Olen nyt 19vuotias mies ja noin vuoden on ollut tälläisiä oireita:
-lievää masennusta, joka välillä oikein stressaantuneena pahenee.
-stressi, ensin koulussa ja nyt työttömänä jatkuu..
-kokoajan väsynyt
-Vasta sekaisin
-korvassa tinnitusta/tykytystä ja joskus huimaa-->lisää stressiä
-olen hieman ahdistunut näistä kaikista
-Lisäksi ihottumaa nenän pielissä ja kyynärpäissä
-rasitusastman oireita, limaa alkanut tulemaan juostessa, että saa oiein räkiä ja hengitys hankalaa
Kokeilin kivikautista ruokavaliota ja kaikki oireet katosivat, paitsi astmaattiset, kokeilin pari viikkoa näin, mutta palasin takaisin viljaa sisältävään ruokavalioon ja PUFF! Oireet palasivat.. Voisiko olla keliakiaa,m ille lääkärille oikein menisi?
Olen nimittäin kuullu/lukenut jostakin, että keliakia voisi aiheuttaa depressiota myös ja kun se helpotti paljon, OLO OLI KUIN SUPERMIEHELLÄ, niin fyysiseti (rautaa nousi salilla) ja psyykisesti (ei paljon painanut, vaikka Kelakin vitkutti työttömyys rahan maksua)! ja bebanthenia en juuri tarvinnut.
Minut on määrätty armeijaan ensi vuoden heinäkuuksi, mutta miten oikein pärjään siellä, tuleekohan noilla vapautus vai saanko erityisruokaa siellä? Tahtoisin sikäli intin käydä,kun kyllä pitäisi se 6kk selvitä ja kun kaikki kaverit menee, paitsi yksi diabeetikko, mutta en halua leimaantua hulluksi, eli jos vapautus tulee, niin onko siinä syynä sitten esim. tuo keliakia?
Kiitos vastaajille.
AINIIN! oireet alkoivat jotenkin näin:
Olen yläasteelta asti ollut huolelline, kova ottamaan paineita, esim kotitehtävista, mutta viiminen vuosi amiksessa oli paha: Opinnäytte,tappelin parin kaverin kanssa ja tyttöystävä oli kokoajan soittamassa perään jne. loukkasin työharjoittelussa jalkani ja 3kk meni parantamiseen, lisäksi huomasin korvieni soimista ja kutsunnat lykkäsivät päälle, tähän vielä opintokriis, huomasin, että ehkä kauppis tai lukio olisi ollut enemmän mun juttuni->
Pian alkoi jotenkin masentaa, mutta olo helpotti, kun kävi lenkillä ja vaihdoin koulussa ryhmää, ihan kivaa oli, mutta tää työttmyys nakertaa aikalailla, ripuli ja depressio tulivat siinä kevättalvella molemmat ja iho kuivui kuivumistaa
hengenahditus/liman tulo alkoivat ihan ykskaks lenkillä ollesani noin 3viikkoa sitten..
Epäilen että johtuu ruokavaliosta paljon, koska kivikautinen toimi (ainakin vähän aikaa)
MISTÄ APUA!?
1
138
Vastaukset
- ramak
Hei. Ajattelen minäkin että voi paljolti johtua ruokavaliosta. Sinuna muuttaisin sitä. En tiedä nyt mikä kivikautinen ruokavalio on, mutta kokeile uudestaan sitä tai vastaavanlaista, jos astmaoireilua esiintyy niin huolehdi eritoten että saat tarpeeksi natriumia. Ota se ensikädessä puhdistamattomasta Atlantin merisuolasta. Na:n lisäksi katso että saat tarpeeksi magnesiumia joka päivä, jos ei ruokavaliosta tule yli tommoset 450mg per vrk niin ota lisän muodossa, hyvä Mg lisä on Diasporal Magnesium, annospussi. Sitten vielä katso että syöt tarpeeksi paljon tyydyttynyttä rasvaa, ja tässä suosittelen ensiksi neitsytkookosöljyä, toiseksi meijerivoita. Näitä kahta siis suosittelen. Keuhkot ja hengitystiehyet tarvitsee nimittäin natriumia, magnesiumia sekä tyyd. rasvaa. Mutta ei saa olla keinotekoisesti tyydytettyä rasvaa kuten margariinia. Pitää olla luonnollista kuten voi, neitsytkookosöljy.
Monet oireet mitkä listasit voivat johtua alhaisesta serotoniini tasosta aivoissa. Se johtuu pääosin huonosta ruokavaliosta. Pitää syödä tarpeeksi paljon proteiinia ja luonnollista rasvaa että keho saa raaka-aineita hormonien ja neurotransmittoreiden tuotantoon. Jos näyttää siltä että viljat eivät sovi sinulle, eli vointisi pahenee niistä niin poista ne ruokavaliosta, tai kokeile sellaisia missä ei gluteenia.
Keliakia voi varmasti laukaista masennusta tms. Mm. sellaiset oireet sulla kuin että vatsa sekaisin ja se ihottuma juttu kielii siitä että elimistölläsi on ongelmia sulattaa jotain tai joitain ruokia mitä syöt, eli saattaa olla allergiaa.
Karppaus.info foorumin väki voi tietää enemmän kivikautisesta ja viljojen ongelmallisuudesta. Sieltä voit saada hyvää tietoa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Jussi Halla-aho huolissaan Sofia Virrasta
Jussihan on vanha vihreä. Onko tässä kyse alkukesän kiimasta, kun aidan toisella puolella oleva vihreä alkaa kiinnostama836141Sofia Virta kadonnut....onko juomassa?
Virran poissaolo eduskunnasta on herättänyt huomiota. Esimerkiksi Ilta-Sanomat kertoi aiemmin, että Virta on ollut tällä1136042Julkista rahaa ei tule antaa senttiäkään yksityisille yrityksille
Julkinen raha on meidän yhteistä rahaa, ja se raha on tarkoitettu yhteiseen käyttöön, kuten esimerkiksi tuottamaan palve1364155Tytti Tuppurainen: Suomen pakolaiskiintiö pitäisi nostaa 10 000 vuodessa
asia on faktaa, noin Tytti sanoi aiemmin. Kun taas Orpon hallitusohjelman mukaisesti Suomen pakolaiskiintiö on pudotettu2172884Ensin Henry Novak ja nyt sitten se Irlannin tapaus
jossa mustaihoinen afrikkalainen mieshenkilö puukottaa valkoihoista maassa makaavaa miestä useita kertoa pään alueelle.782836Mitä tapahtui?
Mitä tapahtui keskiviikkoiltana kun oli paljon hälytysajoneuvoja ja mediheli?332760Halla-aho sivaltaa edustajantyöstään lintsaavaa Sofia Virtaa
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/937c74d7-f905-4466-b9b4-abd017fe5b63 Kansanedustajan on ilmoitettava poissaolosta842550Islamovasemmistolaisuus - tälläista termiä käytetään
Termi tarkoittaa alunperin äärivasemmiston ja muslimifundamentalistien liittoa, jonka ytimessä oli antisemitismi. Isl902288- 1832129
Martina Aitolehti läpäisi Erikoisjoukot - Tilittää umpirehellisenä kuvauksista
Martina Aitolehti selvisi Erikoisjoukot koulutuksesta. Hän myös malttoi pääosin pitää mölyt mahassaan, vaikka saikin ko431676