Uskisten uskomaton omahyväisyys

Zelig

ei lakkaa ihmetyttämästä.

Kuinka monta kertaa täällä on nähty fraasi "wikipedia on raamattusi"?

Ihan kuin tietosanakirja (tai tässä tapauksessa wikipedia) olisi joku ihmeellinen kokoelma johon
yhtäkkiä ilmestyy artikkeleita, juttuja tai tutkimustuloksia! Hyvät uskovaiset! Asia ei ole näin.

Aina kun joku tieteellinen tutkimus julkaistaan, niin se käy näytillä kunkin oman tieteenalan erikoisjulkaisuissa. Siitä käydään debattia (puhumattakaan tiukoista kriteereistä, jotka edeltävät tutkimuksen julkaisua), esitetään eriäviä näkemyksiä ja ehkä vasta sitten se päätyy oppikirjoihin tai
johonkin wikipedian kaltaiseen tietosanakirjan tapaiseen.

Se, että te, uskikset, halveksitte tieteellistä työtä ja tutkimusta on minusta säälittävää ja hirvittävää.
Te olette vetämässä vessanpöntöstä alas, vaikkapa raamatuntutkimuksen kohdalla, satojen vuosien työn, johon sisältyy arkeologeja, kreikan, koptin, latinan, aramean, syyrian, heprean kielten erikoisosaajia, historioitsijoita ja paljon muita. Kaikkien heidän panokset ja uurastukset ovat teidän mielestä Saatanasta, mikäli se ei sovi yhteen teidän lahkonne oppien kanssa.

Hävetkää.

Kertokaa minulle miksi maailma ei ole luotu hauen leukaluusta, kun Kalevala kerran niin väittää?

29

299

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Tähtis 98

      Eikös Kalevalassa esitetä kerronnan muodossa myös luomismyytistä, jossa alkumeri on mainittuna?

      • .

        provosoida ! Yksikään väitteistäsi ei pidä paikkaansa, senkin kokopäivätoiminen marisija. Me ortodoksiuskikset emme ole koskaan halveksineet tieteen saavutuksia.
        Itsekin tiedät mitä vessanpöntöstä vedetään alas, myöskin omat tuotoksesi. Kenenhän tässä pitäisi hävetä ? Ainakaan tuo hengentuotoksesi ei ylistyksiin yllä ! Ja lisäksi nuo voimakkaat tunteenpurkauksesi olematonta vastustajaa vastaan, kertoo melkoisesta ahdistuksesta.

        Ota rennosti, kevät on iloista aikaa, vaikka pipo näyttää kiristävän !


      • Sotkan munasta, joka Ilmattaren polvelta kierähti ja kahtia meni. Muistaakseni... Ilmatar tosiaan taisi lillua jossain vetisessä paikassa, ikäänkuin kylvyssä.

        Jännä analogia, itseasiassa.

        Munassahan on tosiaan yksisoluinen elämänalku. Sen on tuonut lentävä olento, eli joku avaruuden hyypiö planeetalle aikomuksenaan "hautoa" omia jälkeläisiään. Ilmat, eli kelit olivat vaan siihen aikaan sen verran huonot, maa järkkyili, että yksi "munista" tussahti paloiksi ja alkumereen.

        Siellä se sitten fermentoitui ja kihisi ja kas! Elämä oli syntynyt maapallolle"

        Siitä sitten muutama ajastaika ja tässä mä ;o)


      • Tähtis 98
        . kirjoitti:

        provosoida ! Yksikään väitteistäsi ei pidä paikkaansa, senkin kokopäivätoiminen marisija. Me ortodoksiuskikset emme ole koskaan halveksineet tieteen saavutuksia.
        Itsekin tiedät mitä vessanpöntöstä vedetään alas, myöskin omat tuotoksesi. Kenenhän tässä pitäisi hävetä ? Ainakaan tuo hengentuotoksesi ei ylistyksiin yllä ! Ja lisäksi nuo voimakkaat tunteenpurkauksesi olematonta vastustajaa vastaan, kertoo melkoisesta ahdistuksesta.

        Ota rennosti, kevät on iloista aikaa, vaikka pipo näyttää kiristävän !

        vastauksesi osoitit?

        Toki voin poistua taka-, etu-, viisto- mihin tahansa vasemmalle tai oikealle. Olenhan tämän jo aiemminkin havainnut, että boikotointi on päälleni langetettu. Vastauksiahan ei heru suunnalta jos ei toiseltakaan!

