Moi!
Minun mielestä olisi parempi, jos saisimme vanhan habomme takaisin kaikki
Noin 80% habboilijoista on alle 13-vuotiaita, eli liian nuoria käymään habossa (ikäraja 13).
Myös vanhassa habossa oli yli 13-vuotiaita, nuoria jotka eivät saaneet käydä vielä habossa (ikärajan takia), ei näkynyt vuonna 2000-2005(2006?).
Mutta sitten alkoi kaikki uudistukset.
Habon kultakala poistettiin, ja alle 13-vuotiaat "valtasi" habon.
Ennen habon logon alapuolella luki: "Hangout for teens", mutta se poistettiin uudistusten myötä.
Pikselit ilmestyivät ja kaikki lähti ajautumaan niin sanotusti päin persettä.
Ja nyt kaikki on aloittanut tekemään habbo retroja (habbo retro on kopio vanhasta habosta) jotta saisi kokea taas sen saman vanhan habon ja kaikki olisi erittäin halpaa niinkuin kultakalassa.
Habossa alkoi lisääntymään peeloaminen.
Ihmiset haukkuvat toisiaan paljon enemmän ja kovistelevat toisilleen.
Mielestäni tämä pitäisi loppua välittömästi.
Jos olet samaa mieltä, laita tähän listaan habbosi nimi.
Lähetän tämän sitten kun on ainakin 50 habboa kirjoittanut, palautteeseen.
1. Dj.N11N4 (hahmoni varastettiin, mutta tämä on vanha)
Mulla olis pieni ehdotus habon parantamiseks...
7
279
Vastaukset
- EnKeksiNimimerkkii
Samaa mieltä!
2. Mc.Mari - V1kunniaan!
Aina siellä on ollut alle 13v, mutta jo 2004 vuonna habbo oli täynnä 7-11v ''habboilijoita''.
En oman ikäistänikään seuraa meinaa löytää. Habbo v1 takas nykyisillä tavaroilla ja v2-7 helpotus päivityksillä: mm. tavarat menee pieneksi käteen jne. v1 katalogi ja muut skinit ovat parhaita mitä habossa on ikinä nähty! - Habossa ja retrossa
Mä ite pelaan siellä ja oon 12 (täytän v. 2011 13), mutta kun rekisteröidyin v. 2009 olin 11 ja tuli "laita tähän vanhempiesi sähköpostiosoite luvan saamiseksi" tms. eli sinne pystyi rekisteröityä huijaamatta ikäänsä.
3. piru=l (en ota randomeilta kamupyyntöjä ja ei haittaa vaikke tällänen menis läpi) - Jeremikael2
Samaa mieltä!
- jotsu44
[email protected] Kysy vaan annan ilmasii koleja
- banskubanana
Tule uuteen habbo retroon, joka on tosi hyvä servuna on phoenix.3.0 ja siel toimii wired, fudis ja rollet yms.
Kun aloitat saat jopa 50 000 kolea. Mutta koleja tulee sillon tällön lisää =D
Rolleil voi bugittaa ja muutenki todella hyvä retro ja viellä suomalainen eli kandee liittyä! Sen omistaa Daim ja Lippis.
Ystävällinen henkilökunta, mutta modeja/staffeja ei nytten haeta tällä hetkellä ! Liity jo tänään osoite on http://65.75.242.167/me.php http://65.75.242.167/me.php Sinne siis =) JA SIINÄ EI OLE HAMACHIA JA SE ON 24/7 AUKI !!! WOOOW - Habbo-T
samaa mieltä habbohan on nykyään aivan paska ja peeloja täynnä sekä paskaa kamaa,sekä myös ehkä jotain 80% lapsista on riippuvaisia siihen!
habbo nimi:djpoika2
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Jussi Halla-aho huolissaan Sofia Virrasta
Jussihan on vanha vihreä. Onko tässä kyse alkukesän kiimasta, kun aidan toisella puolella oleva vihreä alkaa kiinnostama194919Sofia Virta kadonnut....onko juomassa?
Virran poissaolo eduskunnasta on herättänyt huomiota. Esimerkiksi Ilta-Sanomat kertoi aiemmin, että Virta on ollut tällä543935Julkista rahaa ei tule antaa senttiäkään yksityisille yrityksille
Julkinen raha on meidän yhteistä rahaa, ja se raha on tarkoitettu yhteiseen käyttöön, kuten esimerkiksi tuottamaan palve603513Vihreiden, SDP:n ja Vasemmistoliiton kannattajista selvästi alle puolet on miehiä
ja silti joku punafeministi valitti kokoomuksen naiskannattajien puutteesta, vaikka siellä on enemmän naisia kuin punavi942858On tiedossa, että venäjämieliset diggaavat diktatuurista venäjää
jossa ei esim. ole sanan- ja lehdistönvapautta. Mutta keitä nämä venäjän palvojat sitten ovat, ei heitä toki paljon ole622698Ensin Henry Novak ja nyt sitten se Irlannin tapaus
jossa mustaihoinen afrikkalainen mieshenkilö puukottaa valkoihoista maassa makaavaa miestä useita kertoa pään alueelle.732658Belfastissa käynnissä kunnon persuilu
Joku random mamu tekee rikoksen, niin sikäläiset naamiopersut kostavat tuhoamalla kantaävestön omaisuutta. Liekö siellä982634Tytti Tuppurainen: Suomen pakolaiskiintiö pitäisi nostaa 10 000 vuodessa
asia on faktaa, noin Tytti sanoi aiemmin. Kun taas Orpon hallitusohjelman mukaisesti Suomen pakolaiskiintiö on pudotettu1362397Halla-aho sivaltaa edustajantyöstään lintsaavaa Sofia Virtaa
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/937c74d7-f905-4466-b9b4-abd017fe5b63 Kansanedustajan on ilmoitettava poissaolosta572289Islamovasemmistolaisuus - tälläista termiä käytetään
Termi tarkoittaa alunperin äärivasemmiston ja muslimifundamentalistien liittoa, jonka ytimessä oli antisemitismi. Isl582084