Valo, ja varjopuoli.

Esko H.

Imisten valo tai varjopuolta voi tarkistella totuuden sanan vaolssa, kaikki mikä poikkeaa totuudesta, täyedellisyyden linjasta vaikka vähänkin, ei enää ole totuuden mukaista, vaan määriteltävä hämäräksi, joka on epätäydellisyyttä. Totuuden mukaista on vain ja ainoastaan se, mikä on täysin 100 % :sesti kirkasata täydellisen virheetöntä. Hämärä, vähän tai enemmän väärä tai epätydellinen on silloin pimeyden vaarallista puolta, ja tuottaa aina jollekkin, tai jollain tavalla tuskaa ja kärsimystä esim. yhtteskunta, tai muussa, yhteiselossa, yhteishuoneessa eläville. Koko maailmakin on tällainen yhteishuone.

Aina kun eletään tai tehdään jotain totuuden sanan, siis, täydellisyyden lain vastaisesti, tai laiminlydään sen mukaan tekemisiä, tuotetaan vahinkoa ja onnettomuutta sekä onnettomuuksia, lisäksi erilaista henkistä pahoinvointia, eli vedetään näitä päällemme.
Jos tiedetään että jotain on väärin, eikä sitä oikaista eikä korjata, silloin syyllistytään laiminlyöntiin joka on laittomuutta, eli rikollisuutta Jumlaa kaiken luojaa ja perustuslain antajaa, sekä niistä laiminlyönneistä syyttömästi kärsiviä kohtaan.

Nyt vain on niin, että harvat tuntee tätä totuuden sanaa, täydellisyyden lakia, ja tekevät sen tähden enimmäkseen vääriä valintoja ja ratkaisuja, ja pääasiassa koko yhteiskunnan, silloin myös omaksi lähimmäistensä vahingoksi.

Vaikka tätä totuuden sanaa on julistettu ja siitä muistutettu jo lähes 2:den vuosituhannen ajan, niin ei silti monikaan ole siitä opiksi ottanut. Vaikuttaa siltä että, on suurimmaksi osaksi väärin käsitetty. Sielun vihollisen saadessa ihmiset kuleemaan enemmän hänen, suurta ja voimaksata, rahan voimalla ja suurella julkisuudella julistamaa totuuden sanan vastaista julistusta, eksyttäen ihmiset pois, edes kuulemasta, sitä normaali äänellä julistettua totuuden sanaa, täydellisyyden lakia. Jonka Jeesus kristus meille ilmoitti ja todisti olevansa itse se täydellisyyden ilmentymä, Pyhän henkensä kautta ilmoitti ja teki ymmärrettäväksi, tämän totuuden sanan ja lain. Joka ilmenee Raamatun uudessa testamentissa, Jeesuksen opetukset ja / apostolien. Kaikkine määrittelyineen ja ehtoineen, millä mahdollista päästä, siihen täydelisyyden tilaan.

Hänen, Jeesuksen nimessä muistuttaen ja valistaen, kannaottamiseksi ja tutkimiseksi ja keskusteltavaksi kuinka asiat ovat ja miksi ovat näin kuin tänä päivänä on, eli huonosti, siihen verrattuna mikä olisi mahdollista jos tehtäisiin ja elettäis tutuuden mukaan. Esko H.

52

590

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ex-juoppo

      Moni varmaan näkisi tälläisten "saarnojen" sopivammin paremmin Jippiin-Filosofia foorumille kuin tänne juoppofoorumille.
      Mutta vapaa sana tietysti on kaikille vapaa. Esko heittelee kopioita jokapaikkaan ,jos vaikka joku tulisi synnintuntoon ja tekisi parannuksen.

      Moni vieroitusoireiden raiskatessa loppuunajettua mieltä, antaisi elämänsä vaikka saatanalle, jos vain pääsisi moisesta kidutuksesta. Valitettavasti ryypyt on ainoa lääke Krapulaan toistaiseksi.

      Yhteiskunta järjettömineen moraaleineen ja etiikkoineen on estänyt krapulalääkkeiden saannin ja kehityksen...kostonhimossaan.

      Tälläinen lääke säästäisi miljoonia euroja ja lukenmattomia työpäiviä,mitä menetetään krapuloiden ja juoppoputkien takia.

      Tavallinen ihminen ei krapulalääkettä tarvitse, mutta alkoriippuvaiset tarvitsevat! tätä ei päättäjät ymmärrä! jotka myyvät itse viinaa!

      • Esko H.

        Eikö se ole toistaiseksi vielä vapaaehtoista, se juominen, ja sen krapulan hankkiminen, vieläpä maksaa siitä, ja vielä korken hinnan ? ! ? ! ?

