Kuinka kohottaa itsetuntoa?

Kaikenlainen liikunnan harrastaminen ja selkeä vaativien/pelottavien suoritusten suorittaminen tuo lisää VARMASTI itsekunnioitusta. Aina ei tarvitse edes onnistua tavoitteissaan, kunhan vain tekee parhaansa =) Omasta karvaasta kokemuksesta voin sanoa, että pahin mahdollinen myrkky itsetunnon kannalta on olla tekemättä mitään silloin kun oma sydän sanoo että pitäisi (esim. olla ihastunut johonkuhun eikä mennä juttelemaan ihastukselle tjtn). Kuuntele sydäntäsi (kiitos Disneyleffat tästä opetuksesta)! Muutenkin ripaus tervettä itsekkyyttä on vain hyväksi - opettele sanomaan ei. Miksi alistua toisten jalkarätiksi? Kuka edes haluaa olla sellaisen seurassa, joka koettaa miellyttää kaikkia?

"Our lives are a mystery. Everyone carries that mystery deep in their heart from the moment they're born. Some people don't anknowledge it, some face it and end up at a loss and finish their lives bitter and carrying that mystery unsolved. It is a curse for those who seek the answer. But, it is a blessing for those who act on it. Men of power, no matter how hard they try, cannot conquer this through ignorance and violence!"

Näin on käynyt ainakin minulle! Enää en mieti niin paljon mitä muut ajattelevat minusta, vaan teen juuri niinkuin itsestäni parhaiten sopii. (Toki läheiseni ja Suomen lait huomioiden...) Käytän vaatteita sää- ja olotilan mukaan, en niinkään muodin tai muiden kotkotusten mukaan. Annan itselleni jo enemmän anteeksi asioita ja ajattelen elämästä rennommin ja positiivisemmin kuin esim. 10 vuotta sitten.

Olen helpommin onnellinen pienemmistä ja isommista asioista: hyvästä parisuhteesta, omasta kodista ja puutarhasta, ystävistä, työstä jne. Kun ajattelee valoisammin, niin elämä hymyilee enemmän ja itsetunto kasvaa siinä samalla!

Terv. 30 nainen, pullea, mutta onnellinen

..et Tommy Hellsten, Saat sen mistä luovut ja Seppo Jokisen, Rikotusta eheä-kirjat, niistä vois olls apua..Tsemppiä!

Ja lakkaa ajattelmasta, mitä muut sinusta miettivät.
Itsetunto nousee yksinkertaisesti ottamalla se kiinni ja kiikuttamalla se niin ylös kun yltää. Ja jos ei yllä, niin tikapuut auttaa. Vaikka katon harjalle, siellä se on riittävän korkealla.
Vaikka itsetunto onkin korkealla, niin pidä jalat maassa, se on paras tapa pitää se korkealla.

Itsetunto kohoaa kun osaa tehdä jotain. Harrasta jotain missä olet hyvä. Taidetta, musiikkia, liikuntaa ihan mitä vaan. Parempi, että itsetunto kehittyy sen ympärille mitä osaa kuin sen miltä näyttää. Ulkonäkö rapistuu meillä kaikilla kuitenkin.

Jos istumalihaksia riittää, hanki korkea koulutus alata josta olet kiinnostunut. Sitä kautta mahdollisuus päästä myös kiinnostaviin duuneihin joissa onnistuminen lisää itsetuntoa entisestään.

Älä sitä peiliä tuijota ainakaan, sieltä ei löydy vastausta eikä apua. Toteuta itseäsi, ole kunnianhimoinen ja ahkera. Kovan duunin palkinto on siinä, että voit olla itseesi tyytyväinen.

Minulla on useimmiten huono itsetunto, johtuen siitä kamalien menneisyyksien takia ja joskus yleisesti. Kaunan kantaminen, itseluottamuksen puute, avarafobia kaupungeissa ja muita julkisissa paikoissa, ei osaa varautua kunnolla (vain hiukan pieniä mahdollisuuksia), jatkuvasti liikaa herkkujen syömistä ja juomista, liikaa tietokonemaailmassa. Sillä tavoin näin.

