HS-6.1.2010

XY-Y

"Imatra. Poikkeuksellisen suuri joukko ihmisiä on eronnut kirkosta Imatralla. Seurakunnasta erosi viime vuonna 581 jäsentä. HS 6.1

Joukkopaon on aiheuttanut kirkkoherra Marja-Sisko Aallon ympärillä vellonut kohu. Sukupuoltaan korjannut pappi palasi töihin naisena marraskuun alussa vuoden virkavapaan jälkeen.HS 6.1

Aiempina vuosina kirkosta on eronnut Imatralla tavallisesti noin 150 ihmistä."HS 6.1

33:sta kirkkovaltuuston jäsenestä ei saapunut kokoukseen jossa päätettiin ensivuoden budjetista. HS 6.1

Kallupin tulos: 60% imatralaisista vastustaa M-S:n paluuta kirkkoherraksi. HS. 6.1

Marja-Sisko Aalto on tilanteesta harmissaan."Olen siitä kauhean surullinen, koska en ymmärrä tehneeni mitään väärää", hän sanoo."HS 6.1

Niimpä niin,hän ei kykene näkemään itsessään mitään vikaa. Vika on aina muissa. Milloin lapsuudessa ja kasvatuksessa milloin missä muussa. Vaan ei koskaan hänessä.

Ompa todella röyhkeää ja itsekeskeistä.

Kuinka monen on vielä erottava yhden takia. Milloin kirkko ja seurakunta herää. Ja tekee rohkean päätöksen. Joka olisi pitänyt tehdä jo vuosi sitten. Nyt menetetyillä veroeuroilla olisi maksettu kahden henkilön vuoden palkka kuluineen. Millä muulla vajetta paikataan kuin kohoavilla kirkollisveroilla. Joka M-S:n kanssa lisäävät eroamisia.

14

595

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Impi Outolampi

      Olen kanssasi aivan samaa mieltä asiasta !!!!!!

      • GoooD

        Nyt tulee JUMALA rankaiseemaan teitä vähäuskoisia Imatralaisia rajulla kädellä.
        Raamattu opettaa suvaitsevaisuutta, niin ihmisiä, kuin kaikkia luomakunnassamme
        olevia ja asuvia eliöitä kohtaan. Kuka oli valmis heittämään ensimmäisen kiven
        ja ketkä olivat niin tyhmiä, että seurasivat kyseistä idiotismin harrastajaa.
        Olen puolestanne onnellinen, ettei kyseinen idiootti hypännyt kaivoon,
        koska nyt Imatralla olisi 600 hukkunutta.
        Voi teitä suvaitsemattomia ``lupsakoita`` Karjalaisia.

      • hehehe,,,,
        GoooD kirjoitti:

        Vai RAKAISEE ??? varo vaan ettei sinua,,,,rakaise. hahahahahahah

      • lupsakka-rapsakka
        GoooD kirjoitti:

        Nyt tulee JUMALA rankaiseemaan teitä vähäuskoisia Imatralaisia rajulla kädellä.
        Raamattu opettaa suvaitsevaisuutta, niin ihmisiä, kuin kaikkia luomakunnassamme
        olevia ja asuvia eliöitä kohtaan. Kuka oli valmis heittämään ensimmäisen kiven
        ja ketkä olivat niin tyhmiä, että seurasivat kyseistä idiotismin harrastajaa.
        Olen puolestanne onnellinen, ettei kyseinen idiootti hypännyt kaivoon,
        koska nyt Imatralla olisi 600 hukkunutta.
        Voi teitä suvaitsemattomia ``lupsakoita`` Karjalaisia.

        oisin toivont et yksi ols kaivoon hypänny. Monelt ikävält asialt ois myö vältytty. Kute siukaltasilt kirjottajilt. Työhä se ootte parait arvostelijoit meijä asiois,ulkopuoliset. Niiku on lapsettomatkii kersojen hoijos ja kasvatukses.

    • voi voi,,,,

      Ja hurjemmaks se mennee ?? Kohta ei ole kirkossa kuin " marja-sisko" ja saarnaa tyhjille seinille,,,,,,,mutta niinhän hän kehuu blokissaan kuinka kaunis on tainionkirkko,, oli ihaillut kirkon seiniä siellä viimepyhänä saarnatessaan??

      • minaret

        ikä tulee vastaan ennenkuin todellinen rauhanuskonto rantautuupysyvästi suomeen.sitten veljet ja sisaret peli vasta alkaa.