      • päivä kerrallaan!

        Täällä palstalle kijoittavat ainoat oikeat asiantuntijat. puliukot!

      • Näin on!
        päivä kerrallaan! kirjoitti:

        Ja päivä kerrallaan!

      • Näin on!
        Näin on! kirjoitti:

        Ja päivä kerrallaan!

        Ja joka ikinen päivä, haaleluujaa!

      • Jalmari L.
        Näin on! kirjoitti:

        Ja päivä kerrallaan!

        Eräs mies oli matkalla Jerusalemista Jerikoon, kun rosvojoukko yllätti hänet. Rosvot veivät häneltä vaatteetkin päältä ja pieksivät hänet verille. Sitten he lähtivät tiehensä ja jättivät hänet henkihieveriin. 31 Samaa tietä sattui tulemaan pappi, mutta miehen nähdessään hän väisti ja meni ohi. 32 Samoin teki paikalle osunut leeviläinen: kun hän näki miehen, hänkin väisti ja meni ohi.

        33 "Mutta sitten tuli samaa tietä muuan samarialainen. Kun hän saapui paikalle ja näki miehen, hänen tuli tätä sääli. 34 Hän meni miehen luo, valeli tämän haavoihin öljyä ja viiniä ja sitoi ne. Sitten hän nosti miehen juhtansa selkään, vei hänet majataloon ja piti hänestä huolta. 35 Seuraavana aamuna hän otti kukkarostaan kaksi denaaria, antoi ne majatalon isännälle ja sanoi: 'Hoida häntä. Jos sinulle koituu enemmän kuluja, minä korvaan ne, kun tulen takaisin.' 36 Kuka näistä kolmesta sinun mielestäsi oli ryöstetyn miehen lähimmäinen?"

        37 Lainopettaja vastasi: "Se, joka osoitti hänelle laupeutta." Jeesus sanoi: "Mene ja tee sinä samoin."

      • päivä lerralla
        päivä kerrallaan! kirjoitti:

        Täällä palstalle kijoittavat ainoat oikeat asiantuntijat. puliukot!

        Näin on

      • Juliennes
        päivä kerrallaan! kirjoitti:

        Täällä palstalle kijoittavat ainoat oikeat asiantuntijat. puliukot!

        Aina kun eletään tai tehdään jotain totuuden sanan, siis, täydellisyyden lain vastaisesti, tai laiminlydään sen mukaan tekemisiä, tuotetaan vahinkoa ja onnettomuutta sekä onnettomuuksia, lisäksi erilaista henkistä pahoinvointia, eli vedetään näitä päällemme.
        Jos tiedetään että jotain on väärin, eikä sitä oikaista eikä korjata, silloin syyllistytään laiminlyöntiin joka on laittomuutta, eli rikollisuutta Jumlaa kaiken luojaa ja perustuslain antajaa, sekä niistä laiminlyönneistä syyttömästi kärsiviä kohtaan.

      • K.V.yy

        Sielun vihollisen saadessa ihmiset kuleemaan enemmän hänen, suurta ja voimaksata, rahan voimalla ja suurella julkisuudella julistamaa totuuden sanan vastaista julistusta, eksyttäen ihmiset pois, edes kuulemasta, sitä normaali äänellä julistettua totuuden sanaa, täydellisyyden lakia. Jonka Jeesus kristus meille ilmoitti ja todisti olevansa itse se täydellisyyden ilmentymä,.

      • Loppj
        Näin on! kirjoitti:

        Ja joka ikinen päivä, haaleluujaa!

        Yhteiskunta järjettömineen moraaleineen ja etiikkoineen on estänyt krapulalääkkeiden saannin ja kehityksen...kostonhimossaan.

      • Mieti tätä.
        päivä lerralla kirjoitti:

        Näin on

        Nyt vain on niin, että harvat tuntee tätä totuuden sanaa, täydellisyyden lakia, ja tekevät sen tähden enimmäkseen vääriä valintoja ja ratkaisuja, ja pääasiassa koko yhteiskunnan, silloin myös omaksi lähimmäistensä vahingoksi. Tärkeä asia.

      • J.paakku
        Näin on! kirjoitti:

        Ja joka ikinen päivä, haaleluujaa!

