Brasilianterrierien omistajat!

Scarlet.

Hei,

Olen harkinnut hankkivani brasilianterrieri nartun Leikatulle sekarotuiselle urokselleni kaveriksi. Olenkin lukenut rodusta paljon faktatietoa, mutta olisin kuitenkin kiinnostunut kuulemaan barassien omistajien kommentteja koiristaan. Vähän, että millaisia kavereita ovat ja jos jollain on kaksi koiraa, niin kuinka brassi on sopeutunut toisen koiran kaveriksi?

1

238

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Brassiin tykästynyt

      Heippa!

      Meillä asustelee 2-vuotias brassi neiti. Itse olen kyllä ollut erittäin tyytyväinen kyseiseen yksilöön! Brassista saat hyvän lenkkikaverin, se ei väsy pitkälläkään metsälenkillä ja silti jaksaa vielä touhuta kotonakin jos siltä tuntuu! Toisaalta jos ollaan ihan oman perheen kesken kotona, niin se nukkuu tyytyväisenä vieressä sohvalla. Eli se jaksaa touhuta ja liikkua mutta on aivan tyytyväinen saadessaan vaan löhötä kotona perheen kanssa. Toki sitä on hyvä lenkittää tarpeeksi, jotta siitä saa suurimmat energiat pois. Lisäksi aivojumppaa on hyvä antaa! Meillä esimerkiksi namien etsiminen ja vessapaperirullahylsyjen repiminen ovat tosi kivoja leikkejä! Lisäksi meillä on sellainen pallo, jossa on yksi pieni reikä josta koiran pitää sitten pyörittämällä saada nameja ulos. Meidän neiti oppi sen nopeasti ja nykyään hän tassullaan kääntelee palloa ja nenä kulkee pallon perässä vahtien että koska niitä nameja sieltä tippuu!

      Me ollaan myös harrastettu agilityä reilun vuoden. Siinä hän on ollut aivan mestari! Vauhti on todella kova ja siinä onkin sitten ohjaajalle haastetta pysyä mukana! Kisattu ei vielä olla, että en osaa sanoa miten hän sitten reagoi vieraaseen ympäristöön ja häiriötekijöihin. Mutta toistaiseksi laji on ollut meille todella sopiva! Ja jos ei kisaamaan tulla menemään niin ihan harrastusmielessäkin voin suositella! Koirasta näkee selvästi kuinka se nauttii lajista!!

      Kun otin koiran pentuna, asuin vielä vanhempieni luona jossa oli toinen isompi koira. Ne tuli hyvin toimeen ja tulevat edelleen. Myös pari muuta koirakaveria, joita hän on tavannut jo pennusta asti ovat ihan ok. Muuten vieraita koiria vähän vieroksutaan ja totta puhuakseni hän ei ole muista koirista kovin kiinnostunutkaan. Jos lenkillä joskus moikataan jotain koiraa niin hän voi hetken haistella ja hyppiä, mutta sitten hän jo jatkaisi matkaa ja haistelisi mieluummin vaan kadunvarsia. Mutta tuttujen koirien kanssa ei ole ollut onglemia! Kovin pomo tuo kuvittelee sen isommankin vanhempieni koiran kanssa olevan! :D Mutta kun se kerran sanoo jotain niin johan menee terrieri hiljaiseksi! :D Joten jos pennusta asti hänellä on koira kaverina niin en uskoisi olevan mitään ongelmaa!

      Toivottavasti sait jotain ajatuksia näistä jutuista... Ja kysele ihmeessä lisää jos jokin jäi mietityttämään. Nämähän ovat kokemuksia vain yhdestä brassista. Toki niissä on sitten niitä yksilöllisiä eroja... :)
      Kerrothan sitten mihin tulokseen tulit!! :)

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Jussi Halla-aho huolissaan Sofia Virrasta

      Jussihan on vanha vihreä. Onko tässä kyse alkukesän kiimasta, kun aidan toisella puolella oleva vihreä alkaa kiinnostama
      Maailman menoa
      90
      7532
    2. Sofia Virta kadonnut....onko juomassa?

      Virran poissaolo eduskunnasta on herättänyt huomiota. Esimerkiksi Ilta-Sanomat kertoi aiemmin, että Virta on ollut tällä
      Maailman menoa
      122
      6275
    3. Julkista rahaa ei tule antaa senttiäkään yksityisille yrityksille

      Julkinen raha on meidän yhteistä rahaa, ja se raha on tarkoitettu yhteiseen käyttöön, kuten esimerkiksi tuottamaan palve
      Maailman menoa
      160
      4397
    4. Tytti Tuppurainen: Suomen pakolaiskiintiö pitäisi nostaa 10 000 vuodessa

      asia on faktaa, noin Tytti sanoi aiemmin. Kun taas Orpon hallitusohjelman mukaisesti Suomen pakolaiskiintiö on pudotettu
      Maailman menoa
      233
      3034
    5. Halla-aho sivaltaa edustajantyöstään lintsaavaa Sofia Virtaa

      https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/937c74d7-f905-4466-b9b4-abd017fe5b63 Kansanedustajan on ilmoitettava poissaolosta
      Maailman menoa
      90
      2618
    6. Ruotsissa uusi monikulttuurisuusongelma: Mummonraiskuut

      Ilmiö räjähti käsiin ja nyt painetaan paniikkinappulaa. Moni vanhustenhoivayhtiö on joutunut jopa lopettamaan, koska keh
      Maailman menoa
      24
      1866
    7. Tunnustusten lauantai

      Mitä haluat sanoa kaivatullesi?
      Ikävä
      128
      1497
    8. Yhteydenotto

      Tiedätkö tai ymmärrätkö syyn, miksi kaivattusi ei ota sinuun yhteyttä? Mikä se syy on?
      Ikävä
      190
      1478
    9. Minkä arvosanan 4-10 annat Susanna Laineelle Farmi-juontohommista?

      Minkä arvosanan 4-10 annat Suskille? Tätä ei tv:ssä: Susanna Laine paljastaa, mikä yksi asia hermostuttaa Farmi-kuvauk
      Tv-sarjat
      21
      751
    10. "Suomen Gossip Girl" Jannica Nordberg voitti Farmi Suomen

      Onnea, Jannica! Jannica Nordberg voitti Farmi Suomen ja 30 000 euroa. Nordberg kutsuu itseään Suomen Gossip Girliksi
      Kotimaiset julkkisjuorut
      19
      693
    Aihe