Tai oikeastaan on vaikeeta ymmärtää että täällä olisi muita niin perusteellisen typeriä. Mistä hitosta tiedän että toi sama ukkeli ei ole noiden kaikkien kirjoitusten takana varsinkaan kun hän ei näytä kirjoittavan tunnistettavalla vakionimimerkillä. Yksinkertaisuus oikein paistaa läpi noista postauksista.
Toivoisin että rekisteröityminen tulisi pakolliseksi tänne ja heti!
Olette naurettavia
19
353
Vastaukset
puskanikin kirjoitukseen pakkorekisteröitymiseen?
Kun muistetaan, että yksi ihminen voi rekisteröityä useammalla nikillä?
Pitäisikö silloin ottaa käyttöön sama systeemin mitä Sub-keskustelussa (MTV)?
Jokaisen nikin jälkeen tulee esille paikkakunta.
Mikä sinäsnä estää valehtelemasta paikkakuntansa?
Suomi24 säännöt viittaavat, ettei niin saisi tehdä. Mutta mitä lopullinen todellisuus olisi?
Onhan säännöissä kielletty paljon muutakin.
Profiilikuvissa on henkilöitä, joilla profiilin varsinaisella käyttäjälle ei ole käyttölupaa.
Tai sitten ulkomaalaiset julkkikset osaavat yllättävän hyvin suomea.
Myöskään netistä napattua, toisen henkilön ottamaa valukuvaa ei saa lain mukaan käyttää julkisesti, ilman kuvan ottajan lupaa.
Loppujenlopuksi ei ole mikään ylivoimainen vaikeus ottaa valokuva jostain, laittaa kuvapalvelimeen ja ladata sieltä profiiliin.
Jos ei itse pysty, yleensä löytyy kaveri joka osaa tai kysyy joko Valokuvaus- tai Tietotekniikka palstalta ja neuvoja tulee.
Siinä olen samaa mieltä, että yhden henkilön puolustelut omaa näkemyksen suuntaan eri nikeillä on narsismia.- Uusi-apu
Olet tällä hetkellä ainoita asiallisen keskustelukyvyn omaavia kirjoittajia täällä "runontaja" ja kiitos siitä!
Tosiaankin, se subin käytäntö ei olisi pahitteeksi täälläkään. Uskoisin että noilla tietyillä örveltäjillä "ala" kapenisi huomattavasti. Siitä taas ei olisi kovinkaan pitkä tie laittaa myös IP näkyviin. Se olisikin ihan perusteltua koska ne numerot ei ole suojattu millään tavalla ja valistuneimmat nörtit näkevät nuo IP numerot näistäkin keskusteluista jo muutenkin. Tiedän myös että noilla numeroilla on myös mahdollista "peilata" koneen fyysinen osoite.
En tiedä, jotain täällä pitäisi tapahtua ja pian. - Ex'Pertti
Uusi-apu kirjoitti:
Olet tällä hetkellä ainoita asiallisen keskustelukyvyn omaavia kirjoittajia täällä "runontaja" ja kiitos siitä!
Tosiaankin, se subin käytäntö ei olisi pahitteeksi täälläkään. Uskoisin että noilla tietyillä örveltäjillä "ala" kapenisi huomattavasti. Siitä taas ei olisi kovinkaan pitkä tie laittaa myös IP näkyviin. Se olisikin ihan perusteltua koska ne numerot ei ole suojattu millään tavalla ja valistuneimmat nörtit näkevät nuo IP numerot näistäkin keskusteluista jo muutenkin. Tiedän myös että noilla numeroilla on myös mahdollista "peilata" koneen fyysinen osoite.
En tiedä, jotain täällä pitäisi tapahtua ja pian.Totta haastat. Ip-osoitteet on suhteellisen helppo poimia näistäkin viesteistä ja uskon että et pahastu jos paljastan sinun ip-osoitteesi, mutta muutan siitä vain yhdellä numerolla ihan tarkoituksella: (a)85-148-262-215 lisäksi sinulla on elisan laajakaista, pitääkö paikkansa? Tiedän myös missä asut ja ihan kymmenen metrin tarkkuudella. Sitä en kuitenkaan paljasta koska sellainen olisi jopa minun mielestä väärin.
