Raamattu ei tunne muuta pelastustietä lapsellekaan, kuin Jumalan vaikuttaman USKON. On melkoista harha-oppia väittää helluntailaisten tavoin, että lapsi pelastuu ilman uskoa, ilman kastetta, ilman Pyhää Henkeä, ilman uudestisyntymistä ja että lapsi olisi pelastuneessa uudestisyntyneen tilassa fyysisestä syntymästä alkaen sellaisenaan aina murrosikään asti. Se on harhaoppia sellainen oppi. "Sillä armosta te olette pelastetut USKON kautta, ette itsenne kautta-se on Jumalan lahja- ette tekojen kautta, ettei kukaan kerskaisi. Sillä me olemme hänen tekonsa, luodut Kristuksessa Jeesuksessa hyviä töitä varten, jotka Jumala on edeltäpäin valmistanut, että me niissä vaeltaisimme."
"uskon kautta" lapsikin pelastuu
23
473
Vastaukset
- USKOO ja
kastetaan se PELASTUU,mutta joka ei USKO on jo tuomittu kadotukseen. Markus 16:15-16.
- mathetes
>>>On melkoista harha-oppia väittää helluntailaisten tavoin, että lapsi pelastuu ilman uskoa, ilman kastetta, ilman Pyhää Henkeä, ilman uudestisyntymistä ja että lapsi olisi pelastuneessa uudestisyntyneen tilassa fyysisestä syntymästä alkaen sellaisenaan aina murrosikään asti. Se on harhaoppia sellainen oppi.
- eepu*
Vauvaa ei kukaan voi syyttää mutta, "Joka siis ymmärtää tehdä sitä, mikä hyvää on (katso Apt.2:38), eikä tee, hänelle se on SYNNIKSI." (Jaak.4:17) niinpä TAHALLINEN Uskonmukaisen upotuskasteen HYLKÄÄMINEN johtaa HENGELLISEEN SOKEUTEEN ja UUDISTAMATTOMUUTEEN, ja siten PYHITYKSEN ja PELASTUKSEN MENETTÄMISEEN!!! Vapahtaja sanoo siis meille: "Ellen minä sinua PESE, ei sinulla ole osuutta minun kanssani." "Joka ei SYNNY UUDESTI, YLHÄÄLTÄ, se ei voi nähdä Jumalan valtakuntaa." --- Johanneksen kaste oli Taivaasta - Jumalalta, kun taas vauvavalelu on ihmisestä! * Ystävällisesti Siunausterveisin Totuuden etsijöille minulle niin Rakkaassa Voittoisassa ja Voimallisessa י ה וֹ שׁ ﬠ JAH SHUAN (Ilm.14:1) MESSIAAN Armollisessa ja Pyhässä Nimessä [email protected] Jk.: * AINOANA, joka kastaa uskonmukaisesti Suomessa http://suomi24kristinuskomme.foorumit.fi/viewtopic.php?f=2&t=2&sid=d08e8a004ca6d4bd53e3245b647d34c7 Ja sitten/nyt kun .."OLETTE SYNNISTÄ VAPAUTETUT - on teidän hedelmänne PYHITYS - KRISTUKSEN kaltaisuus"! Siis, jos joku on KRISTUKSESSA, niin hän on UUSI LUOMUS; se, mikä on vanhaa, on kadonnut, katso, uusi on sijaan tullut. (2.Kor.5:17). Joko sinä omistat uudenluomuksen? * ♥ MARANATA! ♥
- suomeksi
Amerikasta tänne Suomeen tuotu harhaoppi eli heresia. Tiesitkö muuten, että adventismi synnytti Jehovantodistajien koulukunnan, joka käytti aluksi nimeä "Raamatunselittäjien" koulukunta. Samoin Daavidin oksan lahkon opit perustui adventismin oppeihin.
- eepu*
suomeksi kirjoitti:

Missä adventismioppi on harhaoppia? Eiköhän kaikki muut kirkkokunnat ole niitä katolisenkirkon harhaopin kannattajia/kantajia?!