        Sielun vihollisen saadessa ihmiset kuleemaan enemmän hänen, suurta ja voimaksata, rahan voimalla ja suurella julkisuudella julistamaa totuuden sanan vastaista julistusta, eksyttäen ihmiset pois, edes kuulemasta, sitä normaali äänellä julistettua totuuden sanaa, täydellisyyden lakia. Jonka Jeesus kristus meille ilmoitti ja todisti olevansa itse se täydellisyyden ilmentymä,

      • PirjoP
        Jalmari L. kirjoitti:

        Eräs mies oli matkalla Jerusalemista Jerikoon, kun rosvojoukko yllätti hänet. Rosvot veivät häneltä vaatteetkin päältä ja pieksivät hänet verille. Sitten he lähtivät tiehensä ja jättivät hänet henkihieveriin. 31 Samaa tietä sattui tulemaan pappi, mutta miehen nähdessään hän väisti ja meni ohi. 32 Samoin teki paikalle osunut leeviläinen: kun hän näki miehen, hänkin väisti ja meni ohi.

        33 "Mutta sitten tuli samaa tietä muuan samarialainen. Kun hän saapui paikalle ja näki miehen, hänen tuli tätä sääli. 34 Hän meni miehen luo, valeli tämän haavoihin öljyä ja viiniä ja sitoi ne. Sitten hän nosti miehen juhtansa selkään, vei hänet majataloon ja piti hänestä huolta. 35 Seuraavana aamuna hän otti kukkarostaan kaksi denaaria, antoi ne majatalon isännälle ja sanoi: 'Hoida häntä. Jos sinulle koituu enemmän kuluja, minä korvaan ne, kun tulen takaisin.' 36 Kuka näistä kolmesta sinun mielestäsi oli ryöstetyn miehen lähimmäinen?"

        37 Lainopettaja vastasi: "Se, joka osoitti hänelle laupeutta." Jeesus sanoi: "Mene ja tee sinä samoin."

        Jos tiedetään että jotain on väärin, eikä sitä oikaista eikä korjata, silloin syyllistytään laiminlyöntiin joka on laittomuutta, eli rikollisuutta Jumlaa kaiken luojaa ja perustuslain antajaa, sekä niistä laiminlyönneistä syyttömästi kärsiviä kohtaan.

      • Johannes K.
        Juliennes kirjoitti:

        Aina kun eletään tai tehdään jotain totuuden sanan, siis, täydellisyyden lain vastaisesti, tai laiminlydään sen mukaan tekemisiä, tuotetaan vahinkoa ja onnettomuutta sekä onnettomuuksia, lisäksi erilaista henkistä pahoinvointia, eli vedetään näitä päällemme.
        Jos tiedetään että jotain on väärin, eikä sitä oikaista eikä korjata, silloin syyllistytään laiminlyöntiin joka on laittomuutta, eli rikollisuutta Jumlaa kaiken luojaa ja perustuslain antajaa, sekä niistä laiminlyönneistä syyttömästi kärsiviä kohtaan.

        Jeesus kristus meille ilmoitti ja todisti olevansa itse se täydellisyyden ilmentymä, Pyhän henkensä kautta ilmoitti ja teki ymmärrettäväksi, tämän totuuden sanan ja lain. Joka ilmenee Raamatun uudessa testamentissa, Jeesuksen opetukset ja / apostolien.

      • Päivä kerrallaan!

        Nyt vain on niin, että harvat tuntee tätä totuuden sanaa, täydellisyyden lakia, ja tekevät sen tähden enimmäkseen vääriä valintoja ja ratkaisuja, ja pääasiassa koko yhteiskunnan, silloin myös omaksi lähimmäistensä vahingoksi.

      • E. Leino
        PirjoP kirjoitti:

        Jos tiedetään että jotain on väärin, eikä sitä oikaista eikä korjata, silloin syyllistytään laiminlyöntiin joka on laittomuutta, eli rikollisuutta Jumlaa kaiken luojaa ja perustuslain antajaa, sekä niistä laiminlyönneistä syyttömästi kärsiviä kohtaan.

        Hänen, Jeesuksen nimessä muistuttaen ja valistaen, kannaottamiseksi ja tutkimiseksi ja keskusteltavaksi kuinka asiat ovat ja miksi ovat näin kuin tänä päivänä on, eli huonosti, siihen verrattuna mikä olisi mahdollista jos tehtäisiin ja elettäis tutuuden mukaan.

      • Päivä kerrallaan!
        Juliennes kirjoitti:

        Aina kun eletään tai tehdään jotain totuuden sanan, siis, täydellisyyden lain vastaisesti, tai laiminlydään sen mukaan tekemisiä, tuotetaan vahinkoa ja onnettomuutta sekä onnettomuuksia, lisäksi erilaista henkistä pahoinvointia, eli vedetään näitä päällemme.
        Jos tiedetään että jotain on väärin, eikä sitä oikaista eikä korjata, silloin syyllistytään laiminlyöntiin joka on laittomuutta, eli rikollisuutta Jumlaa kaiken luojaa ja perustuslain antajaa, sekä niistä laiminlyönneistä syyttömästi kärsiviä kohtaan.