Olen itsekin kärsinyt huonosta itsetunnosta ihan yläasteelta asti, nyt olen 20 ja muutos ujoudessa ja tossa itsekriittisyydessä on vasta nyt alkanut hälvetä, yhden välivuoden aikana lukion jälkeen. Ujous on kuitenkin muuttunut myös teeskentelyksi omalla kohdallani, uskallan tavata uusia ihmisiä ja olen sosiaalinen, mutta ujous estää minua olemasta läheskään kaikkien kanssa ihan oma itseni, esitän iloisempaa ja vitsailevampaa kuin olen ja yritän mukautua toisten mukaan. Ei hyvä tämäkään, yritän eroon siitä, siitä aiheutuu monia ongelmia, koska en edes aina tiedosta teeskenteleväni.
Olen myös vasta nyt alkanut oppia sanomaan ei ja kertomaan tuntemuksiani, todennut ettei todellakaan kaikkia voi miellyttää, mikä on hyvä asia. Muut eivät määrittele kuka minä olen ja tämä on vain minun elämäni, muiden joukossa. Tietty itsekkyys ei ole niin paha asia, kuin annetaan ymmärtää.

Hyviä keinoja on ajatella hieman kapinallisesti, kuka sinulle on sanomaan millainen vartalon, vaatteiden, elämäntavan tai yhtään minkään pitäisi olla? Tämä on SUN elämä ja sä et ole tilivelvollinen kellekään. Mielipiteet, ihanteet ja ihmiset vaihtuu, yritä luovia siellä jossain mukana, mutta muista elää itseäs varten! Ja lisäksi, ihmiset vain syntyy, elää ja kuolee, kuten kaikki eliöt, ei se ole niin justiinsa. ;)

Ei siihen tarvitse mitään temppuja tai vinkkejä :D :D

Ole tyytyväinen itseesi juuri sellaisena, kuin olet. Huom. Kukaan ei ole täydellinen, eikä sitä voi vaatia itseltäkään :D
Jos sinussa on hyviä ja huonoja piirteitä ne molemmat piirteet tekevät sinusta sellaisen, kuin olet, uniikin ja ainutlaatuisen.
Älä yritä miellyttää kavereita, muuttamalla itseäsi jotenkin, esim. huonot piirteet karsimalla. Sillä jos heille sinä et kelpaa sellaisenaan, kuin olet niin he eivät ole kavereitasi :D
Kaikki ovat sellaisia, kuin ovat, mutta pitää olla ylpeä itsestään.
Ei itsetunnon kohentamiseen tarvitse temppuja :D
Olet sellainen, kuin olet ja ole ylpeä itsestäsi :D
Sillä pääsee pitkälle :D

Aloitapa jokin kamppailulaji. Saat itsekuria ja -varmuutta, sekä hyvän kunnon. Miehiinkin tekee vaikutuksen, kun nainen osaa puolustaa itseään.

sellaisena kuin olet. Ole ylpeä itsestäsi. Kun katsot sinne peiliin,,sano että ompas siellä hyvännäköinen tyttö ja mukavakin vielä. Sun ei tarvi hakee muiden hyväksyntää, eikä näyttää kellekkään mitään tai mitä osaat. Ole sellainen kun olet, omaitsesi. Riittää kun itse hyväksyt itsesi ja viihdyt itsessäsi. Näin minä sain itsetuntoni takaisin,. Minä en ole enään vuosikausiin välittänyt siitä, mitä mieltä muut minusta ovat tai ajattelevat. Se vasta itsetuntoa kohottaa. Olen aina ollut omantien kulkija ja tulen aina olemaankin.

Mieti, mistä asioista pidät ja tee niitä. Mieti, mitkä asiat kiinnostavat sinua ja opettele niitä. Mieti, mistä unelmoit ja tee suunnitelma siitä, miten saavutat unelmasi. Etene pienin askelin. Katso joka aamu peiliin ja sano "Olen hieno ihminen". Kuulostaa oudolta, mutta se tepsii. Mieti joka ilta kymmenen asiaa, joissa olet onnistunut päivän aikana. Vaikka ne olisivat kuinka pieniä hyvänsä. Mieti joka ilta, mikä päivässä on ollut mukavaa ja mikä on tehnyt sinusta onnellisen. Keskity positiivisiin asioihin, unohda vikasi.

niin ei se sen kummempaa ole. tee kaikkea mitä olet halunnut tehdä, tai millainen haluaisit olla. olettaen,että et haaveile sarjamurhaajan urasta tms. outoa :D

Itselläni on itsetuntoa enemmän kuin ihminen elämässään pystyy kuluttamaan, kestää koviakin kolhuja. Uskoisin että hyvä itsetunto on geenien ja hyvän lapsuuden tuottamaa, menestys tekemisissä ja saavutetut tavoitteet (omat, ei muiden asettamat) ruokkivat vain lisää. Hyvä itsetunto on kuin ruumiinosa josta ei koskaan irti pääse kun sellaisen itsestään on löytänyt.