- usko on LAHJA
"Sillä armosta te olette pelastetut USKON kautta, ette itsenne kautta-SE ON JUMALAN LAHJA- ette tekojen kautta, ettei kukaan kerskaisi. Sillä me olemme hänen tekonsa, luodut Kristuksessa Jeesuksessa hyviä töitä varten, jotka Jumala on edeltäpäin valmistanut, että me niissä vaeltaisimme." "Mutta joka viettelee yhden näistä pienistä, jotka uskovat minuun, sen olisi parempi, että myllynkivi ripustettaisiin hänen kaulaansa ja hänet upotettaisiin meren syvyyteen." Olen sitä mieltä, että lahkolaisille, jotka yrittää estää lapsien kastamisen, heille laitetaan kerran myllynkivi kaulaan!
- voi aikoja voi tapoja
Ilm.22:18 Minä todistan jokaiselle, joka tämän kirjan profetian sanat kuulee: Jos joku panee niihin jotakin lisää, niin Jumala on paneva hänen päällensä ne vitsaukset, jotka ovat kirjoitetut tähän kirjaan. Ja jos joku ottaa pois jotakin tämän profetian kirjan sanoista, niin Jumala on ottava pois sen osan,mikä hänellä on elämänpuuhun ja pyhään kaupunkiin, joista tässä kirjassa on kirjoitettu. Ihan rehellisesti nyt, kuka muutti kasteen ripottelukasteeksi, raamattu tuntee vain UPOTUSKASTEEN! Nyt mietintämyssyt pähän ja rehellisesti, nämä ilmestyskirjan sanat ovat vahvat ja todet! "sillä armosta te olette pelastett USKON kautta, ette itsenne kautta- SE ON JUMALAN LAHJA!! Näin se on, mutta huomaa järjestys USKO ensin! Koska Sana sanoo, joka Jumalan luokse tulee (siis itse tulee, eikä muut vauvana kanna häntä kasteelle) täytyy usko,että Jumala on ja että hän palkitsee ne jotaka häntä etsivät!
- järki käteen
Tehän itse heitä viette(lette) "kastettaviksi" vauvoina jo. Tuomioonne teille ja "papeillenne" tulee olemaan juuri itse sanomasi kaltainen, mutta koska näytät olevan "lasten kaltainen" ymmärrykseltäsi, yritän valaista sen verran, että tuo siteeraamasi paikka: >>"Sillä armosta te olette pelastetut USKON kautta, ette itsenne kautta-SE ON JUMALAN LAHJA- ette tekojen kautta, ettei kukaan kerskaisi. Sillä me olemme hänen tekonsa, luodut Kristuksessa Jeesuksessa hyviä töitä varten, jotka Jumala on edeltäpäin valmistanut, että me niissä vaeltaisimme."
- Siitä maailma
tuntee teidät minun opetuslapsiksi,että teillä on keskinäinen RAKKAUS. Vinkki,TEE PARANNUS,sydämestä lähtevä!
- eepu*
Usko on vain se käsi jolla me tartumme Jumalan Lahjaan/Armoon! "Sillä ARMOSTA te olette pelastetut USKON kautta, ette itsenne kautta se ON JUMALAN LAHJA- ette tekojen kautta, ettei kukaan kerskaisi." Se Jumalan Lahja on siis "ARMO", - ja sen me otimme uskolla vastaan (Apt.2:38) kasteessa! Efesolaiskirje: 2:5 on tehnyt meidät, jotka olimme kuolleet rikoksiimme, eläviksi Kristuksen kanssa - ARMOSTA te olette pelastetut - 2:8 Sillä ARMOSTA te olette pelastetut uskon kautta, ette itsenne kautta - se on Jumalan lahja -
"Sillä armosta te olette pelastetut USKON kautta", ------ Tuo on ehdottomasti totta ja todellisuutta, mutta ymmärrätkö mistä ihmiseen tulee se usko, joka pelastaa ihmisen. PS. Mahdollistuuko sinun mielestäsi vauva uskomaan.
