Eläkeläisillä on äänioikeus.

E.K.Jrvenpää

Meitä on miljoona joiden toimeentuloa heikennetään systemaattisesti vastoin 1962 tehtyjä sopimuksia ja lakia. Kymmenen vuotta sitten eläkkeelle jääneet saivat 60 % palkastaan eläkettä, nyt se on vajaa 50 %. Lisäksi meiltä vietiin maksamamme kansaneläkkeen pohjaosa pois yksipuolisella päätöksellä.

Eduskunnassa ikäryhmällämme on 70 paikan aliedustus. Kaikkien eläkejärjestöjen tulisi nyt ehdottaa eläkeläisiä ryhtymään ehdokkaiksi ensivuoden eduskuntavaaleihin. Kaupunginvaltuustosta tiedän ettei ikä ole esteenä yhteisten asioiden hoidolle, vaan vanhat asenteet.

Vanhat valtapuolueet eivät hevin ota eläkeläisiä listoilleen, tämä ikäsyrjintähän näkyy nyt keskustapuolueessa. Siksi eläkeläiset perustivat yhden asian etujärjestöpuolueen www.senioripuolue.fi, sellainenhan oli vihreäliikekkin aikanaan ja saivat asiansa läpi. Uuden puolueen uudet ihmiset muokkaavat puolueen linjan näköisekseen, ikäsyrjinnän torjuminen on se yhteinen linja josta ei tingitä.

16

491

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Vanhus kysyy

      Miksi meillä suomessa RKP saa toimia rasistisesti ?
      Miksi Suomessa on pakkoruotsi vaikka suomenruotsalaisia on vain 5% kansasta?

      • suomen kansa..

        että Helsingin poliitikot on jollakin tavalla mielistelty tai lahjottu Rkp:n säätiöitten varoilla.
        Huomatkaa miten monet taiteilijat ovat hyvin ruotsinmielisiä, oska säätiöt ovat ovelasti saaneet heidät koukkuunsa myöntämällä apurahoja.
        Mikko Leppilampikin kuului johonkin zet järjestöön ja suomalaisten ikoni Katri Helena oli muistaakseni Wallinin kanssa Kampin mainoksessa.

        Rkp on vuosien mittaan kehittänyt suomalaisten aivopesemistä erinomaisen lajin.

      • Ikämies jo
        suomen kansa.. kirjoitti:

        Eilinen Uusi Suomi julkisti myös ankkalammessa killuvan RKP:n saaman vaalituen.

        Jotenkin vähemmän yllättävää on sellainen seikka, että piskuinen – ja demokratiaa vallan kahvassa roikkumalla halventava – ruotsalaisen kolonialismin jäänne Suomessa on saanut vaalitukea yhtä paljon kuin kaikki muut puolueet yhteensä.

        Valtiolta RKP on saanut tukia seuraavasti:
        * Vuonna 2007 puoluetukea tuli 670 000 euroa ja 350 000 euroa tiedotustoimintaan.
        * Vuonna 2008 puoluetukea tuli 810 000 euroa ja tiedotustoimintaan saman verran.
        * Vuonna 2009 puoluetukea ja tiedotustukea on tullut kumpaakin 810 000 euroa.

        Valtion varsinaisen puoluetuen lisäksi – suomenkielistä väestöä kohtaan rasistista politiikka harjoittava – Stiftelsen för det tvåspråkiga Finland on RKP:n tärkein rahoituslähde niin varsinaista toimintaa kuin vaalirahoitusta ajatellen.

        Vuoden 2007 eduskuntavaaleihin RKP sai:

        * Stiftelsen för det tvåspråkiga Finlandilta 800 000 euroa
        * Valtion tukena 100 000 euroa
        * Teollisuuden ja työnantajien keskusliitto TT:ltä 50 000 euroa
        * Björn Wahlroosilta 5 000 euroa.
        * Osuuspankkikeskus antoi RKP:lle 4 000 euroa
        * Lounasseminaareista kertyi 3000 euroa
        * Muilta yksityishenkilöitä 2 000 euroa.

        Kunnallisvaaleihin 2008 RKP sai:
        * Stiftelsen för det tvåspråkiga Finlandila 300 000 euroa.

      • e.k järvenpää
        Ikämies jo kirjoitti:

        Onko vapaustaistelijalla neuvoja miten Senioripuolue muuttaa kielilakeja eduskunnan ulkopuolelta?

      • Ikämies jo
        e.k järvenpää kirjoitti:

        Onko vapaustaistelijalla neuvoja miten Senioripuolue muuttaa kielilakeja eduskunnan ulkopuolelta?

