Hei,
Olen lukenut tältä palstalta kymmeniä tarinoita ahdistuneista ja jo toivonsa menettäneistä ihmisistä.
Tuntuu siltä, että velka, karhukirjeet, tiedoksianto todistukset, haasteet, ulosotto ovat imaisseet
näistä ihmisistä kaiken - paljon muutakin kuin vain rahaa. Toivoisinkin, että me kanssaihmiset emme tuomitsisi toisiamme. Emme osoittelisi tai parjaisisi, koska syitä velkaantumiseen on monia. Elämä ei aina mene niin, kuin on suunniteltu ja jälkiviisas on helppo olla.
Olen miettinyt, että minulla olisi mahdollisuus auttaa laskujen ja velkojen kimpussa taistelevia ihmisiä. Siksi kyselenkin tämän palstan kautta, että tarvitsisko kukaan apua mm.
- avaamaan perintäkirjeet
- kartoittamaan velat ja tulot
- olemaan yhteydessä perintätoimistoon/velkojiin
- neuvottelemaan maksusopimukset niin, että rahaa jää myös elämiseen
- tarvittaessa esim. erillistä pankkitiliä käyttäen hoitamaan maksuerät
Uskon vakaasti, että jos murheet jakaa jonkun toisen kanssa - ne vähintään puolittuvat.
Ja vaikka velkaa olisi paljonkin, niin tieto siitä, että asiat on saatu hallintaan, auttaa.
Kirjoita minulle sähköpostia, jos tunnet, että voisin olla avuksi. Toimin yksityisenä ihmisenä, en ota palkkaa tms. ainoastaan kulukorvauksen esim. auton, puhelimen ja Internetin käytöstä.
Kohti valoisampaa huomista!
Tarvitsetko apua velkojen hallintaan Pirkanmaalla?
13
516
Vastaukset
- köyhä
olet hyvä ihminen
- Rahamies
Ei kannata ryhtyä tuohon, mitä aiot. Useimmat täällä kirjoittelevat ovat täysin omista itsekkäistä syistään velkaantuneet. Kyllästyisit laupiaana samarialaisena olemiseen sillä hetkellä, kun tämän tajuaisit.
En tunne lähipiiristäni yhtä ainoaa ihmistä, jolla olisi velkaongelmia vaikka mukana on monella eri taloudellisella tasolla eläviä ihmisiä. Mistä se kertoo? Siitä se kertoo, että jos ihmisellä on vastuuntuntoa, hänellä on myös (ja ennenkaikkea?) taloudellistakin vastuuntuntoa. Ehkä se kertoo myös siitä, että rahalla on taipumus liikkua kohti suurempaa älyä ja ahkeruutta. Saksalaisittain, jedem das seine.- nainen-84-
minä menetin luottotietoni jo 18 vuotiaana. olin nuori, tyhmä ja naiivi silloisen poikaystäväni ehdotuksille ottaa omiin nimiini kaikkea mahdollista. auton vakuutuksia, avasin jopa puhelinliittymän. opiskelin tuolloin eikä minulla ollutkaan varaa maksaa poikaystäväni minulle jättämiä laskuja joita ei itse sitten halunnutkaan maksaa.
joo tiedetään että tyhmästä päästä kärsii, sen asian olen kyllä oppinut kantapään kautta.
Nyt sitten 26 vuotiaana edelleen maksan näitä velkoja ulosoton kautta pois. tuloni eivät ole suuret, 2 lastakin elätettävänä. palkasta tuskin jää mitään käteen vaikka ulosotto ottaakin huomioon elätettäväni.
tällä hetkellä pystyn vain ja ainoastaan lyhentämään korkoja.
olen yrittänyt päästä velkasaneeraukseen mutta tuloni ovat liian pienet että saisin velkaneuvojalta minkäänlaista apua.
vastuuntunto, sitä ei kaikilla 18- vuotiailla vielä ikävä kyllä ole ja näin ollen moni elää tällä hetkellä samanlaisessa tilanteessa kuin minä.
jos joku keksii tai tietää uloskeinon/haluaa auttaa niin miksi ihmeessä joku aina rupee saarnaamaan asiasta ettei kannata?
ihmisiä mekin luottotiedottomat vain olemme. - Rahamies
nainen-84- kirjoitti:

ihmisiä mekin luottotiedottomat vain olemme.Hanki mies itsellesi. Älä mitään köyhää, jos itsekin osaat olla köyhä omasta takaa vaan sellaisen, joka saa rahan luokseen. Liian usein samanlaiset löytävät toisensa, kun pitäisi monesti olla juuri toistenpäin. Toinen vaihtoehto on, että opiskelet ja hankit kunnon työn. Et ole vielä liian vanha hankiaksesi moisen. Vahva sosiaalinen verkosto tietysti auttaa tässä asiassa. Harmittavan monesti sekin tyhjätaskuilta monesti tuntuu uupuvan.
