Kantasuomalaisena saan n. 100 € sossusta/kk ja kerjään leipää

Meitä kusetetaan tod

Kun samaan aikaan maahanmuuttajien ei edes tarvitse käydä sossussa työttömäksi tai sairaaksi joutuessaan, heille tuki on on jo pitkälle yli 2000 €/kk, enemmän kuin moni suomalainen töissä käyvä koskaan tienaa.

Joko nyt olisi aihetta puuttua maahanmuuttopolitiikan järjettömyyteen ?

Eikö minulla Suomen kansalaisena ole oikeutta Suomen Perustuslain mukaiseen kunnolliseen perusturvaan ja toimeentuloon, kun olen sairastunut, enkä kykene töihin ?

99

1148

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Pois,pois täältä!

      Se on nyt tämän maan meininki. Panevat maan konkurssiin, etkä saa sitä satastakaan.

      • Suomi on kaapattu

        Joiden kuuluisi nyt vaatia kovaan ääneen perusturvan kuntoon laittamista kaikille oman maan kansalaisille ennen kuin tänne otetaan ketään juhlimaan huipputuloilla tavallisiin suomalaisiin nähden ?

        Kansa on varmasti vihaa täynnä, koska taas tapahtuu jotain, mitä selitellään sitten, ties minkälaisilla kiemuroilla ja taustoilla, ettekö te näe, että Suomea johtavat rikolliset, he ovat monikansallisten tuhomonopolien asialla, eu on vain nimike vallankaappaukselle, joka on saanut tapahtua täydellisessä uutispimennossa, koska toimittajat ovat eliitin omistuksessa ja ajavat heidän etujaan.

        Tämä on todellakin jotain täysin uskomatonta, että Suomi tuhoaa oman kansansa eliitin veropakolaisten etujen ajamiseksi ? Muutama ahne ja itsekäs iilimato saa siipeillä koko kansan kustannuksella, käskyttää ja viedä ihmishenkiä ? He vievät tavallisilta kansalaisilta oikeuden arvokkaaseen elämään, toimeentuloon ja perusturvaan, antaakseen sen valitsemilleen ulkomaalaisille, joiden kautta esittävät vielä humanisteja.

        Tällaista hattutemppua eivät tee taikuritkaan, jonka valtiovalta eliitin käskystä nyt on toteuttanut. Kokonainen kansa alistettiin kerjäläisen asemaan ja perustuslaki heitettiin roskakoriin, missä ihmisyys ja onko niin kiire tuhota Suomen kansa, tämänkö takia maalle aikanaan taisteltiin itsenäisyys kovalla hinnalla?

      • Sortovalta
        Suomi on kaapattu kirjoitti:

        Samoja olen "pureksinut" nyt jo edesmenneen sotaveteraanin jälkeläisen ominaisuudessa. Tolkku on ollut pois tämän maan johtavalta poliittiselta eliitiltä jo kauan.
        Kelpaahan näille perkeleille juhliminen itsenäisyyspäiväksi nimitettynä juhlapäivänä, kaitpa nuo juhlivat enempi omaa menestystään, koska valtiollinen itsenäisyys käytännössä, sekin vähä menetettiin!

        Mutta, vaikea olisi ollut vielä 20- vuotta sitten kuvitella mihin nämä "hunttalan matit ja maijat" tämän maan johtavat ja kuinka he pyllistävät oman maan kansalaisille, kun rupeaa tulemaan vierasta kultahampaat suussa välkkyen osille.

        Olisi kohtalaisen kiire perustaa jonkinmoinen totuuskomissio ja palauttaa valta kansalle, nythän se on näillä rahamaailman lakeijoilla, ketkäs ovat pistäneet Suomen asiat konkurssikypsään tilaan.

        Helppo sanoa, ettei tästä hyvää seuraa, jos rosvoamisen sallitaan jatkua, eikä löydy rotia touhulle!

      • Kansanmurha 2010
        Sortovalta kirjoitti:

        Siellä vallitsee joku ihme konsensus, eikö luulisi tässä tilanteessa olevan jo täysi sota päällä , mutta hiljaista kuin huopatossutehtaalla. Vai onko tyyntä ennen suurta räjähdystä ?

        Usko kaikkiin kansanedustajiin alkaa nyt mennä, ei aloitteita, ei mitään ja köyhistä kantaväestöstä puhutaan jo parista miljoonasta, todellista lukua ei taida kukaan haluta tietääkään ja uutispimento on järkyttävä. ylestä on tullut elitistinen viihdekanava ja sen ansiostahan tämä vallankaappaus on osittain saanut tapahtua, ei ilmekään ole värähtänyt uutisten lukijoilla, kun Suomi myytiin monikansallisille tuhomonopoleille eu-nimikkeellä ja kansan köyhyyttä dumpataan viihdesarjoilla ym paskalla, joita verorahoilla rahoitetaan. Velaksi.

        Toimittajiakin kiinnostaa vain omat kissanpäivät eliitin kainalossa. Hävettää heidän puolestaan, Suomen kansan ihmisiä tapetaan ja kukaan ei välitä.

      • .
        Kansanmurha 2010 kirjoitti:

        Sosiaalipolitiikka on tarkoitus ajaa alas, ei kai
        tässä sen enempää ole takana.

      • tulevissa
        . kirjoitti:

        Sosiaalipolitiikka on tarkoitus ajaa alas, ei kai
        tässä sen enempää ole takana.

        vaaleissa, puolueet ovat jo nyt huomanneet
        että liikkuviakin ääniä on ilmeisesti tulossa en
        kerralla kun ihmiset ovat heränneet.

    • herää hörhö..

      joulupukki on tatuolento. ellet pysty laskuutesi vuoksi tienaamaan työssä rahaa viinaasi ja leipääsi. -tee halmeet- pakolaiset on tulleet suomeen koska ovat ommaassaan sodan tahi jms. vuoksi pakoitettu lähtemään, -vaikka kylmään napapiirille apinoiden joukkoon- mutta sinä syntynyt hopealusikka perseessä, niin et viitsi duuniin mennä, vaan olet vuodesta---toiseen työssäkäyvien duunareiden "Aljo"= tuottaaton kotieläin.. häpeäisti, kun vertaat itseesi pakolaisiin. ps. suoessa kun oli hätätila ruotsiin muutti kymmeniätuhansia suomipakolaisia -täysihoitoon. jokainen ruotsalainen kantoi kortensa kokoon. ja auttoi ipivaaran pakolista. ei heissä ollu tollaisia loisia...

      • Suomi suomalaisille

        En ole laiska, vaan vakavasti sairaana, en juo alkoholia, enkä ole syntynyt mikään lusikka perseessä, vaan ihan omillani toimeen joutunut tulemaan.

        Sinä se loinen olet, et osaa edes kirjoittaa kieltämme. Eliitin veropakolaiset ovat loisia ja sinä heidän maahantuotu elättinsä, häivy takaisin sinne mistä olet tullutkin.

      • Kohta viha purkautuu
        Suomi suomalaisille kirjoitti:

        En ole laiska, vaan vakavasti sairaana, en juo alkoholia, enkä ole syntynyt mikään lusikka perseessä, vaan ihan omillani toimeen joutunut tulemaan.