        Mt 12:30 – 37
        Joka ei ole minun puolellani, on minua vastaan, ja joka ei yhdessä minun kanssani kokoa, se hajottaa.
        ”Sen tähden sanon teille: jokainen synti ja herjaus tullaan antamaan ihmisille anteeksi, mutta Hengen herjaamista ei anteeksi anneta.
        Joka sanoo jotakin Ihmisen Poikaa vastaan, hänelle annetaan anteeksi, mutta joka puhuu Pyhää Henkeä vastaan, hänelle ei anteeksi anneta, ei tässä eikä tulevassa maailmanajassa.”
        ”Jos puu on hyvä, sen hedelmäkin on hyvä, mutta jos puu on huono, sen hedelmäkin on huono. Hedelmistään puu tunnetaan. Te kyykäärmeitten sikiöt, kuinka teidän puheenne voisi olla hyvää, kun itse olette pahoja!

    • usko,toivo,raittius

      Laupias samarialainen

      25 Muuan lainopettaja halusi panna Jeesuksen koetukselle. Hän kysyi: "Opettaja, mitä minun pitää tehdä, jotta saisin omakseni iankaikkisen elämän?" 26 Jeesus sanoi hänelle: "Mitä laissa sanotaan? Mitä sinä itse sieltä luet?" 27 Mies vastasi: "Rakasta Herraa, Jumalaasi, koko sydämestäsi ja koko sielustasi, koko voimallasi ja koko ymmärrykselläsi, ja lähimmäistäsi niin kuin itseäsi." 28 Jeesus sanoi: "Oikein vastasit. Tee näin, niin saat elää."

      29 Mies tahtoi osoittaa, että hän noudatti lakia, ja jatkoi: "Kuka sitten on minun lähimmäiseni?"

      30 Jeesus vastasi hänelle näin:

      "Eräs mies oli matkalla Jerusalemista Jerikoon, kun rosvojoukko yllätti hänet. Rosvot veivät häneltä vaatteetkin päältä ja pieksivät hänet verille. Sitten he lähtivät tiehensä ja jättivät hänet henkihieveriin. 31 Samaa tietä sattui tulemaan pappi, mutta miehen nähdessään hän väisti ja meni ohi. 32 Samoin teki paikalle osunut leeviläinen: kun hän näki miehen, hänkin väisti ja meni ohi.

      33 "Mutta sitten tuli samaa tietä muuan samarialainen. Kun hän saapui paikalle ja näki miehen, hänen tuli tätä sääli. 34 Hän meni miehen luo, valeli tämän haavoihin öljyä ja viiniä ja sitoi ne. Sitten hän nosti miehen juhtansa selkään, vei hänet majataloon ja piti hänestä huolta. 35 Seuraavana aamuna hän otti kukkarostaan kaksi denaaria, antoi ne majatalon isännälle ja sanoi: 'Hoida häntä. Jos sinulle koituu enemmän kuluja, minä korvaan ne, kun tulen takaisin.' 36 Kuka näistä kolmesta sinun mielestäsi oli ryöstetyn miehen lähimmäinen?"

      37 Lainopettaja vastasi: "Se, joka osoitti hänelle laupeutta." Jeesus sanoi: "Mene ja tee sinä samoin."

      • Titositki

        Viisaita mietteitä!

      • Päivä kerrallaan
        Titositki kirjoitti:

        Viisaita mietteitä!

        Näin on!

      • Hjilkka

        Nyt vain on niin, että harvat tuntee tätä totuuden sanaa, täydellisyyden lakia, ja tekevät sen tähden enimmäkseen vääriä valintoja ja ratkaisuja, ja pääasiassa koko yhteiskunnan, silloin myös omaksi lähimmäistensä vahingoksi.

      • Mika r
        Titositki kirjoitti:

        Viisaita mietteitä!

        Hienoa tekstiä

      • Birgitta L.
        Päivä kerrallaan kirjoitti:

        Näin on!

        Hänen, Jeesuksen nimessä muistuttaen ja valistaen, kannaottamiseksi ja tutkimiseksi ja keskusteltavaksi kuinka asiat ovat ja miksi ovat näin kuin tänä päivänä on, eli huonosti, siihen verrattuna mikä olisi mahdollista jos tehtäisiin ja elettäis tutuuden mukaan!

      • Armoa...............