- beecharmer
Oletko ihan varma, ettei lähipiirissäsi ole/ollut kenelläkään velkaongelmaa? Minäkään en tiedä ketään velkaongelmaista ihmistä. Tilastojen mukaan heitä on kuitenkin kymmeniätuhansia. Näin pienen kansan keskuudessa se tarkoittaa sitä, että ylivelkainen voi hyvinkin istua kahvipöydässäsi. Velkaantuminen omista itsekkäistä syistä on häpeällistä, joten kuka sellaista kehtaisi edes julkisesti tunnustaa. Varsinkin, jos joutuvat tunnustamaan sen kaltaisellesi rahamiehelle.
Tämä on osa minun vastuuntuntoani eikä sillä ole mitään tekemistä laupeuden kanssa. - Rahamies
beecharmer kirjoitti:
Oletko ihan varma, ettei lähipiirissäsi ole/ollut kenelläkään velkaongelmaa? Minäkään en tiedä ketään velkaongelmaista ihmistä. Tilastojen mukaan heitä on kuitenkin kymmeniätuhansia. Näin pienen kansan keskuudessa se tarkoittaa sitä, että ylivelkainen voi hyvinkin istua kahvipöydässäsi. Velkaantuminen omista itsekkäistä syistä on häpeällistä, joten kuka sellaista kehtaisi edes julkisesti tunnustaa. Varsinkin, jos joutuvat tunnustamaan sen kaltaisellesi rahamiehelle.
Tämä on osa minun vastuuntuntoani eikä sillä ole mitään tekemistä laupeuden kanssa.Idealisteilla on monesti taipumus olla näkemättä tosiasioita, senpä takia heitä käytetäänkin hyväksi. Lenin käytti heistä nimitystä 'useful idiots' (venäjäksi tosin tietysti). Lienetkö yksi heistä? Onnea, mutta älä sitten valita, kun olet mennyt lupaamaan epätoivoisille jotain, mihin et voi mitään vaikuttaa. :)
- Miriam_ss
Huvitti tuo lauseesi "En tunne lähipiiristäni yhtä ainoaa ihmistä, jolla olisi velkaongelmia jne."
Niinpä. Ihmiset jättävät hyvästä syystä kertoilematta näistä asioista vaikkapa sukujuhlissa.
Taloudellisiin vaikeuksiin voi joutua monista syistä, ja toisaalta niiltä voi välttyä yksinkertaisesti siksi, että onnistuu pysymään terveenä, säilyttämään työpaikkansa ja välttymään esim. takaajaksi ryhtymiseltä, avioerolta, kumppanin/lapsen/omaisen sairastumiselta, hometalon ostolta, pätkätöiltä, työttömyydeltä jne. jne.
Minulla on ulosotossa velkaa n. 23 000 euroa, talouteni romahti kaksi vuotta sitten kun avomieheni
sairastui ja menetti pysyvästi terveytensä ja työkykynsä. Juuri perustetun yhteisen yrityksemme työt ja vastuut jäivät yksin minulle. Samaan aikaan sinnittelin kolmen koulu-ikäisen lapseni elättämisen kanssa, Kaksi oli tuolloin lukiossa ja kuten menoja riitti. Tiukimpina ja vaikeimpina aikoina jouduin ottamaan pari kallista kulutuslainaa pelkästään päivittäiseen elämiseen ja rästiin jääneiden lasten kännykkälaskujen, lukiokirjojen ym. maksuun. Yrityksemme luotsaamisen ohessa tein paljon keikkatöitä, koska yrityksestä en ole pystynyt ennen tätä kevättä nostamaan elämiseen tarvittavaa palkkaa. Nyt alan olla voiton puolella ja ylpeä siitä, että yrityksellä on loppuvuodeksi tilauksia kiitettävän paljon. Saan näillä näkymin vihdoinkin kohtuullista palkkaa ja sitä kautta velkani maksettua parissa vuodessa.
En ensimmäiseen 45 elinvuoteeni kuvitellut koskaan löytäväni itseäni tälläisestä tilanteesta, mutta näin kuitenkin kävi. Kukaan lähipiirissäni ei tiedä ulosottoveloistani. Olen monessa mukana, esim.omalla paikkakunnallani olen ollut pitkään mukana kunnallisissa luottamustoimissa. Olen kasvattanut lapseni hyvin ja voin olla heistä ylpeä.
