Mitä ihmettä ananasrahkalle tapahtui? Tein tuoreesta ananaksesta rahkaa, josta jäi osa syömättä. Seuraavana päivänä maistoin jäljelle jäänyttä rahkaa, niin se maistui karvaalle ja hyvin väkevälle. Rahkan tein tuoreesta ananaksesta. Aivan kuin ananaksessa olisi tapahtunut joku käymisreaktio, mutta onkohan näin? Voisiko joku viisaampi valaista :)
ananasrahkan karvas maku
2
2441
Vastaukset
- .....
Voi olla juuri tuo epäilemäsi käymisreaktio. Itselleni on käynyt niin, kun olen odottanut ananaksen kypsymistä. Ananas on ollut keittiössä muutaman päivän, ja juuri kun rupeaa tuntumaan hiukan pehmeältä onkin jo yhdeltä reunalta ihan pehmeä, ja kun sen leikkaa pois niin se haisee väkevälle, ikään kuin käyneelle.
Kumma juttu että sitten myös kylmäsäilytyksessä tapahtuu semmoista, koska kyllä säilykeananas kestää rahkassa (en tosin pidä siitä vaan laitan rahkaan muita hedelmiä).... niin pitkällä, että pehmiä. Jonkun ohjen mukaan ananas on syöntikunnossa kun sisämmäiset terälehdet lähtevät helposti nyppimällä. Minä odotan aina siihen asti kun nuuskimalla tule se tyypillinen tuoksu, enkä ole erehtynyt siinä.
Muuten: leikkutapoja on useita, siistejä ja vähän sinnepäin. Minä leikaan neljännäksiksi, poistan kovan ytimen ja viillän hyvin ohuella taipuisalla veitsillä molemmilta puolelta kuoria myötä irti, viillään pituussuunnassa ja poikittain palaseksi, siitä vain astiaan. Eikä jälkisiivosta tarvittaa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Vihreiden, SDP:n ja Vasemmistoliiton kannattajista selvästi alle puolet on miehiä
ja silti joku punafeministi valitti kokoomuksen naiskannattajien puutteesta, vaikka siellä on enemmän naisia kuin punavi802691On tiedossa, että venäjämieliset diggaavat diktatuurista venäjää
jossa ei esim. ole sanan- ja lehdistönvapautta. Mutta keitä nämä venäjän palvojat sitten ovat, ei heitä toki paljon ole572632Ensin Henry Novak ja nyt sitten se Irlannin tapaus
jossa mustaihoinen afrikkalainen mieshenkilö puukottaa valkoihoista maassa makaavaa miestä useita kertoa pään alueelle.682578Belfastissa käynnissä kunnon persuilu
Joku random mamu tekee rikoksen, niin sikäläiset naamiopersut kostavat tuhoamalla kantaävestön omaisuutta. Liekö siellä852504Tytti Tuppurainen: Suomen pakolaiskiintiö pitäisi nostaa 10 000 vuodessa
asia on faktaa, noin Tytti sanoi aiemmin. Kun taas Orpon hallitusohjelman mukaisesti Suomen pakolaiskiintiö on pudotettu792018Islamovasemmistolaisuus - tälläista termiä käytetään
Termi tarkoittaa alunperin äärivasemmiston ja muslimifundamentalistien liittoa, jonka ytimessä oli antisemitismi. Isl481995Persujen kannatusromahdus tekee kesästä 2026 nautinnollisen
Satoi tai paistoi, niin Suomen kansalaisella on kuluvana kesänä syytä hymyyn. Niin upealta tuntuu persujen kannatusroma1401853Julkista rahaa ei tule antaa senttiäkään yksityisille yrityksille
Julkinen raha on meidän yhteistä rahaa, ja se raha on tarkoitettu yhteiseen käyttöön, kuten esimerkiksi tuottamaan palve291422Martina Aitolehti läpäisi Erikoisjoukot - Tilittää umpirehellisenä kuvauksista
Martina Aitolehti selvisi Erikoisjoukot koulutuksesta. Hän myös malttoi pääosin pitää mölyt mahassaan, vaikka saikin ko361422Mitä tapahtui?
Mitä tapahtui keskiviikkoiltana kun oli paljon hälytysajoneuvoja ja mediheli?141377