Tapahtuisiko tämä vastaava ruotsissa

Lukenut ikämies

Suomessa media sabotoi Suomen urheilijoita, mutta tuntuu siltä kuin suomenruotsalaisilla ja ruotsalaisilla
urheilutoimittajilla olisi yhteisesti suunniteltu tämä Mika Myllylään kohdistunut pahansuopainen kirjoittelu dopingtunnustuksista. Esimerkiksi heillä on nyt oiva syy saada ulkomaisen median huomio osaksemme ja se vain vahvistuu ennen tulevia olympialaisia saaden suomalaiset urheilijat paineenalaisiksi ja näin heikentää heidän suorituskykyään jo henkisestikin.
Kaikkein ihmeellisintä on sekin, että meidän oma media alkaa halveksia omia urheilijoitamme mikä johtuu selvästi ruotsalaismielisestä mediaomistajistamme. Tapahtuisiko tämä vastaava ruotsissa tai jossakin muussa maassa, luulen ettei näin halpamaisia toimittajia ole muualla kuin täällä suomessa.
Mitä selvemmin sen saimme kuulla aamulla TV uutisissa jossa suomenruotsalainen urheilutoimittaja haastatteli Suomen olympiakomitean valmennuksen johtaja Kari Niemi-Nikkolaa.
Jotenkin pidin haastattelua ivailuna koska hän jo syyllisti urheilijoitamme kysymällä miten tämä
Mika Myllylän dopingtunnustus vaikuttaa Suomen hiihtomaajoukkueen valmistautumiseen Vancouverin olympialaduille ja myös miten se vaikuttaa Virpi Kuituseen. Kysymyksillään tämä suomenruotsalainen urheilutoimittaja näytti sen ruotsalaisen puolensa, heillehän kaikki suomalaisuus on halpamaista ja halveksittavaa. Miksi kaikki tämä törky julkaistiin juuri nyt Olympiakisojen kynnyksellä?

1

212

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Lukenut ikämies

      Jos YLEn hallintoneuvostoon valittaisiin puolueeton hallinto se olisi suuri edistysaskel meillä suomessa demokratialle ja kansalaisten oikeuksille, mutta tämäkin asia on vain yhden puolueen RKP:n hallittavissa oleva asia. Miksi tähän asiaan ei oteta kantaa onhan siinä kyse kansalaistemme oikeuksista?
      Meillä YLE:n pitäisi toimia puolueettomana, mutta onko se sitä?
      Minä vastaan ei ole koska RKP:n puolue hallitsee kaikkea ohjelmatarjontaa ja suoltaa omaa pakkoruotsitus
      kampanjaansa YLEN kanavilla eli suoraan sanoen kieli progandaa meille katsojille.
      RKP:llä on nyt oikeus suoltaa omia ja muka pohjoismaisinta ohjelmaa, kaikilla YLE:n kanavilla meidän suomalaisten luparahoilla kustannettuna.
      On myös selvää sekin, että tämä kielipuolue RKP on lisäämässä kannatustaan vapaalla vaalimainonnallaan ihan omalla FST5 kanavallaan.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Jussi Halla-aho huolissaan Sofia Virrasta

      Jussihan on vanha vihreä. Onko tässä kyse alkukesän kiimasta, kun aidan toisella puolella oleva vihreä alkaa kiinnostama
      Maailman menoa
      13
      3453
    2. Julkista rahaa ei tule antaa senttiäkään yksityisille yrityksille

      Julkinen raha on meidän yhteistä rahaa, ja se raha on tarkoitettu yhteiseen käyttöön, kuten esimerkiksi tuottamaan palve
      Maailman menoa
      60
      3293
    3. Sofia Virta kadonnut....onko juomassa?

      Virran poissaolo eduskunnasta on herättänyt huomiota. Esimerkiksi Ilta-Sanomat kertoi aiemmin, että Virta on ollut tällä
      Maailman menoa
      46
      2992
    4. Vihreiden, SDP:n ja Vasemmistoliiton kannattajista selvästi alle puolet on miehiä

      ja silti joku punafeministi valitti kokoomuksen naiskannattajien puutteesta, vaikka siellä on enemmän naisia kuin punavi
      Maailman menoa
      94
      2848
    5. On tiedossa, että venäjämieliset diggaavat diktatuurista venäjää

      jossa ei esim. ole sanan- ja lehdistönvapautta. Mutta keitä nämä venäjän palvojat sitten ovat, ei heitä toki paljon ole
      Maailman menoa
      62
      2688
    6. Ensin Henry Novak ja nyt sitten se Irlannin tapaus

      jossa mustaihoinen afrikkalainen mieshenkilö puukottaa valkoihoista maassa makaavaa miestä useita kertoa pään alueelle.
      Maailman menoa
      73
      2648
    7. Belfastissa käynnissä kunnon persuilu

      Joku random mamu tekee rikoksen, niin sikäläiset naamiopersut kostavat tuhoamalla kantaävestön omaisuutta. Liekö siellä
      Maailman menoa
      97
      2620
    8. Tytti Tuppurainen: Suomen pakolaiskiintiö pitäisi nostaa 10 000 vuodessa

      asia on faktaa, noin Tytti sanoi aiemmin. Kun taas Orpon hallitusohjelman mukaisesti Suomen pakolaiskiintiö on pudotettu
      Maailman menoa
      113
      2327
    9. Islamovasemmistolaisuus - tälläista termiä käytetään

      Termi tarkoittaa alunperin äärivasemmiston ja muslimifundamentalistien liittoa, jonka ytimessä oli antisemitismi. Isl
      Maailman menoa
      57
      2077
    10. Joskus tulee niin

      Yksinäinen olo. Ei ole tarpeeksi ihmisiä elämässä, jotka tuntuisivat välitttävän aidosti. Jos mä ny saisin sairaskohtauk
      Ikävä
      66
      1971
    Aihe