rooli tässä puhdistuksessa? luulisi apulaispiispan toimi turhauttavan kun ei kukaan jää eläkkeellekään.näin vaativat Helsingin metropoliittakunnan seurakuntalaiset!
- _____------_____
Yxi kärsivä kirjoitti:
näin vaativat Helsingin metropoliittakunnan seurakuntalaiset!
Oletteko jo nimiä keräämässä? Siitä on huonoja kokemuksia ja voi joutua todella kärsimään.
Piispoista ei tarvitse pitää. - Miina Mustikka
_____------_____ kirjoitti:
Oletteko jo nimiä keräämässä? Siitä on huonoja kokemuksia ja voi joutua todella kärsimään.
Piispoista ei tarvitse pitää.Ainahan on mahdollista katua ja tulla rehabilitoiduksi. Ja sitten voi äänekkäästi nimetä yhden seurakuntalaisen jonka päälle oksentaa. Olen huomannut että joillekin on kehittynyt vähättelevän katseen ja hymyn kulttuuri. Ehkä ikonitkin hymyilevät heille suloisemmin ja heidän haluamallaan tavalla..
- Inho
sinne voi mennä toimimaan! Siellä Ruåtsin puolella jo homottelua harrastavat VIHITÄÄN kirkoissa avioliittoon. Pian on varmaan suomessa sama meno päällä. Onneksi ort. kirkko on tervehenkisempi.
- herjaajat
vihitään myös ort.Kirkossa avioliittoon.
homottelu on nimittäin nimittelyä! - maija mansikka
herjaajat kirjoitti:
vihitään myös ort.Kirkossa avioliittoon.
homottelu on nimittäin nimittelyä!Taisi mennä käsitteet sekaisin. Homottelun harrastelijat ovat heteroja. Ja vihitään kyllä ort.kirkossakin. En ole kuullut että homottelijoilta olisi evätty avioliittoon vihkiminen.
- sääli jos
maija mansikka kirjoitti:
Taisi mennä käsitteet sekaisin. Homottelun harrastelijat ovat heteroja. Ja vihitään kyllä ort.kirkossakin. En ole kuullut että homottelijoilta olisi evätty avioliittoon vihkiminen.
heterous johtaa homotteluun, sellainen ei ole missään tapausessa tarpeellista eikä suotavaa.
Kyllä aikuisten pitäisi osata käyttäytyä ja kunnioittaa lähimmäisiään. - Maija Mansikka
sääli jos kirjoitti:
heterous johtaa homotteluun, sellainen ei ole missään tapausessa tarpeellista eikä suotavaa.
Kyllä aikuisten pitäisi osata käyttäytyä ja kunnioittaa lähimmäisiään.Homottelun kohteeksi joutuvat heteroparat ja kaikki. Se on yhtä yleistä kuin voi vittu-kieli. homojen en ole kuullut homottelevan toisiaan. He ovatkin fiksuja.
- ymmästyskummastus
Maija Mansikka kirjoitti:
Homottelun kohteeksi joutuvat heteroparat ja kaikki. Se on yhtä yleistä kuin voi vittu-kieli. homojen en ole kuullut homottelevan toisiaan. He ovatkin fiksuja.
Eihän homottelu nyt ainakaan mitään nimittelyä ole! Ei sekään ole, jos joku puhuu heteroilusta. Onhan se tietysti hiukan poikkeava sanavalinta, normaalisti puhutaan homoseksuaalisuudesta tai sen toteuttamisesta. Mutta homottelu lienee aivan yhtä hyvä verbi kuin joku muukin? En äkkiä muista sitä lehdissä nähneeni ainakaan usein, mutta on kuitenkin aivan asiallinen.
Itse asiassa meidän kannattaisi muutenkin miettiä jokainen keskuudessamme kapulakielelle vaihtoehtoja. Kielen pitää elää!
