Pari muuta lintua tulevat aina ulos kun luukut avataan mut sitten on toi toinen pari jotka ei aina tule ulos. Pitäisikö jotenkin hätistää ulos vai antaa vaan olla? Kun joskus voivat aika kauanki olla tulematta ulos, esim. viikko tai pari. Joskus toi toinen tulee mutta sen kaveri ei yleensä seuraa edes sitä.
Yhteensä siis 4 lintua, 2 toisessa ja 2 toisessa häkissä. Eivätkä ole "juuri tulleita" eri siitä ei voi olla kyse etteikö ulos uskaltaisi vielä tulla. Nuo mökkihöperöt nyt vain huolestuttavat kun eivät paljoa lentele.
Väkisin ulos häkistä?
4
367
Vastaukset
- aarniokotka
Meillä sama juttu. Osa lintusista tykkää paljon olla ulkona häkistä, osa ei sitten millään. Meillä iso häkki joten en ole tehnyt ongelmaa asiasta. Nähtävästi voi laittaa persoonallisuuden ja aktiivisuuden piikkiin!!! Tyytyväisiä tuntuvat olevan vaikka itse mietin mikseivät lennä kun voisivat. Siispä ajattelisin että jos lintusilla on mahdollisuus lennellä, mutta eivät halua, niin ei niitä väkisinkään kannata häkistä repiä.
- -M-
Njoo, mitenkään väkisin pyydystelemällä ja hätistelemällä ei kannata lintuja häkistä pois patistaa. Jos alkaa päivätolkulla häkissä nyhjäämiseen mennä niin voisi kyllä semmoista lempeää painostusta kuitenkin käyttää, esim poistamalla kaikki ruokakupit joksikin aikaa häkistä ja laittamalla herkkuja ulkopuolelle. (Sitten muutaman tunnin kuluttua toki kupit taas häkkiinkin jos ei tepsi).
Mahdollisesti voisi laittaa jotain uusia kiipeilypuita sopivien lelujen ja hirssintähkien yms kera sopivan pyrähdysmatkan päähän häkistä, jos kiva alusta houkuttelisi lähtemään paremmin tutkimusmatkalle. - Lintulaatti
-M- kirjoitti:
Njoo, mitenkään väkisin pyydystelemällä ja hätistelemällä ei kannata lintuja häkistä pois patistaa. Jos alkaa päivätolkulla häkissä nyhjäämiseen mennä niin voisi kyllä semmoista lempeää painostusta kuitenkin käyttää, esim poistamalla kaikki ruokakupit joksikin aikaa häkistä ja laittamalla herkkuja ulkopuolelle. (Sitten muutaman tunnin kuluttua toki kupit taas häkkiinkin jos ei tepsi).
Mahdollisesti voisi laittaa jotain uusia kiipeilypuita sopivien lelujen ja hirssintähkien yms kera sopivan pyrähdysmatkan päähän häkistä, jos kiva alusta houkuttelisi lähtemään paremmin tutkimusmatkalle.Kiitos vinkeistä :D Pitääpäs koittaa jonkilainen puukyhäelmä metsästä hakea.. saunaanko kannattaa kuviumaan laittaa? tai kun lukenut oon että jos luonnosta keppejä tai suurempia puu systeemejä hakee nii pitää kuivattaa tai pestä kuumalla vedellä.. kumpi on parempi keino? ajattelin ihan sellaisen suurehkon "kannon" tai tukipuun hakea ja siihen sitte oksia porata jotenki, onneks on toi vaja missä riittää tilaa tälläsille operaatioille :'D
kauanko pitää saunassa pitää ja kuinka lämpimässä? siis jos sauna on paree vaihtoehto. - -M-
Lintulaatti kirjoitti:
Kiitos vinkeistä :D Pitääpäs koittaa jonkilainen puukyhäelmä metsästä hakea.. saunaanko kannattaa kuviumaan laittaa? tai kun lukenut oon että jos luonnosta keppejä tai suurempia puu systeemejä hakee nii pitää kuivattaa tai pestä kuumalla vedellä.. kumpi on parempi keino? ajattelin ihan sellaisen suurehkon "kannon" tai tukipuun hakea ja siihen sitte oksia porata jotenki, onneks on toi vaja missä riittää tilaa tälläsille operaatioille :'D
kauanko pitää saunassa pitää ja kuinka lämpimässä? siis jos sauna on paree vaihtoehto.No tuo on vähän makuasia, jos asuu/hakee oksat vähän syrjemmältä niin yleensä puhdistukseen riittää ihan vaan tiskiharja ja kuuma vesi ja on jo todella huonoa tuuria jos metsästä ylipäätään jotain linnuille haitallista kulkeutuu. Taajamissa on usein enemmän isommassa parvessa liikkuvia villilintujakin liikenteessä, ja etenkin jos tienoolla on todettu Newcastlen tautia tms tarttuvaa lintupöpöä voi olla aihan aiheellista kunnolla saunottaa luonnonoksat siinä sadassa asteessa ja ainakin tunti.