        Sinä se loinen olet, et osaa edes kirjoittaa kieltämme. Eliitin veropakolaiset ovat loisia ja sinä heidän maahantuotu elättinsä, häivy takaisin sinne mistä olet tullutkin.

        Kukaan ole muuttanut "täysihoitoon" vaan töihin, et taida töistä mitään tietää, kun Astrid sulle liksaa maksaa uraansa edistääkseen ja eliitin toivomaa kansanmurhaa jouduttaakseen.

        Häivy loinen takaisin sinne islaminmaahasi mistä olet tullutkin.

      • valehtelee
        Kohta viha purkautuu kirjoitti:

        Kukaan ole muuttanut "täysihoitoon" vaan töihin, et taida töistä mitään tietää, kun Astrid sulle liksaa maksaa uraansa edistääkseen ja eliitin toivomaa kansanmurhaa jouduttaakseen.

        Häivy loinen takaisin sinne islaminmaahasi mistä olet tullutkin.

        Puhui vain kiintiöpakolaisista joita suomeen
        otetaan 750/vuosi ja yli 100 milj. €.
        muita ns pakolaisia tulee kymmenkertainen määrä
        eli rahaa paukkuu myös 10 kertainen määrä.

      • käymme
        valehtelee kirjoitti:

        Puhui vain kiintiöpakolaisista joita suomeen
        otetaan 750/vuosi ja yli 100 milj. €.
        muita ns pakolaisia tulee kymmenkertainen määrä
        eli rahaa paukkuu myös 10 kertainen määrä.

        Äänestämässä kaikki.

      • Suomi 2010
        käymme kirjoitti:

        Äänestämässä kaikki.

        Valtaosa niistä jotka eivät äänestä, äänestäisivät varmasti eri puolueita, kuin nyt ovat hallituksessa, siksihän siitä, että äänestyprosentti on niin surkea, ei tehdä enää edes uutisia. Eihän tämä mikään demokratia ole, mutta tuo vaaliäänteen tuominen verorahoilla velaksi ja eriarvoistamisen kiilaksi luuserieliitin ja kansan väliin on kyllä törkeyden huippu.

      • Kansanmurha 2010
        Suomi 2010 kirjoitti:

        Havahtuu vasta, kun talot ja maat viedään alta eliitin veropakolaisten etujen ja urapoliitikkojen vaaliäänten asunnoiksi.

      • oikea kohde
        Kansanmurha 2010 kirjoitti:

        Havahtuu vasta, kun talot ja maat viedään alta eliitin veropakolaisten etujen ja urapoliitikkojen vaaliäänten asunnoiksi.

        ei ole mamujen vaan niiden, jotka sallii mamujen tulon maahan sosiaalipummeiksi. Thorssssi ja kumppanit pitäisi suolata nelikkoon.

      • 3+33
        oikea kohde kirjoitti:

        ei ole mamujen vaan niiden, jotka sallii mamujen tulon maahan sosiaalipummeiksi. Thorssssi ja kumppanit pitäisi suolata nelikkoon.

        Äänestäkää ihmiset tulevissa vaaleissa.

      • Olen yksi swiddu

        imppivaara on palsatlla, onko "mallisi" keikalla, kurlaamassa vieraan miehen spermaa...?

      • tiedoksiantona

        Nyt "herrää hörhö" latelee aivan taruja. Ensinnäkin Ruotsiin mentiin TÖIHIN tehtaisiin ja tehtiin urakalla kolmivuorotyötä. Tämän asia voi helposti tarkistaa mistä tilastosta vaan. Kaikki täällä palstalla vierailevat eivät ole historiasta mitään tietämättömiä hörhöjä.

      • on,
        tiedoksiantona kirjoitti:

        todellakin aivan eri asia kuin pakolaisuus.

      • totta`
        3+33 kirjoitti:

        Äänestäkää ihmiset tulevissa vaaleissa.

        Suomessa ikänsä työtä tehnyt toimeentuloturvan varaan tippunut suomalainen saa saman verran rahaa kuin suomeen karannut elintasopakolainen? Saanko kysyä, missä järki?

      • alistettu..

        En pärjää enää Suomessa työttömäksi jäätyäni.

        Toimeentulotukea en saa. Työmarkkinatuella on yritettävä sinnitellä. Ei ole elämä elämisen arvoista.

      • ahdistunut..
        totta` kirjoitti:

        Suomessa ikänsä työtä tehnyt toimeentuloturvan varaan tippunut suomalainen saa saman verran rahaa kuin suomeen karannut elintasopakolainen? Saanko kysyä, missä järki?

        Mitään et saa Suomessa omistaa, jos toimeentulotukea saat.

        Vähän katkeraksi pistää, kun on sentään vuosia tehnyt töitä ja yrittänyt itse elämäänsä rakentaa ja jotain pientä kivaa itsellensä saanut säästöön. Nyt tilapäisessä hädässä ei yhteiskunta tule mitenkään vastaan.

        Suostuisin pistämään kaiken menemään, jos tietäisin, että loppuelämäni olisin työtön ja toimeentulotuen varassa. Olen kai hullu, kun kuvittelen vielä töihin pääseväni.

      • hullu :-)
        ahdistunut.. kirjoitti:

        mutta optimistinen kyllä, sitä
        näinä aikoina tarvitaan.
        Sekä omia aivoja äänestys kopissa.

      • yksi tapa
        alistettu.. kirjoitti:

        En pärjää enää Suomessa työttömäksi jäätyäni.

        Toimeentulotukea en saa. Työmarkkinatuella on yritettävä sinnitellä. Ei ole elämä elämisen arvoista.

        vaikuttaa asioihin, kuuluu jopa mielestäni
        velvollisuuksiin.

      • ihan tosi on
        tiedoksiantona kirjoitti:

        Nyt "herrää hörhö" latelee aivan taruja. Ensinnäkin Ruotsiin mentiin TÖIHIN tehtaisiin ja tehtiin urakalla kolmivuorotyötä. Tämän asia voi helposti tarkistaa mistä tilastosta vaan. Kaikki täällä palstalla vierailevat eivät ole historiasta mitään tietämättömiä hörhöjä.

        ... kyllä ainakin se Slussenin jengi, jotka olivat rikollisia,

        Ruotsinsuomalaiset tekivät ainakin 60- 70- ja 80-luvulla selvästi enemmän rikoksia kuin kantaruotsalaiset.

        "En finne igen" !

        Ja niitä rikoksia tehtailivat ne samat porukat ja ne työtätekevät rehelliset suomalaiset saivat kärsiä siitä.

        Ruotsinsuomalaisten tilanne oli samanlainen kuin Suomen somaleiden nyt, pieni porukka tekee rikoksia ja muut kärsivät.

      • ihan tosi on
        alistettu.. kirjoitti:

        En pärjää enää Suomessa työttömäksi jäätyäni.

        Toimeentulotukea en saa. Työmarkkinatuella on yritettävä sinnitellä. Ei ole elämä elämisen arvoista.

        Volgan mutkan taakse kantasuomalaisten kotomaahan...