        33 "Mutta sitten tuli samaa tietä muuan samarialainen. Kun hän saapui paikalle ja näki miehen, hänen tuli tätä sääli. 34 Hän meni miehen luo, valeli tämän haavoihin öljyä ja viiniä ja sitoi ne. Sitten hän nosti miehen juhtansa selkään, vei hänet majataloon ja piti hänestä huolta. 35 Seuraavana aamuna hän otti kukkarostaan kaksi denaaria, antoi ne majatalon isännälle ja sanoi: 'Hoida häntä. Jos sinulle koituu enemmän kuluja, minä korvaan ne, kun tulen takaisin.' 36 Kuka näistä kolmesta sinun mielestäsi oli ryöstetyn miehen lähimmäinen?"

      • Päivä kerrallaan!
        Birgitta L. kirjoitti:

        Hänen, Jeesuksen nimessä muistuttaen ja valistaen, kannaottamiseksi ja tutkimiseksi ja keskusteltavaksi kuinka asiat ovat ja miksi ovat näin kuin tänä päivänä on, eli huonosti, siihen verrattuna mikä olisi mahdollista jos tehtäisiin ja elettäis tutuuden mukaan!

        37 Lainopettaja vastasi: "Se, joka osoitti hänelle laupeutta." Jeesus sanoi: "Mene ja tee sinä samoin."

      • J.Jaakko.
        Birgitta L. kirjoitti:

        Hänen, Jeesuksen nimessä muistuttaen ja valistaen, kannaottamiseksi ja tutkimiseksi ja keskusteltavaksi kuinka asiat ovat ja miksi ovat näin kuin tänä päivänä on, eli huonosti, siihen verrattuna mikä olisi mahdollista jos tehtäisiin ja elettäis tutuuden mukaan!

        33 "Mutta sitten tuli samaa tietä muuan samarialainen. Kun hän saapui paikalle ja näki miehen, hänen tuli tätä sääli. 34 Hän meni miehen luo, valeli tämän haavoihin öljyä ja viiniä ja sitoi ne. Sitten hän nosti miehen juhtansa selkään, vei hänet majataloon ja piti hänestä huolta. 35 Seuraavana aamuna hän otti kukkarostaan kaksi denaaria, antoi ne majatalon isännälle ja sanoi: 'Hoida häntä. Jos sinulle koituu enemmän kuluja, minä korvaan ne, kun tulen takaisin.' 36 Kuka näistä kolmesta sinun mielestäsi oli ryöstetyn miehen lähimmäinen?"

      • ebruj. kajsughiik
        Birgitta L. kirjoitti:

        Hänen, Jeesuksen nimessä muistuttaen ja valistaen, kannaottamiseksi ja tutkimiseksi ja keskusteltavaksi kuinka asiat ovat ja miksi ovat näin kuin tänä päivänä on, eli huonosti, siihen verrattuna mikä olisi mahdollista jos tehtäisiin ja elettäis tutuuden mukaan!

        Nyt vain on niin, että harvat tuntee tätä totuuden sanaa, täydellisyyden lakia, ja tekevät sen tähden enimmäkseen vääriä valintoja ja ratkaisuja, ja pääasiassa koko yhteiskunnan, silloin myös omaksi lähimmäistensä vahingoksi.

      • Kaaleppi.
        ebruj. kajsughiik kirjoitti:

        Nyt vain on niin, että harvat tuntee tätä totuuden sanaa, täydellisyyden lakia, ja tekevät sen tähden enimmäkseen vääriä valintoja ja ratkaisuja, ja pääasiassa koko yhteiskunnan, silloin myös omaksi lähimmäistensä vahingoksi.

        Aina kun eletään tai tehdään jotain totuuden sanan, siis, täydellisyyden lain vastaisesti, tai laiminlydään sen mukaan tekemisiä, tuotetaan vahinkoa ja onnettomuutta sekä onnettomuuksia, lisäksi erilaista henkistä pahoinvointia, eli vedetään näitä päällemme.

      • Juhannus Kostaja
        Hjilkka kirjoitti:

        Nyt vain on niin, että harvat tuntee tätä totuuden sanaa, täydellisyyden lakia, ja tekevät sen tähden enimmäkseen vääriä valintoja ja ratkaisuja, ja pääasiassa koko yhteiskunnan, silloin myös omaksi lähimmäistensä vahingoksi.

        Sielun vihollisen saadessa ihmiset kuleemaan enemmän hänen, suurta ja voimaksata, rahan voimalla ja suurella julkisuudella julistamaa totuuden sanan vastaista julistusta, eksyttäen ihmiset pois, edes kuulemasta, sitä normaali äänellä julistettua totuuden sanaa, täydellisyyden lakia. Jonka Jeesus kristus meille ilmoitti ja todisti olevansa itse se täydellisyyden ilmentymä,

      • Tämä on totuus
        Päivä kerrallaan kirjoitti:

        Näin on!

