Miten jaamme asumisen kustannukset?

Tiinacoco

En keksi mitään paikkaa, mistä kysyä, niin laitan tänne.

Olemme miesystäväni kanssa muuttamassa yhteen. Minulla on omistusasunto ja hyvät tulot, hänellä ei ole lainkaan omaisuutta ja erittäin pienet tulot (aikuisopiskelija, ei satunnaisiakaan työtuloja). Olemme ajatelleet, että minä ostan asunnon (joudun ottamaan vähän lisää lainaa), koska hänelle lainaa ei edes myönnettäisi.

Haluaisin, että mieheni sitoutuu asuntoon paitsi henkisesti myös taloudellisesti. Eli haluaisin, että hän maksaa minulle "vuokraa", jolla minä sitten maksan vastiketta ja lyhennän lainaa. Hän on suostunut tähän järjestelyyn. Aiomme viedä systeemin vielä pidemmälle, eli minulle maksamallaan vuokralla miesystäväni pikkuhiljaa kasvattaa omistusosuuttaan asunnosta. Eli jos hän maksaisi minulle vaikkapa 300e/kk, ja laittaisin siitä vastikkeeseen 100e ja lainanlyhennykseen 200e, kertyisi siitä vuodessa 2400 euroa ja kymmenessä vuodessa 24 000 euroa. Jos joskus myymme asunnon, hän saisi tämän maksamansa summan asunnon myyntihinnasta (ja vain tämän summan, ei esim. asunnon mahdollisesta arvonnoususta tullutta lisää). Eli hänen osuutensa asunnosta olisi euromääräinen, ei prosentuaalinen. Jos taas eroamme ennen asunnon myyntiä, minun ei tarvitsisi maksaa häntä ulos, vaan silloin tuo hänen maksamansa raha muuttuisi tavanomaiseksi "vuokraksi". Asunto pysyisi koko ajan vain minun nimissäni.

Voiko tällaisen sopimuksen kirjoittaa? Kuulostaako mahdolliselta? Järkevältä? Järjettömältä?

17

1348

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • mies........

      "Voiko tällaisen sopimuksen kirjoittaa? Kuulostaako mahdolliselta? Järkevältä? Järjettömältä?"

      jos kummatkin suostuvat sopimukseen niin eiköhän se silloin ole sopijapuolten kannalta järkevä ;-)

      mutta miten olisi vain yksinkertaisempi sopimus, että mies maksaa puolet korkokuluista ja puolet vastikkeesta?

      jos tulee ero, miehelle ei jää mitään mutta ei tarvitsekaan, koska asuminen on ollut halpaa. lainan lyhentyessä mies hyötyy kun asuntomenot vähenee, sinä hyödyt kun kulut vähenee ja omaisuus karttuu (sinä kannat riskin).

      Lyhennykset maksaisit täysimääräisenä, koska nehän menevät suoraan sinun omaisuutesi kartuttamiseen.

      korko on rahan hinta ja vastike asunnon käyttämisen hinta joten nämä puoliksi.

    • niijustiinsa

      Kannattaa huomioida myös verotus. Ajattelitte siis, että mies maksaa osan asunnosta vuokrasysteemillänne, mutta asunto pysyy koko ajan sinun nimissäsi. Asuntoa vaikkapa silloin 10 vuoden kuluttua myytäessa maksaisit hänelle euromääräisen summan takaisin. Mutta, kun asunto on kokonaan sinun nimissäsi, sehän on miehelle 24000 euron lahja (vaikka olette toisin sopineet, mutta verottajan kannalta näin, kun tuommoisia leikisti-omistamisia ei oikein ole olemassa). Ja hän maksaa siitä silloin lahjaverot saamatta muuta kuin omansa takaisin.