Huomautan vielä että nämä tiedot ovat kaikkien tietokonenörttien saatavilla ihan laillisin keinoin.
Meitä harrastajia on tässä meidänkin kaupungissa aika paljon ja tykkäämme seurata näitä keskustelupalstoja ja varsinkin tätä taidepalstaa josta tietää kaikki alan harrstajat ,koska täällä on hauska seurata näitä "juonteita" ja uskomattomia klikkejä jotka tekevät tästä hauskan. Sanonpa vaan sen että joillakin taiteilijoilla on todella aikaa tehdä muutakin kuin taidetta päivät pitkät.
Minäkin olen sitä mieltä että näiden keskustelujen "läpinäkyvyys" pitäisi sallia jotta tuollainen omien kommenttien tukeminen toisella nimimerkillä olisi mahdotonta. Sehän onnistuisi käyttämällä ip-osoitetta luonnollisena lukkona. Tietotekniikassa kaikki olisi mahdollista. - Ex'Pertti
Ex'Pertti kirjoitti:
Totta haastat. Ip-osoitteet on suhteellisen helppo poimia näistäkin viesteistä ja uskon että et pahastu jos paljastan sinun ip-osoitteesi, mutta muutan siitä vain yhdellä numerolla ihan tarkoituksella: (a)85-148-262-215 lisäksi sinulla on elisan laajakaista, pitääkö paikkansa? Tiedän myös missä asut ja ihan kymmenen metrin tarkkuudella. Sitä en kuitenkaan paljasta koska sellainen olisi jopa minun mielestä väärin.
Huomautan vielä että nämä tiedot ovat kaikkien tietokonenörttien saatavilla ihan laillisin keinoin.
Meitä harrastajia on tässä meidänkin kaupungissa aika paljon ja tykkäämme seurata näitä keskustelupalstoja ja varsinkin tätä taidepalstaa josta tietää kaikki alan harrstajat ,koska täällä on hauska seurata näitä "juonteita" ja uskomattomia klikkejä jotka tekevät tästä hauskan. Sanonpa vaan sen että joillakin taiteilijoilla on todella aikaa tehdä muutakin kuin taidetta päivät pitkät.
Minäkin olen sitä mieltä että näiden keskustelujen "läpinäkyvyys" pitäisi sallia jotta tuollainen omien kommenttien tukeminen toisella nimimerkillä olisi mahdotonta. Sehän onnistuisi käyttämällä ip-osoitetta luonnollisena lukkona. Tietotekniikassa kaikki olisi mahdollista.Rekisteröityihin nimimerkeihin meilläkään ei kuitenkaan ole pääsyä se sanottakoon että olkaa ihan rauhassa.
- Uusi-apu
Ex'Pertti kirjoitti:
Totta haastat. Ip-osoitteet on suhteellisen helppo poimia näistäkin viesteistä ja uskon että et pahastu jos paljastan sinun ip-osoitteesi, mutta muutan siitä vain yhdellä numerolla ihan tarkoituksella: (a)85-148-262-215 lisäksi sinulla on elisan laajakaista, pitääkö paikkansa? Tiedän myös missä asut ja ihan kymmenen metrin tarkkuudella. Sitä en kuitenkaan paljasta koska sellainen olisi jopa minun mielestä väärin.
Huomautan vielä että nämä tiedot ovat kaikkien tietokonenörttien saatavilla ihan laillisin keinoin.
Meitä harrastajia on tässä meidänkin kaupungissa aika paljon ja tykkäämme seurata näitä keskustelupalstoja ja varsinkin tätä taidepalstaa josta tietää kaikki alan harrstajat ,koska täällä on hauska seurata näitä "juonteita" ja uskomattomia klikkejä jotka tekevät tästä hauskan. Sanonpa vaan sen että joillakin taiteilijoilla on todella aikaa tehdä muutakin kuin taidetta päivät pitkät.