Mielestäni sekin on kummallista, että joidenkin mielestä synnintunnustuksen lyhennetty, moderni muoto synkkäri on jotenkin pahasti sanottu. Miksi? Onhan luterilaisillakin jumalanpalvelus jumis. Kielen pitää saada elää. - voin sanoa,
ymmästyskummastus kirjoitti:
Eihän homottelu nyt ainakaan mitään nimittelyä ole! Ei sekään ole, jos joku puhuu heteroilusta. Onhan se tietysti hiukan poikkeava sanavalinta, normaalisti puhutaan homoseksuaalisuudesta tai sen toteuttamisesta. Mutta homottelu lienee aivan yhtä hyvä verbi kuin joku muukin? En äkkiä muista sitä lehdissä nähneeni ainakaan usein, mutta on kuitenkin aivan asiallinen.
Itse asiassa meidän kannattaisi muutenkin miettiä jokainen keskuudessamme kapulakielelle vaihtoehtoja. Kielen pitää elää!
Mielestäni sekin on kummallista, että joidenkin mielestä synnintunnustuksen lyhennetty, moderni muoto synkkäri on jotenkin pahasti sanottu. Miksi? Onhan luterilaisillakin jumalanpalvelus jumis. Kielen pitää saada elää.että minulle ei ole tullut mieleenikään pohtia, mitä sanoja luterilaiset käyttävät omista jutuistaan. Miksi sellaisten sanojen pitää saada elää tässä keskustelussa?
- sanaluokat
ymmästyskummastus kirjoitti:
Eihän homottelu nyt ainakaan mitään nimittelyä ole! Ei sekään ole, jos joku puhuu heteroilusta. Onhan se tietysti hiukan poikkeava sanavalinta, normaalisti puhutaan homoseksuaalisuudesta tai sen toteuttamisesta. Mutta homottelu lienee aivan yhtä hyvä verbi kuin joku muukin? En äkkiä muista sitä lehdissä nähneeni ainakaan usein, mutta on kuitenkin aivan asiallinen.
Itse asiassa meidän kannattaisi muutenkin miettiä jokainen keskuudessamme kapulakielelle vaihtoehtoja. Kielen pitää elää!
Mielestäni sekin on kummallista, että joidenkin mielestä synnintunnustuksen lyhennetty, moderni muoto synkkäri on jotenkin pahasti sanottu. Miksi? Onhan luterilaisillakin jumalanpalvelus jumis. Kielen pitää saada elää.vai "kielen elävyydestä" huolimatta edelleen substantiivi ?
katsos ei koiraskaan naaraaksi muutu vaikka kuinka "eläisi". - aurinkoinenpäivä
Maija Mansikka kirjoitti:
Homottelun kohteeksi joutuvat heteroparat ja kaikki. Se on yhtä yleistä kuin voi vittu-kieli. homojen en ole kuullut homottelevan toisiaan. He ovatkin fiksuja.
nämäkin jotka täällä vaahtoavat homoudesta voisivat pohtia vaikka median ja markkinatalouden luomaa seksuaalista ilmapiiriä.
Minusta on surullista että murrosikään tulevat lapset, joiden pitäisi saada kehittyä rauhassa kuin nupusta aukeava kukka, joutuvat massiivisen vaikuttamisen alle: 11-vuotiaan tyttösen elämään hyökyy netin kautta raaka porno, naiseuden esikuvat napataan jostain jenkkien silikonitissimaailmasta, jota iltsarit seiskat ym. on täynnään, koulussa tyttöä nimitellään vuoroin huoraksi, lehmäksi ja läskiksi...
Ketään tämä ei tunnu huolettavan, missään. - asiat voi aikuisia
aurinkoinenpäivä kirjoitti:
nämäkin jotka täällä vaahtoavat homoudesta voisivat pohtia vaikka median ja markkinatalouden luomaa seksuaalista ilmapiiriä.
