Heippa! Onko kenelläkään kokemusta samanlaisesta?
Ostimme puoltoista kuukautta sitten paperittoman nevamasquerade (siperian naamiokissan), kasvattaja sanoi rokottaneensa kissamme, mutta väitti meille hakemishetkellä, että on hävittänyt rokotuskirjan jonnekkin ja lupasi lähettää sen jälkikäteen heti viikon sisällä, kun on löytänyt sen. Me tietenkin tyhminä luotimme häneen ja kissa lähti mukaamme.
2 viikon kuluttua siitä kun olimme kissan hakeneet, laitoin sähköpostia kasvattajalle, jonka jälkeen soitin kun hän ei sähköpostiin vastaillut. Puhelimessa hän sanoi, että on varmasti lähettänyt väärään osoitteeseen rokotuskirjan, että hän voisi käydä eläinlääkäriltä pyytämässä uuden rokotuskirjan, missä kissa on tämän rokotuksen saanut. No ei vielä tähänkään päivään mennessä ole näkynyt rokotuskirjaa.
On todella törkeää mielestäni valehdella ihmisille, että kissat saaneet rokotuksen jos eivät ole. Tietenkin meidän olisi pitänyt se jo tajuta hakemishetkellä, koska hänellä oli silloin muka hävittänyt sen. Tottakai sitä haluaisi uskoa ja luottaa.
Ymmärtäisin sen jos kasvattaja sanoisi jo heti, että eläimet eivät ole rokotusta saaneet, niin olisin voinut kissan kiikuttaa saman tien eläinlääkäriin sen rokotuksen ottamaan. Mutta en siedä valehtelua, kun kyseessä on kuitenkin viattoman eläimen terveys.
Onko kenelläkään samanlaisia kokemuksia?
Törkeää käytöstä kasvattajalta...
7
608
Vastaukset
- edelleen pettynyt
lisäystä edelliseen vielä..
soitin vielä kasvattajalle ja kysyin vielä kerran missä rokotuskirja viipyy, kasvattaja vastasi, että lähettää sen heti tänään. Sanoin kuitenkin, että: onko kissa edes saanut rokotusta.
Kasvattaja vastasi: miksi minä valehtelisin sinulle. Siihen minä: sitä olen tässä miettinytkin, koska kissa on meillä ollut jo puoltoista kuukautta, eikä rokotuskirjaa ole tullut, jonka jälkeen kasvattaja keskeytti minut sanomalla: minä en edes halua keskustella tästä enään... ja löi luurin korvaan.
Voin sanoa, että tämä jos joku on lapsellista käytöstä kasvattajalta ja todistaa todellakin sen, että hänellä ei ole puhtaat jauhot pussissa, eikä kissamme ole rokotuksia saanut. Todella tyhmää leikkiä eläinten terveydellä.
Toivon mukaan kukaan muu ei joudu saman kasvattajan uhriksi :/- farkku
ole kasvattaja, sillä paperiton kissa on aina sekarotuinen! Kasvattaja voi olla pentutehtailija, joka yrittää netota mahdollisimman paljon rahaa itselleen teettämällä pentuja.
Vastuuntuntoinen, hyväksytty kasvattaja kertoo kyllä jos kissa on rokotettu ja antaa rokotekirjat mukaan. - mmm.
farkku kirjoitti:
ole kasvattaja, sillä paperiton kissa on aina sekarotuinen! Kasvattaja voi olla pentutehtailija, joka yrittää netota mahdollisimman paljon rahaa itselleen teettämällä pentuja.
Vastuuntuntoinen, hyväksytty kasvattaja kertoo kyllä jos kissa on rokotettu ja antaa rokotekirjat mukaan.Paperiton kissa on sekarotuinen vain silloin kun sen vanhemmat eivät ole samaa rotua. Kasvattajahan myyjä on, jos hän kerran on pentueen tehnyt ja nyt myy sen.
- selvennykseksi
mmm. kirjoitti:
Paperiton kissa on sekarotuinen vain silloin kun sen vanhemmat eivät ole samaa rotua. Kasvattajahan myyjä on, jos hän kerran on pentueen tehnyt ja nyt myy sen.