- mathetes
eepu* kirjoitti:
Usko on vain se käsi jolla me tartumme Jumalan Lahjaan/Armoon! "Sillä ARMOSTA te olette pelastetut USKON kautta, ette itsenne kautta se ON JUMALAN LAHJA- ette tekojen kautta, ettei kukaan kerskaisi." Se Jumalan Lahja on siis "ARMO", - ja sen me otimme uskolla vastaan (Apt.2:38) kasteessa! Efesolaiskirje: 2:5 on tehnyt meidät, jotka olimme kuolleet rikoksiimme, eläviksi Kristuksen kanssa - ARMOSTA te olette pelastetut - 2:8 Sillä ARMOSTA te olette pelastetut uskon kautta, ette itsenne kautta - se on Jumalan lahja -
Kirjoitit- Usko on vain se käsi jolla me tartumme Jumalan Lahjaan/Armoon! Se Jumalan Lahja on siis "ARMO", - ja sen me otimme uskolla vastaan (Apt.2:38) kasteessa! Kommenttia tuosta! En nyt oio tekstejäsi, vaan näen asian toisin! Tuossa kyseisessä jakeessahan sanotaan sanatarkasi! "Sillä armosta te olette pelastetut "USKON KAUTTA", ette itsenne kautta, "SE ON JUMALAN LAHJA"...jne...! Siis se uskon syntyminen ihmiselle on nimenomaan "JUMALAN LAHJA"! Ei armo itsessään ketään hyödytä ellei sillä ole tietty tarkoitus ja päämäärä, eli armosta lahjoitetaan jotakin, ja nyt tuo Jumalan armon päämäärä ja tarkoitus on "LAHJOITTAA USKO JEESUKSEEN" jokaiselle joka sen vain vastaanottaa "USKOSSA" ja se on se "LAHJAUSKO" jonka Jumala armossaan lahjoittaa! Lahja on kreikaksi "δωρον - doron" ja se on kerrottu tuossa Ef 2:8 jakeessa! Jumalan armosta me saamme siis vastaanottaa tuon Jumalan tarjoaman "USKON LAHJAN"! Siunausta eepu ja Kristusvaloa elämääsi! Terv, mathetes
- eepu*
mathetes kirjoitti:

Ei Jumala ketään pakko pelasta! Miksi siis vielä sinäkin olet noin ymmärtämätön/jämähtänyt tässä asiasta, etkö osaa lukea mihin se Lahja sana kohdistuu?! Se kohdistuu sanaan "ARMO", jonka ihminen saa osakseen kun USKOO/LUOTTAA Evankeliumiin ja antaa kastaa itsensä! "Joka uskoo se pelastuu"! "Ja hän sanoi heille: "Menkää kaikkeen maailmaan ja saarnatkaa evankeliumia kaikille luoduille, joka (sen) uskoo ja kastetaan, se pelastuu; mutta joka ei (Evankeliumiin) usko, se tuomitaan kadotukseen." (Mark.16:15,16) Apt.8:35 Niin Filippus avasi suunsa ja lähtien tästä kirjoituksesta julisti hänelle evankeliumia Jeesuksesta. 35 ανοιξας δε ο φιλιππος το στομα αυτου και αρξαμενος απο της γραφης ταυτης ευηγγελισατο αυτω τον ιησουν 36 Ja kulkiessaan tietä he tulivat veden ääreen; ja hoviherra sanoi: "Katso, vettä. Mikä estää kastamasta (upottaa/puhdistaa/uudistaa) minua?" 36 ως δε επορευοντο κατα την οδον ηλθον επι τι υδωρ και φησιν ο ευνουχος ιδου υδωρ τι κωλυει με βαπτισθηναι 37 Filippus sanoi hänelle: `Jos KOKO SYDÄMESTÄSI USKOT, (ON LUPA KASTAA) se on MAHDOLLISTA. ´.. (siis, hänen tuli "suulla" tunnustaa USKONSA Vapahtajaansa! Niinpä) Hoviherra vastasi: `MINÄ USKON, että JAH SHUA MESSIAS ON JUMALAN POIKA.