Olen etsiskellyt jo pidemmän aikaa Westien pentua. Aika ajoin olen soitellut Westiekerhon pentuvälitykseen tuloksetta, ei saatavilla..Nyt katsoin Apulan ilmoituksia ja sieltähän kyllä olisi pentuja myytävänä..Jotenkin vaan arveluttaa, että onkohan millaiset "kasvattajat" näiden ilmoitusten takana..onko kenelläkään tietoa kasvattajista, joilla olisi pentuja? Jo etukäteen avusta kiittäen.
Westien pentuja?
15
5013
Vastaukset
- Lempi-westie
Tervettä epäluuloa.
Noillahan on joku syy, miksi eivät ole rotuyhdistyksen pentuvälityksessä, kuten normaalisti.
Ehkä vanhemmilta puuttuu jokin vaadittava terveystulos tai jotain. - saatiin
apulan ilmoituksen kautta ihan oikea rekisteröity,sirutettu eläinlääkärintarkistama pentu ,mukana seurasi ohjeet ja ruokinta sekä liikunta ohjeet ,kokonainen kansiollinen tietoa alkaen näyttelyistä ja koulutuksesta ja trimmauksesta ,mukana oli jopa trimmaaja lista ,pennut oli myös madotettu päivätkin löytyi terveyskortista ,emo ja isä oli molemmat terveystarkastettu ,ei mitään moittimista ,pentu maksoi 1200 euroa ja maksun suoritin pankkitilille en jättänyt salaa pöydänkulmalle,sain mukaan myös babybagin ja kasvattaja on aina ollut ystävällinen ja auttanut ja muistutusviesti on tullut rokotuksista ja pentukarvan trimmauksesta ,eli ei se nyt aina ole huono se apula .ja toisekseen kyllä siellä on roistoja ja paskamyyjiä niinkuin myös noissa eri rotujärjestöjenlistoillakin ei se listoilla olo ole yksi autuaaksi tekevä ja muut on paskoja ...tämä vain yksi kokemus...
- kyrpiintynyt
Juuri näin. Osuvasti sanottu. Nämä "huippu kasvattajathan" ovat itse huonoimpia koiranomistajia. Kunhan turkki on trimmattu hyvin, ja rakenne täydellinen niin pennuttamaan vaan, kun se luonnekkin olisi tärkeä huomioida pentuillessa. Ja näiden kasvattajien koirathan ovat pentukoneita, ei muuta arvoa. Eivät saa leikkiä ja telmiä nurmikolla tai vedessä vaan koira boxiin ja kohti uutta näyttelyä, sitten pennutetaan ja taas näyttelyyn.. varsinaista koiran elämää sanon minä.
- panettelua
kyrpiintynyt kirjoitti:
Juuri näin. Osuvasti sanottu. Nämä "huippu kasvattajathan" ovat itse huonoimpia koiranomistajia. Kunhan turkki on trimmattu hyvin, ja rakenne täydellinen niin pennuttamaan vaan, kun se luonnekkin olisi tärkeä huomioida pentuillessa. Ja näiden kasvattajien koirathan ovat pentukoneita, ei muuta arvoa. Eivät saa leikkiä ja telmiä nurmikolla tai vedessä vaan koira boxiin ja kohti uutta näyttelyä, sitten pennutetaan ja taas näyttelyyn.. varsinaista koiran elämää sanon minä.
No joo, ei ne kaikki "huippukasvattajat" ole tuollaisia. Toki joukkoon mahtuu aina joku pellekin ;). Tunnen useamman huippukasvattajan, joiden koirat telmii valtoimenaan pusikoissa ja ui, mutta näyttelyissä ovat tip top. Ei pidä yleistää.
Apulasta voi olla montaa mieltä. Pääsääntöisesti siellä myy koiriaan tyypit, joiden koirilta puuttuu "jotakin". Pitää myös muistaa, että "suomi"-koirilla ei ole passia...
Yksi itseään kasvattajaksi kutsuva henkilö myy usein eri nimillä apulassa ulkomailta tuotuja pentuja ja myy kalliilla 1400 €/pentu. Tsekeistä, kuten myös Venäjältä ja Irlannista saa näitä pentutehdas pentuja n. 200 €:lla ja vähäiset tuontikulut päälle, niin jäähän siitä vielä voittoa - eikö vaan? Ja "just nyt tällä sekunnilla" pennun haluavat maksavat tällaisista "tuotoksista" vaikka mitä. Ääliöt!!!