      Edellä jo vastattiin, että jos sopimus teille molemmille käy, niin kaipa sen voi kirjoittaa. Ja maassa on toki sopimusvapaus. Ehkä olisi kuitenkin hyvä testata tuollainen sopimus jossain pätevämmässä paikassa kuin nettipalstalla, koska tehdytkin sopimukset voi riitauttaa. Jos siis jompikumpi myöhemmin päättää hermostua toiseen ja kyseenalaistaa tehdyn sopimuksen, niin pätevä asianajaja löytää tuollaisesta varmasti porsaanreikiä.

      Niin, kuulostaako se järkevältä vai järjettömältä? Itse en suostuisi noin epävarmaan "jos-niin sitten, mutta jos ei, niin..." -sopimukseen ikipäivänä. Mutta saahan sitä jokainen viritellä itselleen haluamiaan ansoja...

      • lisäpointteri

        Onhan se toki verottajan mielestä lahja, mutta käytännössä avopuolisoilla tällaisen kiertämiseen on miljoona mahdollisuutta.

        Esim. yhteinen käyttötili, jossa myös miehellä käyttöoikeus yms yms. Jos kuitenkin eron tullessa kaikki siirtyy toisen nimiin, ei vaikutusta ole kenen rahoilla ostaa kaljaa ja tupakkia. jos taas oletetaan että joskus mennään naimisiin, omaisuus jakautuu tasan kuitenkin.


    • asujakoka

      Tehkää niin että miesystäväsi maksaa asunnon vastikkeen. Edellyttäen että se vastike on riittävän suuri, 150 eurosta ylöspäin. Itse maksat lainan lyhennyksen ja koron. Tuolloin mielestäni peli on reilu.

      • päättäm. jahkailija

        Meillä on sama tilanne kun teillä, enkä ole uskaltanut muuttaa yhteen asumaan. Hienoa kun sinä uskallat! Nyt ollaan sorvaamassa lakia, jossa viiden vuoden asumisen jälkeen omaisuutta tasataan, vaikka ei ole naimisissa. En tarkkaan kuunnellut mutta ihan tänään oli tv:ssä. Sama juttu jos kumppanisi saa jotain tukea, siinä otetaan sinun tulot huomioon ja hän saa vähemmän. Tai jos jää työttömäksi. Näitä kun mietin niin asumme erillään, toki suhde on ihan hyvä näinkin. Toki tunteitten pitäisi olla tärkeämpi kuin raha, niin että varmaan olet tekemässä onnistunutta ratkaisua ja minä lopun elämääni lasken "suuria" rahojani.
        Jos kumppanisi maksut katsotaan mahdollisen eron tullessa vuokraksi, sinä maksat jälkikäteen verot korkojen kera, jos nimittäin verotoimiston tietoon asia kulkeutuu. Eli huomaat että olen näitä pallotellut, vielä on näköjään raha voittanut rakkauden. Mutta olen koko elämäni elänyt säästeliäästi, enkä haluaisin ruveta elättämään ketään toista vaikka hyvääkin ihmistä.


    • 13+5

      Jos mietit kuinka paljon hänen pitäisi maksaa vuokraa muille, olisi summa paljon isompi. Teet hänelle vain suuren palveluksen jos hän saa asua kanssasi 300 euron hintaan kuussa. Jos se tuntuu isolta summalta, niin pyydä vaikka 200€. Älä tee mitään muuta sopimusta kuin vuokrasopimus. Asunto on sinun. Piste.


      Ystäväni ei ottanut mitään maksua exältään ja siitä paljastui oikea hyväksikäyttäjä sika jälkeenpäin. Rakkaus on joskus sokea.

      Jos teidän suhde jatkuu hamaan hautaan asti, niin kyllä siitä asunnosta saatavat rahatkin ovat Teidän käsillä vaikka sinun nimissä.

    • triohaoh

      Kuulosti järkevältä ENNEN tätä:

      >"Jos taas eroamme ennen asunnon myyntiä, minun ei tarvitsisi maksaa häntä ulos, vaan silloin tuo hänen maksamansa raha muuttuisi tavanomaiseksi "vuokraksi".