        Kielilaki, hyvä ehdotus

        "Näin ollen pitäisi seuraavat asiat muuttaa:

        - lainsäädäntöteitse on tunnustettava, että suomi on pääkieli

        - opetuslaki: pakollinen kieli on poistettava ja tehtävä se vapaaehtoiseksi. Muille kielille on tehtävä tilaa niin, että mikään niistä ei ole pakollinen

        - kielilaki on korjattava niin, että se antaa kaikille oikeuden päästä mihin tahansa virkaan ja kuinka korkealle tahansa ilman vaatimusta ruotsin kielen taidosta, olipa tuo vaatimus miten nimellinen tahansa

        - näin ollen korkeakouluista on poistettava niin sanottu virkaruotsi

        - kansalaisten velvollisuus on opetella maan pääkieli ja sen oppimista on tuettava

        - pääkielen taitoja on kaikilla kansalaisilla pyrittävä parantamaan

        - kaikilla on oikeus puhua suomea julkisissa viestimissä

        - vähemmistökielille on järjestettävä tarvittaessa tulkkaus- ja käännösapua esimerkiksi mobiilipalveluilla

        - vieraitten kielten tarjontaa on koulutuksessa laajennettava esimerkiksi verkko-opetusta käyttäen."

      • E.K Järvenpää

        Seniorit eivät äänestä RKP: ä joten turha tällä palstalla on kielimiehen huseerata.

      • Yks Savon ukko.
        E.K Järvenpää kirjoitti:

        Seniorit eivät äänestä RKP: ä joten turha tällä palstalla on kielimiehen huseerata.

        Eivät äänestä myöskään SINUN käskysi mukaan !
        Olisit melkoinen diktaattori , jos enemmän valtaa olisi. Mielestäni kirjoituksesi ovat sen osoittaneet.
        Kahden kunnanvaltuutetun voimalla toisten pitäisi teitä totella .

      • E.K Järvenpää
        Yks Savon ukko. kirjoitti:

        Eivät äänestä myöskään SINUN käskysi mukaan !
        Olisit melkoinen diktaattori , jos enemmän valtaa olisi. Mielestäni kirjoituksesi ovat sen osoittaneet.
        Kahden kunnanvaltuutetun voimalla toisten pitäisi teitä totella .

        www.senioripuolue.fi muotoutuu kannattajiensa ja jäseniensä toivomalla tavalla. Pyydän rehellistä vastausta miten valtuutetut ovat loukanneet Sinun oikeuksiasi? Vai oletko Kataisen agentti?

      • Yks Savon ukko
        E.K Järvenpää kirjoitti:

        www.senioripuolue.fi muotoutuu kannattajiensa ja jäseniensä toivomalla tavalla. Pyydän rehellistä vastausta miten valtuutetut ovat loukanneet Sinun oikeuksiasi? Vai oletko Kataisen agentti?

        Mutta en usko SE-PUsta näillä näkymin olevan kuin haittaa

      • E.K Järvenpää
        Yks Savon ukko kirjoitti:

        Mutta en usko SE-PUsta näillä näkymin olevan kuin haittaa

        En usko, että savolaiset ruotsinkielsiä vihaa

      • Ikäloppu
        E.K Järvenpää kirjoitti:

        En usko, että savolaiset ruotsinkielsiä vihaa

        Kokevatko ruotsin kielen vastustajat noin? En minäkään ole koskaan vastustanut ruotsin kieltä vaikka kannatankin vapaaehtoista ruotsia.
        Pakollisuus on pahasta ja pakkoruotsittaminen on sitä.

      • E.K Järvenpää
        Ikäloppu kirjoitti:

        Kokevatko ruotsin kielen vastustajat noin? En minäkään ole koskaan vastustanut ruotsin kieltä vaikka kannatankin vapaaehtoista ruotsia.
        Pakollisuus on pahasta ja pakkoruotsittaminen on sitä.

        Jos pakkoruotsi energia suunnattaisiin eläkeasioihin, niin eläkkeet korjaantuisi. www.senioripuolue.fi keskustellaan eläkeasioista

      • Sepe Susi
        E.K Järvenpää kirjoitti:

        Jos pakkoruotsi energia suunnattaisiin eläkeasioihin, niin eläkkeet korjaantuisi. www.senioripuolue.fi keskustellaan eläkeasioista

        Jos RKP suuntaisi energiansa kansalaisten hyvinvoinnin parantamiseen se olikin jotain se. RKP:n mottona on aina ollut vain ruotsinkielisten erioikeudet ja kansalaistemme pakkoruotsittaminen muusta he eivät välitä yhtään mitään.
        Myös on otettava huomioon sekin mitä meille Suomessa kuuluu hoitaa ruotsin kaupankäyntiä heidän nuuskastaan tai muustakaan mikä liittyy vieraaseen maahan ja sen hyvinvointiin, kun omassa maassamme on asioita joita pitäisi ensisijaisesti korjata.

      • E.K Järvenpää
        Sepe Susi kirjoitti:

        Eläkepolitiikka ja ruotsinkieli ei kuulu samalle areenalle.