Minäkin olen sitä mieltä että näiden keskustelujen "läpinäkyvyys" pitäisi sallia jotta tuollainen omien kommenttien tukeminen toisella nimimerkillä olisi mahdotonta. Sehän onnistuisi käyttämällä ip-osoitetta luonnollisena lukkona. Tietotekniikassa kaikki olisi mahdollista.Totta maar jumalauta! Läjäytit IP:ni tähän ihan oikeasti yhtä numeroa vaille oikean. En ymmärrä miten?
Ei siinä mitään, minulla ei ole mitään salattavaa. Olisit ihan vapaasti voinut pistää tähän myös kotikaupunkini joka on Turku, en pidä sellaista ollenkaan vääränä kunhan et paljasta ihan kadun nimeä ja numeroa.
Ymmärrän hyvin että teillä on ollut hauskaa kun olette seuranneet tätä palstaa. Sama on tullut minullekin mieleeni monta kertaa että ei niitä idiootteja olekkaan täällä oikeasti niin paljon miltä näyttää. - Joopa joo
Ex'Pertti kirjoitti:
Totta haastat. Ip-osoitteet on suhteellisen helppo poimia näistäkin viesteistä ja uskon että et pahastu jos paljastan sinun ip-osoitteesi, mutta muutan siitä vain yhdellä numerolla ihan tarkoituksella: (a)85-148-262-215 lisäksi sinulla on elisan laajakaista, pitääkö paikkansa? Tiedän myös missä asut ja ihan kymmenen metrin tarkkuudella. Sitä en kuitenkaan paljasta koska sellainen olisi jopa minun mielestä väärin.
Huomautan vielä että nämä tiedot ovat kaikkien tietokonenörttien saatavilla ihan laillisin keinoin.
Meitä harrastajia on tässä meidänkin kaupungissa aika paljon ja tykkäämme seurata näitä keskustelupalstoja ja varsinkin tätä taidepalstaa josta tietää kaikki alan harrstajat ,koska täällä on hauska seurata näitä "juonteita" ja uskomattomia klikkejä jotka tekevät tästä hauskan. Sanonpa vaan sen että joillakin taiteilijoilla on todella aikaa tehdä muutakin kuin taidetta päivät pitkät.
Minäkin olen sitä mieltä että näiden keskustelujen "läpinäkyvyys" pitäisi sallia jotta tuollainen omien kommenttien tukeminen toisella nimimerkillä olisi mahdotonta. Sehän onnistuisi käyttämällä ip-osoitetta luonnollisena lukkona. Tietotekniikassa kaikki olisi mahdollista."Sanonpa vaan sen että joillakin taiteilijoilla on todella aikaa tehdä muutakin kuin taidetta päivät pitkät."
...joillakin muillakin kuin taiteilijoilla on näköjään aikaa mihin tahansa. Mites se kerrostalokyttääjien palsta, onko se vielä voimissaan?
- Joopa joo
...omaa naurettavuutta onkin vaikeampi huomata, vaikka vaatii muilta rekisteröitymistä, ei itse silti kykene näyttämään mallia.
Mitä tulee rekisteröitymiseen, niin miksi ihmeessä? Olemme Eurooppalaisen demokratian ja internetin mukana saaneet kerrankin maahamme vapaan taidepalstan jossa mielipiteitä eikö keskustelua sensuroida. Eikö ikiajan alistettuna olleet kansalaiset kestä tätä, eikö 70v itsenäisyys ole tuonut edes sen verran itsetuntoa että kestäisimme ja sietäisimme vapaita ja erilaisiakin mielipiteitä?
Pienestä pitäen tarhatätien valvonnassa ja siitä suoraan kouluun, nykyään jo koulumatkakin metri metriltä valvottua ja säänneltyä. Olemmeko jo niin tottuneet alituiseen isoveljen kyttäämiseen ettemme siedä edes yhtä vapaata palstaa? Itsenäisyys ei tuonutkaan tervettä itsetuntoa kansalle, vaan alistuneen ja alistetun kansalaisen, joka vaatii valvontaa joka paikkaan, koska itsetunto ei kestä vapautta, ainakaan muiden.
Valvontaa vaativat voisivat tutustua Kiinan tapaan käsitellä internetin vapautta, sitäköhän he tännekin ajavat?- Uusi-apu
Miksi asiallinen keskustelu taiteesta esimerkiksi sinulle on ongelma? Mikä siinä mättää? Viehättääkö sinua sellainen että voisit solvata ja loukata ihmisiä heidän omilla nimillään niin että siihen ei voisi kukaan puuttua?
