Olen vuokrannut kuolinpesän omistuksessa olevan pienen maatilan pihapiirin hevosten pitoon. Vuokraan kuuluu asuintalo, aittarakennus ja hevostalli. Yhdessä aitassa on kuolinpesän tavaroita joka on lukittu.
Nyt on alkanut hieman nyppimään kun yksi osakkaista tulee ilmoittamatta, milloin sattuu ja käy aitasta jonkin purkin tai purnukan ja on myöskin käynyt tallissa "katselemassa" onko meidän hevosilla ruokaa ja muutoinkin tutkimassa meidän hevosvarusteita yms! Itse kertoi näin tehneensä useinkin kun emme ole olleet paikalla!
Siis saako noin tehdä ?! Muutaman kerran on ollut vieraita ja tunnelma kyllä lässähtänyt ja tullut vaivautunut olo kun yksi tulee ilmoittamatta tönkimään olevinaan jotain aitastaan...Ja muutenkin tämän kyseisen henkilön perheen jäsenet kuleksivat surutta pihan läpi ihan millon sattuu.
Saako vuokranantaja "hiippailla"...
6
2307
Vastaukset
- huuhuuhuu
Noin ei saa tehdä. Sinulla on oikeus kotirauhaan. Voisitteko jotenkin sopia asian, että ottavat etukäteen yhteyttä, kun heidän tarvitsee hakea omia tavaroita aitasta. Piha kuuluu myös kotirauhaan, joten sen läpi ei pitäisi kulkea. Paitsi jos teillä on yhteispiha,silloin rajan määrittäminen voi olla vaikeaa.
- kesustele asiasta
Piha kuuluu kotirauhaan, mutta jos vuokranantajalla on omaan käytöön jätetty aitta samassa pihassa, niin kyllähän hänen pitää päästä siellä käymään.
Taliin vuokranatajalla ei ole lupaa mennä tutkimaan ilman että ilmoittaa teille.
Ilmeisesti vuokranantajalle ei ole oikein pelisäännöt selviä.
Jos virailut häiritsee, niin sinulla on kyllä täysi oikeus sanoa että olette nyt vuokranneet rakennukset ja pihan omaksi kodiksenne, eikä vuokranataja voi liikkua tilalla niin kuin asuisi siinä itse. On suuri vaara että ottaa nokkiinsa, kun ei luultavasti ymmärrä toimineensa väärin. Mutta mielummin riita nyt kuin että jatkatte murehtimista pitään ja se riita tulee sitten kuitenkin joskus. - Kröhöm-Köh
Jos vuokranantajalla on jotain erityisiä ja vuokralaisen normaaleista oikeuksista poikkeavia oikeuksia vuokrattuun asuntoon/kiinteistöön niin niistä pitäisi aina olla erikseen maininta vuorasopimuksessa. Siis mainitaan erityiseksi rasitteeksi pihapiirisssä oleva varasto ja liikkuminen sinne. Jos näin ei ole tehty, vuokranantajalla on oikeus tulla pihaan vain sinun luvallasi. Samalla logiikalla asunnon vuokraaja voisi vaikka vuoratessaan jättää jotain omaisuuttaan yhteen kaappiin ja seiihen vedoten tulla milloin vain asuntoon tavaraa hakemaan tai tuomaan.
- olli43
ja laittakaa ne sinne talliin ja lappu ovelle jotta videovalvonta:=)eivät kehtaa mennä koska oikeutta ei ole sinne mennä urkkimaan.Tai hankkikaa iso koira joka pääsee liikkumaan vaijerissa niin ettei sen ohi talliin mennä.
- Kohtalotoverisi
Käypä lukemassa 09-2009 otsikollani , "vuokranantaja tuppaa kylään" keskustelu ...Löytyisikö sieltä kohtalotovereita ...
- Ei tarvitse sietää!
Luettu yli 85000 kertaa . Sieltä löydät lisää kommentteja.
Muutin pois kyseisestä "hiippailipaikasta" , - enkä maksanut viimeitä vuokraa ,johon "hiippailjakin"
suostui .
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kunnissa - siis myös kaupungeissa - viihtyvät ovat kommunisteja
Nehän ovat osa yhteiskunnan tuottamia instansseja, joista on vain haittaa veronmaksajille ja yrittäjlle, kuten ollaan ve112942Järkevä ehdotus: reilun 8 miljardin euron veronkorotukset
Nykyinen hallitus on päästänyt valtion tulopuolen rappeutumaan, vaikka varallisuutta on Suomessa enemmän kuin koskaan. U461921Iski taas katumus kun en jutellut sun kanssa
Silloin kun halusit. Mutta en enää voi sille mitään, en saa muutettua sitä hetkeä..1411703SDP todellisuudessa pahin pettäjä koskaan - se syyllistyi valtiopetokseen 1918
kun aloittivat kapinan maan laillista valtiojärjestystä vastaan. Punaiset saivat tukea Neuvosto-Venäjän bolsevikeilta,1011703Miksi vasemmisto ei vastusta ulkomaisen halpatyövoiman maahantuontia
joka heikentää suomalaisten duunarien työmarkkina-asemaa ja rasittaa Suomen julkista taloutta? Vasemmistolla ideologin761428- 71981
Martina Aitolehti murtui Erikoisjoukoissa Matias Petäistön käsittelyssä - Tästä oli kyse
Yksi Erikoisjoukot-kauden julkkiskisaajista on yrittäjä ja hyvinvointivalmentaja Martina Aitolehti. Aitolehti on pärjän11898Miksi kaikki avioeronneet miehet eivät kunnioita naisia?
Niin. Miksi avioeronneet miehet kohtelevat huonosti naisia, jotka lähestyvät heitä? Tämä on kokemuksen rintaääntä. Tämä185856- 54792
- 17764