        Miksi et saa toimeentulotukea? Omaisuutta liikaa?

        Puolisolla /vanhemmilla liikaa tuloja ?

        Asumistuki?

        Lopeta se kaljan kittaaminen ja röökin veto, niin rahat riittävät...

        Voiko sinuakaan ottaa tosissaan, kun vain valitat, mutta et kerro koko totuutta.

      • ccxx
        ihan tosi on kirjoitti:

        ... kyllä ainakin se Slussenin jengi, jotka olivat rikollisia,

        Ruotsinsuomalaiset tekivät ainakin 60- 70- ja 80-luvulla selvästi enemmän rikoksia kuin kantaruotsalaiset.

        "En finne igen" !

        Ja niitä rikoksia tehtailivat ne samat porukat ja ne työtätekevät rehelliset suomalaiset saivat kärsiä siitä.

        Ruotsinsuomalaisten tilanne oli samanlainen kuin Suomen somaleiden nyt, pieni porukka tekee rikoksia ja muut kärsivät.

        Nimenomaan noin on käynyt! Ihme ettei tuosta asiasta ole täällä näkynyt enempää kirjoituksia.

    • epäilen vaan

      "Kun samaan aikaan maahanmuuttajien ei edes tarvitse käydä sossussa työttömäksi tai sairaaksi joutuessaan, heille tuki on on jo pitkälle yli 2000 €/kk, enemmän kuin moni suomalainen töissä käyvä koskaan tienaa. "

      MOT:ssahan tuli ilmi, että saman summan saisi myös suomalainen yksinhuoltajaäiti? Kela tukee samalla tavoin suomalaisia lestadiolaislusmuja lasten teossa! Suomessa lusmut porsivat lusmujälkeläisiä veronmaksajien kustannuksella. Tällä pitäisi tehdä loppu. Hyvinvointijärjestelmän tarkoituksena ei ole elättää kansalaisten lapsia.

      • Niin se menee

        Ne jotka eivät ole sitä valmiita jakamaan oman maan kansalaisille, Suomen alkuperäisväestölle ensin, ovat eliitin juoksupoikia.

      • lapsikorotus n.230e

        Katsoit sitten näköjään ohjelmasta vain alun, missä toimittaja näytti vanhaa dokumenttia aiheesta kuinka hänkin luuli 90-luvulla asian olevan näin, mutta tutkittuaan tarkemmin asiaa nyt 2010 tuli toisiin ajatuksiin. Kun googlettaa toimeentulotuki saa oikeaa tietoa asiasta. Jutussa ei tullut ilmi kuinka monta lasta naisella oli. 2500 euroon jota hän sai nettona tukia kaikkiaan pitäisi olla melkoinen lapsilauma ja se olisi varmasti mainittu.

      • ei kerro
        lapsikorotus n.230e kirjoitti:

        lähellekkään totuutta, esim otamme viisilapsisen
        perheen niin pakolaisperheestä kuin kantaväestöstä
        ja vaikka vertaamme vaatetusta kaikki huomaavat
        eron, tästä voi vetää johtopäätöksen että
        pakolaisperheellä on huomattavasti enemmän rahaa
        käytettävänään.

      • .
        lapsikorotus n.230e kirjoitti:

        Katsoit sitten näköjään ohjelmasta vain alun, missä toimittaja näytti vanhaa dokumenttia aiheesta kuinka hänkin luuli 90-luvulla asian olevan näin, mutta tutkittuaan tarkemmin asiaa nyt 2010 tuli toisiin ajatuksiin. Kun googlettaa toimeentulotuki saa oikeaa tietoa asiasta. Jutussa ei tullut ilmi kuinka monta lasta naisella oli. 2500 euroon jota hän sai nettona tukia kaikkiaan pitäisi olla melkoinen lapsilauma ja se olisi varmasti mainittu.

        Ei ihan tavallinen kantasuomalainen lapsiperhe näinä päivinä.

      • Jussuf

        Täällähän se tuli! Nyt esiin kaikki ne perusteet jolla meille "ei-mutiaisille" voidaan antaa tukia mutta ei kenellekään muulle.

        Jos on tumma tukka.
        Jos on silmälasit.
        Jos on liian värikkäät vaatteet.
        Jos on vammainen...

        ... niin ei sitten mitään tukia. Ei lapsilisiä tai kodinhoidontukia varsinkaan. Ainoastaan valkotukkaisille, sinisilmäisille ja urheilleille nuorukaisille. Heille kaikki! Muille sitten voitaisiin laittaa rintaan vaikka semmoinen kiva keltainen tähti.

      • eikös me
        Jussuf kirjoitti:

        sentään olla Suomessa ja suomalaisilla
        pitäisi olla jonkinmoinen päätäntä
        valta miyen täällä mennään.

      • Jussuf
        eikös me kirjoitti:

        sentään olla Suomessa ja suomalaisilla
        pitäisi olla jonkinmoinen päätäntä
        valta miyen täällä mennään.

        ... olisikos parempi että kaikki suomalaiset kantaisivat vaikka jotain sisu-merkkiä että heitä osattaisiin kumartaa. Ja sellaista ei saisi jos ei olisi oikeaa uskontoa (ei esim. ortodokseja) tai ihonvärejä (ruskettuneet eivät sitä saisi).

        Mitä tarkoittaa "jonkinmoinen päätäntä"? Eikös kansalaiset kaikki saa äänestää?

      • Onko ..

        perseellään elävä yh-äiskäsi kertonut sitä sulle, vai kuluttaako se itse sen ?

      • Jussuf
        Onko .. kirjoitti:

        perseellään elävä yh-äiskäsi kertonut sitä sulle, vai kuluttaako se itse sen ?

        ... kun ruvettiin käymään kirjoittajan henkilöön. Mitä ihmettä tähän asiaan kuuluu minun tilanteeni reposteleminen? Millä tavalla se muka toimisi vasta-argumenttina?

        Nähtävästi tuollainen tilanne (yh-äiskä) on tällä palstalla yhtä halveksittavaa kuin olla ruotsalainen, homo, sivari (paitsi Allah-Aho), vammainen, karjalainen, somali tai sotaorpo.

        Minua ei muuten tuollainen loukkaa, keksi parempia herjauksia.

    • ruudinkeksijä

      Kyllä on jollakin aikaa jauhaa täyttä paskaa.... Pelkuri paskahousu jauhat aina vaan samaa sontaa ja vastaat omiin viesteihin eikä loppua näy. Ei se auta poika mitään. Katso kuinka paljon lukee esim. tätä palstaa päivittäin??? Aika heikkoa on yrityksesi....

    • mahadsanid-.-.,-.,--

      Mamut maksavat likaa koko EU:ssä. Kylmä totuus. Yhteiskuntien rakenne on muuttunut ja muuttuu.
      Lainaaminen elämiseen ei voi jatkua, vaan säästäminen tulee olemaan hyvin kovaa kaikissa valtioissa ja samalla kertaa pitäisi kulutus olla vakaa.

      • Suomi 2010

        Kantaväestö, alkuperäissuomalaiset vailla perustuslaillisia oikeuksiaan kunnolliseen perusturvaan ja toimeentuloon, valtiovalta raiskaa Suomen Perustuslakia, tekee sen veropakolaiseliitin etujen ajamiseksi.