Mitään ongelmaa ei olisi jos noudatettaisiin hyviä ja asiallisia tapoja sekä sääntöjä mitä palstan tarjoajat vaativat. Miksi sellainen on sinulle tuollainen mörkö? Sinunlaisiasi on vaikea ymmärtää! - Joopa joo
Uusi-apu kirjoitti:
Miksi asiallinen keskustelu taiteesta esimerkiksi sinulle on ongelma? Mikä siinä mättää? Viehättääkö sinua sellainen että voisit solvata ja loukata ihmisiä heidän omilla nimillään niin että siihen ei voisi kukaan puuttua?
Mitään ongelmaa ei olisi jos noudatettaisiin hyviä ja asiallisia tapoja sekä sääntöjä mitä palstan tarjoajat vaativat. Miksi sellainen on sinulle tuollainen mörkö? Sinunlaisiasi on vaikea ymmärtää!Samoin minun on vaikeata ymmärtää sinunlaisiasi jotka eivät kestä vapaita mielipiteitä ja sensuroimatonta keskustelua. Sananvapaus on liian tärkeä asia menetettäväksi yhden nipottajan takia.
ne kirjoittajat, jotka tekstiensä mukaan tunsivat taidetta niin sen historiassa, teoriassa kuin käytännössä, ovat jättäneet palstan. Aika ajoin palsta toteutti tarkoitustaan eli siinä todella keskusteltiin kuvataiteista. Nyt valtaosa jo aloituksista on tämänkin juonen luokkaa, jolla ei ole mitään tekemistä itse kuvataiteen kanssa. Lopuissakin aihe unohtuu parin kolmen postauksen jälkeen ja alkaa alakoulutasoinen, matalaotsainen palstanhaaskaus.
On todella vahinko, että tämäkin mahdollisuus asialliseen taidekeskusteluun on pilattu, foorumeita siihen ei ole liialti. Mutta turha on myös sioille antaa helmiä.- "Entinen"
nyt Pittore missä se parempi palsta on josssa vihdytte?
Olen kyllä aika sopeutumaton yhteisleikkeihin, kun sitä jo vuonna 35 äitini kokeili viemällä minut ensinmäiseen päiväkotiin Helsingissä ´siellä suomen pankkia vastapäätä oli sellainen juuri aloittanut toimintansa. Taidetta se on sekin leikkiä samoilla leluilla niin ettei tule riitaa.
Täällä on tosiaan aika vaikea keskustella asiallisesti taiteesta, kun täällä on niin monenlaisia käsityksiä näistä asioista ja tuntuu, että liikutaan pelkästään itseoppineiden itsetunnon kohotuksen tiimoilla ja tuppaa todellisuus unohtumaan.
Olisiko nyt kuitenkin jotain valoa putken päässä niin että nämä nykytaidetta herjaavat lausumat vähenisivät ja siirryttäisiin asiaan? Nimimerkiäkin on pakko vaihttaa etteivät tungeksi kotiovella kirveinensä. - Joopa joo
"Entinen" kirjoitti:
nyt Pittore missä se parempi palsta on josssa vihdytte?
Olen kyllä aika sopeutumaton yhteisleikkeihin, kun sitä jo vuonna 35 äitini kokeili viemällä minut ensinmäiseen päiväkotiin Helsingissä ´siellä suomen pankkia vastapäätä oli sellainen juuri aloittanut toimintansa. Taidetta se on sekin leikkiä samoilla leluilla niin ettei tule riitaa.
Täällä on tosiaan aika vaikea keskustella asiallisesti taiteesta, kun täällä on niin monenlaisia käsityksiä näistä asioista ja tuntuu, että liikutaan pelkästään itseoppineiden itsetunnon kohotuksen tiimoilla ja tuppaa todellisuus unohtumaan.
