Vinkkejä maalle?

2 ha

Mitä voisi tehdä luonnon hyväksi parin hehtaarin maa-alueella? Kyseessä on maatilan pihapiiri Hämeessä, ei taloa, saunamökki, navetta ja puucee. Nämä sijaitsevat ns. yläpihalla, joka on aurinkoinen ja kuuma paikka, pari vaahteraa ja korkeaa heinikkoa lähestulkoon koko piha-alue. Navetta on puhdas ja ollut harrastuskäytössä ja sinne tulee sähkö. Pihan yli menee sähkölinja.

Pihalta on jyrkkä etelärinne ja siellä alempana ruopattu lampi, halk. n. 30-40 metriä. Vesi tulee lampeen avolähteestä ja jonkin verran pelto-ojista. Lammen ympäristön maa tuntuu suht tukevalta, jonkin verran ympäristössä on koivuja. Lammessa kasvaa mm. osmankäämejä. Lampea en ole päässyt vielä tutkimaan tarkemmin enkä tiedä syvyyttä, vedenlaatua enkä tiedä millainen pohja. Vesi on tummahkoa. Lampi on padottu, ns. tammipato, josta vesi kulkee ojaa pitkin läheiseen pieneen jokeen. Ojan kahden puolen kasvaa isohkoja kuusia. Tätä kuusimetsää on arviolta puoli hehtaaria.

Haluaisin jotain neuvoja, miten edetä tästä luontoystävällisesti. En aio rakentaa sinne, mutta haluaisin mm. tehdä jotain sille lammelle. Kannattaako sinne lisätä jotain kasveja rantaan, vai putsata entisetkin? Esim. millaiset linnut viihtyvät kuusimetsässä, millaisia pönttöjä kannattaa laittaa vai kannattaako mitään. Lapsuudesta muistan että pääskyset viihtyivät vastaavassa mummolan pihapiirissä. Mitä kasveja kannattaa laittaa perinteisten marjapensaiden lisäksi? Ainakin laitan sinne perhosille sopivia kukkia ja niityt saavat olla niittyinä, eli että viikatetta ei käytetä ennen heinäkuun puoliväliä.

Kaikki ideat ja ohjeet ovat tervetulleita, ja myös neuvoja miten EI kannata muuttaa luonnontilaa.

Kiitos!

5

557

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • musakkides

      Sellainen kirja ilmestyy parin kuukauden sisällä kuin Luontopiha (Riku Cajander - Minerva kustannus).
      Siinä on ohjeita luonnon monipuolistamiseen omalla pihalla.
      http://www.minervakustannus.fi/kirjat/kirja.php?kirja=572

      Muita kirjoja mm. Perhospuutarha, Puutarhan parhaat perhoskasvit.

      Muitakin kirjoja varmaan on ja netistäkin tietoa löytynee kun oikeita hakusanoja käyttää.
      Keto-oppaita on myös kirjastoissa, ehkä netissäkin.

      Linnunpönttöjä:
      http://www.birdlife.fi/lintuharrastus/linnunponttojen_rakennusohjeet.shtml
      http://www.saunalahti.fi/retki/linnut/opas.htm
      http://www.linnunpontto.com/
      http://www.elisanet.fi/linnunpontot/

    • Mukavaa pörinää.

      Tuota, istuta horsmia koko alueelle, niin johan alkoi pörriäisiä pörrätä. ja sisiliskotkin siitä tykkäävät, kun on sanot olevan kuuma paikka.

      ja tuoretta lehmän paskoo, niin sittisontiaiset ja isot-melkein teeren kokoiset kärpäset ilmestyy, ja sitten vasta tuloo pääskyset, kun niille löytyy räystään aluksia.

      Se luonnonhoito on semmonen ketjureaktio, joka pyörittää sitten itse itseään, kunhan on ensimmäinen homma kasassa, vai mitä.