´" 37 ειπεν δε ο φιλιππος ει πιστευεις εξ ολης της καρδιας εξεστιν αποκριθεις δε ειπεν πιστευω τον υιον του θεου ειναι τον ιησουν χριστον 38 Ja hän käski pysäyttää vaunut, ja he astuivat kumpikin veteen, sekä Filippus että hoviherra, ja Filippus kastoi hänet. 38 και εκελευσεν στηναι το αρμα και κατεβησαν αμφοτεροι εις το υδωρ ο τε φιλιππος και ο ευνουχος και εβαπτισεν αυτον * Ystävällisesti Siunausterveisin Totuuden etsijöille minulle niin Rakkaassa Voittoisassa ja Voimallisessa י ה וֹ שׁ ﬠ JAH SHUAN (Ilm.14:1) MESSIAAN Armollisessa ja Pyhässä Nimessä eepu * Tulkaamme Yhdeksi Jumalan Seurakunnaksi! http://suomi24kristinuskomme.foorumit.fi/viewtopic.php?f=2&t=2&sid=cef631871e0a84f8e9ef92631c4110c5 Suomen Ekklesia Sapattiadventtiseurakunta * ♥ MARANATA! ♥

Kirjoitit- >>Ei Jumala ketään pakko pelasta! Miksi siis vielä sinäkin olet noin ymmärtämätön/jämähtänyt tässä asiasta, etkö osaa lukea mihin se Lahja sana kohdistuu?!
- eepu*
mathetes kirjoitti:
Kirjoitit- >>Ei Jumala ketään pakko pelasta! Miksi siis vielä sinäkin olet noin ymmärtämätön/jämähtänyt tässä asiasta, etkö osaa lukea mihin se Lahja sana kohdistuu?!
Tahallasi(ko) hölmöilet/niskuroit ja näköjään loppuun asti, niin kuin Anttikin tekee, eikö jämähtänyt kääntymätön mieli anna periksi Totuudelle?! Toki Jumalan TAHTO on se, että kaikki ihmiset tulisivat USKOON ja PELASTUISIVAT!! Mutta jokaisen on itse tuo uskon-luottaminen Kristukseen ratkaistava! Sillä; Ei Jumala ketään pakko pelasta niin kuin sinä saat tuon asian näyttämään harhaopillasi! Miksi olet noin ymmärtämätön/jämähtänyt luterilaisuuteen tässä asiasta, etkö osaa lukea mihin se Lahja sana kohdistuu?! Se kohdistuu sanaan "ARMO" (so. anteeksiantamukseen ja pelastukseen), jonka ihminen saa osakseen kun USKOO/LUOTTAA Evankeliumiin ja antaa kastaa itsensä! Usko on ihmisen teko ottaa vastaan Kristuksen pelastus uskonmukaisen (Apt.2:38) upotuskasteen kautta! "Joka USKOO se pelastuu"! USKO On se "väline" (ks. Heb.11.Luku!) meissä, jolla me tartumme Jumalan Lupauksiin: http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=4500000000001426&posting=22000000043877740 asia ei näytä johtavan sinua parannukseen/pyhitykseen, sinä jää harhaoppeinesi minne jäät, valitettavasti en voi enempää auttaa sinua tässä asiassa, kun et halua, vaikka tästä asiasta on vuosikausia sinulle puhuttu, luopua tuosta piintyneestä omasta jääräpäisestä luterilaisesta harhaopistasi, valitettavasti! * Ystävällisesti Siunausterveisin Totuuden etsijöille minulle niin Rakkaassa Voittoisassa ja Voimallisessa י ה וֹ שׁ ﬠ JAH SHUAN (Ilm.14:1) MESSIAAN Armollisessa ja Pyhässä Nimessä eepu * Jk.: "Mutta kun Hän