        Ps. En käytä pipoa!


      • .
        Tähtis 98 kirjoitti:

        vastauksesi osoitit?

        Toki voin poistua taka-, etu-, viisto- mihin tahansa vasemmalle tai oikealle. Olenhan tämän jo aiemminkin havainnut, että boikotointi on päälleni langetettu. Vastauksiahan ei heru suunnalta jos ei toiseltakaan!

        Ps. En käytä pipoa!

        Etkö ymmärrä lukemaasi ?


      • . kirjoitti:

        Etkö ymmärrä lukemaasi ?

        itseasiassa kirjoitukseni oli tarkoitettu vähämielisille kymmenyksienlahjoittajille, jotka ovat elävässä uskossa. Ehkä minä jätän teidät ortopedit painimaan lutkujen kanssa siitä kuinka monta sakramenttia on oikeasti annettu.


      • hakusanalla Jeesus

        Minä olen löytänyt uskovaisena erittäin hyviä kristinuskoon liittyviä sivuja juuri Wikipediasta, enkä ymmärrä mitä pahaa niissä sivustoissa muka on? Täytyy vain tietää mitä etsii.


    • mf

      No, ehkä se johtuu siitä että koska Jeesuksen neitseellinen syntymä ja parannusteot sekä koko historiallisuus ovat mytologiaa ja kuitenkin Yahwen hirmuteoiksi määritellyt tapahtumat ovat lähes faktankaltaisia, mitä sitten pitäisi ajatella. Ei muutenkaan haluta uskoa Yahwen omaan ajanlaskuun, vaan aina neuvotaan kaikkivaltiasta. 6000 vuotta-fraasi ei ole raamatussa missään mainittu.

      Edellinen sisältää liioittelua.

      Minä itse en usko tieteen erehtymättömyyteen vaikka kuinka tieteellistä metodia käytettäisi. Yhdessä sarjassa puhuttiin siitä miten joku määritteli maapallon iän sulan metallipallon jäähtymistä seuraten ja sai iäksi 70000 vuotta. Tämä oli ohjelmantekijälle esimerkki miten murretaan luku 6000 vuotta.

      Olen vajakki.

      • ihminen on luotu

        Eihän ihmistä olisi olemassakaan ilman luojaansa, Jumalan pilkkaaminen on typerää.


      • ++++++++++

        "Minä itse en usko tieteen erehtymättömyyteen vaikka kuinka tieteellistä metodia käytettäisi. "

        Tiedehän ei ilmoita "absoluuttista totuutta" jota uskonnot tarjoavat. Tiede sallii ja kannustaa kiistämiseen.

        "No, ehkä se johtuu siitä että koska Jeesuksen neitseellinen syntymä ja parannusteot sekä koko historiallisuus ovat mytologiaa ja kuitenkin Yahwen hirmuteoiksi määritellyt tapahtumat ovat lähes faktankaltaisia"

        Yahwen hirmuteot on vain joku juutalais barbaariheimo laittanut jumalansa nimeen. Jumala ei ole tehnyt niitä.


    • omahyväinen uskis

      Onpas sinulla taas vaikeaa, kun pitää noin ruikuttaa ja provosoida.

      Onhan meitä uskovia moneen junaan, ja jotkut jäävät jo asemalle. Mutta eipä ole teillä ateisteillakaan hääviä. Kovin monet eivät tunnu näkevän mitään eroa havainnolla ja siitä tehdyllä johtopäätöksellä. Tällä palstalla usein nähty ateistin ajatuksenkulku tieteellisestä tutkimuksesta menee tiivistettynä suurinpiirtein näin:

      - tehdään tieteellisiä havaintoja (tai vähemmän tieteellisiä)
      - koska Jumalaa ei ole, fundeerataan, josko keksittäisiin havainnolle selitys, jossa Jumalaa ei tarvita
      - kyllä se keksitään, kun oikein yritetään
      - havaitaan lisää,
      - jos se tarina ei pitänyt kutiaan, muokataan sitä niin, että se vastaa paremmin havaintoja
      - todetaan, että jos kaikkivaltias Jumala olisi olemassa, se Jumala ei tietenkään tekisi mitään sellaista mitä olemme havainneet (koska meillähän on nyt ihan tieteellinen teoria asiasta), vaan ilman muuta Hän toimisi jotenkin toisella tavalla
      - koska siitä jostakin toisesta tavasta ei ole mitään havaintoa, huudellaan ympäriinsä että eipä mikään viittaa Jumalan olemassaoloon, uskovat on tyhmiä ja sitä rataa, kylläpäs se aukkojen Jumala joutuikin taas entistä ahtaammalle kun opimme lisää
      - aktiivisesti unohdetaan, että tulipa taas tehtyä melkoinen kehäpäätelmä