        Rajat kiinni vaan ja oman kansan asiat ensin kuntoon.

        Ja vetoomus YK:lle ym, että upporikkaat Arabimaat alkavat ottaa pakolaisia, varsinkin heillä yleensä on sama uskonto ja kulttuuri. Saudi Arabia , Jemen ja mitä niitä öljyvaltioita on, sinne ne pakolaiset kuuluisivat.

        Nämä Suomeen tuodut ovat enimmäkseen eliitin käskystä tuotuja vaaliääniä urapoliitikoille, jotka ajavat veropakolaisten etuja.

      • touhua§

        http://blogit.yle.fi/mot/hyvinvointivaltion-ansa

        Täällä maahanmuuttajia syleillään sosiaaliturvalla passiivisiksi.

      • neuvontapalvelukin,

      • näin se menee
        touhua§ kirjoitti:

        http://blogit.yle.fi/mot/hyvinvointivaltion-ansa

        Täällä maahanmuuttajia syleillään sosiaaliturvalla passiivisiksi.

        Mistä tällainen henkilö saa Suomessa työpaikan, mistä jää käteen kuussa reilu pari tonnia, kun kielitaitokin on hukassa? Ei mistään!

      • Jussuf
        näin se menee kirjoitti:

        Mistä tällainen henkilö saa Suomessa työpaikan, mistä jää käteen kuussa reilu pari tonnia, kun kielitaitokin on hukassa? Ei mistään!

        Välillä puhutaan työpaikan saannista ja välillä taas tukitasoista.

        Nuo lapsilisät muuten maksetaan myös kantasuomalaisille, valitettavasti. Jos on monta lasta, on helposti myös suuremmat tuet.

    • Late Lapista.
      • Tahti muuttuu

        Luuserieliitin etujen ajamiseksi ovat ottaneet valtion nimiin jättivelat ja ajaneet toista miljoonaa suomalaista köyhyyteen vaille perustuslaillisia oikeuksia kunnolliseen perusturvaan ja toimeentuloon.

        On pelkästään pellemedian ansiota, että sama peli jatkuu, ihmisten pitäisi perustaa omat tiedotusvälineet, mitä kautta nämä valtiovallan ja eliitin suorittamat rikokset paljastetaan ja saatetaan oikeuden eteen.
        Tosin Brax on kyllä hyväosaisten oikeusministeri ja esittää oikeusvaltion roolia minkä ehtii, mutta kansa tietää jo missä mennään, toivottavasti seuraavissa vaaleissa kääntyvät äänestämään äärivasemmistoa, joka toivon mukaan on oman kansan ja maan asialla. Pohjavesien ja ihmisten perusturvan ja toimeentulon puolella, eikä maahantuotavien eliitin urapoliitikkojen vaaliäänten puolella.

    • AVKT

      Sinun määräämät päättävät!

    • Kickeli

      Painu jonnekin tekemään TYÖTÄ johon kykenet, hallitus ei välitä sinusta psakan vertaa...muista äänestää vaaleissa tutut puolueet päättämään, niin saat lisää samaa herkkua...

    • Astriitti Tursas

      ni mä kuntele kuminkin mite ne puhu, mä ole tutkiny et ne somaali on niin hitven hyvä työvoima ja ne varmaan änestä mua ja Rkp ku me hoita asia kunolla.

      • hamaan loppun

        Koko homman ns. villakoiran ydin on saada lisää ääniä ja valtaa RKP:lle. Kovaa hintaa kantasuomalaiset joutuvat maksamaa ilmeisesti hamaan loppuun asti tän pienen, 5% vähemmistön, tyytyväisenä pitämiseksi. En tiennytkään ennen kuin nyt, että suomalaisten ensisijainen tehtävä on edelleen olla nöyrä ja kuuliainen hurrien edessä.

      • Suomi 2010
        hamaan loppun kirjoitti:

        Ja vihreitten lions club on värvätty puhumaan tyhmälle kansalle lapsen kielellä, kuinka köyhien lasten ainut lämmin ateria päivässä on pakolla muutettava kasvisruoaksi, kuinka käsiaseitten kieltäminen ja pakkomedikalisaatio erikoispsykiatrien (lääkemonopolien kaupparatsupuoskarit) toimesta on ihmisten hyväksi, eikä väkivaltaa, jonka tarkoitus on tehdä tottelevaisiksi lääkittyjä zombeja, joita on helppo käsitellä ja alistaa.

        Valtion velkarahoilla jatkuvat veropakolaiseliitin juhlat jatkuvat ja monikansalliset tuhomonopolit ovat nyt yksityistämässä jo Suomen Pohjavesiäkin.

      • yhyy yhyy

        Köyhät lapset kuolevat jolleivat saa useaan kuukauteen edes lämmintä ateriaa kun ei ole koulua. Jää jopa se kasvisateria silloin saamatta.

    • ihan tosi on

      .. saisit sen saman tuen...

      Koittakaan nyt jo rasistipellet tajuta, että tässä kepulandissa suuri lapsilukuon myös taloudellinen siunaus.

      Tunnetusti yksinelävissä on eniten köyhiä.

      • ihan tosi on

        "Katsoit sitten näköjään ohjelmasta vain alun, missä toimittaja näytti vanhaa dokumenttia aiheesta kuinka hänkin luuli 90-luvulla asian olevan näin, mutta tutkittuaan tarkemmin asiaa nyt 2010 tuli toisiin ajatuksiin"

        Missäs kohdassa ohjelmaa tämä on?

        Ollaankohan katsottu edes samaa ohjelmaa vai ovat rasistipellet koomassa tai psyykoosissa kun tulee puheeksi maahanmuutto ja kuvittelevat nähneensä ja kuullensa kaikenlaista.

      • 445544

        otettaisiin välittömästi lapset huostaan sillä kaikki päihderiippuvaisia. Jokainen euro loisille on liikaa. Menkää luuserit töihin ja lopettakaa poraaminen sillä olette aivan yhtä surkeita kuin nämä ei-kotoperäiset elätit. Menkää vaikka keinumaan...

      • Rehellinen kansa
        445544 kirjoitti:

        otettaisiin välittömästi lapset huostaan sillä kaikki päihderiippuvaisia. Jokainen euro loisille on liikaa. Menkää luuserit töihin ja lopettakaa poraaminen sillä olette aivan yhtä surkeita kuin nämä ei-kotoperäiset elätit. Menkää vaikka keinumaan...

        Ne syövät katulasten elimiä ja varastavat kansoilta oikeuden perusturvaan ja toimeentuloon.

        Niiden takia kokonaiset kansat joutuvat elämään köyhyydessä, kuten Suomen valtiokin otti jättivelat sen pienen ahneen luuserieliitin elättämiseksi, vaikkeivät ne edes maksa veroja tähän maahan.

      • ihan tosi on
        Rehellinen kansa kirjoitti:

        .. pankkituen sekä typerän talous- ja elinkeinopolitiikan vuoksi. Ja se kaikki olisi tapahtunut, vaikka Suomessa ei asuisi yhtään ulkomaan kansalaista tai pakolaista.

