Ei ole sopivaa..

opetajalopetaja

Suomessa on jotakin perusteellisesti vialla mikä näkyy operaattoreiden, energialaitosten ja pikapankkien mainostamisessa. Ei löydy sellaista kansanedustajaa tai oikeusjärjestelmän edustajaa joka saisi tai edes haluaisi laittaa asiat siihen kuntoon että kansalaisten huijaaminen loppuisi. Ja nämä palvelusopimukset toteutetaan vielä puhelinmyynnillä ja määräaikaisuuden sitomina.

Ylen härski toiminta mediamaksun suhteen on ihan samaa, kuten on myös suoramainonnan salliminen, joka sinänsä on vanha asia, mutta jonka kieltäminen ei tule edes päättäjien mieleen. Ay-liike toimii samojen raha-arvojen mukaan.

Nykysuomen julkilausumaton valtiohallinnon viesti kansalaisille on: Rahastakaa niin hyvin kuin osaatte ja keinoja kaihtamatta.

Vaikka liiketoiminnassa ei olekaan sinänsä mitään vikaa, nykyinen röyhkeys ja siihen puuttumattomuus kertoo KANSALLISEN VÄLITTÄMISEN HEIKKENEMISESTÄ. Meiltä katoaa se vanha arvokas toisen henkilön kunnioittaminen ja hyvät tavat mitä oli aikaisemmin. Bisneksen luonne on muuttunut.

Asiaa eivät osaa korjata nykykansanedustajat riitelyineen. Useimmilta puuttuu käsitys siitä mikä olisi sopivaa ja syvä ymmärrys "siviilioikeusjärjestelmän" tarkoituksesta. Arvotonta meininkiä.

Puhelinmyynti pitää kieltää, suoramainontaa rajoittaa, pikavipit kokonaan kieltää ja Ylen mediamaksu unohtaa. Operaattorit tulee laittaa laittaa kuriin ja asiakkaiden oikeusturvaa parantaa. Poliitikkojen tulisi puhua asiaa eikä kalastella suosioita ja ay-liikkeen tuliisi sopia samat työsuhteen pituuteen ja päättymiseen liittyvät asiat yhdessä kaikkien alojen kanssa vähintään 20 vuodeksi. Riidelköön vain palkoista sen jälkeen koska se lienee perinne joka on välttämätön järjestötoiminnalle.

0

117

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Kela tukee virallisesti Pride-liikettä

        Iso kiitos Kansaneläkelaitokselle tuen osoittamisesta myös vähemmistöille. Näin toimii vastuullinen valtiollinen koko k
        Maailman menoa
        144
        4662
      2. Pride-liputus närästää monissa Suomen kunnissa

        Suomen lipun nostamisesta on laki. Pride‑liputuksesta ei. Kieltäytyviin kuntiin kohdistuu poliittista painostusta kuin k
        Maailman menoa
        88
        3422
      3. Kävisikö tällainen sopimus?

        Olisitko valmis juttelemaan jo ensi viikolla kahden kesken?
        Ikävä
        106
        1658
      4. Nyt kerrot mies mitä ajattelet minusta

        Ihan suoraan ja suodattamatta.
        Ikävä
        90
        1519
      5. Työeläkeloisille ottaa koville heidän rikosten julki tuominen

        Niin koville, että yrittävät estää kansalaiskeskustelun, jolla turvattaisiin perustuslain takaama omaisuudensuoja palkan
        Maailman menoa
        2
        1453
      6. Odotatko vielä vastausta...

        Siihen viestiin? 🤔
        Ikävä
        105
        1009
      7. Omasp hakenut Fincapia ja Gapconia konkurssiin perjantaina 5.6

        Ilkka ei ole vielä ehtinyt uutisoida, mutta Omasp on jättänyt 5.6 konkurssihakemuksen Fincapia ja Gapconia koskien. Ilka
        Seinäjoki
        26
        933
      8. Mitä kirjainta haluaisit

        Ra kastella mahdottomasti?
        Ikävä
        46
        870
      9. Ehkä se on niin

        Ettet vaan uskalla lähestyä tämän jälkeen. Ehkä haluaisit. En osaa sanoa.
        Ikävä
        74
        854
      10. Jos oot täällä,laita tunniste.

        Muuten en lue!
        Ikävä
        47
        753
      Aihe