Kaiken takana on tyytyväisyys itseensä. Mikään ulkopuolinen taho ei hyvään itsetuntoon todellisuudessa voi vaikuttaa, vaan se kumpuaa omasta persoonallisuudesta.

Itse aloitin karaten noin vuosi sitten ja se nostatti itsetuntoa todella paljon. Sain siitä myös paljon itsevarmuutta.
Suosittelen karaten aloittamista todella. :)

Huonojen piirteiden karsiminen on sinällään hyvä asia, mutta älä aseta itsellesi liian korkeita ja epärealistisia tavoitteita. Se riittää, että yrität olla hyvä toisille ihmisille ja itsellesi. Enempää ei voi keneltäkään vaatia kuin parhaansa. Virheitäkin saa tehdä, mutta niistä on hyvä ottaa opikseen.

Usein neuvotaan, että itsetuntoa voi parantaa keskittymällä vain omiin hyviin puoliinsa ja ajattelemalla "olen hyvä, olen kaunis, olen älykäs". Tämä ei kuitenkaan tepsinyt omalla kohdallani, sillä toki tajusin, että maailma on pullollaan minua kauniimpia, ahkerampia, ystävällisempiä ja älykkäämpiä ihmisiä. Miksi siis valehdella itselleen? Olen vähän laiska, en ole erityisen kaunis eivätkä älylliset lahjanikaan ole mitenkään kovin ihmeellisiä. Mutta ei se mitään, minulla on oikeus elää tämmöisenäkin. Itsensä kanssa voi tulla toimeen, vaikka ei itseään täydellisenä tai kovin ihmeellisenä pitäisikään.

Älä sido itsetuntoasi ulkoisiin asioihin, esim. ulkonäköön tai saavutuksiisi opiskelussa/työelämässä. Nämä saavutukset voivat kadota koska vain, vaikkapa sairastumisen tai muiden koettelemusten myötä. Jokaisella ihmisellä on arvo itsessään, ilman mitään meriittejä.

Itse huomasin, että itsetuntoni lähti jonkinmoiseen nousuun kun aloin ajatella enemmän muita ihmisiä kuin itseäni. Päiviään ei siis kannata käyttää vain omien ongelmiensa murehtimiseen. Usein ihmiset miettivät vain sitä, että kuinka he voisivat parantaa omaa elämäänsä. Joskus voisi myös miettiä, että mitä hyvää voisi tehdä muillekin ihmisille.

Tee niitä asioita, joita oikeasti pidät tärkeänä. Kun tiedät mitä elämältäsi haluat ja toteutat sitä, alkaa itsetunto kohota ihan huomaamatta.

Viestistä ei selviä ikäsi, joten siinä mielessä hankala kysymys, eikä muitakaan taustatietoja joten vinkkien antaminen on siinä mielessä hankalaa

Jos sulla on esimerkiksi rankkoja lapsuusmuistoja tai muuten huonoja kokemuksia perhetaustassa, tai sitten muuten vaan ollut rankkaa elämässä niin suosittelen ihan terapeutille menemistä. Mulle siitä on ollu suuri apu, sillä siellä saa puhua avoimesti kaikesta mikä mieltä painaa. Vaikka mulla ei ole edes mitään diagnoosia, en esimerkiksi pode masennusta, mutta mulle ihan selvästi tekee hyvää päästä purkamaan asioita aina kerran viikossa, taidan vaan olla sen verran herkkä luonteeltani.

Jos yhtään tuntuu siltä että kaipaat jutteluseuraa niin ei muuta kuin ottamaan yhteyttä aluksi vaikka paikalliseen terveydenhoitajaan, lääkäriin tms. Tai vaikka työterveyshuoltoon.

Toivottavasti tästä oli apua.. ? :) Saattaa kuulostaa hassulta, mutta uskoisin että auttaa itsetunnonkin löytämisessä.