        Rasistipsykoosissa on vaikeaa ajatella ja vaikeaa se on ilmeisesti muutenkin, jos AÖ on pienempi kuin suora kulma.

      • hghgzldhgl

        .. saavat mölinällään aikaiseksi sen, että tuet otetaan KAIKILTA pois :D

        HYVÄ!

      • tulisi-
        hghgzldhgl kirjoitti:

        .. saavat mölinällään aikaiseksi sen, että tuet otetaan KAIKILTA pois :D

        HYVÄ!

        lisäämään anarkiaa, uhteiskunta rauhan vuoksihan on
        tuet kehitetty.

    • duuniin heti

      suomeen. älä hyvä-ihminen mene itkemään mihinkään heikko-osaisille tarkoitetulle sossu-tiskille.. olet terve ja nuori yms.. et kuulu pummi-porukkaan.. mee duunii. aina löytyy jokapäivä töihin haluavalle työpaikka.. seon varma. jos sekotat pakolaisen ja sinun asiat keskenään olek kipee. pakolainen tarvii apuamme alkuun..

      • Suomi 2010

        Me emme tarvitse veronkiertäjäeliittiä ja heidän juoksupoikiaan, vaan kunnollisia töitä, perusturvaa ja toimeentuloa kaikille kansalaisille.

        Eliitin veropakolaisten itkuja ei enää kuunnella, niiden takia on otettu valtiolle jättivelat ja ovat edelleen koko ajan käsi ojossa vaatimassa lisää kokonaisen kansan hengen kustannuksella. Valtio on veropakolaisiilimadoille se iso sossutiski, josta lypsävät kaiken mitä irti saavat häikäilemättömästi ja ihmishenkien kustannuksella. Se peli on loputtava ja Suomen Perustuslain rikkojat vietävä Valtionoikeuteen.

        Urapoliitikkojen vaaliääniksi ja eliitin tarkoitusperiä ajaviksi kiiloiksi eliitin ja kansan väliin tuotuja elintasopakolaisia emme enää tarvitse. Rajat kiinni ja asiat kuntoon ensin omalle väelle. Todellisessa hädässä oleville turvapaikka vain siksi aikaa, kun pakolaisuusstatus täyttyy, sitten paluu omaa maata rakentamaan.

        Suomessa on ainakin 8000 kantaväestöön kuuluvaa kansalaista vailla asuntoa, tämä vain virallinen arvio, todellinen lukumäärä lienee moninkertainen. Asunnot ja työpaikat kuuluvat ensisijaisesti alkuperäisväestölle.

      • Kantaväestö ensin

        Ja vain tarkoin perustellut todellisessa hädässä olevat turvapaikanhakijat väliaikaisella oleskeluluvalla, jossa paluu kotimaata rakentamaan heti , kun pakolaisstatus ei enää ole ajankohtainen.

      • matkustaa
        Kantaväestö ensin kirjoitti:

        Ja vain tarkoin perustellut todellisessa hädässä olevat turvapaikanhakijat väliaikaisella oleskeluluvalla, jossa paluu kotimaata rakentamaan heti , kun pakolaisstatus ei enää ole ajankohtainen.

        Täällä Lahdessa kustannettiin mamu-perheen lomamatka/lentoliput: 900 euroa kipale, nelihenkinen perhe halusi päästä sukulaisiin lomailemaan.
        Lisäksi sossu maksoi taksimatkat lentokentälle, sillä eiväthän he nyt linja-autolla lentoasemalle voineet mennä.
        Mamu-perheen isä kertoi itse tämän: sossu maksaa kulut.

      • Jussuf
        matkustaa kirjoitti:

        Kerro lisää,... on nukkuma-aika joten on aika iltasadun.

        Menkää töihin ja hankkikaa elämä.

        Esim. aika moni somali tekee työtä lähihoitajina.

      • jappis.
        ihan tosi on kirjoitti:

        Menkää töihin ja hankkikaa elämä.

        Esim. aika moni somali tekee työtä lähihoitajina.

        Sulla on varmaan tuosta lähihoitajan työstä jotain faktaa heittää?
        Enpä ole moisia työläisiä nähny saati sitten kuullut.

        Ketjun aloittaja kirjoitti asiaa!
        Käykää katsomassa "muutos 2011" sivuja. Itse en vielä liittynyt mutta aion sen tehdä!
        Suomi ei selviä tästä ahdingosta tuolla samalla vanhalla "hyväveli päättäjä porukalla"

      • om. toimeentuleva
        ihan tosi on kirjoitti:

        Menkää töihin ja hankkikaa elämä.

        Esim. aika moni somali tekee työtä lähihoitajina.

        Naurattaa nuo ruikuttajat :D

      • Ihmiset Ensin
        om. toimeentuleva kirjoitti:

        Naurattaa nuo ruikuttajat :D

        Eivät vielä ole joutuneet luovuttamaan lastensa sisäelimiä tai maitaan ja talojaan pakkolunastukseen, se päivä on tulossa, jos ei tärkeä viesti mene perille.

        2 miljoonaa suomalaista köyhyysrajan alapuolella, suurtyöttömyys, Suomen Perustuslaki raiskattu, hallitus/eduskunta korruptiossa, kansalaisten perusturvaa ja toimeentuloa rikottu perustuslain vastaisesti, sananvapautta rajoitettu, pohjavedet menossa yksityisille monikansallisille ulkomaisille tuhomonopoleille ym

        Nyt on jokaisen aika herätä ja toimia. Menkää Support Marko Sihvonen sivustoille, siellä lisätietoa H20 liikkeestä ja rauhanomaisesta mielenilmauksesta.

      • Suomi 2010
        Ihmiset Ensin kirjoitti:

        vieneet kansan- ja maanpetturit Valtionoikeuteen ja heti !

      • Alas kansanmurhaajat
        Suomi 2010 kirjoitti:

        vieneet kansan- ja maanpetturit Valtionoikeuteen ja heti !

        2 miljoonaa suomalaista taloudellisen väkivallan kohteena, maata johtavien maanpetturien ja heidän veropakolaiseliittinsä toimesta.

      • ihan tosi on
        jappis. kirjoitti:

        Sulla on varmaan tuosta lähihoitajan työstä jotain faktaa heittää?
        Enpä ole moisia työläisiä nähny saati sitten kuullut.

        Ketjun aloittaja kirjoitti asiaa!
        Käykää katsomassa "muutos 2011" sivuja. Itse en vielä liittynyt mutta aion sen tehdä!
        Suomi ei selviä tästä ahdingosta tuolla samalla vanhalla "hyväveli päättäjä porukalla"

        Monissa vanhainkodissa ja lastentarhassa on somalilähihoitajia.

        Lisäksi on somaleita bussikuskeina, vartijoina, sosiaalityöntekijöinä, sairaanhoitajina jne.

        Sekin Zahra, joka oli itsensä maahan huijannut oli lähihoitajana töissä vanhainkodissa.

        Eihän teillä rasisteilla ole mitään tietoa somaleiden elämästä, ei somaleiden työttömyysprosentti ole 100%-

        Faktat eivät teitä rasisteja kiinnosta. Hoitaisitte traumanne jossain niin ei tarvitsisi siirtää sitä vihaa ulkomaalaisiin.