      >"Aiomme viedä systeemin vielä pidemmälle, eli minulle maksamallaan vuokralla miesystäväni pikkuhiljaa kasvattaa omistusosuuttaan asunnosta. "

      MUTTA kuitenkin mies muuttuu erotilanteessa miehestä vuokranmaksajaksi ?

      Joko tai. Kannattaa etukäteen päättää. Tuo on miehen hyväksikäyttöä, jos sinä löydät uuden miehen ja haluat erota.

      Reilusti vain nimet sopimuspaperiin ja miehelle laillinen osuus.

      Oletko todellakin muuttamassa yhteen miehen kanssa, joka suostuisi vuokranmaksajaksi vaikka viiden vuoden suhteen jälkeen. Mies ei kuulosta kovin viisaalta :)
      Sopimus antaa sinulle kaiken vallan uhkailla erolla ennen talon myyntiä...

    • mies vuokralainen

      Mielestäni sinun ei kannata sekottaa kahta asiaa. Sinä olet asunnon omistaja, ja maksat lainaamastasi rahasta korkoa. Miksi ajattelet, että mies voisi kartuttaa omaisuuttaan säästämällä samalla kun samalla sinä maksat lainaamastasi rahasta? Ei kuulosta järkevältä sinun kannaltasi. Minulla on samanlainen tilanne kuin sinulla, ja olen ajatellut niin että jos muutamme yhteen, mies saa maksaa vuokraa minulle. Siis sillä ei käytännössä ole merkitystä mikä on lainan, korkojen ja yhtiövastikkeen osuus ja summa. Jos mies maksaisi esim 400€/kk se olisi joka tapauksessa alle puolet vapailla markkinoilla olevien asuntjen vuokrasta. Jos olemme yhdessä vielä vuosien päästä ja hankimme uuden asunnon yhdessä, omistussuhteet ja kulut jakautuvat tietysti uudelleen.

      • Tiinacoco

        Kiitos kaikille vastauksista! Nähtävästi vain yksi vastaaja (toiseksi viimeinen) pitäisi pelkkää vuokrasuhdetta hyväksikäyttönä. Suurin osa näyttäisi suosittelevan sitä, että mies maksaisi vain vuokraa tai vastiketta korkoa, eikä kerryttäisi omistustaan millään tavalla. Hmm... Jotenkin ajattelin, että mies "sitoutuisi" asuntoon (esim. sen kunnossapitoon ja remontointiin) paremmin, jos hän tietäisi, että myyntitulosta osa on hänen.

        Verot voinemme välttää esim. siten, että miesystäväni maksaa minulle "vuokran" käteisellä (mitä se vuokra sitten tuleekaan olemaan).

        Nimim päättäm. jahkailija: ei tämä minullekaan helppo päätös ole, tavallaan aika kuluttavaa elää parisuhteessa, jossa toinen on täydellinen tyhjätasku, ja minulla taas on hieman keskipalkkaa parempi palkka. Toisaalta se myös "syö miestä", että yhteenmuuttomme jälkeen hänen tukensa putoavat minun tulojeni takia. Haluamme kuitenkin asua yhdessä ja ennen kaikkea perustaa perheen. Rakkaus ennen rahaa (saa nähdä olenko samaa mieltä sitten, kun makselen asuntolainaa tuilla...)


      • niijustiinsa
        Tiinacoco kirjoitti:

        Kiitos kaikille vastauksista! Nähtävästi vain yksi vastaaja (toiseksi viimeinen) pitäisi pelkkää vuokrasuhdetta hyväksikäyttönä. Suurin osa näyttäisi suosittelevan sitä, että mies maksaisi vain vuokraa tai vastiketta korkoa, eikä kerryttäisi omistustaan millään tavalla. Hmm... Jotenkin ajattelin, että mies "sitoutuisi" asuntoon (esim. sen kunnossapitoon ja remontointiin) paremmin, jos hän tietäisi, että myyntitulosta osa on hänen.