        Nyt vain on niin, että harvat tuntee tätä totuuden sanaa, täydellisyyden lakia, ja tekevät sen tähden enimmäkseen vääriä valintoja ja ratkaisuja, ja pääasiassa koko yhteiskunnan, silloin myös omaksi lähimmäistensä vahingoksi.

      • pertti p
        Tämä on totuus kirjoitti:

        Nyt vain on niin, että harvat tuntee tätä totuuden sanaa, täydellisyyden lakia, ja tekevät sen tähden enimmäkseen vääriä valintoja ja ratkaisuja, ja pääasiassa koko yhteiskunnan, silloin myös omaksi lähimmäistensä vahingoksi.

        Nimenomaan, karvat tuntevat.

      • Näin on
        J.Jaakko. kirjoitti:

        33 "Mutta sitten tuli samaa tietä muuan samarialainen. Kun hän saapui paikalle ja näki miehen, hänen tuli tätä sääli. 34 Hän meni miehen luo, valeli tämän haavoihin öljyä ja viiniä ja sitoi ne. Sitten hän nosti miehen juhtansa selkään, vei hänet majataloon ja piti hänestä huolta. 35 Seuraavana aamuna hän otti kukkarostaan kaksi denaaria, antoi ne majatalon isännälle ja sanoi: 'Hoida häntä. Jos sinulle koituu enemmän kuluja, minä korvaan ne, kun tulen takaisin.' 36 Kuka näistä kolmesta sinun mielestäsi oli ryöstetyn miehen lähimmäinen?"

        Kyllä humala on suuri!

    • Oho!

      Miten ihmeessä?

      Miten ihmeessä yhteen kirjoitukseen on saatu mahtumaan noin paljon kirjoitusvirheitä?

      • J.Kalervo

        Hänen, Jeesuksen nimessä muistuttaen ja valistaen, kannaottamiseksi ja tutkimiseksi ja keskusteltavaksi kuinka asiat ovat ja miksi ovat näin kuin tänä päivänä on, eli huonosti, siihen verrattuna mikä olisi mahdollista jos tehtäisiin ja elettäis tutuuden mukaan!

    • Näin on

      Aina kun eletään tai tehdään jotain totuuden sanan, siis, täydellisyyden lain vastaisesti, tai laiminlydään sen mukaan tekemisiä, tuotetaan vahinkoa ja onnettomuutta sekä onnettomuuksia, lisäksi erilaista henkistä pahoinvointia, eli vedetään näitä päällemme.
      Jos tiedetään että jotain on väärin, eikä sitä oikaista eikä korjata, silloin syyllistytään laiminlyöntiin joka on laittomuutta, eli rikollisuutta Jumlaa kaiken luojaa ja perustuslain antajaa, sekä niistä laiminlyönneistä syyttömästi kärsiviä kohtaan.

      • Postoli A

        Jeesus kristus meille ilmoitti ja todisti olevansa itse se täydellisyyden ilmentymä, Pyhän henkensä kautta ilmoitti ja teki ymmärrettäväksi, tämän totuuden sanan ja lain. Joka ilmenee Raamatun uudessa testamentissa, Jeesuksen opetukset ja / apostolien. Kaikkine määrittelyineen ja ehtoineen, millä mahdollista päästä, siihen täydelisyyden tilaan.

    • AA-kahvittelija

      Alkoholistin määritelmä yhdistettynä päihderiippuvuuteen ratkaistaan rukoilemalla Jumalaa. Parannus on usko, joka saa kurjan juopon raitistumaan!

      • Päivä kerrallaan!

        Jos tiedetään että jotain on väärin, eikä sitä oikaista eikä korjata, silloin syyllistytään laiminlyöntiin joka on laittomuutta, eli rikollisuutta Jumlaa kaiken luojaa ja perustuslain antajaa, sekä niistä laiminlyönneistä syyttömästi kärsiviä kohtaan.

    • Jeesus pelastaa!

      Aina kun eletään tai tehdään jotain totuuden sanan, siis, täydellisyyden lain lain antajaa, sekä niistä laiminlyönneistä syyttömästi kärsiviä kohtaan.

      Nyt vain on niin, että harvat tuntee tätä totuuden sanaa, täydellisyyden lakia, ja tekevät sen tähden enimmäkseen vääriä valintoja ja ratkaisuja, ja pääasiassa koko yhteiskunnan, silloin myös omaksi lähimmäistensä vahingoksi.

    • Tämä on totuus.