tulee, TOTUUDEN HENKI, johdattaa Hän teidät KAIKKEEN TOTUUTEEN. Sillä; Hänen VOITELUNSA (joka teissä vaikuttaa/on) OPETTAA teitä kaikessa"! ... ja me alamme uudistua/muuttua Jumalan kuvan kaltaisuuteen, alamme parantua vääristä töistä, väärästä sunnuntai lepopäivästä, kaikesta pahasta, heistä tulee ystävällisiä, jne.. tämä saa aikaan tottelevaisuus Pyhän Hengen äänelle, se saa meidät uudistumaan, se on pyhitystä meissä! ... ja niin Hän, Pyhä Henki, johtaa kaikkeen Totuuteen, ja sanoo; ".. SAPATTINI MINÄ annoin heille, olemaan MERKKINÄ MINUN ja heidän välillään, että he tulisivat tietämään, että MINÄ olen HERRA, joka pyhitän heidät. " .. pyhittäkää MINUN SAPATTINI; ne olkoot merkkinä välillämme, MINUN ja teidän, että tulisitte tietämään, että MINÄ olen HERRA, teidän JUMALANNE." (ks. Hes.20.Luku)! * Tulkaamme Yhdeksi Jumalan Seurakunnaksi! http://suomi24kristinuskomme.foorumit.fi/viewtopic.php?f=2&t=2&sid=cef631871e0a84f8e9ef92631c4110c5 Suomen Ekklesia Sapattiadventtiseurakunta * ♥ MARANATA! ♥

Kirjoitit- >>Tahallasi(ko) hölmöilet/niskuroit ja näköjään loppuun asti
- eepu*
mathetes kirjoitti:
Kirjoitit- >>Tahallasi(ko) hölmöilet/niskuroit ja näköjään loppuun asti
mathetes sinä kirjoitit: "Jumalan "ARMO" on se Jumala "KÄSIVARSI" jolla Hän tarjoaa ihmiselle "USKON" Jeesukseen!" * eepu: Toki voidaan tuo "Armo" vertauskuvallisesti sanoa Jumalan kädeksi, mutta siihen käteen me ojennamme oman käden ja se on se meidän "uskonkäsi", jolla me vastaan otamme Evankeliumin, tuon Jumalan Armon - "Armonkäden", joka on Kristuksessa meille annettu! * mathetes: "Saat aivan vapaasti olla mitä mieltä lystäät, se on sinun oikeutesi, mutta niin saan olla minäkin omaa mieltäni näistä asioista! Vai oletko toista mieltä? Opettamaan sinä et kykene ketään, et minua etkä tällä olevia uudestisyntyneitä muitakaan Kristittyjä, sille hekin ovat Jumalan Pyhän Hengen opetuksen alla ja ottavat vastaan sen minkä Jumala heille sitä kautta opettaa! Tee pian parannusta ja laskeudu alas sieltä pilvihattaroistasi Herran eteen ja lopeta tuo itsevalittu Raamatunopettajan virka johon olet itse kohottanut ja luovuta Jumalan Pyhälle Hengelle takaisin se virka minkä olet Häneltä ottanut ja mikä Hänelle kuuluukin - toimia Raamatun opettajana!" * eepu: Vapahtaja sanoo minulle sinunlaisista ihmisistä: "Jos maailma teitä vihaa, niin tietäkää, että se on vihannut minua ennen kuin teitä. Jos te maailmasta olisitte, niin maailma omaansa rakastaisi; mutta koska te ette ole maailmasta, vaan MINÄ OLEN teidät maailmasta VALINNUT, sentähden maailma teitä vihaa. Muistakaa se sana, jonka minä teille sanoin: 'Ei ole palvelija herraansa suurempi.' Jos he ovat minua vainonneet, niin he teitäkin VAINOAVAT; jos