        Verot voinemme välttää esim. siten, että miesystäväni maksaa minulle "vuokran" käteisellä (mitä se vuokra sitten tuleekaan olemaan).

        Nimim päättäm. jahkailija: ei tämä minullekaan helppo päätös ole, tavallaan aika kuluttavaa elää parisuhteessa, jossa toinen on täydellinen tyhjätasku, ja minulla taas on hieman keskipalkkaa parempi palkka. Toisaalta se myös "syö miestä", että yhteenmuuttomme jälkeen hänen tukensa putoavat minun tulojeni takia. Haluamme kuitenkin asua yhdessä ja ennen kaikkea perustaa perheen. Rakkaus ennen rahaa (saa nähdä olenko samaa mieltä sitten, kun makselen asuntolainaa tuilla...)

        Peesaan ajatuksellisesti nimimerkki triohaohia, olet tehnyt vähän vapaita tulkintoja.

        "Nähtävästi vain yksi vastaaja (toiseksi viimeinen) pitäisi pelkkää vuokrasuhdetta hyväksikäyttönä."

        En kommentoinut aiemmin tuota mitenkään, vaan pelkästään käytännön asioita mahdollisesta sopimuksestanne. Mutta jos mietitään sopimuksenne "reiluutta", niin kyllä siinä tuntuvat sinulla olevan kaikki valtit käsissä.

        "Jotenkin ajattelin, että mies "sitoutuisi" asuntoon (esim. sen kunnossapitoon ja remontointiin) paremmin"

        Miksi miehen pitäisi sitoutua noihin asioihin, jos hän pahimmillaan on vain vuokralaisen asemassa (jos eroatte ennen kuin päätät myydä asunnon)? Ei asunnon kunnossapito ja remontointi kuulu vuokralaiselle.

        "jos hän tietäisi, että myyntitulosta osa on hänen"

        Ainakaan aloitusviestissä et sanonut, että tuota tapahtuisi. Ainoastaan mies saisi omansa pois (lahjaverolla vähennettynä, jos verottaja kiinnostuisi, mistä miehen tilille mätkähti 24donaa esimerkkilaskelmasi mukaan). Mutta mies ei kuvaamallasi mallilla saisi mitään myyntitulosta, vaan pahimmassa tapauksessa vähemmän kuin on "sijoittanut". Eihän hänen mitään kuuluisikaan saada, jos ajattelet parisuhdetta puhtaasti vuokrasuhteena. Mutta jos rahan pitäisi sitouttaa miestä, niin "täky" on mielestäni melko heikko.

        "Verot voinemme välttää esim. siten, että miesystäväni maksaa minulle "vuokran" käteisellä "

        Tämä auttaa tosiaan sinun vero-ongelmaasi, mutta kuten sinulle on jo mainittu, pimeästi maksaminen tekee miehen asemasta sopimuksessanne entistä heikomman. Mutta tuo ei mitenkään auta miehen mahdollista lahjavero-ongelmaa, päinvastoin. Eli jälleen sinulle kivasti, miehelle vähän heikommin.

        "Haluamme kuitenkin asua yhdessä ja ennen kaikkea perustaa perheen."

        Tämä tekee asiasta jo vähän hilpeän. Jos perheen perustaminen olisi ohjelmassa ennen asunnon mahdollista myyntiä (kaavailit asunnon myyntiä vaikka 10 vuoden kuluttua, ja perheen perustamisen odottamiselle se on melkoinen aika), maksaisiko mies sinulle vuokraa vielä, jos olisitte yhteisten pilttien vanhempia? Varmaan tosiaan söisi miestä... Mainio juttu sanoa lapsellekin "isillä ei nyt ole rahaa ostaa sinulle... kun isi joutuu maksamaan äidille vuokran". ;-)

        Kuten jo aiemmin sanoin, itse en noin epävarmaan, porsaanreikäalttiiseen diiliin suostuisi.