      • ihan tosi on
        Alas kansanmurhaajat kirjoitti:

        2 miljoonaa suomalaista taloudellisen väkivallan kohteena, maata johtavien maanpetturien ja heidän veropakolaiseliittinsä toimesta.

        Suurempi osuus maahanmuuttajista elää köyhyysrajan alapuolella kuin kantaväestöstä.

        Ja 100.000 köyhää ulkomaalaistako muka kantaväestöä nöyryyttää? Joista suurin on tekee pienellä palkalla sellaista duunia, mitä suomalaiset eivät halua tehdä.

        Kyllä se on ihan meidän on poliittinen johtomme, taloudellinen ja poliittinen eliittimme.

        Teillä rasistrinatsipelleillä on ihan sama idea kuin Saksan natseilla, että juutalaiset olisivat olleet talouskriisin ja huonojen olosuhteiden syy. Tiedämme, ettei niin ollut. Ja te yritätte väittää, että 100.000 maahanmuuttajaa on syynä 5,3 miljoonan ihmisen talousongelmiin. Äly hoi, älä jätä...

        Minä äänestän mielummin vaikka Matti Vanhasta kuin teidän traumaattisrasistisia pellepuolueilta.

      • -
        Jussuf kirjoitti:

        Kerro lisää,... on nukkuma-aika joten on aika iltasadun.

        tahtoo olemaan usein jonkin totuuden
        mukainen lähtökohta.

    • suomalainen isä

      että kovin kauaa menee kun suomalaiset syttyvät asialle. Tiedän kokemuksesta, että tämä kansa jaksaa venyä aika pitkälle valittamatta. Kun se näkymätön raja ylitetään niin hallitus ja eduskunta palautetaan räjähdysmäisesti takaisin maan pinnalle, tosin pelkään sitä päivää.

      Ovat niljakkeet oppineet siellä seurapiireissä siihen, ettei vanhemmat (=äänestäjät ja Suomen kansa) kurita lastaan (ns. päättäjät) tai muutenkaan ole kiinnostuneita tämän tekemisistä.

      Mutta kyllä jos kakara alkaa uhkaamaan syyttä vanhempiensa henkeä, siihen herää kärsivällisinkin isä tai äiti ja leikkiminen loppuu sinä hetkenä. Kyllä saisi kurinpito jo alkaa.

      • Jussuf

        Jokin raja tosiaan pitäisi olla maanviljelijöiden jatkuvalla rahastuksella ja yhä kasvavalla tukien nostamisella. Ovat niljakkeet tosiaan oppineet ettei suomalaiset pidä minkäänlaisia pyyntöjä ylisuurina. Mersujen koko kasvaa ja Hummeritkin ovat käyneet pieniksi...

    • syövät kaiken.

      Ja meitä veronmaksajia vituttaa kunnolla.

      Täysin järjetöntä puuhaa.

      Eihän ne saatanan rikolliset poliitikot tietenkään sitä halua lopettaa koska niitä saatanan rikollisia elätetään samoista verorahoista.

      Vituttaa kunnolla.

      • ihan tosi on

        ... luuserirasisti..

      • Ryyppääkö
        ihan tosi on kirjoitti:

        ... luuserirasisti..

        huoraäitisi nekin rahat ?

        Hyi helvetti.

      • ihan tosi on
        Ryyppääkö kirjoitti:

        huoraäitisi nekin rahat ?

        Hyi helvetti.

        "huoraäitisi nekin rahat ?

        Hyi helvetti. "

        Onpas korkeatasoista keskustelua...

    • ymmärrän

      Kunnon pelotteita nämä asita kaipaavat parantuakseen, sillä politiikkomme eivät kansastaan piittaa niin paljon kuin niistä, jotka heitä lahjovat taikka sitten näistä ulkomaisista tunkeutujista, joita aivan hirvittävät määrät tunkuu maahan ajatellen sitä, kuinka pieni määrä tässä maassa töissä käy ja mnaksaa veroja.

      On huutava ja kiljuva tarve massiiivisiin mielenilmauksiin suomalaisten puolesta.

      • Suomi 2010

        Support Marko Sihvonen.com -sivuilla siellä on paljon lisätietoa ihmisten järjestäytyneestä H20 liikkeestä näitten asioitten eteen päin viemiseksi.

        Kyllä se niin on, että me yhdessä olemme niin suuri osa kansasta, arviolta jo 2 miljoonaa köyhyysrajan alapuolella, että hallitus ja eduskunta on jo aikoja sitten osoittanut toimivansa täysin Suomen Perustuslain vastaisesti.

        Toiminta jatkuu ja jokainen voi kirjoittaa suoraan valtiovallalle ja vaatia perustuslaillisten oikeuksiemme toteutumista ja korruption lopettamista.

      • ihan tosi on

        Suomen hyvää sijoittumista listalla korostaa se, että tähän summaan pääseminen ei edellyttänyt edes toimeentulotuen käyttöä. Suomen sosiaaliturvajärjestelmä on viritetty suosimaan lapsiperheitä. Runsaat perhepoliittiset tuet riittävät nostamaan työttömän lapsiperheen kuukausitulot niin korkealle, että sossun kassalla ei aina ole edes tarvetta vierailla. Mitä enemmän lapsia, sitä enemmän tukea, ja usein maahanmuuttajaperheissä on paljon lapsia.
        Suomalaisen maahanmuuttajaperheen tulot muodostuivat tässä esimerkissä lapsilisistä, äitiysrahasta, kotihoidontuesta, kotihoidontuen Helsinki-lisästä, asumistuesta ja perheenisän työmarkkinatuesta, yhteensä 2 283 euroa.
        Toimeentulotukena maksettava vähimmäistuki perheelle olisi 1 436 euroa, joten sitä ei makseta koska edellä mainitut ns. ensisijaiset tuet jo ylittävät perheen hyväksyttävät menot.
        Ratkaisevan kaulan kilpailijoihinsa Suomi vetää perhepoliittisella erikoisuudellaan, kotihoidon tuella, jota ei tunneta sellaisena juuri missään muualla. Esimerkissämme se tuotti perheelle lähes 700 euroa kuussa.
        Viimesijaiseksi sosiaaliturvan perälaudaksi tarkoitettu toimeentulotuki muodosti muissa maissa olennaisen osan esimerkkiperheen toimeentulosta.
        Sosiaalietuuksia koskevat tukipäätökset ovat ehdottoman salaisia asiakirjoja. Siksi kansalaisilla ei ole mahdollisuuksia päästä näkemään, kuinka heidän veromarkkojaan jaetaan käytännössä eteenpäin
        MOT onnistui saamaan käsiinsä muutamia toimeentulotukipäätöksiä.
        Hyvä esimerkki lapsiluvun vaikutuksesta sosiaaliavustuksiin on 9 lapsen yksinhuoltajaäidin Shiman saama päätös. (Nimi muutettu)
        Shima sai viime syksynä sosiaaliavustuksina yhteensä 3 562 euroa kuussa. Vuodessa se merkitsee noin 43 000 euron verotonta tuloa.
        Lapsilisät muodostivat kuukausisummasta 1 423 euroa. Sen ja asumistuen sekä työmarkkinatuen jälkeen jäi toimeentulotuesta katettavaksi vielä 854 euroa.
        Kuka tahansa työtön suomalainen 9 lapsen yksinhuoltajaäiti olisi saanut tukea saman verran.”

        http://ohjelmat.yle.fi/mot/arkisto/mot_maahanmuuton_hinta/kasikirjoitus

        TOISTAN:

        "Kuka tahansa työtön suomalainen 9 lapsen yksinhuoltajaäiti olisi saanut tukea saman verran.”