Niin. Paperiton kissa luokitellaan kotikissaksi. Vain rekisteröidyt yksilöt lasketaan rotukissoihin. Sekarotuinen se ei välttämättä ole, voi olla ihan geneettisesti puhdas tapaus, mutta ilman papereita ei kelpaa mihinkään.
- tiedän
selvennykseksi kirjoitti:
Niin. Paperiton kissa luokitellaan kotikissaksi. Vain rekisteröidyt yksilöt lasketaan rotukissoihin. Sekarotuinen se ei välttämättä ole, voi olla ihan geneettisesti puhdas tapaus, mutta ilman papereita ei kelpaa mihinkään.
Joo tiedän kyllä, että jos kissalla ei ole papereita, niin ei voi olla varma onko kissa puhdasrotuinen vai ei. Mutta kyse ei nyt ollut siitä vaan kissan terveydestä, on se kuitenkin kiva tietää onko kissalla rokotuksia vai ei, niin voi sitten itse käydä kissan rokotuttamassa jos niitä ei ole annetteu.
- kissamaakari
tiedän kirjoitti:
Joo tiedän kyllä, että jos kissalla ei ole papereita, niin ei voi olla varma onko kissa puhdasrotuinen vai ei. Mutta kyse ei nyt ollut siitä vaan kissan terveydestä, on se kuitenkin kiva tietää onko kissalla rokotuksia vai ei, niin voi sitten itse käydä kissan rokotuttamassa jos niitä ei ole annetteu.
sitten maksamaan rekisteröimättömästä kissasta.Mahtoko kasvattajalla olla rekisteröity kasvattajanimi.
Että näitä riittää. - massakiikari
kissamaakari kirjoitti:
sitten maksamaan rekisteröimättömästä kissasta.Mahtoko kasvattajalla olla rekisteröity kasvattajanimi.
Että näitä riittää.Ilmaisia kissoja ei tulisi ollakaan.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Vihreiden, SDP:n ja Vasemmistoliiton kannattajista selvästi alle puolet on miehiä
ja silti joku punafeministi valitti kokoomuksen naiskannattajien puutteesta, vaikka siellä on enemmän naisia kuin punavi922773On tiedossa, että venäjämieliset diggaavat diktatuurista venäjää
jossa ei esim. ole sanan- ja lehdistönvapautta. Mutta keitä nämä venäjän palvojat sitten ovat, ei heitä toki paljon ole612648Ensin Henry Novak ja nyt sitten se Irlannin tapaus
jossa mustaihoinen afrikkalainen mieshenkilö puukottaa valkoihoista maassa makaavaa miestä useita kertoa pään alueelle.712601Belfastissa käynnissä kunnon persuilu
Joku random mamu tekee rikoksen, niin sikäläiset naamiopersut kostavat tuhoamalla kantaävestön omaisuutta. Liekö siellä952561Tytti Tuppurainen: Suomen pakolaiskiintiö pitäisi nostaa 10 000 vuodessa
asia on faktaa, noin Tytti sanoi aiemmin. Kun taas Orpon hallitusohjelman mukaisesti Suomen pakolaiskiintiö on pudotettu942103Islamovasemmistolaisuus - tälläista termiä käytetään
Termi tarkoittaa alunperin äärivasemmiston ja muslimifundamentalistien liittoa, jonka ytimessä oli antisemitismi. Isl502012Persujen kannatusromahdus tekee kesästä 2026 nautinnollisen
Satoi tai paistoi, niin Suomen kansalaisella on kuluvana kesänä syytä hymyyn. Niin upealta tuntuu persujen kannatusroma1411876Joskus tulee niin
Yksinäinen olo. Ei ole tarpeeksi ihmisiä elämässä, jotka tuntuisivat välitttävän aidosti. Jos mä ny saisin sairaskohtauk611655Mitä tapahtui?
Mitä tapahtui keskiviikkoiltana kun oli paljon hälytysajoneuvoja ja mediheli?171548Julkista rahaa ei tule antaa senttiäkään yksityisille yrityksille
Julkinen raha on meidän yhteistä rahaa, ja se raha on tarkoitettu yhteiseen käyttöön, kuten esimerkiksi tuottamaan palve361495