Tai sitten niinkuin eräs kasvattaja astuttaa narttunsa samalla uroksella esim. Venäjällä (esim. FIVE O'CLOCK AT GRANDIFLORA, DE ANRIT ROLS ROYCE) ja "tuo" pennut tuontikoirina Suomeen. Tosi fiksua.. Svift Harmfulia alkaa olla listat täynnä, kannattais katsoa.
Westiekerho on asettanut rajoituksia, joita "oikeat" kasvattajat noudattavat, mutta sitten jotkut kiertää kaikin keinoin sääntöjä.
Jokaisella on pääsy kennelliiton jalostustietokantaan, eikun vaan aikaansa kuluttamaan ja tutkimaan sukutauluja ja terveystilastoja :))
Tuonnit, pentueet, terveystilastot jne...
http://jalostus.kennelliitto.fi/frmTuontikoirat.aspx?R=85
- hau
Monikaan kasvattaja ei ilmoita pentueitaan pentuvälitykseen. Westipentujen kysyntä on sen verran kovaa, että pennuille riittää ottajia, vaikkei missään ilmoittelisikaan. Kannattaa ottaa yhteyttä suoraan kasvattajiin ja tiedustella, onko pentuja suunnitteilla - niin ne muutkin tekevät.
- vilmaliini
meidän vilma on ostettu porista, jonne se tosiaan on venäjältä tuotu. en suosittele kenellekkään kyseistä paikkaa pennun hankintaan!! hätäisiä kun oltiin oston kanssa ja suloinenhan se on ja pakko se oli saada.. ja vielä edullisempi kuin muut..
vasta jälkiviisaana tulla sata eri asiaa mieleen mitä ois pitäny miettiä ennen ostoa. rakas se meille on joka tapauksessa vaikka onkin hieman purenta vikaa ja karva karkeutunut erittäin huonosti. :( onneksi ei näyttely tai jalostus koiraa oltukaan hankkimassa. muita sairauksia ei ainakaan vielä ole ilmennyt mutta seuraavan hankinnassa ollaan jo paljo viisaampia!! joskus pitää oppia kantapään kautta..- pennun
Lukekaa Westiefoorumi palstaa westie pennunhanginnasta kiinnostuneet. Erittäin hyvä esim. jopparista.
- pikkukoiraa odottava
Meilläkin ov varaus westie pennusta porista Apulan sivuilta bongattu, maksoin etumaksun 100,00 € ja nyt kun olen lähettänyt söhköpostia että saisin lisätietoja vastausta ei oikein saa. Olen tullut vähän epäluuloiseksi k.o. tapauksesta. Miten sen saa tietoon että pentu on tuotu esim. venäjältä?
- Pupsis
pikkukoiraa odottava kirjoitti:
Meilläkin ov varaus westie pennusta porista Apulan sivuilta bongattu, maksoin etumaksun 100,00 € ja nyt kun olen lähettänyt söhköpostia että saisin lisätietoja vastausta ei oikein saa. Olen tullut vähän epäluuloiseksi k.o. tapauksesta. Miten sen saa tietoon että pentu on tuotu esim. venäjältä?
Jos kysyisit mitkä ovat vanhemmat (mikäli et vielä ole kysynyt niin oleellista asiaa) ja tarkistat kennelliiton jalostustietokannasta http://jalostus.kennelliitto.fi/frmEtusivu.aspx?R=85
Suomi -koirilla ei ole export pedigreetä, eikä passia. Nooh - ehkä rokotuspassi, muttei luovutusikäisillä pennuilla yleensä ole ;).
Porissa on kuulema joku, jolla on välillä paperillisia ja välillä (välipentueet) paperittomia pentuja. - rotukoirilla
Pupsis kirjoitti:
Jos kysyisit mitkä ovat vanhemmat (mikäli et vielä ole kysynyt niin oleellista asiaa) ja tarkistat kennelliiton jalostustietokannasta http://jalostus.kennelliitto.fi/frmEtusivu.aspx?R=85
Suomi -koirilla ei ole export pedigreetä, eikä passia. Nooh - ehkä rokotuspassi, muttei luovutusikäisillä pennuilla yleensä ole ;).
Porissa on kuulema joku, jolla on välillä paperillisia ja välillä (välipentueet) paperittomia pentuja.myös passi. Ainakin omillani on ja ihan täyssuomalaisia ovat ja hyvältä kasvattajalta hankittu.