En koe olevani toisen luokan kansalainen vaikka sellaiseksi monet tuomitsevat talousongelmiin joutuneet tai päätyneet kanssaihmisensä. En ole syyllistynyt mihinkään rikokseen.
Minusta on hienoa, että ketjun aloittaja tarjoaa apuaan ihmisille, jotka painivat velkaongelmissa. - Naapurisi
Miriam_ss kirjoitti:

Minusta on hienoa, että ketjun aloittaja tarjoaa apuaan ihmisille, jotka painivat velkaongelmissa.vaikeuksistasi, olisin tuonut sinulle vaikka makaroonilaatikkoa, päivän sanomalehden ja vielä halannut sinulle kuiskaten: "Vaikka sinua nyt koetellaan, mutta ajan kanssa asiat selviävät ja sinä olet voittaja!"
- saneeraus????
nainen-84- kirjoitti:
minä menetin luottotietoni jo 18 vuotiaana. olin nuori, tyhmä ja naiivi silloisen poikaystäväni ehdotuksille ottaa omiin nimiini kaikkea mahdollista. auton vakuutuksia, avasin jopa puhelinliittymän. opiskelin tuolloin eikä minulla ollutkaan varaa maksaa poikaystäväni minulle jättämiä laskuja joita ei itse sitten halunnutkaan maksaa.
joo tiedetään että tyhmästä päästä kärsii, sen asian olen kyllä oppinut kantapään kautta.
Nyt sitten 26 vuotiaana edelleen maksan näitä velkoja ulosoton kautta pois. tuloni eivät ole suuret, 2 lastakin elätettävänä. palkasta tuskin jää mitään käteen vaikka ulosotto ottaakin huomioon elätettäväni.
tällä hetkellä pystyn vain ja ainoastaan lyhentämään korkoja.
olen yrittänyt päästä velkasaneeraukseen mutta tuloni ovat liian pienet että saisin velkaneuvojalta minkäänlaista apua.
vastuuntunto, sitä ei kaikilla 18- vuotiailla vielä ikävä kyllä ole ja näin ollen moni elää tällä hetkellä samanlaisessa tilanteessa kuin minä.
jos joku keksii tai tietää uloskeinon/haluaa auttaa niin miksi ihmeessä joku aina rupee saarnaamaan asiasta ettei kannata?
ihmisiä mekin luottotiedottomat vain olemme.http://www.asianajajaliitto.fi/asianajotoiminta/tarvitsetko_asianajajan/varallisuus/yksityishenkilon_velkajarjestely
jos oot kunnallisella velkajärjestelijällä käynyt, koita tätä.
enkä ymmärrä asiaa, että et muka pääse saneeraukseen. monet ihmiset ovat saaneet nollalinjankin, koska tulot ovat pienet.
itse sain joskus juuri asianajotoimistosta nollalinjan. ehkä kunnallinen järjestelijä haluaa, että ihminen joutuu maksamaan jotain, koska on tehnyt velkaa. - saneeraus!!!
saneeraus???? kirjoitti:
http://www.asianajajaliitto.fi/asianajotoiminta/tarvitsetko_asianajajan/varallisuus/yksityishenkilon_velkajarjestely
jos oot kunnallisella velkajärjestelijällä käynyt, koita tätä.
enkä ymmärrä asiaa, että et muka pääse saneeraukseen. monet ihmiset ovat saaneet nollalinjankin, koska tulot ovat pienet.
itse sain joskus juuri asianajotoimistosta nollalinjan. ehkä kunnallinen järjestelijä haluaa, että ihminen joutuu maksamaan jotain, koska on tehnyt velkaa.no, jos tuollain makselet, niin sulla on vielä 7 vuotta uo. sen jälkeen velat vanhenee. 15 vuotta ja niitä ei enää ulosmitata.
- Me jotka tiedetään.
Hehän ei nyt ole mitään ymmärtäneet kun ovat ostaneet pankin siivettämänä suuret asunnot ja velat. On erittäin huolestuttavaa kun on perheellisiä he ei oikeesti tajua suomen menevän ennen näkemättömään lamaan.Heitä on on varoitettu kaikin tavoin mutta kun heillä kaikilla on paksu niska he eivät nää nyt kun tämän hetken jossa vaeltavat.Nyt on tulossa suuri pommi talouteen sitä ei nää nyt monet vaan me syöksytään erittäin syvälle jopa kreikka on vauraampi kuin suomi. Miten on kun on nyt varoitettu kaikin tavoin ja velkaisilla siis asunto velkaisilla tyhmyys eikun tiivisttyy.Suomalaiset on oikeesti todella velkaisia ja heitä ei voi kohta auttaa, kun he eivät ymmärrä nyt tehdä äkki käännöstä se on nyt jo todella kriitistä.
