Uskonto ja uskovaisuus ovat eri asioita. Miksi uskovaisuuden pitäisi liittyä tai sisältyä ihmisen seksuaaliseen suuntautumiseen?!
Jumala on meidät luonut, näinhän meille on opetettu eikä valta-osa ihmisistä löydä oikein muutakaan selitystä. Mitä tekemistä uskovaisuudella ja uskonnolla on ihmisten seksuaalisen käyttäytymisen kanssa, esim. tämä keskustelupalsta? Miksi ihmisen pitäisi hakea hyväksyntää itselleen ja olemassaololleen uskonnosta?
Useimmat maailman uskonnoista toteuttavat tehtäväänsä, eli yhteiskuntarauhan ylläpitämistä. Tosin islam on käytännössä tämän suhteen päinvastainen ja lietsoo sotaa ja väkivaltaa uskonnon nimessä.
Uskonnoilla epävarmat ihmiset hakevat turvaa elämälleen kun voivat kuulua johonkin sosiaaliseen yhteisöön missä on ennalta asetetut käyttäytymisnormit ja opit mihin uskoa ja miten käyttäytyä vuorovaikutuksessa toisten ihmisten kanssa.
Käytännössä itsetunnoltaan heikko ihminen on taipuvainen uskonnollisuuteen.
Raamatun monet opetukset ovat sellaisenaan kyllä kauniita ja tavoiteltavia asioita ihmisen elämässä, mutta kykeneekö ihminen noudattamaan niiden asettamia vaatimuksia? Onko ylipäänsä kenelläkään oikeutta tuomita ihmisiä, siis muilla kuin Jumalalla? Tuomitseeko Jumalakaan loppupelissä ihmistä, sitähän ei kukaan tiedä (paitsi Jeesus, kuultu kerrottavan)? Raamattu on ihmisten kirjoittama, mutta alkuperä on jumalallinen, ts. teos ilmentää Jumalan tahtoa.
Jos Jumala on luonut esim. homoseksuaalin, niin ei ole ihmisellä oikeutta tuomita häntä eikä hänen tarvitse etsiä hyväksyntää tai käyttäytymisnormeja raamatusta yms.
Uskonto?
pohdintaa...
0
278
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kela tukee virallisesti Pride-liikettä
Iso kiitos Kansaneläkelaitokselle tuen osoittamisesta myös vähemmistöille. Näin toimii vastuullinen valtiollinen koko k1154392Pride-liputus närästää monissa Suomen kunnissa
Suomen lipun nostamisesta on laki. Pride‑liputuksesta ei. Kieltäytyviin kuntiin kohdistuu poliittista painostusta kuin k783200- 1001463
- 861316
- 95869
Omasp hakenut Fincapia ja Gapconia konkurssiin perjantaina 5.6
Ilkka ei ole vielä ehtinyt uutisoida, mutta Omasp on jättänyt 5.6 konkurssihakemuksen Fincapia ja Gapconia koskien. Ilka18703Lähes kaikki keskustelut kasvotusten
on olleet tärkeitä. Hänen luonne ja ulkokuori, niiden yhdistelmä. Se kaiken keskellä oleva osa on minulle hänessä kaikk21696- 42677
Tämän palstan naiseksi esittäytyvät
Ovatkin kuulemma oikeasti sukupuoleltaan miehiä. Pitääkö paikkansa?111663- 43639