Minulla on auttanut seuraavat asiat:

- psykologi: kun olen saanut pohtia asioita asiallisen ammattilaisen kanssa, olen saanut asioita pikkuhiljaa käytyä läpi ja hyväksyttyä, sekä korjattua. Se on vuosien tie ja vaatii oikean, siis itselle oikean psykologin, mutta minulla on auttanut.

- Olen tehnyt asioita, mitä oikeasti haluan, ja missä tulee hyvä mieli. Etsinyt sopivia harrastuksia ja lopettanut epäsopivat, mennyt vaan, vaikken olisi uskaltanutkaan aina, ja kokeillut. "pääseehän sieltä pois" on muuten totta. Velvollisuuksia ja kaikkia ikävyyksiä se ei poista, mutta on aina jotain mistä olla kiitollinen.

- Kaikenlainen tekeminen auttaa. Pohtia voi vaikka maailman tappiin, mutta loppujen lopuksi asioita saa aikaan tekemällä ja siihen sisältyy aina riski. Elämää ei opi vain väistelemällä riskejä.
- Lukemalla, kannattaa lukea. Kaikki ajatukset ei sovi itselle, mutta asioita voi poimia.

- Olen opetellut olemaan kiitollinen ihan pienistäkin asioista. tein kiitollisuus listoja itselleni, siis että on ollut katto pään päällä, juokseva vesi jne. Siis kun tajuaa, miten paljon on asioita, mistä voi olla tyytyväinen, olo paranee.
- Sisuuntuminen, olen lopettanut itsesäälin. Elämässä on sattunut pahasti ja todella pahasti, mutta mä olen tässä ja koska olen elossa, mulla on vielä mahdollisuus. Ja mä aijon käyttää sen.

- Itsehypnoosi. Siis tein kasetin, ja luin siihen positiivisia, itselleni sopivia lauseita ja vakuutuksia. Vain positiivisia, en "en enää koskaan" enkä "älä ikinä tee", vaan aina myönteiseen muotoon (Hyväksyn itseni joka päivä paremmin ja olen aidompi. Olen rehellinen itselleni. Olen hyvä sellaisena kun olen. Etenen juuri minulle sopivaa vauhtia ja tulen päivä päivältä paremmaksi. Annan itselleni virheeni anteeksi. Annan anteeksi muille. Pystyn voittamaan menneisyyteni ja kasvamaan sen yli. Joka päivä tiedän suuntani selvemmin, ja olen joka päivä hieman rohkeampi. Elämä tukee ja kannattelee minua. Luotan elämään ja tunnen siitä iloa...). Kuuntelin joka ilta 3 kk.

- Tietoisesti lopetin itseni vertailun. Aina on joku kauniimpi, hoikempi, parempi, joten kysymys kuului: mitä sitten? Ei kyse ole siitä, että mitä joku muu on, vaan miten voin tehdä parhaani sillä, mitä minulla on. Ja sitten teen aina parhaani. Tottakai epäonnistun joskus, mutta mulle tuli huono itsetunto, kun pelkäsin epäonnistumisia niin paljon, etten edes yrittänyt. Nykyään mä saan jo hyvää itsetuntoa siitä, että uskallan yrittää. Kysyn aina "mitä sitten?" ja yleensä vastaus on, ettei loppujen lopuksi yhtään mitään. Joko tai ja tuskin mä sitä 50 vuoden päästä murehdin.

- Olen miettinyt anteeksi antoa. Itselleni ja muille. Miten anteeksi annolla ja myötätunnolla voi vapautua: miten ihmiset vaan ovat, mitä ovat, miettinyt syitä ja seurauksia, ja hylännyt ajatuksen "pahasta" ja miettinyt enemmän ymmärrystä ja syitä. Niin eli myös meditoin.

- Olen tehnyt lyhyen ja pitkän tähtäimen suunnitelmia, ja toteuttanut niitä joustavasti ja alkanut päästä tavoitteisiinkin. Saavuttanut pikkuhiljaa itselleni tärkeitä asioita. Olen etsinyt apua jne. kun listassa lukee että tämä tehdään, niin etsin keinon millä se tehdään, ja teen siis realistisia suunnitelmia.
Ennen vain toivoin ja haahuilin, nyt saan iloa siitä, että itse saavutan.