Minusta on surullista että murrosikään tulevat lapset, joiden pitäisi saada kehittyä rauhassa kuin nupusta aukeava kukka, joutuvat massiivisen vaikuttamisen alle: 11-vuotiaan tyttösen elämään hyökyy netin kautta raaka porno, naiseuden esikuvat napataan jostain jenkkien silikonitissimaailmasta, jota iltsarit seiskat ym. on täynnään, koulussa tyttöä nimitellään vuoroin huoraksi, lehmäksi ja läskiksi...
Ketään tämä ei tunnu huolettavan, missään.huolestuttaa, sillä niihin ei liity heidän omia alitajuisia pelkojaan. Sen sijaan oman homouden pelko on hyvin yleinen jopa eläkeikää lähestyvillä aikuisilla miehillä, lesbouden pelko jäytää monia eläkkeellä olevia naisiakin. Jos tällainen ihminen ei aina ja joka paikassa muista kauhistella homoutta, tuomita homoiksi luulemiaan jne., se merkitsee hänelle oman homouden paljastumista ja silmätikuksi joutumista, suurta häpeää ja kasvojen menetystä.
Tämän pelon taustalla on aikaisempina vuosikymmeninä vallinneet kielteiset asenteet ja homouden kriminalisoiminen vielä vähän aikaa sitten. Sen seurauksena uskomattoman suuri osa homomiehistä on mennyt naimisiin ja elänyt helvetillistä perhe-elämää vain heterouden kulisseja ylläpitääkseen.
Vanhemmalle sukupolvelle näistä peloista vapautuminen on täysin mahdotonta, niin tarkasti he pitävät kulissejaan yllä edelleenkin, jos eivät ole jo tappaneet itseään aikaisemmin. Mikään asiallinen ja oikea tieto ei auta, sillä aina voidaan kaivaa esiin antiikinaikaisia sääntöjä, joissa nykyaikaisenkin tulkinnan mukaan halutaan tuomita homot. Kun asia on niin tärkeä, ei ole mitään merkitystä sillä, mitä näillä säännöillä on tarkoitettu antiikinaikaisessa yhteiskunnassa. - Isä Ernesti Hentunen
asiat voi aikuisia kirjoitti:
huolestuttaa, sillä niihin ei liity heidän omia alitajuisia pelkojaan. Sen sijaan oman homouden pelko on hyvin yleinen jopa eläkeikää lähestyvillä aikuisilla miehillä, lesbouden pelko jäytää monia eläkkeellä olevia naisiakin. Jos tällainen ihminen ei aina ja joka paikassa muista kauhistella homoutta, tuomita homoiksi luulemiaan jne., se merkitsee hänelle oman homouden paljastumista ja silmätikuksi joutumista, suurta häpeää ja kasvojen menetystä.
Tämän pelon taustalla on aikaisempina vuosikymmeninä vallinneet kielteiset asenteet ja homouden kriminalisoiminen vielä vähän aikaa sitten. Sen seurauksena uskomattoman suuri osa homomiehistä on mennyt naimisiin ja elänyt helvetillistä perhe-elämää vain heterouden kulisseja ylläpitääkseen.
Vanhemmalle sukupolvelle näistä peloista vapautuminen on täysin mahdotonta, niin tarkasti he pitävät kulissejaan yllä edelleenkin, jos eivät ole jo tappaneet itseään aikaisemmin. Mikään asiallinen ja oikea tieto ei auta, sillä aina voidaan kaivaa esiin antiikinaikaisia sääntöjä, joissa nykyaikaisenkin tulkinnan mukaan halutaan tuomita homot. Kun asia on niin tärkeä, ei ole mitään merkitystä sillä, mitä näillä säännöillä on tarkoitettu antiikinaikaisessa yhteiskunnassa.jaksaa vuosisadasta toiseen, vuodesta vuoteen, kirkkojuhlasta kirkkojuhlaan, palvluksesta palveluun muistuttaa että ihminen on syntinen ja herra armahda. Kuten tuossa sanoi (asiat voi aikuisia 31.10.2009 14:40)
"Jos tällainen ihminen ei aina ja joka paikassa muista kauhistella homoutta, tuomita homoiksi luulemiaan jne., se merkitsee hänelle oman homouden paljastumista ja silmätikuksi joutumista, suurta häpeää ja kasvojen menetystä."