    • triohaoh

      > Nähtävästi vain yksi vastaaja (toiseksi viimeinen) pitäisi pelkkää vuokrasuhdetta hyväksikäyttönä.

      Et tainnut ymmärtää pointtia.
      Hyväksikäyttöä on se, että lupailet osuutta asunnosta, kun kuitenkin voit yksipuolisella päätökselläsi erota ja saada kätevästi koko omaisuuden itsellesi. Aikaisemmista jakamislupauksista huolimatta.

      Sanoin joko tai.
      Joko vuokralla tai omistusosuus.
      Eihän se tarkoita, että sanoisin vuokralla asumisen olevan hyväksikäyttöä :)

      > Jotenkin ajattelin, että mies "sitoutuisi" asuntoon (esim. sen kunnossapitoon ja remontointiin) paremmin, jos hän tietäisi, että myyntitulosta osa on hänen.

      Ajatus on hieno, mutta toivottavasti tajuat, että ehdottamasi sopimus ei takaa tuota miehellesi, hän on aina vuokralainen eron tullessa. Kakkua ei voi sekä syödä että säästää. Toivottavasti ymmärrät sen.

      > Verot voinemme välttää esim. siten, että miesystäväni maksaa minulle "vuokran" käteisellä (mitä se vuokra sitten tuleekaan olemaan).

      Vuokralainen, joka suostuu tuohon, on tyhmä.

      > Toisaalta se myös "syö miestä", että yhteenmuuttomme jälkeen hänen tukensa putoavat minun tulojeni takia.

      Tämä pitäisi huomioida vuokraa määrätessäsi.
      Jos mies on yhteiskunnan tuilla, häneltä putoavat kaikki tuet.
      Asumistuki, toimeentulotuki.
      Työmarkkinatukeenkin vaikuttaa sinun tulosi.

      Kai ymmärrät, että Kela ja sosiaalitoimisto olettavat sinun elättävän miehesi, olette yksi ruokakunta. Silloin on yhdentekevää, mitä nimellistä vuokraa hän maksaakaan, ruoka sinun kuuluu hänelle kustantaa, jos hänen omat tulonsa ei riitä mihinkään.

      Ihailtavaa on se, että katsot rakkauden tulevan ennen rahaa. Mieti tarkkaan mihin olet ryhtymässä ja onko sinulla siihen varaa.

      • Järki ja kohtuus

        Miksi kulujen jakamisesta pitäisi maksaa veroja. Ehkäpä on sitten parempi maksaa laskut puoliksi jos verottaja on niin typerä että tuohonin väliin aikoisi näppinsä iskeä.


    • herra 48

      Kun parisuhde samankatonalle kehittyy niin kk maksut arvioon. Jo omistuksessa oleva asunto on siinä ja sitä pidä maksattaa puolisolla itselle osituksena ja tulonlähteenä.
      Mikäli pari haluaa osuuden kiinteistöstä niin se eriasia tietenkin, mutta muuten ei mikään tilintekoautomaatti itselle tietenkään. Elämisen kulut puoliksi on ihan ok jako ja suhteessa tuloihin tietenkin eli parisuhde merkitesee tuloerojen tasaamista jtta heikommasaakin tilassa olevalla on omaa rahaa ilman pyytämistä.
      Parisuhde siis perustuu rakkauteen eikä kykyttämiseen toisen elämässä ja jos kokee että eipä tienaa tuo riittävästi niin kylmästi vaihtoon uuteen "rakkaaseen" jolla tiliä riittävästi........

      Parisuhde on vapaaehtoista!

    • ajdfölafjöalfkj

      Muistahan maksaa verottajalle verot vuokratuloista.