- 6+14
Juna meni jo...
- käytännössä.
nimim. "Me jotka tiedetään"
huolesi on aiheellinen ja aiheeton,
jos ostaa asunnon muutaman vuoden tähtäimellä, se on aina suuri riski,
mutta jos ostaa ja pitää, 10-20 vuotta on kannattanut ostaa oma asunto, todella aina.
Mekin ostimme kalliimmalla ja myimme tappiolla perheasuntomme,
kun laskimme muitakin vaihtoehtoja,
varmalta pohjalta kun meillä oli koko ajan vuokrattuna puolison ja oma kaksioni,
siltä poikuusajalta ja on edelleen, eikä ole myynnissä.
niin
Niin jos olisimme asuneet aikamme vuokralla olisi se ollut selvästi kannattamattomampaa,
vaikka ottaa kaikki korjaukset yms huomioon.
Tietysti "muutamat" vähä-älyiset aina kehottavat ostamaan ja myymään oikeaan aikaan,
mutta eipä se oikein käy, että ensin asutaan perheen kanssa vuokralla ja sitten
muutetaan 2-3 km päähän lasten ollessa 4-5 vuotiaita, koko lasten kaveripiiri katoa,
mitä siitä seuraa, todella tärkeää on että lapsilla on kouluun mennessä ja siellä ollessa hyviä oikeita kavereita ja vanhemmatkin toisensa hyvin tuntevat
on nähtävissä usein vaikeuksina.
Kannatta uskoa että lasten hyvinvointi on elämän tärkeimpiä asioita, olan siten nuori aviopari,
vanhapari tai vaikka jo vanhus, jos lapsilla menee huonosti on se kurjinta aikuisille.
moni Nollaa
useamman kerrankin elämänsä ja rakkaustarinat ja aloittaa uudestaan,
oletko sinä nollannut elämäsi arvoja, "Me jotka tiedetään.".
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Vihreiden, SDP:n ja Vasemmistoliiton kannattajista selvästi alle puolet on miehiä
ja silti joku punafeministi valitti kokoomuksen naiskannattajien puutteesta, vaikka siellä on enemmän naisia kuin punavi922773On tiedossa, että venäjämieliset diggaavat diktatuurista venäjää
jossa ei esim. ole sanan- ja lehdistönvapautta. Mutta keitä nämä venäjän palvojat sitten ovat, ei heitä toki paljon ole612656Ensin Henry Novak ja nyt sitten se Irlannin tapaus
jossa mustaihoinen afrikkalainen mieshenkilö puukottaa valkoihoista maassa makaavaa miestä useita kertoa pään alueelle.712601Belfastissa käynnissä kunnon persuilu
Joku random mamu tekee rikoksen, niin sikäläiset naamiopersut kostavat tuhoamalla kantaävestön omaisuutta. Liekö siellä952561Julkista rahaa ei tule antaa senttiäkään yksityisille yrityksille
Julkinen raha on meidän yhteistä rahaa, ja se raha on tarkoitettu yhteiseen käyttöön, kuten esimerkiksi tuottamaan palve412306Tytti Tuppurainen: Suomen pakolaiskiintiö pitäisi nostaa 10 000 vuodessa
asia on faktaa, noin Tytti sanoi aiemmin. Kun taas Orpon hallitusohjelman mukaisesti Suomen pakolaiskiintiö on pudotettu1012126Islamovasemmistolaisuus - tälläista termiä käytetään
Termi tarkoittaa alunperin äärivasemmiston ja muslimifundamentalistien liittoa, jonka ytimessä oli antisemitismi. Isl502022Persujen kannatusromahdus tekee kesästä 2026 nautinnollisen
Satoi tai paistoi, niin Suomen kansalaisella on kuluvana kesänä syytä hymyyn. Niin upealta tuntuu persujen kannatusroma1411876Joskus tulee niin
Yksinäinen olo. Ei ole tarpeeksi ihmisiä elämässä, jotka tuntuisivat välitttävän aidosti. Jos mä ny saisin sairaskohtauk611715Mitä tapahtui?
Mitä tapahtui keskiviikkoiltana kun oli paljon hälytysajoneuvoja ja mediheli?171578