Taitaa olla nämä saarnat kehitelty elostelijoiden omiin tarpeisiin enemmän kuin tavallisen kirkkokansan, joka joutuu otsansa hiessä leipäänsä tienaamaan itselleen ja myös niin papistolle kuin muulle kirkkoon miinoittautuneelle loisporukalle. - se juuri niin
Isä Ernesti Hentunen kirjoitti:
jaksaa vuosisadasta toiseen, vuodesta vuoteen, kirkkojuhlasta kirkkojuhlaan, palvluksesta palveluun muistuttaa että ihminen on syntinen ja herra armahda. Kuten tuossa sanoi (asiat voi aikuisia 31.10.2009 14:40)
"Jos tällainen ihminen ei aina ja joka paikassa muista kauhistella homoutta, tuomita homoiksi luulemiaan jne., se merkitsee hänelle oman homouden paljastumista ja silmätikuksi joutumista, suurta häpeää ja kasvojen menetystä."
Taitaa olla nämä saarnat kehitelty elostelijoiden omiin tarpeisiin enemmän kuin tavallisen kirkkokansan, joka joutuu otsansa hiessä leipäänsä tienaamaan itselleen ja myös niin papistolle kuin muulle kirkkoon miinoittautuneelle loisporukalle.olekin, että pervous on jokaisen omissa silmissä, kuka näkee mitäkin ja miten elostelevilla aivoilla ajattelee
- Aloita tästä
se juuri niin kirjoitti:
olekin, että pervous on jokaisen omissa silmissä, kuka näkee mitäkin ja miten elostelevilla aivoilla ajattelee
- hae ihmeessä
Aloita tästä kirjoitti:
apua. Ja häivy ortodoksisten vanhempien lasten kasvattajan tehtävistä, sekä kaikista kirkollisista tehtävistä muualle harrastustesi pariin.
- Dibs
asiat voi aikuisia kirjoitti:
huolestuttaa, sillä niihin ei liity heidän omia alitajuisia pelkojaan. Sen sijaan oman homouden pelko on hyvin yleinen jopa eläkeikää lähestyvillä aikuisilla miehillä, lesbouden pelko jäytää monia eläkkeellä olevia naisiakin. Jos tällainen ihminen ei aina ja joka paikassa muista kauhistella homoutta, tuomita homoiksi luulemiaan jne., se merkitsee hänelle oman homouden paljastumista ja silmätikuksi joutumista, suurta häpeää ja kasvojen menetystä.
Tämän pelon taustalla on aikaisempina vuosikymmeninä vallinneet kielteiset asenteet ja homouden kriminalisoiminen vielä vähän aikaa sitten. Sen seurauksena uskomattoman suuri osa homomiehistä on mennyt naimisiin ja elänyt helvetillistä perhe-elämää vain heterouden kulisseja ylläpitääkseen.
Vanhemmalle sukupolvelle näistä peloista vapautuminen on täysin mahdotonta, niin tarkasti he pitävät kulissejaan yllä edelleenkin, jos eivät ole jo tappaneet itseään aikaisemmin. Mikään asiallinen ja oikea tieto ei auta, sillä aina voidaan kaivaa esiin antiikinaikaisia sääntöjä, joissa nykyaikaisenkin tulkinnan mukaan halutaan tuomita homot. Kun asia on niin tärkeä, ei ole mitään merkitystä sillä, mitä näillä säännöillä on tarkoitettu antiikinaikaisessa yhteiskunnassa.ei tuollaista oman homouden pelkoa ole olemassa sen paremmin kuin ns "homofobiaakaan". Homouden tyrkyttäminen sen sijaan on vastenmielistä. Miksi ihmeessä tuosta ilmiöstä pitää aina puhua? Jättäkää homot meidät heterot rauhaan!
