" Koskaan en ole töitä tehnyt, enkä tee! Mutta osaan kyllä valittaa kaikesta ja vaatia ilmasta rahaa sekä muita palveluita valtiolta. Pidän itseäni erittäin älykkäänä. "
P.S. Jos sairautta tai muuta erittäin painavaa syytä ei ole, niin sosiaalituet pitää maksaa ruokalippuina yms. palveluseteleinä, eikä rasittaa veronmaksajia ylimääräisillä menoerillä.
RAHAA, RAHAA RAHAA
2
263
Vastaukset
Olen pohdiskellut itse sosiaaliturvan rakennetta. Ilmiasta rahaa jaetaan niin, ettei monelle työnteko kannata tuloloukussa ja monet taas useimmiten omasta holtittomasta syystä edelleen elävät nälissään, kun rahat menee ties minne. Asumistukia saa enemmän kalliisiin asuntoihin, jolloin köyhät ihmiset, joilla ei olisi edes mitään järkevää syytä elää maan kalleimmilla alueilla, ovat samalla viivalla työtä tekevän kanssa ja valtio maksaa ja asunnot kallistuvat vain siellä halutuimmalla alueella. Tätä voisi jatkaa pitkään. Ei tässä nykymenossa paljoa järkeä ole.
Tähän en viitsi tarkempia laskelmia ruveta nyt kirjaamaan, mutta olen kuitenkin karkeasti laskeskellut ihan taloudellisesti toimivaksi tätä kansalaispalkkamallia hieman muokaten. Nykyisistä sosiaalituista pois työttömyysturvat (poislukien ansiosidonnaisen ansio-osa) toimeentuloturvat, asumistuet, opintotuet, eläkesaaajan asumistuet ja sen sellaiset. Paikalle kaikille täysikäisille maksettava kansalaispalkka, 600 euroa. Ei tuolla yksin elä kasvukeskuksissa joku sanoo, mutta miksi pitäisikään? Maassa riittää hlapojakin paikkakuntia. Kikkana olisi sitten se, että vaihtoehtoisesti kansalaispalkan sijaan voisi valita huoneen asuntolasta, jossa saisi sängyn, ruuat ja vähän vaatteita, sekä vielä esim. 100 euroa omiin kuluihin. Näin ei varmasti siis jokainen saisi perustarpeensa tyyydytetyksi. Sehän on sosiaaliturvan pääasia, eikä mitään muuta sen tulisikaan tarjota. Muuthan sen maksaa.
Vastavuoroisesti tulovero muuttuisi varsin voimakkaasti käänteisen progressiiviseksi, tai itse asiassa u:n muotoiseksi, jolla kansalaispalkka rahoitettaisiin. Vaikka tonnin kuuukausipalkasta sitten menisikin puolet veroina, oltaisiin kuitenkin aina tilanteessa, josssa työnteko on kannattavaa, eikä tuloloukkuja olisi. Ja mikäpä sen kannustavampaa kuin fakta, että siirryttäessa matalapalkasta hieman ylöspäin, veroprosentti itse asiassa laskisi. Kannustaa yrittämään lisää.
Suuret säästöt ulisivat sitten siitä, että oikeasti työnteko ja yrittäminen kannattaisi aina. Turhanpäiset sosiaalitanta ja byrokraatit kelasta voitaisiin potkaista tekemään jotain tuottavaa työtä jne. 600 euroa ilmaista rahaa tyhjäntoimittajalle on aivan tarpeeksi vielä, kun siihen rinnalle tarjotaan tätä välttämättömät tarpeet mahdlooistavaa asuntolaa.- HHahhah
Juopottelu ainakin vähenisi, vuokrakin suoraan vuokranantajan tilille, sähkölasku ym.
Kaverille jäisi vain vaatteiden, saippuan ja tupakan osto omalle vastuulle. Shampoo- ja saippuapakkauksia voisi niitäkin jakaa ilmaiseksi mainosmielessä.
Ei ainakaan luonteen heikkoudesta ole kysymys, joka on oppinut tehokkaan siivelläelämisen. Hän on päättänyt ja ponnistelee kovasti pitääkseen siitä kiinni, kiltit ihmiset eivät raski hylätä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Vihreiden, SDP:n ja Vasemmistoliiton kannattajista selvästi alle puolet on miehiä
ja silti joku punafeministi valitti kokoomuksen naiskannattajien puutteesta, vaikka siellä on enemmän naisia kuin punavi842745On tiedossa, että venäjämieliset diggaavat diktatuurista venäjää
jossa ei esim. ole sanan- ja lehdistönvapautta. Mutta keitä nämä venäjän palvojat sitten ovat, ei heitä toki paljon ole612642Ensin Henry Novak ja nyt sitten se Irlannin tapaus
jossa mustaihoinen afrikkalainen mieshenkilö puukottaa valkoihoista maassa makaavaa miestä useita kertoa pään alueelle.712601Belfastissa käynnissä kunnon persuilu
Joku random mamu tekee rikoksen, niin sikäläiset naamiopersut kostavat tuhoamalla kantaävestön omaisuutta. Liekö siellä952551Tytti Tuppurainen: Suomen pakolaiskiintiö pitäisi nostaa 10 000 vuodessa
asia on faktaa, noin Tytti sanoi aiemmin. Kun taas Orpon hallitusohjelman mukaisesti Suomen pakolaiskiintiö on pudotettu892085Islamovasemmistolaisuus - tälläista termiä käytetään
Termi tarkoittaa alunperin äärivasemmiston ja muslimifundamentalistien liittoa, jonka ytimessä oli antisemitismi. Isl502012Persujen kannatusromahdus tekee kesästä 2026 nautinnollisen
Satoi tai paistoi, niin Suomen kansalaisella on kuluvana kesänä syytä hymyyn. Niin upealta tuntuu persujen kannatusroma1411866Joskus tulee niin
Yksinäinen olo. Ei ole tarpeeksi ihmisiä elämässä, jotka tuntuisivat välitttävän aidosti. Jos mä ny saisin sairaskohtauk531572Mitä tapahtui?
Mitä tapahtui keskiviikkoiltana kun oli paljon hälytysajoneuvoja ja mediheli?171498Julkista rahaa ei tule antaa senttiäkään yksityisille yrityksille
Julkinen raha on meidän yhteistä rahaa, ja se raha on tarkoitettu yhteiseen käyttöön, kuten esimerkiksi tuottamaan palve361485