      Otetaan esimerkiksi geenit, ja se tosiasia että kaikensorttisilla eläimillä ja myös meillä ihmisillä geenit muistuttavat hämmentävän paljon toisiaan. No, ateistit ovat tuumanneet sen olevan todiste siitä, että kaikki nämä polveutuvat yhdestä kantaisästä. Sitten onkin helppo todeta, että jos Jumala olisi olemassa, Hän ei mitenkään voisi luoda luoduilleen samankaltaista geeniperimää. Tämä sitten riittääkin omahyväiselle ateistille todistamaan, että Jumalaa ei ole, koska niistä ihan erilaisista geeneistä ei ole mitään havaintoa. On vain meidän tieteellistä teoriaamme tukevia havaintoja

      EIkä pienessä mielessä lainkaan käy se, että miksei kaikkivaltias voisi luomistyössään luoda kaikelle yhteisiä peruskomponentteja ja varioda niistä erilaisia "tuotteita". Osaammehan me ihmisetkin sen, mutta ei, ateistin mielestä kaikkivaltias ei sitä voisi tehdä. Ja taas on hyvä huudella, että kun meillä on tämä tiede ja sen tarjoamat selitykset, eikä mikään viittaa Jumalan olemassaoloon...

      Surkeinta tässä on se, että näin ajattelevat ateisit eivät edes tunnista oman logiikkansa aukkoja, vaan tulkitsevat heidän onnettomia kehäpäätelmiään kohtaan kohdistetun kritiikin olevan kritiikkiä tieteen tutkimustuloksia kohtaan. Vaikka kyse onkin hyvin eri asiasta.

      Vai selviääkö totuus kuitenkin sillä periaatteella, että Jumala on olemassa vain siinä tapauksessa, että kukaan ei millään keksi jollekin havainnolle yhtään selitystä, jossa ei Jumalaa tarvita? Eli jos joku asia voidaan selittää ilman Jumalaa, sen selityksen täytyy ilman muuta olla totta, eikä Jumalaa ole?

      • omahyväinen uskis

        LIsään vielä sen, että nyt tulee lokaa uskovien päälle. Tällaisessa tilanteessa ateistit yleensä hyökkäävät, eli pyrkivät osoittamaan kaikkien uskovien typeryyden sillä, että joku joskus jossain on sanonut jotain typerää.

        Näin pyritään kääntämään huomio toisaalle, jottei tarvitsisi ruveta ajatelemaan niitä omia kehäpäätelmiä ja vieläpä miettimään omille kestämättömille väitteilleen jotain kestävämpiä perusteluja.


      • "- koska Jumalaa ei ole, fundeerataan, josko keksittäisiin havainnolle selitys, jossa Jumalaa ei tarvita
        - kyllä se keksitään, kun oikein yritetään"

        Ei ihan hirveästi tartte yrittää ;o)

        En ihan saanut kiinni tästä kirjoituksestasi. Voitko antaa esimerkin?


      • pitäisi olla tietoa

        Monet tieteen tutkijat ovat tulleet uskoon, jos sellaisen kanssa väittelemään eksyy, niin silloin pitäisi tietää mistä puhuu.


      • .
        pitäisi olla tietoa kirjoitti:

        Monet tieteen tutkijat ovat tulleet uskoon, jos sellaisen kanssa väittelemään eksyy, niin silloin pitäisi tietää mistä puhuu.

        koska lopulta ymmärtävät että tieteellä ei maailmankaikkeutta voi koskaan selittää.


      • . kirjoitti:

        koska lopulta ymmärtävät että tieteellä ei maailmankaikkeutta voi koskaan selittää.

        Heitetään hanskat tiskiin ja nostetaan kädet ilmaan? God did It


      • osaisi tämän sittatin paremmin, mutta yritän nyt ihan itse:
        40-luvulla ufot tulivat Venuksesta, 50-luvulla Marsista, 70-luvulla Siriuksesta ja nyttemmin jostain hemmetin tähtisumusta. Teikäläisten kanssa on ihan sama kuvio.