- Juudas Iskariot
Isä Ernesti Hentunen kirjoitti:
jaksaa vuosisadasta toiseen, vuodesta vuoteen, kirkkojuhlasta kirkkojuhlaan, palvluksesta palveluun muistuttaa että ihminen on syntinen ja herra armahda. Kuten tuossa sanoi (asiat voi aikuisia 31.10.2009 14:40)
"Jos tällainen ihminen ei aina ja joka paikassa muista kauhistella homoutta, tuomita homoiksi luulemiaan jne., se merkitsee hänelle oman homouden paljastumista ja silmätikuksi joutumista, suurta häpeää ja kasvojen menetystä."
Taitaa olla nämä saarnat kehitelty elostelijoiden omiin tarpeisiin enemmän kuin tavallisen kirkkokansan, joka joutuu otsansa hiessä leipäänsä tienaamaan itselleen ja myös niin papistolle kuin muulle kirkkoon miinoittautuneelle loisporukalle.Jos ihminen ei ole kotiutunut siihen kirkkoon, mihin hänet on kastettu, pitää etsiä toinen, sopivampi kirkko, eikä ryhtyä systemaattisesti vaatimaan, että oman kirkon pitää muuttua hänen mielensä mukaiseksi.
Ihminen voi olla syntyjään hetero tai homo/lesbo. Heterot solmivat halutessaan avioliiton, mikä ortodoksiessa kirkossa on sakramentti. Homot elävät selibaatissa ainakin silloin, jos he haluavat päästä osaksi papistoa.
Arkkipiispa Leo antoi viime keväänä myönnytyksen, että muut, kuin opetusviran haltijat, voivat halutessaan elää myös parisuhteessa. Toisin sanoen yksi Yhteys-liikkeen tavoite on jo saavutettu. - sentään,
Juudas Iskariot kirjoitti:
Jos ihminen ei ole kotiutunut siihen kirkkoon, mihin hänet on kastettu, pitää etsiä toinen, sopivampi kirkko, eikä ryhtyä systemaattisesti vaatimaan, että oman kirkon pitää muuttua hänen mielensä mukaiseksi.
Ihminen voi olla syntyjään hetero tai homo/lesbo. Heterot solmivat halutessaan avioliiton, mikä ortodoksiessa kirkossa on sakramentti. Homot elävät selibaatissa ainakin silloin, jos he haluavat päästä osaksi papistoa.
Arkkipiispa Leo antoi viime keväänä myönnytyksen, että muut, kuin opetusviran haltijat, voivat halutessaan elää myös parisuhteessa. Toisin sanoen yksi Yhteys-liikkeen tavoite on jo saavutettu.eiköhän KP Leo vain todennut Ortodoksisen kirkon perinteen mukaisen käytännön, tuskin hän meni mitään myönnytystä antamaan. Varmasti hän ihmettelee itsekin tulkintaanne, herra Gölem.
- yks ja hailee
Dibs kirjoitti:
ei tuollaista oman homouden pelkoa ole olemassa sen paremmin kuin ns "homofobiaakaan". Homouden tyrkyttäminen sen sijaan on vastenmielistä. Miksi ihmeessä tuosta ilmiöstä pitää aina puhua? Jättäkää homot meidät heterot rauhaan!
Oikeasti uskovaisille ihmisille, näille mummoille jotka todella käy kirkossa, eikä vain notku netissä, on yks ja hailee mitä suuntausta pappi mahtaakaan edustaa. Ja sitten väitätte toimivanne kaikkien ortodoksien äänitorvena.
- kirkollisveroa
yks ja hailee kirjoitti:
Oikeasti uskovaisille ihmisille, näille mummoille jotka todella käy kirkossa, eikä vain notku netissä, on yks ja hailee mitä suuntausta pappi mahtaakaan edustaa. Ja sitten väitätte toimivanne kaikkien ortodoksien äänitorvena.
jolla te homot, lesbot, pedofiilit, haudankaivajat, diakonit, papit, piispat jne lataatte energiaa itseenne että jaksatte harhaoppisuuttanne ja kerettiläisyyttäänne toitottaa.