    • raaspuuttin

      -hoitamattomia alueita pihan reunoille
      -jos puita kuolee niin jättää paikalleen, tai jos on tarvetta joku kaataa niin jättää monimetrisen kannon
      -marjapuskia istuttaa melko tiheään, jos ei itse poimi marjoja niin linnut kyllä
      -jos pihalla tilaa niin voi siirtää vaikka pihlajan taimia sinne kasvamaan, tai muita vähälukuisempia puita
      -jos pääskysiä pesii alueella, niin jossain pihan nurkalla voisi pitää kuralätäkköä josta saavat pesänrakennusainesta
      -nurmikkoa ei kannata leikata kovin isolta alueelta, jos on karua tai tamppaantunutta niin ei tarvitse leikata lainkaan

    • pilkkari

      Omistan noin 1ha:n samantapaisen alueen. Pellon olen istuttanut kasvamaan etupäässä koivua ja kuusta. Lisäksi siellä kasvaa harmaaleppää, haapaa, vaahteraa ja muutama raita. Olen niittänyt heinikon, sillä siellä on runsaasti myyriä ja kyitä. Niittäminen on hyväksi ojanvarren vattupensaille. Mielessäni on laittaa varpuspöllöille pönttöjä pellon laitaan. Piha-alueella on pönttö kirjosiepolle ja talitiaiselle varustettuna suuaukon peltirenkaalla, sillä oravankin tekisi mieli pönttöön. Harmaasieppo pesii räystään alla. Uunilintu on viihtynyt tienpenkassa. Kerran rantasipikin pesi lähimaastossa. Rannassa on pönttö telkälle. Toinen telkkä pesii palokärjen hakkaamassa puunkolossa. Rannan ryteikössä on pesinyt heinäsorsa. Järvi on kalastuskunnan toimesta useana kesänä niitetty. Lisäksi vaimoni on uimarannan kohdalta käsin nyhtänyt ylimääräiset ruohot.
      Moninaisen luonnon kekskellä ja luontoa auttaen on hyvä viettää kesää.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Jussi Halla-aho huolissaan Sofia Virrasta

      Jussihan on vanha vihreä. Onko tässä kyse alkukesän kiimasta, kun aidan toisella puolella oleva vihreä alkaa kiinnostama
      Maailman menoa
      18
      4084
    2. Sofia Virta kadonnut....onko juomassa?

      Virran poissaolo eduskunnasta on herättänyt huomiota. Esimerkiksi Ilta-Sanomat kertoi aiemmin, että Virta on ollut tällä
      Maailman menoa
      51
      3864
    3. Julkista rahaa ei tule antaa senttiäkään yksityisille yrityksille

      Julkinen raha on meidän yhteistä rahaa, ja se raha on tarkoitettu yhteiseen käyttöön, kuten esimerkiksi tuottamaan palve
      Maailman menoa
      60
      3373
    4. Vihreiden, SDP:n ja Vasemmistoliiton kannattajista selvästi alle puolet on miehiä

      ja silti joku punafeministi valitti kokoomuksen naiskannattajien puutteesta, vaikka siellä on enemmän naisia kuin punavi
      Maailman menoa
      94
      2848
    5. On tiedossa, että venäjämieliset diggaavat diktatuurista venäjää

      jossa ei esim. ole sanan- ja lehdistönvapautta. Mutta keitä nämä venäjän palvojat sitten ovat, ei heitä toki paljon ole
      Maailman menoa
      62
      2688
    6. Ensin Henry Novak ja nyt sitten se Irlannin tapaus

      jossa mustaihoinen afrikkalainen mieshenkilö puukottaa valkoihoista maassa makaavaa miestä useita kertoa pään alueelle.
      Maailman menoa
      73
      2648
    7. Belfastissa käynnissä kunnon persuilu

      Joku random mamu tekee rikoksen, niin sikäläiset naamiopersut kostavat tuhoamalla kantaävestön omaisuutta. Liekö siellä
      Maailman menoa
      97
      2620
    8. Tytti Tuppurainen: Suomen pakolaiskiintiö pitäisi nostaa 10 000 vuodessa

      asia on faktaa, noin Tytti sanoi aiemmin. Kun taas Orpon hallitusohjelman mukaisesti Suomen pakolaiskiintiö on pudotettu
      Maailman menoa
      114
      2337
    9. Islamovasemmistolaisuus - tälläista termiä käytetään

      Termi tarkoittaa alunperin äärivasemmiston ja muslimifundamentalistien liittoa, jonka ytimessä oli antisemitismi. Isl
      Maailman menoa
      57
      2077
    10. Joskus tulee niin

      Yksinäinen olo. Ei ole tarpeeksi ihmisiä elämässä, jotka tuntuisivat välitttävän aidosti. Jos mä ny saisin sairaskohtauk
      Ikävä
      66
      1981
    Aihe