        Ensin Jahve oli taivaalla ja sitten kun lähiavaruus oli kartoitettu, niin se olikin yhtäkkiä jossain toisessa ulottuvuudessa.

        ystävällisin terveisin
        raukka


      • Todiasta jumalas sitten, niin lakkaa tää vänkääminen.


      • A.Mikkonen kirjoitti:

        Todiasta jumalas sitten, niin lakkaa tää vänkääminen.

        Siis todista.


      • +++++++++

        "- koska Jumalaa ei ole, fundeerataan, josko keksittäisiin havainnolle selitys, jossa Jumalaa ei tarvita"

        Tiede ei ota mitään kantaa jumalan olemassasoloon.

        " Sitten onkin helppo todeta, että jos Jumala olisi olemassa, Hän ei mitenkään voisi luoda luoduilleen samankaltaista geeniperimää."

        Eihän toi riitä, ihan senkin takia, että jumalan väitetään olevan kaikivoiva joka voi tehdä mitä tahansa, paitsi kasvattamaan amputoidun raajan tai olemaan ristiriidaton.

        Kukaan järkevä ateisti ei käytä tuonlaista argumenttia.

        "Osaammehan me ihmisetkin sen, mutta ei, ateistin mielestä kaikkivaltias ei sitä voisi tehdä."

        Jos jumala olisi olemassa niin miksei se voisi?

        "Eli jos joku asia voidaan selittää ilman Jumalaa, sen selityksen täytyy ilman muuta olla totta, eikä Jumalaa ole?"

        Kaikki asiat pystytään selittämään jumalalla.

        Se, että onko nämä väitteet totta on täysin eri asia.


      • ++++++++++
        missxcessive kirjoitti:

        Heitetään hanskat tiskiin ja nostetaan kädet ilmaan? God did It

        "Heitetään hanskat tiskiin ja nostetaan kädet ilmaan? God did It"

        Vaan näin: Magicman done it.


    • NoMitäsNyt?

      Paha päivä?

      Vastaus haasteeseen jota just tänään ei kukaan jaksanut esittää?

      Yleistä potutusta?

    • M.M.

      Tämä avaus oli kyllä nyt aivan käsittämätön. Kuka ja missä on nyt halveksinut tieteellistä tutkimusta ja vetämässä raamantuntutkimusta alas vessanpöntöstä? Tarkenna vähän, niin ehkä tästä aiheesta saisi jopa jotain järkevää keskustelua aikaan.

      • uusi tällä palstalla.


      • Ei kukaan uskova
        Zelig kirjoitti:

        uusi tällä palstalla.

        joka oikein ajattelee, ei halveksi tieteellisiä tutkimuksia,
        vain kieltää ne siltäosin, jos joku väittää tieteen pystyvän
        selittämään maailmankaikkeuden kaikkineen ja sivuuttaa
        Jumalan luomistyön. Siitä on kyse, ei muusta.


      • Ei kukaan uskova kirjoitti:

        joka oikein ajattelee, ei halveksi tieteellisiä tutkimuksia,
        vain kieltää ne siltäosin, jos joku väittää tieteen pystyvän
        selittämään maailmankaikkeuden kaikkineen ja sivuuttaa
        Jumalan luomistyön. Siitä on kyse, ei muusta.

        Kyse ei ole vain maailmankaikkeudesta. Monet uskikset rukoilevat sairaiden puolesta mieluummin kun veisivät sairaan lääkäriin. Monesti ikävin seurauksin... näistä tapauksista saa lukea vähän väliä.


      • Katkiainen
        missxcessive kirjoitti:

        Kyse ei ole vain maailmankaikkeudesta. Monet uskikset rukoilevat sairaiden puolesta mieluummin kun veisivät sairaan lääkäriin. Monesti ikävin seurauksin... näistä tapauksista saa lukea vähän väliä.

        Niin ja sitten valtaosa uskiksista rukoilee sairaan puolesta JA vie sen lääkäriin. Uskovainen kun olen, minusta on tietysti ihan mahdollista, että Jumala parantaa sairauden, kun sitä rukoilen ja näin on käynytkin, mutta kyllä minä silti menen lääkäriin. Eivät ne sulje toisiaan pois. Tämä ryhmä, joka ei mene lääkäriin on aika pieni.