he ovat ottaneet vaarin minun sanastani, niin he ottavat vaarin teidänkin sanastanne." Etkö tunne Jumalaa, sillä JUMALA LÄHETTÄÄ PYHÄN HENGEN uskovaan, että LAIN VANHURSKAUS täytettäisiin meissä, ja että palvelisimme Jumalaa NYT HENGEN UUDESSA TILASSA emmekä kirjaimen vanhassa! Oikean upotuskasteen jälkeen tulee alkaa ihmisessä näkyä tämä parannuksen HEDELMÄ: "Mutta kun Hän tulee, TOTUUDEN HENKI, johdattaa Hän teidät KAIKKEEN TOTUUTEEN. Sillä; Hänen VOITELUNSA (joka teissä vaikuttaa/on) OPETTAA teitä kaikessa"!(ks.Joh.16:13; 1.Joh.2:27) ... ja niin me alamme uudistua/muuttua Jumalan kuvan kaltaisuuteen, alamme parantua vääristä töistä, väärästä sunnuntai lepopäivästä, kaikesta pahasta, alamme ystävällistyä, jne.. tämä saa aikaan TOTTELEVAISUUS Pyhän Hengen äänelle, se saa meidät UUDISTUMAAN, se on pyhitystä meissä! ... ja niin Hän, PYHÄ HENKI, johtaa kaikkeen Totuuteen, ja sanoo; ".. SAPATTINI MINÄ annoin heille, olemaan MERKKINÄ MINUN ja heidän välillään, että he tulisivat tietämään, että MINÄ olen HERRA, joka pyhitän heidät. " .. pyhittäkää MINUN SAPATTINI; ne olkoot merkkinä välillämme, MINUN ja teidän, että tulisitte tietämään, että MINÄ olen HERRA, teidän JUMALANNE." (ks. Hes.20.Luku)! * JUMALAN LAKI ON SINETÖITYNÄ JUMALAN HENGESSÄ! * Ystävällisesti Siunausterveisin Totuuden etsijöille minulle niin Rakkaassa Voittoisassa ja Voimallisessa י ה וֹ שׁ ﬠ JAH SHUAN (Ilm.14:1) MESSIAAN Armollisessa ja Pyhässä Nimessä eepu * Tulkaamme Yhdeksi Jumalan Seurakunnaksi! http://suomi24kristinuskomme.foorumit.fi/viewtopic.php?f=2&t=2&sid=cef631871e0a84f8e9ef92631c4110c5 Suomen Ekklesia Sapattiadventtiseurakunta * ♥ MARANATA! ♥
- voi aikoja voi tapoja
vaan Jeesus on sovittanut meidä syntimme nekin joita emme ole vielä edes tehneet! Jeesuksen sovitustyö on perusta sille, että vauvat pelastuvat, hehän ovat "viattomia" siinä melessä, että eivät voi mitään parannusta tehdä ymmärrettävästä syystä! Mutta ei murrosikään asti olla viattomuude tilessa, se on ihan pötypuhetta! Tiedän erän 6 vuotiaan, joka kunneltuaan raamatunopetusta, tunsi itsensä syntiseksi. Hän halusi pelstua ja tuli uskoon! Jumala tietää, ketä hän milloinkin kutsuu ja vetää Jeesuksen luokse! Se on ainut turva, että Jumala tietää aikataulun ja tuntee meidät läpikotasin!
- järki käteen
EROA. Mahtuuko tajuntaasi, että KAIKKI VAUVAT OVAT LAPSIA, mutta KAIKKI LAPSET EIVÄT OLE VAUVOJA. Sanoit: >>On melkoista harha-oppia väittää helluntailaisten tavoin, että lapsi pelastuu ilman uskoa, ilman kastetta, > ilman Pyhää Henkeä, ilman uudestisyntymistä ja että lapsi olisi pelastuneessa uudestisyntyneen tilassa fyysisestä syntymästä alkaen sellaisenaan aina murrosikään asti. Se on harhaoppia sellainen oppi.