      • XY-Y

        se M-S. siellä saarnaakin. Minä luulin että kirkkokansalle. Vai eikö tohdi katsoa kirkkokansaa silmiin.

        No eipä tarvise sitä juuri ihmetellä. Varsinkin kun tietää että suurella todenäköisyydellä 60% kirkkokansasta haluaisi hänen olevan aivan muualla kuin alttarilla,saarnastuolissa ja imatralla.

    • ToveriV

      seurakunta on näyttänyt oman saamattomuutensa sekä piispa munattomuutensa asian suhteen. Lopputili ja lomarahat yhdelle torsolle,että säilyisivät muiden työpaikat.

      Kun seurakunta alkaa irtisanoa ihmisiä voi katseet kääntää yhteen suuntaan. Kun ihmisiä kuolee leikkausjonoihin torson teon aikaan,voi katseet kääntää yhteen suuntaan. Samoin syyttävän sormen. Ja oikeutetusti.

      Suuri on yhden ihmisen röyhkeys ja itsekeskeisyys. Luonnoton.

      • Onneton,,

        Olen kova uimahallin käyttäjä, mutta nyt on tullut siihenkin STOP !!!!!!! En voi mennä enää uimahalliin,, nimittäin jos tämä marja-sisko (OLLI) tulee samaan aikaan sinne ja samaan välikköön ??????? mitäs sitten? Voi kauhistus.Onko kukaan ajatellut sitä asiaa pitemmälle, tämä O Aalto , siis tämä MIES on saanut ihan laillisen luvan tulla vaikka naisten saunaan "tirkistelee"?? Ja kun on kova lentopallon pelaajakin?? niin naisten kanssakos hän nyt pelaa?? Siinä olisikin naisille kova vastus??? Että tämmösiä asioita tämä poikii,,

      • kirkoton
        Onneton,, kirjoitti:

        asiat on hänen puolustajansa tyystin tuntuneet unohtaneen. Paasataan yksilönvapaudesta mutta ei haluta nähdä mitä se tuo tullessaan. Eikä pelkästään seurakuntaan vaan koko kaupunkiin ja sen julkisiin tiloihin.

        O.A. omaa naisen nimen ja sosiaalityrva numeron. Hän on siis lain mukaan "nainen". Hän voi kävellä naisten tiloihin missä ja milloin vain. WC:t,pukeutumistilat,saunat. Hänet on laskettava näihin tiloihin "naisena",oli hänelle tehty vielä korjausleikkaus tai ei.

        Ja kuten hän on selkeästi osoittanut ei hän välitä muista kuin itsestään ja omista oikeuksistaan. En pitäisi ihmeenä että uimahallin naisten saunassa istuisi O.A. Hän kun on selkeästi viestittänyt että hän tekee mitä haluaa,ette mahda minulle mitään.

        Kukahan näistä kiihkopuolustajista haluaisi vaimonsa,tyttöystävänsä,tyttärensä O.A:n saunakummpaniksi. Vaikka kuin täällä julistaisitte että ei hän tiiraile. Miten voitte olla siitä varmoja.

      • yks.....

        Marja-Sisko on NAINEN ja niiollen tuskin kiinnostunut sinun vartalostasi ( tiedä häntä kuinka moni mieskään siitä olisi kiinnostunut) älä luule itsestäsi liikoja.

        Typeryksiä on moneen lähtöön mutta tässä asiassa te typerykset tuotte julki oman typeryytenne oikein olan takaa .. ja vielä julkisella palstalla.

        Mars nurkkaan HÄPEÄMÄÄN typeryyttäsi!

      • OHOH,,
        yks..... kirjoitti:

        No älähän Olli ala kiljumaan. Vai se koira älähtää johon kalikka kolahtaa. Sinusta nyt ei saa naista tekemälläkään hahahahahahahahah

      • vanhempi!
        kirkoton kirjoitti:

        asiat on hänen puolustajansa tyystin tuntuneet unohtaneen. Paasataan yksilönvapaudesta mutta ei haluta nähdä mitä se tuo tullessaan. Eikä pelkästään seurakuntaan vaan koko kaupunkiin ja sen julkisiin tiloihin.

        O.A. omaa naisen nimen ja sosiaalityrva numeron. Hän on siis lain mukaan "nainen". Hän voi kävellä naisten tiloihin missä ja milloin vain. WC:t,pukeutumistilat,saunat. Hänet on laskettava näihin tiloihin "naisena",oli hänelle tehty vielä korjausleikkaus tai ei.