    • Neuvoja12345

      ei (toivottavasti) kestä ikuisesti. Odotatte sen aikaa, kun mies valmistuu ja menee töihin ja sitten ostatte yhteisen asunnon. Siihen asti asutte omillanne.
      Helppoa kuin heinänteko :) Eikä tarvitse miettiä kuka maksaa ja mitä maksaa. Siinä ajassa ehditte myös näkemään kestääkö rakkaus.

    • Miss_Kokemus2010

      Tehkää sopimus kirjallisena ja kahtena kappaleena.
      Muuten miehesi ei kannata tuohon suostua - lyhentämään sinun lainaa ilman kirjallista sopimusta.

    • dgghjhjk7789

      tapa, jolla saa maksimoitua tuet.

      Meillä on sama tilanne, paitsi että vaimo on opiskelija. Omistamme nykyisen asumisoikeusasunnon puoliksi ja vaimo saa tukea omaan puolikkaaseensa. Ei hän olisi voinut sitä ostaa, mutta minä lainasin hänelle rahat omaan puolikkaaseensa. Jos tulee ero niin asunto menee myyntiin vaimo voi maksaa niillä rahoilla lainan minulle.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Vihreiden, SDP:n ja Vasemmistoliiton kannattajista selvästi alle puolet on miehiä

      ja silti joku punafeministi valitti kokoomuksen naiskannattajien puutteesta, vaikka siellä on enemmän naisia kuin punavi
      Maailman menoa
      83
      2716
    2. On tiedossa, että venäjämieliset diggaavat diktatuurista venäjää

      jossa ei esim. ole sanan- ja lehdistönvapautta. Mutta keitä nämä venäjän palvojat sitten ovat, ei heitä toki paljon ole
      Maailman menoa
      58
      2634
    3. Ensin Henry Novak ja nyt sitten se Irlannin tapaus

      jossa mustaihoinen afrikkalainen mieshenkilö puukottaa valkoihoista maassa makaavaa miestä useita kertoa pään alueelle.
      Maailman menoa
      70
      2594
    4. Belfastissa käynnissä kunnon persuilu

      Joku random mamu tekee rikoksen, niin sikäläiset naamiopersut kostavat tuhoamalla kantaävestön omaisuutta. Liekö siellä
      Maailman menoa
      96
      2547
    5. Tytti Tuppurainen: Suomen pakolaiskiintiö pitäisi nostaa 10 000 vuodessa

      asia on faktaa, noin Tytti sanoi aiemmin. Kun taas Orpon hallitusohjelman mukaisesti Suomen pakolaiskiintiö on pudotettu
      Maailman menoa
      88
      2065
    6. Islamovasemmistolaisuus - tälläista termiä käytetään

      Termi tarkoittaa alunperin äärivasemmiston ja muslimifundamentalistien liittoa, jonka ytimessä oli antisemitismi. Isl
      Maailman menoa
      50
      2012
    7. Persujen kannatusromahdus tekee kesästä 2026 nautinnollisen

      Satoi tai paistoi, niin Suomen kansalaisella on kuluvana kesänä syytä hymyyn. Niin upealta tuntuu persujen kannatusroma
      Maailman menoa
      141
      1866
    8. Joskus tulee niin

      Yksinäinen olo. Ei ole tarpeeksi ihmisiä elämässä, jotka tuntuisivat välitttävän aidosti. Jos mä ny saisin sairaskohtauk
      Ikävä
      51
      1500
    9. Julkista rahaa ei tule antaa senttiäkään yksityisille yrityksille

      Julkinen raha on meidän yhteistä rahaa, ja se raha on tarkoitettu yhteiseen käyttöön, kuten esimerkiksi tuottamaan palve
      Maailman menoa
      33
      1459
    10. Mitä tapahtui?

      Mitä tapahtui keskiviikkoiltana kun oli paljon hälytysajoneuvoja ja mediheli?
      Kiuruvesi
      16
      1456
    Aihe