Kuten hyvin toit esille, niin todellisuudessa on kaksi eri asiaa pohtia vauvan tai lapsen tilaa. Jokainen vanhempi ymmärtää, miten jo eletty vuosi muuttaa/vaikuttaa vauvan kehitykseen.Tai miten suuri ero on 2v tai 7-vuotiaalla lapsella, puhumattakaan yli 10- vuotiaasta. Kaikkein järkyttävänä mielikuvana pidän Luterilaisuudessa sitä kun he kohdistavat vauvaan tai pieneen lapseen tämän/kin Raamatun ilmoituksen. "Sillä kaikki ovat syntiä tehneet ja ovat Jumalan kirkkautta vailla". ja erikoisesti tuo kaikki sana on kirjoitettu/painotettu suurin kirjaimin. Se on totta. Jos Pyhä Henki ei saa opettaa ja ohjata ihmisen ymmärrystä, niin asiat jäävät avautumatta.Jotenkin ihmisen ymmärrys ohjaantuu epätodelilsuuteen esim. miten vauva uskoo kuulemansa sanan tms... Toisaalta en ihmettele yhtään kun moni psykiatri ymmärtää uskon Jumalaan eräänkaisena pakenemisena pois todellisuudesta. Vaikka Raamatun ilmoitukset ohjaavat ihmisen mielen ja ymmärryksen kohti todellisuutta.Siis näkemään itsensä ja ympäristönsä oikeassa valossa.Tähän tekijään taas littyy miten Raamatun jakeiden opetukseen uskominen tuo ihmiselle hyvän mielialan ja erikoisesti peremman ongelmien sietokyvyn.Siis juuri sen, mitä Jeesus lupasi.
- sunnyriver
Tuleekohan tämä nyt kiertävänä kesusteluna toiselta palstalta, siellä kun on nimenomaan kesusteltu siitä, onko pieni (alle 3-5 v) lapsi sellaisenaan otollinen Jumalalle vai ei. Raamtatussa sanotaan että se, joka uskoo ja kastetaan, pelastuu. Eli kaste ei sinänsä ketään pelasta. Tarvitaan molempia: uudestisyntyminen ylhäältä ja sen tuoma usko ja kaste. Ja jos nyt joku uudestisyntyy, eikä kasteelle ehdi, ennen kuin kuolee, ei hän sen takia taivaasta pois jää, että ei ole kastettu. Elävä usko on se kultainen lanka, joka yhdistää meidät taivasten valtakuntaan. Ei Jumala vauvoilta uskoa tai ristin sovituksen ymmärtämistä vaadi. Kyllä he taivaaseen pääsevät, jos kuolevat. Pienellä lapsella on luontaisena taipumus uskoa siihen, mitä vanhemmat ja pyhäkoulutädit opettavat. Vaikka muistan kyllä tapauksen vanhimman lapsemme kohdalla. Hän oli kolme, naapurin ateistivanhempien poika 5. Naapurin poika oli asiantuntevasti selittänyt, että sitä Jumalaa ei muuten oo, se on vaan huiputusta. Tyttö tuli kotiin itku silmässä ja sanoi, että kun se naapurin Antti sanoi, että Jumalaa ei oo... Yritin selittää kaikin tavoin, että kyllähän Luojan täytyy olla, kun on näin kaunis ja hienosti suunniteltu luontokin, kaikki kukat, kaikki linnut. Tuntui, että mikään ei tytön murhetta tavoittanut. Sitten hän meni ulos ja tuli hetken kuluttua takaisin silmät säihkyen: - Kyllä se Jumala on olemassa. Naapurin Minnakin sanoi niin! Ja niin meni se ensimmäinen uskonkriisi ohi. Toisen lapsen lapsenuskon kautta. Nyt tämä pieni karitsa on uskossa, Pyhällä Hengellä täyttynyt, hoitaa omaa pientä karitsaansa taas puolestaan. Mutta 5-vuotiaskin voi tosiaan olla jo tuhoamassa pienempiensä lapsenuskoa, jos hänet on siihen ajoissa doktrinoitu. Kyllä lapsellakin on vastuu! Sen jälkeen, kun ihminen on tullut siihen ikään, että erottaa oikean ja väärän, Jumala odottaa lapsenkin elävän Jumalan rakkauden säätämyksen mukaan. Ja nimenomaan tuosta ajankohdasta on tuolla toisella palstalla vängätty, väitetty että pienellä lapsella ( = noin sylilapsi) joku tarkoittaisi paljon suurempaa lasta. Tietenkin tajuavalla ihmisellä on vastuu, siksihän Jumala järjen ja sydämen on luonut. Eikä ole tosiaan muuta tietä kuin Jumalan armo Jeesuksen Kristuksen sovitustyön kautta. Jos edes suomalaiset aikuiset tämän perustotuuden tajuaisivat, niin meillähän olisi jo valtava herätys, kun ihmiset laittaisivat välejään Luojan kanssa kuntoon tunnusten syntejään ja tehden parannusta.