- Olen opetellut kuuntelemaan muita. Sillä alkaa oppimaan yllättäviäkin asioita, myös tajuamaan, miten paljon onkaan meidän eri näkemyksiä ja kuvitteluja, mielikuvia ja muotivirtauksia ja muuta. Kuuntelemaan olen opetellut myös itseäni ja tajunnut itseasiassa mm. ahdistustaipumukseni loistavaksi työkaluksi: se varoittaa aina nykyään huonoista ihmisistä, se on mun sisäinen ääni, joka kertoo minne mun pitää mennä.

- Olen miettinyt ne elämän arvot, mitä itse arvostan ja kunnioitan ja noudatan niitä. Riippumatta muista. Osaan kyllä pitää puoleni, mutta siis sekin on opettelun tulosta, virheistään oppii. Arvostan rehellisyyttä, uskollisuutta, reiluutta, sitä että osaa sanoa kyllä ja ei ja puhua suoraan, mutta kohteliaasti, kunnioittaa muita ja on suvaitsevainen. Jne. Kun tiedän että mulla on hyvät elämän arvot, on mun helpompi kunnioittaa itseäni, ja näillä elämän arvoilla muitakin :)

Ja antanut itselleni aikaa. Kaikkea ei tarvii osata heti, vaan aikaa on ja virheitä saa tehdä. Kukaan ei ole täydellinen eikä mullakaan tarvitse olla hyvä itsetunto koko ajan. Ihmisten kanssa voi olla tekemisissä ja vaikka joskus olisi pölhökin, ei se maailma siihen kaadu.

En keksi nyt enempää, mutta onhan tässäkin jo mietintöjä. Toivottavasti saat jotain apua, ja suuntaa, ja kyllä ikäkin tuo sitä varmuutta, joten turhaa liikaa murehtia.

Minulla on auttanut seuraavat asiat:

- psykologi: kun olen saanut pohtia asioita asiallisen ammattilaisen kanssa, olen saanut asioita pikkuhiljaa käytyä läpi ja hyväksyttyä, sekä korjattua. Se on vuosien tie ja vaatii oikean, siis itselle oikean psykologin, mutta minulla on auttanut.

- Olen tehnyt asioita, mitä oikeasti haluan, ja missä tulee hyvä mieli. Etsinyt sopivia harrastuksia ja lopettanut epäsopivat, mennyt vaan, vaikken olisi uskaltanutkaan aina, ja kokeillut. "pääseehän sieltä pois" on muuten totta. Velvollisuuksia ja kaikkia ikävyyksiä se ei poista, mutta on aina jotain mistä olla kiitollinen.

- Kaikenlainen tekeminen auttaa. Pohtia voi vaikka maailman tappiin, mutta loppujen lopuksi asioita saa aikaan tekemällä ja siihen sisältyy aina riski. Elämää ei opi vain väistelemällä riskejä.
- Lukemalla, kannattaa lukea. Kaikki ajatukset ei sovi itselle, mutta asioita voi poimia.

- Olen opetellut olemaan kiitollinen ihan pienistäkin asioista. tein kiitollisuus listoja itselleni, siis että on ollut katto pään päällä, juokseva vesi jne. Siis kun tajuaa, miten paljon on asioita, mistä voi olla tyytyväinen, olo paranee.
- Sisuuntuminen, olen lopettanut itsesäälin. Elämässä on sattunut pahasti ja todella pahasti, mutta mä olen tässä ja koska olen elossa, mulla on vielä mahdollisuus. Ja mä aijon käyttää sen.

- Itsehypnoosi. Siis tein kasetin, ja luin siihen positiivisia, itselleni sopivia lauseita ja vakuutuksia. Vain positiivisia, en "en enää koskaan" enkä "älä ikinä tee", vaan aina myönteiseen muotoon (Hyväksyn itseni joka päivä paremmin ja olen aidompi. Olen rehellinen itselleni. Olen hyvä sellaisena kun olen. Etenen juuri minulle sopivaa vauhtia ja tulen päivä päivältä paremmaksi. Annan itselleni virheeni anteeksi. Annan anteeksi muille. Pystyn voittamaan menneisyyteni ja kasvamaan sen yli. Joka päivä tiedän suuntani selvemmin, ja olen joka päivä hieman rohkeampi. Elämä tukee ja kannattelee minua. Luotan elämään ja tunnen siitä iloa...). Kuuntelin joka ilta 3 kk.