        Menikö perille rasistipellet?

      • Oknp

        Hyvä kommentti! Alkaa jo pikku hiljaa ärsyttää tämä, että kaikki maahanmuuttajat saisivat yli 2000e/kk. Minulla on monta maahanmuuttaja kaveria joidenka luona olen myös vieraillut. eivät kyllä ulkoiset puitteet näytä siltä, että rahaa tulisi mainitun verran kuukaudessa.

        Kyseessä on siis suomalaisille tyypillinen yleistämis-periaate. Sofi Oksaselle valittettiin juuri siitä, että on tyhmä ämmä kun yleistää koko suomen miehet. nyt kun MOT:ssa sanotaan, että joku yksittäinen maahanmuuttaja saa yli 2000e/kk niin kaikki maahanmuuttajat saavat sen. Peilin eteen ja kysymys kuinka monta maahanmuuttajaa itse tunnet joka saisi yli 2000e/kk puhumattakaan 3000e/kk ja 4000e/kk?

    • Valitettavasti.

      Kaikki otsikossa.

    • Moni taitaa pudota tuonkin
      summan alle näinä aikoina.

      • Tarkkailija N.N.

        Suomessa on 1,6 miljoonaa, jotka eivät käy äänestämässä. Herättäkää ihmiset kaikki politiikkaan kyllästyneet uurnille, niin ihmeitä tapahtuu...

        Se olisi hallituksen suurin painajainen.

        Jos tarpeeksi moni menisi äänestämään, kurjuuteen saataisiin helpotusta parissa vuodessa. Muuten se jatkuu iäti.

      • mieltä jos
        Tarkkailija N.N. kirjoitti:

        Suomessa on 1,6 miljoonaa, jotka eivät käy äänestämässä. Herättäkää ihmiset kaikki politiikkaan kyllästyneet uurnille, niin ihmeitä tapahtuu...

        Se olisi hallituksen suurin painajainen.

        Jos tarpeeksi moni menisi äänestämään, kurjuuteen saataisiin helpotusta parissa vuodessa. Muuten se jatkuu iäti.

        vielä äänestää edelleen kolmikantadiktatuuria satelliitti puolueita
        niin meno kiihtyy huonompaan suuntaan.

    • thuurs turisee!

      Maahanmuuttoministeri on joutunut verkossa rankan loanheiton, nimittelyn ja uhkailun kohteeksi. Hän ei suoraan vastannut kysymykseen, pelottaako nettihäiriköinti.

      - Varmaan netissä liikkuu paljon sellaista, mistä minulla ei ole tietoa. Onneksi en tiedä kaikista. Mutta se pahoinvointi, mikä sivujen takaa löytyy, on huolestuttavaa.

      Thors ei kuitenkaan usko, että avoin muukalaisvihamielisyys olisi kovin yleistä.

      - Ryhmä, joka näin käyttäytyy netissä on pieni. Samat lauseet toistuvat ja he toistavat samoja asioita kuin muualla Euroopassa. Samalla he myös luovat oman todellisuutensa, oman yhteisönsä, joka voi olla aika sulkeutunut.

      Nyt kiltisti alistukaa orja-suomalaiset! Maksakaa veronne yli-ihmisille, somaleille ja ruåtsalaisille! Luovuttakaa tyttärenne raiskattaviksi!

      http://kalergisuunnitelma.blogspot.com/2009/12/uudenvuoden-raiskaus-goterborgissa.html

      • VALTIONOIKEUS

        SUOMEN PERUSTUSLAKIA JÄRJESTELMÄLLISESTI RIKKOVIA HALLITUKSEN MINISTEREITÄ VASTAAN ON RIITTÄVÄ TODISTE KORRUPTION OLEMASSAOLOSTA.

    • ihan tosi on

      Jos kaksi aikuista työtöntä ja useampi lapsi saa työmarkkinatukeA, lapsilisiä ,kodinhoidontukea, asumistukea, toimeentulotukea sen 200 euro se on koko perheelle.

      Ei yksi somali saa sossusta 2000 euroa, vaan koko perhe saa eri tukia noin 300 euroa per pärstä.

      JA SE ON IHAN SAMA SUMMA MINKÄ SUOMALAISETKIN TYÖTTÖMÄT LAPSIPERHEET SAA. EIKÖ SE MENE JAKELUUN?

      Mitkä ne sinun tulot muuten ovat? Ainakin yli 500 euroa, jos saat sossusta 100 euroa? asumistuki.

      Minä en saa sossusta mitään, enkä asumistukea, en työmarkkinatukea, en lapsilisiä en kodinhoidontukea... ja olen kantasuomalainen.

      On niin väärin!

      On se niin väärin, että suomalaiset sossupummit saavat ilmaista rahaa, mutta minä en saa...

      • Batseban perillinen

        Suurena vääryytenä pidän sitä, että esimerkiksi nuori joka koulun tai armeijan jälkeen jää työttömäksi, ei saa mitään vaan häntä simputetaan kuukausitolkulla työkkärin ja kelan välillä. Sen sijaan jos nuori olisi tullut Suomen rajojen ulkopuolelta niin hän voisi marssia suoraan täysihoitoon turvapaikkakiertuelaisten hotelliin ja elää siellä siitä minuutista päivärahoja nautiskellen. Olenko oikeassa, että asia on näin vai olenko väärässä ja asia ei ole näin.
        Mää vaan ihmettelen kauheasti miksi kantaväestö on syrjityssä asemassa. Olisiko nyt mahdollista, että myös kantaväestöön kuuluva, työtön ja asunnoton voisi hurauttaa keskuksen pihaan ja saisi sieltä täysihoidon vai ajettaisiinko hänet ulos pakkaseen vain sen takia, että on suomalainen.

      • Tervemenoa porukkaan, mutta muista sieltä on
        huono nousta takaisin asemaasi.

      • määrää lisätään

        suuresti tämän mamupolitiikan ansiosta.

      • ed'un
        määrää lisätään kirjoitti:

        suuresti tämän mamupolitiikan ansiosta.

        mukaista se on, meinaan sylttytehtaalta
        ne syyt löytynee.