- raamatun sanaa
Jeesus opetti, että lasten kaltainen on Jumalan valtakunta. Se tarkoittaa, ettei lapsia pakkokastavat pakanat palvele Jumalaa ja Jeesusta vaan palvelevat syyttömiä lapsiakin noitarovioillakin tappaneen saatanaa jumalanaan. Ymmärtäkää, ettei Jumalan valtakunnan kaltaisuutta voi ihminen Jumalallisemmaksi muuttaa mutta saatanallistaa voi lasten mielen manipuloimisella. Ellette usko Jeesuksen Omaan Sanaan niin tiedätte kenen palvelijoita ovat myllynkiviä keräävät harhauttajat.
- pelastuu
Minkä kautta pelastuu syyttömiä kastetettuja uskovaisia, pikku lapsiakin noitarovioillakin tappaneen jumalaa palvelevat?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Jussi Halla-aho huolissaan Sofia Virrasta
Jussihan on vanha vihreä. Onko tässä kyse alkukesän kiimasta, kun aidan toisella puolella oleva vihreä alkaa kiinnostama997810Sofia Virta kadonnut....onko juomassa?
Virran poissaolo eduskunnasta on herättänyt huomiota. Esimerkiksi Ilta-Sanomat kertoi aiemmin, että Virta on ollut tällä1466562Julkista rahaa ei tule antaa senttiäkään yksityisille yrityksille
Julkinen raha on meidän yhteistä rahaa, ja se raha on tarkoitettu yhteiseen käyttöön, kuten esimerkiksi tuottamaan palve1804679Tytti Tuppurainen: Suomen pakolaiskiintiö pitäisi nostaa 10 000 vuodessa
asia on faktaa, noin Tytti sanoi aiemmin. Kun taas Orpon hallitusohjelman mukaisesti Suomen pakolaiskiintiö on pudotettu2423207Halla-aho sivaltaa edustajantyöstään lintsaavaa Sofia Virtaa
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/937c74d7-f905-4466-b9b4-abd017fe5b63 Kansanedustajan on ilmoitettava poissaolosta962713Ruotsissa uusi monikulttuurisuusongelma: Mummonraiskuut
Ilmiö räjähti käsiin ja nyt painetaan paniikkinappulaa. Moni vanhustenhoivayhtiö on joutunut jopa lopettamaan, koska keh622134- 1471818
Ruoan arvonlisävero menee käytännössä tukijussille
Ilman juomia elintarvikkeiden myynti vuonna 2025 oli reilut 15 miljardia euroa. Tuolla tasolla arvonlisävero pyörii pari121816Vihreät REPEÄMÄSSÄ oijoijoi....Virran sekoilut on liikaa
Jo ennestään vihreiden kannatus on suossa vaikka puolue istuu oppositiossa, nyt tuli Virran temppu kun häipyi tuosta vaa231675Yhteydenotto
Tiedätkö tai ymmärrätkö syyn, miksi kaivattusi ei ota sinuun yhteyttä? Mikä se syy on?1971604