- Tietoisesti lopetin itseni vertailun. Aina on joku kauniimpi, hoikempi, parempi, joten kysymys kuului: mitä sitten? Ei kyse ole siitä, että mitä joku muu on, vaan miten voin tehdä parhaani sillä, mitä minulla on. Ja sitten teen aina parhaani. Tottakai epäonnistun joskus, mutta mulle tuli huono itsetunto, kun pelkäsin epäonnistumisia niin paljon, etten edes yrittänyt. Nykyään mä saan jo hyvää itsetuntoa siitä, että uskallan yrittää. Kysyn aina "mitä sitten?" ja yleensä vastaus on, ettei loppujen lopuksi yhtään mitään. Joko tai ja tuskin mä sitä 50 vuoden päästä murehdin.

- Olen miettinyt anteeksi antoa. Itselleni ja muille. Miten anteeksi annolla ja myötätunnolla voi vapautua: miten ihmiset vaan ovat, mitä ovat, miettinyt syitä ja seurauksia, ja hylännyt ajatuksen "pahasta" ja miettinyt enemmän ymmärrystä ja syitä. Niin eli myös meditoin.

- Olen tehnyt lyhyen ja pitkän tähtäimen suunnitelmia, ja toteuttanut niitä joustavasti ja alkanut päästä tavoitteisiinkin. Saavuttanut pikkuhiljaa itselleni tärkeitä asioita. Olen etsinyt apua jne. kun listassa lukee että tämä tehdään, niin etsin keinon millä se tehdään, ja teen siis realistisia suunnitelmia.
Ennen vain toivoin ja haahuilin, nyt saan iloa siitä, että itse saavutan.

- Olen opetellut kuuntelemaan muita. Sillä alkaa oppimaan yllättäviäkin asioita, myös tajuamaan, miten paljon onkaan meidän eri näkemyksiä ja kuvitteluja, mielikuvia ja muotivirtauksia ja muuta. Kuuntelemaan olen opetellut myös itseäni ja tajunnut itseasiassa mm. ahdistustaipumukseni loistavaksi työkaluksi: se varoittaa aina nykyään huonoista ihmisistä, se on mun sisäinen ääni, joka kertoo minne mun pitää mennä.

- Olen miettinyt ne elämän arvot, mitä itse arvostan ja kunnioitan ja noudatan niitä. Riippumatta muista. Osaan kyllä pitää puoleni, mutta siis sekin on opettelun tulosta, virheistään oppii. Arvostan rehellisyyttä, uskollisuutta, reiluutta, sitä että osaa sanoa kyllä ja ei ja puhua suoraan, mutta kohteliaasti, kunnioittaa muita ja on suvaitsevainen. Jne. Kun tiedän että mulla on hyvät elämän arvot, on mun helpompi kunnioittaa itseäni, ja näillä elämän arvoilla muitakin :)

Ja antanut itselleni aikaa. Kaikkea ei tarvii osata heti, vaan aikaa on ja virheitä saa tehdä. Kukaan ei ole täydellinen eikä mullakaan tarvitse olla hyvä itsetunto koko ajan. Ihmisten kanssa voi olla tekemisissä ja vaikka joskus olisi pölhökin, ei se maailma siihen kaadu.

En keksi nyt enempää, mutta onhan tässäkin jo mietintöjä. Toivottavasti saat jotain apua, ja suuntaa, ja kyllä ikäkin tuo sitä varmuutta, joten turhaa liikaa murehtia.

Ottakaa hyvitystä..

Menestys parantaa itsetuntoa. Tee jotain jossa olet hyvä, ja mahdollisuuksiesi mukaan anna sen näkyä!

Itse ex-syömishäiriöisenä, -itsetuhoisena ja -masentuneena voin kertoa, ettei se peiliin tuijottelu ainakaan helpota asiaa. Omalla kohdallani vain pahensi (tai pahentaa edelleenkin, vaikka osittain kai olen ongelmistani jo päässyt ylitse)... Kaikista tehokkainta terapiaa huonolle itsetunnolle ovat ystävät. Puhuminen auttaa: se selkeyttää omia ajatuksiasi ja itsetuntemustasi. Lisäksi puhuminen saa puhujan kokemaan itsensä hyvälsytyksi (siis siinä tapauksessa, että voi puhua avoimesti). Yritä löytää ihisiä, joihin voit luottaa ja jotka luottavat sinuun! Itselleni se oli kaikista tärkeintä itsetunto-ongelmieni selvittelyssä.