      • Jussuf
        Batseban perillinen kirjoitti:

        Suurena vääryytenä pidän sitä, että esimerkiksi nuori joka koulun tai armeijan jälkeen jää työttömäksi, ei saa mitään vaan häntä simputetaan kuukausitolkulla työkkärin ja kelan välillä. Sen sijaan jos nuori olisi tullut Suomen rajojen ulkopuolelta niin hän voisi marssia suoraan täysihoitoon turvapaikkakiertuelaisten hotelliin ja elää siellä siitä minuutista päivärahoja nautiskellen. Olenko oikeassa, että asia on näin vai olenko väärässä ja asia ei ole näin.
        Mää vaan ihmettelen kauheasti miksi kantaväestö on syrjityssä asemassa. Olisiko nyt mahdollista, että myös kantaväestöön kuuluva, työtön ja asunnoton voisi hurauttaa keskuksen pihaan ja saisi sieltä täysihoidon vai ajettaisiinko hänet ulos pakkaseen vain sen takia, että on suomalainen.

        On täysin väärä väite että nuori voi maan ulkopuolelta marssia suoraan täysihoitoon turvapaikkakiertulaisten hotelliin ja elää siellä siitä minuutista päivärahoja nautiskellen.

        Tuo väite on kokonaisuudessaan väärin, ja tuossa lauseessa on paljon vääriä väittämiä ihan erikseenkin.

        Esimerkiksi: sana "hotelli" tarkoittaa paikkaa jossa on jonkin tason hotellipalvelut. Turvapaikkakeskukset eivät sellaisia ole, vaan esimerkiksi siivous- ja ruokapalvelut ovat täysin turvapaikkaa hakevien vastuulla.

        Suomalaiselle nuorelle voisi olla ihan hyvä kokeilla työntekoa eikä kulkea koko ajan Alkon ja sossun väliä. Maahanmuuttajat eivät koskaan tee niin, vaan tekevät töitä ja ansaitsevat elantonsa.

        Kukaan, myöskään pakolaiset, eivät voi "hurauttaa keskuksen pihaan ja saada siellä täysihoidon". Missä olet tuollaista kuullut, ihan päätön väite...

      • Jussuf
        ed'un kirjoitti:

        mukaista se on, meinaan sylttytehtaalta
        ne syyt löytynee.

        Ruotsiinhan on mennyt pummeiksi suomalaisia suurin määrin, ja syynä on tosiaan liian suuri vapaus muuttaa Suomesta muualle. Monet näistä suomalaisista olisivat olleet paljon enemmän hyödyksi sen maatilan uunin pankolla josta he Ruotsiin muuttivat, kuin mitä he ovat Tukholman tai Göteborgin kaduilla.

        Rajat kiinni suomalaisilta muuttajilta! Auki kuitenkin Suomeen muuttaville!

      • eikö tuo

        nyt kerro aivan suoraan sen mitä nykyiset suomeen
        muuttavat turvapaikanhakijat tulevat tekemään
        jos systeemi antaa siihen mahdollisuuden, ottaisimme nyt oppia tuosta
        niin Suomi olis parempi maa asua kaikille pidempään.

        Esimerkki on kuin suoraan oppikirjasta.

      • Jussuf
        eikö tuo kirjoitti:

        nyt kerro aivan suoraan sen mitä nykyiset suomeen
        muuttavat turvapaikanhakijat tulevat tekemään
        jos systeemi antaa siihen mahdollisuuden, ottaisimme nyt oppia tuosta
        niin Suomi olis parempi maa asua kaikille pidempään.

        Esimerkki on kuin suoraan oppikirjasta.

        ... ovat luonnostaan pummeja ja he luulevat että kaikki muutkin ovat. Tästä johtuu sitten tuo suuri pelko sosiaaliavustusten loppumisesta.

        Maajussien loisimisen lopettamalla saataisiin ehkä tuota ajatusmallia muutettua.

      • ei aikojen

        saatossa ole pummit pärjänneet siitä
        ilmasto on pitänyt siitä huolen, kun taas ..

    • 5,9,17 ja 19 §.

      5§ määrittelee Suomen kansalaisuuden. 9 §:ssä sanotaan “Suomen kansalaisella ja maassa laillisesti oleskelevalla ulkomaalaisella on vapaus ...”. Sen jälkeen monessa pykälässä käytetään sanaa ”jokainen”, mutta 17 §:n ilmaisu ”Jokaisen oikeus käyttää tuomioistuimessa ja muussa viranomaisessa asiassaan omaa kieltään, joko suomea tai ruotsia, sekä saada toimituskirjansa tällä kielellä turvataan lailla” viittaa siihen, että ”jokainen” tarkoittaisikin vain Suomen kansalaisia tai ainakin vain suomea ja tai ruotsia osaavia. 19 § pykälää määrittelee sosiaalitoimen velvoitteet sanalla ”jokainen”.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Jussi Halla-aho huolissaan Sofia Virrasta

      Jussihan on vanha vihreä. Onko tässä kyse alkukesän kiimasta, kun aidan toisella puolella oleva vihreä alkaa kiinnostama
      Maailman menoa
      24
      5037
    2. Sofia Virta kadonnut....onko juomassa?

      Virran poissaolo eduskunnasta on herättänyt huomiota. Esimerkiksi Ilta-Sanomat kertoi aiemmin, että Virta on ollut tällä
      Maailman menoa
      63
      4046
    3. Julkista rahaa ei tule antaa senttiäkään yksityisille yrityksille

      Julkinen raha on meidän yhteistä rahaa, ja se raha on tarkoitettu yhteiseen käyttöön, kuten esimerkiksi tuottamaan palve
      Maailman menoa
      74
      3612
    4. Ensin Henry Novak ja nyt sitten se Irlannin tapaus

      jossa mustaihoinen afrikkalainen mieshenkilö puukottaa valkoihoista maassa makaavaa miestä useita kertoa pään alueelle.
      Maailman menoa
      73
      2698
    5. Tytti Tuppurainen: Suomen pakolaiskiintiö pitäisi nostaa 10 000 vuodessa

      asia on faktaa, noin Tytti sanoi aiemmin. Kun taas Orpon hallitusohjelman mukaisesti Suomen pakolaiskiintiö on pudotettu
      Maailman menoa
      147
      2473
    6. Halla-aho sivaltaa edustajantyöstään lintsaavaa Sofia Virtaa

      https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/937c74d7-f905-4466-b9b4-abd017fe5b63 Kansanedustajan on ilmoitettava poissaolosta
      Maailman menoa
      60
      2348
    7. Islamovasemmistolaisuus - tälläista termiä käytetään

      Termi tarkoittaa alunperin äärivasemmiston ja muslimifundamentalistien liittoa, jonka ytimessä oli antisemitismi. Isl
      Maailman menoa
      76
      2159
    8. Mitä tapahtui?

      Mitä tapahtui keskiviikkoiltana kun oli paljon hälytysajoneuvoja ja mediheli?
      Kiuruvesi
      27
      2117
    9. Mitä haluaisit sanoa kaivatullesi tänään?

      Mitä ajatuksia hänestä ja tilanteesta ylipäätään 💖
      Ikävä
      135
      1664
    10. Martina Aitolehti läpäisi Erikoisjoukot - Tilittää umpirehellisenä kuvauksista

      Martina Aitolehti selvisi Erikoisjoukot koulutuksesta. Hän myös malttoi pääosin pitää mölyt mahassaan, vaikka saikin ko
      Kotimaiset julkkisjuorut
      37
      1515
    Aihe