      Sielun vihollisen saadessa ihmiset kuleemaan enemmän hänen, suurta ja voimaksata, rahan voimalla ja suurella julkisuudella julistamaa totuuden sanan vastaista julistusta, eksyttäen ihmiset pois, edes kuulemasta, sitä normaali äänellä julistettua totuuden sanaa, täydellisyyden lakia. Jonka Jeesus kristus meille ilmoitti ja todisti olevansa itse se täydellisyyden ilmentymä,

      • hib hiuoåbäojub

        33 "Mutta sitten tuli samaa tietä muuan samarialainen. Kun hän saapui paikalle ja näki miehen, hänen tuli tätä sääli. 34 Hän meni miehen luo, valeli tämän haavoihin öljyä ja viiniä ja sitoi ne. Sitten hän nosti miehen juhtansa selkään, vei hänet majataloon ja piti hänestä huolta.

    • Lars L.

      Kun Jeesus kävi kasteella, kuului Taivaasta Jumalan ääni:!!!:"Sinä olet minun rakas Poikani, sinuun minä mielistyin!"
      Uuden Tetsmentin mukaan. Tuo toistui Uuden Testamentin mukaan vielä toistekkin Jeesuksen aikana"Tämä on minun rakas poikani, kuulkaat Häntä", jonka todistajia Apostolit ovat!!

      • Hannes K

        Jos puu on hyvä, sen hedelmäkin on hyvä, mutta jos puu on huono, sen hedelmäkin on huono. Hedelmistään puu tunnetaan. Te kyykäärmeitten sikiöt, kuinka teidän puheenne voisi olla hyvää, kun itse olette pahoja!

    • Lars L.

      Kun Jeesus kävi kasteella, kuului Taivaasta Jumalan ääni:!!!:"Sinä olet minun rakas Poikani, sinuun minä mielistyin!"
      Uuden Tetsmentin mukaan. Tuo toistui Uuden Testamentin mukaan vielä toistekkin Jeesuksen aikana"Tämä on minun rakas poikani, kuulkaat Häntä", jonka todistajia Apostolit ovat!!

    • Larsi L.

    • Matteuksen mukaan

      "Joka sanoo jotakin Ihmisen Poikaa vastaan, hänelle annetaan anteeksi, mutta joka puhuu Pyhää Henkeä vastaan, hänelle ei anteeksi anneta, ei tässä eikä tulevassa maailmanajassa.”

    • Velikristitty.

      Jumala määrää elämäni, enään en tarvitse viinaa. Olen luovuttanut sieluni Jumalan käsiin ja saan syntini anteeksi. Tehkää tekin parannus! Viinan perkeleet karkoitetaan mielestä Jumalan voiman avulla! Tekin syntiset voitte parantua tuonelasta jonne viinan perkele teidät sysännyt! Synnit saa anteeksi Jumalan kautta , rukoilemalla!

    • Päivä kerrallaan

      Jeesus kristus meille ilmoitti ja todisti olevansa itse se täydellisyyden ilmentymä

    • Juli-enne

      Ei Jumalan valtakunnan anteeksiantamus/synninpäästö poista pahantekijän velvollisuutta pyytää henkilökohtaisesti pahan teon uhrilta* anteeksi (sekä ulkonaisesti että sydämessään).
      (Ulkonainen anteeksipyyntö ei tietenkään ole velvollisuus silloin jos uhri ei ole (enää) tavoitettavissa, mutta silloinkin on velvollisuus sydämessään pyytää uhrilta anteeksi mm asettumalla uhrin asemaan.)
      Pedofiilin henkilökohtainen anteeksipyyntö myös uhriltaan, on yksi pedofiilin velvollisuuksista. Anteeksipyynnön tulee lähteä sydämestä, mikä tarkoittaa että pedofiilin on asetuttava sydämessään uhrin asemaan ja sillä tavoin ymmärtää edes suunnilleen miltä uhrista tuntui pedofiliateon hetkellä, ja miltä uhrista tuntuu nyt. Uhrin asemaan asettumine tarkoittaa sitä että kokee tuskaa sydämessään siitä miten uhri on joutunut kärsimään ja miten uhri yhä kärsii. Uhrin asemaan asettuminen ja henkilökohtainen anteeksipyyntö ovat merkkejä katumuksesta ja myös Hengen hedelmiä sen jälkeen jos pedofiilille on saarnattu Jumalan valtakunnan synninpäästö niin että hän on ottanut sen katuvaisena ja vastaanottavaisella mielellä vastaan. Näidenkin laiminlyöminen on pedofiilille laiminlyönnin synti, joka voi tulla kuolemansynniksi riittävässä välinpitämättömyydessä tai tahallisuudessa.