Tuoreita oksia on kiva nakerrella ja kuoria, mutta jos aiot oksia liitellä toisiinsa muuten kuin narulla jota voi kiristellä tarvittaessa, niin materiaalit kannattaa kuivattaa kunnolla (jopa useampi kuukausi) ennen työstöä. Puu kutistuu kuivuessaan ja tuoreena tehdyt liitokset nopeasti löystyy ja irtoilee tai oksat halkeilevat jos käyttää ruuveja. Samoin jos vaikka pudonneita männynoksia otat niin ne pitää kuivattaa huolella ennen käyttöä, ettei linnut tahriinnu pihkaan.
Yksinkertaisimmillaan voit ensi hätään vaikka hakea kokonaisen sopivasti haaraisen puunvesan (maanomistajan luvalla...) ja istuttaa sen joulukusenjalkaan tai päivänvarjonjalkaan.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Jussi Halla-aho huolissaan Sofia Virrasta
Jussihan on vanha vihreä. Onko tässä kyse alkukesän kiimasta, kun aidan toisella puolella oleva vihreä alkaa kiinnostama1147874Sofia Virta kadonnut....onko juomassa?
Virran poissaolo eduskunnasta on herättänyt huomiota. Esimerkiksi Ilta-Sanomat kertoi aiemmin, että Virta on ollut tällä1496607Julkista rahaa ei tule antaa senttiäkään yksityisille yrityksille
Julkinen raha on meidän yhteistä rahaa, ja se raha on tarkoitettu yhteiseen käyttöön, kuten esimerkiksi tuottamaan palve1834725Tytti Tuppurainen: Suomen pakolaiskiintiö pitäisi nostaa 10 000 vuodessa
asia on faktaa, noin Tytti sanoi aiemmin. Kun taas Orpon hallitusohjelman mukaisesti Suomen pakolaiskiintiö on pudotettu2433225Halla-aho sivaltaa edustajantyöstään lintsaavaa Sofia Virtaa
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/937c74d7-f905-4466-b9b4-abd017fe5b63 Kansanedustajan on ilmoitettava poissaolosta1012734Ruotsissa uusi monikulttuurisuusongelma: Mummonraiskuut
Ilmiö räjähti käsiin ja nyt painetaan paniikkinappulaa. Moni vanhustenhoivayhtiö on joutunut jopa lopettamaan, koska keh1002224Ruoan arvonlisävero menee käytännössä tukijussille
Ilman juomia elintarvikkeiden myynti vuonna 2025 oli reilut 15 miljardia euroa. Tuolla tasolla arvonlisävero pyörii pari121896- 1491855
Vihreät REPEÄMÄSSÄ oijoijoi....Virran sekoilut on liikaa
Jo ennestään vihreiden kannatus on suossa vaikka puolue istuu oppositiossa, nyt tuli Virran temppu kun häipyi tuosta vaa281699Yhteydenotto
Tiedätkö tai ymmärrätkö syyn, miksi kaivattusi ei ota sinuun yhteyttä? Mikä se syy on?1971614