      • +++++++++
        Katkiainen kirjoitti:

        Niin ja sitten valtaosa uskiksista rukoilee sairaan puolesta JA vie sen lääkäriin. Uskovainen kun olen, minusta on tietysti ihan mahdollista, että Jumala parantaa sairauden, kun sitä rukoilen ja näin on käynytkin, mutta kyllä minä silti menen lääkäriin. Eivät ne sulje toisiaan pois. Tämä ryhmä, joka ei mene lääkäriin on aika pieni.

        "Uskovainen kun olen, minusta on tietysti ihan mahdollista, että Jumala parantaa sairauden, kun sitä rukoilen ja näin on käynytkin"

        Voit tietysti uskotella itseäsi niin.

        Monet tutkimukset väittää muuta, mutta tehän yleensä hyväksytte tieteen vain silloin kun se ei ole ristiriidassa raamatun ja mustavalkoisen maailmankuvan kanssa.


      • Katkiainen
        +++++++++ kirjoitti:

        "Uskovainen kun olen, minusta on tietysti ihan mahdollista, että Jumala parantaa sairauden, kun sitä rukoilen ja näin on käynytkin"

        Voit tietysti uskotella itseäsi niin.

        Monet tutkimukset väittää muuta, mutta tehän yleensä hyväksytte tieteen vain silloin kun se ei ole ristiriidassa raamatun ja mustavalkoisen maailmankuvan kanssa.

        Taisit hiukan missata viestini pointin. Tottakai minä uskon Jumalaan, uskossa kun olen, mutta se ei tarkoita sitä, ettenkö kävisi lääkärissä.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Jussi Halla-aho huolissaan Sofia Virrasta

      Jussihan on vanha vihreä. Onko tässä kyse alkukesän kiimasta, kun aidan toisella puolella oleva vihreä alkaa kiinnostama
      Maailman menoa
      20
      4988
    2. Sofia Virta kadonnut....onko juomassa?

      Virran poissaolo eduskunnasta on herättänyt huomiota. Esimerkiksi Ilta-Sanomat kertoi aiemmin, että Virta on ollut tällä
      Maailman menoa
      63
      4016
    3. Julkista rahaa ei tule antaa senttiäkään yksityisille yrityksille

      Julkinen raha on meidän yhteistä rahaa, ja se raha on tarkoitettu yhteiseen käyttöön, kuten esimerkiksi tuottamaan palve
      Maailman menoa
      72
      3584
    4. Ensin Henry Novak ja nyt sitten se Irlannin tapaus

      jossa mustaihoinen afrikkalainen mieshenkilö puukottaa valkoihoista maassa makaavaa miestä useita kertoa pään alueelle.
      Maailman menoa
      73
      2678
    5. Tytti Tuppurainen: Suomen pakolaiskiintiö pitäisi nostaa 10 000 vuodessa

      asia on faktaa, noin Tytti sanoi aiemmin. Kun taas Orpon hallitusohjelman mukaisesti Suomen pakolaiskiintiö on pudotettu
      Maailman menoa
      147
      2443
    6. Halla-aho sivaltaa edustajantyöstään lintsaavaa Sofia Virtaa

      https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/937c74d7-f905-4466-b9b4-abd017fe5b63 Kansanedustajan on ilmoitettava poissaolosta
      Maailman menoa
      59
      2328
    7. Islamovasemmistolaisuus - tälläista termiä käytetään

      Termi tarkoittaa alunperin äärivasemmiston ja muslimifundamentalistien liittoa, jonka ytimessä oli antisemitismi. Isl
      Maailman menoa
      63
      2113
    8. Mitä tapahtui?

      Mitä tapahtui keskiviikkoiltana kun oli paljon hälytysajoneuvoja ja mediheli?
      Kiuruvesi
      27
      2077
    9. Mitä haluaisit sanoa kaivatullesi tänään?

      Mitä ajatuksia hänestä ja tilanteesta ylipäätään 💖
      Ikävä
      128
      1571
    10. Martina Aitolehti läpäisi Erikoisjoukot - Tilittää umpirehellisenä kuvauksista

      Martina Aitolehti selvisi Erikoisjoukot koulutuksesta. Hän myös malttoi pääosin pitää mölyt mahassaan, vaikka saikin ko
      Kotimaiset julkkisjuorut
      37
      1505
    Aihe