Voisit myös yrittää kirjoittaa tai piirtää. Ei tarvitse olla mikään taiteilija: suurimmalle osalle ihmisistä taide toimii terapeuttisena kanavana, jonka kautta oppii löytämään ja käsittelemään minuuden solmukohtia.

Itse tajusin monen mutkan kautta, että elämästä ja itsestään voi saada ilon irti muutenkin kuin peiliin tuijottamalla. Oikeastaan heti lakattuani miettimästä pintapuoleisia asioita ja keskityttyäni fiilistelemään sitä, mikä ikinä tuntuikaan fiilistelyn arvoiselta, huomasin muutoksen mielialassa. Pikkuhiljaa aloin antaa itselleni anteeksi erilaisia mokia sosiaalisissa tilanteissa ja taoin päähäni sen tosiasian, että me kaikki olemme vain ihmisiä. Se auttaa todella pitkälle monella elämän saralla.

Koska kymmenillätuhansilla nuorilla ihan vain Suomessa on ongelmia epävarmuuden kanssa, päätin haistattaa sille pitkät. Kuuntelin itseäni ja mielihalujani, ja päätin omalta osaltani tuoda arkeen vähän valoa. Itseeni se on vaikuttanut uskomattomasti: olen innostunut, inspiroitunut ja optimistinen. Samalla olen kauhuissani siitä, mitä tulevaisuus tuo tullessaan, mutta luotan asiaani. Ja tämä asia on, että itsensä voi ja pitää ottaa huumorilla. Kun tähän hyvään fiilikseen yhdistää hyvännäköisen tyylin, ollaan vahvasti voiton puolella. Siksi otin ja repäisin ja perustin yrityksen, jonka kautta koitan jakaa tätä elämänasennetta muillekin. Käy tutustumassa ja katso josko inspiroituisit itsekin!

http://p-pas-news.blogspot.com/ :)

Jos sivuista ei ole muuta iloa, kannattaa seurata edes myötähäpeän vuoksi. Tulen varmasti postaamaan yhden sun toisen typerän merkinnän ja noloja kuvia itsestäni, koska hei, miksei? Eihän se ole niin vakavaa.

Olen huomannut, että parhaiten sitä itsetuntoa kohottaa kun tietyllä tavalla ymmärtää itseään.

Ei tarvitse olla mikään psykologi, tai ryvetä itsesäälissä, vaan jos huomaa niitä huonoja asioita niin miettii miksi ne on huonoja asioita. Jos huomaat vaikka että olet vaikka esimerkiksi ujo, niin et ajattele että ei saa olla ujo, vaan myönnät sen ja joko korjaat ujoutesi (mikä ei tapahdu hetkessä) tai et. Itsensä huijaaminen ei auta.

Tuolla tavalla se itsetunto kohoaa kun tuntee itsensä paremmin, ja jos huomaa ongelman niin yrittää korjata sen. Vaikea selittää, mutta toivon että tajusit.

Kertoisiko joku kuinka keski-ikäinen sinkkumies löytäisi naisystävän kun on koko elämän ollut itsetunnon kanssa ongelmia. on yritetty ns kallonkutistajan apua käyttää ja hypnoosihoitoa .en haluaisi koko elämää olla sinkkuna ja kyllähän naisist on toki ollut joitakin hyviä tyyppejä, mutta haluain enemmän kuin vain ystävänä naisen kanssa. olen kyllä joskus seurustellut jonkin aikaa jos sitä voi seurusteluksi sanoa noin 2 viikkoa, mutta ei oikein ollut pitemmän päälle koska tuntui toinen liian dominoivalta tyypiltä. tunnen ,ettei naiset tarpeeksi arvosta miehenä ja se tahtoo vituttaa . Älkää vaan sanoko että olen hintti en nimittäin ole lainkaan hintti ja en menisi miehen kanssa sänkyyn ja ei miehet kiinnosta seksuaalisesti ollenkaan . ottakaa kantaa kuinka turhasta kainoudesta pääsisi pois en haluaisi tehdä itsaria se olisi luovuttamista ja sitä iloa ei haluaisi toisille suoda. aion elellä sitten vaikka piruuttaan tai toisen kiusaksi . neuvosta kiitollinen nim keski-ikäinen sinkku.