- Zhiih
rotukoirilla kirjoitti:
myös passi. Ainakin omillani on ja ihan täyssuomalaisia ovat ja hyvältä kasvattajalta hankittu.
Luovutusikäisellä pennulla ei todellakaan välttämättä ole passia ;). Sen saa/voi hankkia myöhemmin.
- ei esine
hyviä kasvattajia http://www.westiekasvattajat.fi/Pentu/Etusivu.html
- Kasvattajat vs kasvattajat
Tuolla linkissäkö on vaan hyviä, sääntöjen mukaan kaikkia normeja noudatten kasvattavia kasvattajia? ;)
Toki varmaan on niitäkin.. - Äly hoi
Kasvattajat vs kasvattajat kirjoitti:
Tuolla linkissäkö on vaan hyviä, sääntöjen mukaan kaikkia normeja noudatten kasvattavia kasvattajia? ;)
Toki varmaan on niitäkin..Olen 100% suomalainen kasvattaja ja ostan kaikille pennuilleni passin, johon merkitään rokotukset ja eläinlääkärintarkastukset. Kehotan pennuomistajia merkitsemään passiin myös madotukset ja ulkoloishäädöt ja pitämään passin aina mukana kun menevät eläinlääkäriin.
Passi ei liene pakollinen asiakirja, mutta erinomainen apuväline ja muistivihko koiran omistajalle, vaikkei ikinä ulkomaille menisikään. - westien ostaja!
Äly hoi kirjoitti:
Olen 100% suomalainen kasvattaja ja ostan kaikille pennuilleni passin, johon merkitään rokotukset ja eläinlääkärintarkastukset. Kehotan pennuomistajia merkitsemään passiin myös madotukset ja ulkoloishäädöt ja pitämään passin aina mukana kun menevät eläinlääkäriin.
Passi ei liene pakollinen asiakirja, mutta erinomainen apuväline ja muistivihko koiran omistajalle, vaikkei ikinä ulkomaille menisikään.Olen myös ostamassa westie-pentua. Mitä minun pitää tietää kysyä myyjältä? Pentu tulee latviasta. Onko kellään kokemusta latviasta tulleista pennuista??
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Vihreiden, SDP:n ja Vasemmistoliiton kannattajista selvästi alle puolet on miehiä
ja silti joku punafeministi valitti kokoomuksen naiskannattajien puutteesta, vaikka siellä on enemmän naisia kuin punavi912660On tiedossa, että venäjämieliset diggaavat diktatuurista venäjää
jossa ei esim. ole sanan- ja lehdistönvapautta. Mutta keitä nämä venäjän palvojat sitten ovat, ei heitä toki paljon ole522607Ensin Henry Novak ja nyt sitten se Irlannin tapaus
jossa mustaihoinen afrikkalainen mieshenkilö puukottaa valkoihoista maassa makaavaa miestä useita kertoa pään alueelle.732569Belfastissa käynnissä kunnon persuilu
Joku random mamu tekee rikoksen, niin sikäläiset naamiopersut kostavat tuhoamalla kantaävestön omaisuutta. Liekö siellä792468Islamovasemmistolaisuus - tälläista termiä käytetään
Termi tarkoittaa alunperin äärivasemmiston ja muslimifundamentalistien liittoa, jonka ytimessä oli antisemitismi. Isl421976Tytti Tuppurainen: Suomen pakolaiskiintiö pitäisi nostaa 10 000 vuodessa
asia on faktaa, noin Tytti sanoi aiemmin. Kun taas Orpon hallitusohjelman mukaisesti Suomen pakolaiskiintiö on pudotettu681954Persujen kannatusromahdus tekee kesästä 2026 nautinnollisen
Satoi tai paistoi, niin Suomen kansalaisella on kuluvana kesänä syytä hymyyn. Niin upealta tuntuu persujen kannatusroma1401843Julkista rahaa ei tule antaa senttiäkään yksityisille yrityksille
Julkinen raha on meidän yhteistä rahaa, ja se raha on tarkoitettu yhteiseen käyttöön, kuten esimerkiksi tuottamaan palve291402Martina Aitolehti läpäisi Erikoisjoukot - Tilittää umpirehellisenä kuvauksista
Martina Aitolehti selvisi Erikoisjoukot koulutuksesta. Hän myös malttoi pääosin pitää mölyt mahassaan, vaikka saikin ko301361Mitä tapahtui?
Mitä tapahtui keskiviikkoiltana kun oli paljon hälytysajoneuvoja ja mediheli?191248