    • KoriAnteroKA

      Ensimmäinen kirje korinttilaisille 13
      1. Vaikka minä puhuisin ihmisten ja enkelien kielillä, mutta minulla ei olisi rakkautta, olisin minä vain helisevä vaski tai kilisevä kulkunen.
      2. Ja vaikka minulla olisi profetoimisen lahja ja minä tietäisin kaikki salaisuudet ja kaiken tiedon, ja vaikka minulla olisi kaikki usko, niin että voisin vuoria siirtää, mutta minulla ei olisi rakkautta, en minä mitään olisi.
      3. Ja vaikka minä jakelisin kaiken omaisuuteni köyhäin ravinnoksi, ja vaikka antaisin ruumiini poltettavaksi, mutta minulla ei olisi rakkautta, ei se minua mitään hyödyttäisi.
      4. Rakkaus on pitkämielinen, rakkaus on lempeä; rakkaus ei kadehdi, ei kerskaa, ei pöyhkeile,
      5. ei käyttäydy sopimattomasti, ei etsi omaansa, ei katkeroidu, ei muistele kärsimäänsä pahaa,
      6. ei iloitse vääryydestä, vaan iloitsee yhdessä totuuden kanssa;
      7. kaikki se peittää, kaikki se uskoo, kaikki se toivoo, kaikki se kärsii.
      8. Rakkaus ei koskaan häviä; mutta profetoiminen, se katoaa, ja kielillä puhuminen lakkaa, ja tieto katoaa.
      9. Sillä tietomme on vajavaista, ja profetoimisemme on vajavaista.
      10. Mutta kun tulee se, mikä täydellistä on, katoaa se, mikä on vajavaista.
      11. Kun minä olin lapsi, niin minä puhuin kuin lapsi, minulla oli lapsen mieli, ja minä ajattelin kuin lapsi; kun tulin mieheksi, hylkäsin minä sen, mikä lapsen on.
      12. Sillä nyt me näemme kuin kuvastimessa, arvoituksen tavoin, mutta silloin kasvoista kasvoihin; nyt minä tunnen vajavaisesti, mutta silloin minä olen tunteva täydellisesti, niinkuin minut itsenikin täydellisesti tunnetaan.
      13. Niin pysyvät nyt usko, toivo, rakkaus, nämä kolme; mutta suurin niistä on rakkaus.

      Pitäis yrittää täälläkin saarnata rakkaudella parannusta ja syntien
      anteeksiantamusta, usko on iloinen asia.

    • t. voipytty

      Raittiina, eikä anneta ketujun katketa. Päivistä kertyy viikkoja, viikoista kuukausia, jne

    Ketjusta on poistettu 26 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kela tukee virallisesti Pride-liikettä

      Iso kiitos Kansaneläkelaitokselle tuen osoittamisesta myös vähemmistöille. Näin toimii vastuullinen valtiollinen koko k
      Maailman menoa
      128
      4462
    2. Pride-liputus närästää monissa Suomen kunnissa

      Suomen lipun nostamisesta on laki. Pride‑liputuksesta ei. Kieltäytyviin kuntiin kohdistuu poliittista painostusta kuin k
      Maailman menoa
      78
      3220
    3. Kävisikö tällainen sopimus?

      Olisitko valmis juttelemaan jo ensi viikolla kahden kesken?
      Ikävä
      102
      1510
    4. Nyt kerrot mies mitä ajattelet minusta

      Ihan suoraan ja suodattamatta.
      Ikävä
      88
      1365
    5. Odotatko vielä vastausta...

      Siihen viestiin? 🤔
      Ikävä
      95
      889
    6. Omasp hakenut Fincapia ja Gapconia konkurssiin perjantaina 5.6

      Ilkka ei ole vielä ehtinyt uutisoida, mutta Omasp on jättänyt 5.6 konkurssihakemuksen Fincapia ja Gapconia koskien. Ilka
      Seinäjoki
      18
      723
    7. Lähes kaikki keskustelut kasvotusten

      on olleet tärkeitä. Hänen luonne ja ulkokuori, niiden yhdistelmä. Se kaiken keskellä oleva osa on minulle hänessä kaikk
      Ikävä
      21
      706
    8. Ehkä se on niin

      Ettet vaan uskalla lähestyä tämän jälkeen. Ehkä haluaisit. En osaa sanoa.
      Ikävä
      50
      704
    9. Mitä kirjainta haluaisit

      Ra kastella mahdottomasti?
      Ikävä
      42
      697
    10. Tämän palstan naiseksi esittäytyvät

      Ovatkin kuulemma oikeasti sukupuoleltaan miehiä. Pitääkö paikkansa?
      Sinkut
      111
      673
    Aihe