Ja kuluja lisää: ekumeenisuus, kansainvälisyys ja kaikki sadat järjestöt - joihin kuulutte (ilman kanoonista velvoitetta ja oikeutta) - aika huono käsitys
kirkollisveroa kirjoitti:
jolla te homot, lesbot, pedofiilit, haudankaivajat, diakonit, papit, piispat jne lataatte energiaa itseenne että jaksatte harhaoppisuuttanne ja kerettiläisyyttäänne toitottaa.
Ja kuluja lisää: ekumeenisuus, kansainvälisyys ja kaikki sadat järjestöt - joihin kuulutte (ilman kanoonista velvoitetta ja oikeutta)Ortodoksisesta kirkosta, tunnetko sitä edes yhtään?
- Juudas Iskariot
sentään, kirjoitti:
eiköhän KP Leo vain todennut Ortodoksisen kirkon perinteen mukaisen käytännön, tuskin hän meni mitään myönnytystä antamaan. Varmasti hän ihmettelee itsekin tulkintaanne, herra Gölem.
Mistä löysit dokumentin, jonka mukaan "parisuhteet" ovat normaali ortodoksisen kirkon käytäntö?
Piispa Arseni sen sijaan on kirjoittanut, että heteroseksuaalinen avioliitto on ainoa kirkon hyväksymä kahden aikuisen suhde ja vain sellainen on sakramentti.
Voisit myös jollain dokumenteilla osoittaa, että olisin esittänyt väittämiä, jotka ovat ortodoksisen kirkon virallisen opetuksen vastaisia.
Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Jussi Halla-aho huolissaan Sofia Virrasta
Jussihan on vanha vihreä. Onko tässä kyse alkukesän kiimasta, kun aidan toisella puolella oleva vihreä alkaa kiinnostama204988Sofia Virta kadonnut....onko juomassa?
Virran poissaolo eduskunnasta on herättänyt huomiota. Esimerkiksi Ilta-Sanomat kertoi aiemmin, että Virta on ollut tällä634016Julkista rahaa ei tule antaa senttiäkään yksityisille yrityksille
Julkinen raha on meidän yhteistä rahaa, ja se raha on tarkoitettu yhteiseen käyttöön, kuten esimerkiksi tuottamaan palve723584Ensin Henry Novak ja nyt sitten se Irlannin tapaus
jossa mustaihoinen afrikkalainen mieshenkilö puukottaa valkoihoista maassa makaavaa miestä useita kertoa pään alueelle.732678Tytti Tuppurainen: Suomen pakolaiskiintiö pitäisi nostaa 10 000 vuodessa
asia on faktaa, noin Tytti sanoi aiemmin. Kun taas Orpon hallitusohjelman mukaisesti Suomen pakolaiskiintiö on pudotettu1472443Halla-aho sivaltaa edustajantyöstään lintsaavaa Sofia Virtaa
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/937c74d7-f905-4466-b9b4-abd017fe5b63 Kansanedustajan on ilmoitettava poissaolosta592328Islamovasemmistolaisuus - tälläista termiä käytetään
Termi tarkoittaa alunperin äärivasemmiston ja muslimifundamentalistien liittoa, jonka ytimessä oli antisemitismi. Isl632113Mitä tapahtui?
Mitä tapahtui keskiviikkoiltana kun oli paljon hälytysajoneuvoja ja mediheli?272077- 1281571
Martina Aitolehti läpäisi Erikoisjoukot - Tilittää umpirehellisenä kuvauksista
Martina Aitolehti selvisi Erikoisjoukot koulutuksesta. Hän myös malttoi pääosin pitää mölyt mahassaan, vaikka saikin ko371505