        Ja kuten hän on selkeästi osoittanut ei hän välitä muista kuin itsestään ja omista oikeuksistaan. En pitäisi ihmeenä että uimahallin naisten saunassa istuisi O.A. Hän kun on selkeästi viestittänyt että hän tekee mitä haluaa,ette mahda minulle mitään.

        Kukahan näistä kiihkopuolustajista haluaisi vaimonsa,tyttöystävänsä,tyttärensä O.A:n saunakummpaniksi. Vaikka kuin täällä julistaisitte että ei hän tiiraile. Miten voitte olla siitä varmoja.

        että nämä puolustajat sulkevat silmänsä monilta asioilta.

        Tyttäreni on lähdössä rippikoululeirille ensi kesänä. Ja mitä mahtaa tapahtua jos Olli päättääkin pistäytyä leirillä ja osallistua tyttöjen saunomiseen. Eihän se olisi ekakerta kun kirkkoherra osallistuu leirin aktiviteetteihin.

        Tiedän että minut nyt tullaan haukkumaan puolustajien taholta ja leimaamaan sairaaksi kun tälläisiä edes uskallan ajatella. Se on hellppoa huudella kun ei omaa lastaan tarvitse leirille laittaa. Silloin on hyvä hurskastella.

        Ja turha luulla ettei nuoret asiasta keskustele,kyllä keskustelevat. Tyttäreni kysyi mitä hänen on tehtävä jos Aalto tulee saunaan.

        Nyt kun täällä on näitä viisaita puolustelijoita niin vastatkaapa te,mitä pitäisi tehdä. Mutta älkää vaan alottako sitä vanhaa saakaa ettei hän sinne tule. Hän voi nimittäin halutessaan tulla.

    • 666666666666666666

      Ah tätä onnenpäivää. Tavoitteemme oli asetettu tuhanteen eronneeseen, mutta hyvä näinkin.
      http://eroakirkosta.fi/ kiittää.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Jussi Halla-aho huolissaan Sofia Virrasta

      Jussihan on vanha vihreä. Onko tässä kyse alkukesän kiimasta, kun aidan toisella puolella oleva vihreä alkaa kiinnostama
      Maailman menoa
      89
      7458
    2. Sofia Virta kadonnut....onko juomassa?

      Virran poissaolo eduskunnasta on herättänyt huomiota. Esimerkiksi Ilta-Sanomat kertoi aiemmin, että Virta on ollut tällä
      Maailman menoa
      117
      6189
    3. Julkista rahaa ei tule antaa senttiäkään yksityisille yrityksille

      Julkinen raha on meidän yhteistä rahaa, ja se raha on tarkoitettu yhteiseen käyttöön, kuten esimerkiksi tuottamaan palve
      Maailman menoa
      159
      4326
    4. Mitä tapahtui?

      Mitä tapahtui keskiviikkoiltana kun oli paljon hälytysajoneuvoja ja mediheli?
      Kiuruvesi
      42
      3066
    5. Tytti Tuppurainen: Suomen pakolaiskiintiö pitäisi nostaa 10 000 vuodessa

      asia on faktaa, noin Tytti sanoi aiemmin. Kun taas Orpon hallitusohjelman mukaisesti Suomen pakolaiskiintiö on pudotettu
      Maailman menoa
      229
      2958
    6. Ensin Henry Novak ja nyt sitten se Irlannin tapaus

      jossa mustaihoinen afrikkalainen mieshenkilö puukottaa valkoihoista maassa makaavaa miestä useita kertoa pään alueelle.
      Maailman menoa
      78
      2866
    7. Halla-aho sivaltaa edustajantyöstään lintsaavaa Sofia Virtaa

      https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/937c74d7-f905-4466-b9b4-abd017fe5b63 Kansanedustajan on ilmoitettava poissaolosta
      Maailman menoa
      88
      2577
    8. Islamovasemmistolaisuus - tälläista termiä käytetään

      Termi tarkoittaa alunperin äärivasemmiston ja muslimifundamentalistien liittoa, jonka ytimessä oli antisemitismi. Isl
      Maailman menoa
      90
      2318
    9. Mitä haluaisit sanoa kaivatullesi tänään?

      Mitä ajatuksia hänestä ja tilanteesta ylipäätään 💖
      Ikävä
      186
      2249
    10. Ruotsissa uusi monikulttuurisuusongelma: Mummonraiskuut

      Ilmiö räjähti käsiin ja nyt painetaan paniikkinappulaa. Moni vanhustenhoivayhtiö on joutunut jopa lopettamaan, koska keh
      Maailman menoa
      15
      1787
    Aihe