      • Mikko Sysmästä
        E.K Järvenpää kirjoitti:

        Eläkepolitiikka ja ruotsinkieli ei kuulu samalle areenalle.

        "Myös on otettava huomioon sekin mitä meille Suomessa kuuluu hoitaa ruotsin kaupankäyntiä heidän nuuskastaan tai muustakaan mikä liittyy vieraaseen maahan ja sen hyvinvointiin, kun omassa maassamme on asioita joita pitäisi ensisijaisesti korjata. "

        Kansan hyvinvointi kuuluu kaikille puolueille ja pakkoruotsittaminen on loputtava.
        Meillä äänestäjillä on mahdollisuus vaikuttaa siihen, että vieraanmaan asiat ovat heidän omia asioitaan, eikä meidän tarvitse niitä kustantaa.

      • Tympääntynyt
        E.K Järvenpää kirjoitti:

        Eläkepolitiikka ja ruotsinkieli ei kuulu samalle areenalle.

        Saadaanhan kiintiöillä nykyisinkin yliopistoihin epäpäteviä ruotsinkielisiä sisään RKP:n kiintiöiden takia, sen sijaan että valittaisiin sisään pätevimmät (tarkoitti se sitten mitä sukupuoli- tai kielijakaumaa tahansa).
        RKP on oiva esimerkki miten kiintiöillä pienikin puolue on hallituksessa ja monissa
        korkeissa päättävissä elimissä maassamme. Näyttää siltä, että virkoihin hakevilta ei vaadita enää pätevyyttä vaan riittää, kun on RKP:n perseen nuolija ja sätkynukke.
        Esimerkiksi YLE:n työntekijöistä suurin osa on suomenruotsalaisia ja näin ohjelmat
        ovatkin päävoittoisesti ruotsista haalittuja joita me suomenkieliset emme juurikaan viitsi katsoa tai kuunnella. FST5 ohjelmien katsojaluvut ovat minimaaliset ja kuitenkin sinne satsataan 20% lupamaksuista onko se oikein, kun kyseessä on pieni vähemmistö ja muita vähemmistöjä ei huomioita ollenkaan?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Jussi Halla-aho huolissaan Sofia Virrasta

      Jussihan on vanha vihreä. Onko tässä kyse alkukesän kiimasta, kun aidan toisella puolella oleva vihreä alkaa kiinnostama
      Maailman menoa
      114
      7874
    2. Sofia Virta kadonnut....onko juomassa?

      Virran poissaolo eduskunnasta on herättänyt huomiota. Esimerkiksi Ilta-Sanomat kertoi aiemmin, että Virta on ollut tällä
      Maailman menoa
      149
      6607
    3. Julkista rahaa ei tule antaa senttiäkään yksityisille yrityksille

      Julkinen raha on meidän yhteistä rahaa, ja se raha on tarkoitettu yhteiseen käyttöön, kuten esimerkiksi tuottamaan palve
      Maailman menoa
      183
      4725
    4. Tytti Tuppurainen: Suomen pakolaiskiintiö pitäisi nostaa 10 000 vuodessa

      asia on faktaa, noin Tytti sanoi aiemmin. Kun taas Orpon hallitusohjelman mukaisesti Suomen pakolaiskiintiö on pudotettu
      Maailman menoa
      243
      3225
    5. Halla-aho sivaltaa edustajantyöstään lintsaavaa Sofia Virtaa

      https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/937c74d7-f905-4466-b9b4-abd017fe5b63 Kansanedustajan on ilmoitettava poissaolosta
      Maailman menoa
      101
      2734
    6. Ruotsissa uusi monikulttuurisuusongelma: Mummonraiskuut

      Ilmiö räjähti käsiin ja nyt painetaan paniikkinappulaa. Moni vanhustenhoivayhtiö on joutunut jopa lopettamaan, koska keh
      Maailman menoa
      100
      2224
    7. Ruoan arvonlisävero menee käytännössä tukijussille

      Ilman juomia elintarvikkeiden myynti vuonna 2025 oli reilut 15 miljardia euroa. Tuolla tasolla arvonlisävero pyörii pari
      Maailman menoa
      12
      1896
    8. Tunnustusten lauantai

      Mitä haluat sanoa kaivatullesi?
      Ikävä
      149
      1855
    9. Vihreät REPEÄMÄSSÄ oijoijoi....Virran sekoilut on liikaa

      Jo ennestään vihreiden kannatus on suossa vaikka puolue istuu oppositiossa, nyt tuli Virran temppu kun häipyi tuosta vaa
      Maailman menoa
      28
      1699
    10. Yhteydenotto

      Tiedätkö tai ymmärrätkö syyn, miksi kaivattusi ei ota sinuun yhteyttä? Mikä se syy on?
      Ikävä
      197
      1614
    Aihe