Olisiko nyt kuitenkin jotain valoa putken päässä niin että nämä nykytaidetta herjaavat lausumat vähenisivät ja siirryttäisiin asiaan? Nimimerkiäkin on pakko vaihttaa etteivät tungeksi kotiovella kirveinensä.""Täällä on tosiaan aika vaikea keskustella asiallisesti taiteesta, kun täällä on niin monenlaisia käsityksiä näistä asioista ja tuntuu, että liikutaan pelkästään itseoppineiden itsetunnon kohotuksen tiimoilla ja tuppaa todellisuus unohtumaan.""
Kyllä täällä on hyvin vaikeata keskustella asiallisesti taiteesta, kun kaikennäköiset koulutetut ovat ihan pihalla lähes kaikesta. Ainoat oikeasti oppineet ovat itseoppineita, kaikki muut ovat opetettuja ja sen kyllä näkee, kuulee ja haistaa. Retostellaan kaikkitietävällä koulutuksella mutta koulutuksen yli ei ole päästy, eli osataan juuri se mitä on opetettu, mutta ei juuri muuta. Eikö ikinä opitakaan mitään itse ja ominpäin, koska on koulutuksen vanki eikä pysty kasvamaan siitä yli. "Entinen" kirjoitti:
nyt Pittore missä se parempi palsta on josssa vihdytte?
Olen kyllä aika sopeutumaton yhteisleikkeihin, kun sitä jo vuonna 35 äitini kokeili viemällä minut ensinmäiseen päiväkotiin Helsingissä ´siellä suomen pankkia vastapäätä oli sellainen juuri aloittanut toimintansa. Taidetta se on sekin leikkiä samoilla leluilla niin ettei tule riitaa.
Täällä on tosiaan aika vaikea keskustella asiallisesti taiteesta, kun täällä on niin monenlaisia käsityksiä näistä asioista ja tuntuu, että liikutaan pelkästään itseoppineiden itsetunnon kohotuksen tiimoilla ja tuppaa todellisuus unohtumaan.
Olisiko nyt kuitenkin jotain valoa putken päässä niin että nämä nykytaidetta herjaavat lausumat vähenisivät ja siirryttäisiin asiaan? Nimimerkiäkin on pakko vaihttaa etteivät tungeksi kotiovella kirveinensä.jokin parempi palsta, jossa voisi viihtyä, vaan kun ei ainakaan minun tiedossani ole.
Ei se muuten tainnut olla ensimmäinen eikä varmaan toinenkaan päiväkoti Helsingissä (jotka silloisessa kielenkäytössä taisivat kyllä olla lastentarhoja).
Mitä itseoppineisiin tulee niin käypä vilkaisemassa Kaapelilla Taidemaalariliiton teosvälitysnäyttelyä, luontainen kohteliaisuuteni neuvoo jättämään kommenttien teon sikseen- "Entinen"
ilpittore kirjoitti:
jokin parempi palsta, jossa voisi viihtyä, vaan kun ei ainakaan minun tiedossani ole.
Ei se muuten tainnut olla ensimmäinen eikä varmaan toinenkaan päiväkoti Helsingissä (jotka silloisessa kielenkäytössä taisivat kyllä olla lastentarhoja).
Mitä itseoppineisiin tulee niin käypä vilkaisemassa Kaapelilla Taidemaalariliiton teosvälitysnäyttelyä, luontainen kohteliaisuuteni neuvoo jättämään kommenttien teon sikseenNäin kyllä jättäessäni työni niitä kaapelin teoksia ja totesin saman itsehillinnän tarpeen kommenttien suhteen. Eiköhän siellä ole enemmistö niitä itekseen oppineita vai mitä tarkoitit? Olin pitkä'lti hiljaa ja mietin mikä on johtanut tähän tilaan onko se opetuksen heikko taso vai oppilaiden. Mutta sitten ryhdistäydyin ja päättelin, että näinhän se on aina ollut eihän kaikki ole mestareita vain muutamat.
Se tarha tai mikä lieneen oli ensimmäinen laatuaan ja viihdyin siellä kokonaista kaksi tuntia marssin yksin kotiin ja sanoin, että se loppu siihen.
Näin sitten on kasvettu vain pihalla ja opittu itse kantapään kautta tämä ihanuus ja kurjuus. - Velupekka
"Entinen" kirjoitti:
Näin kyllä jättäessäni työni niitä kaapelin teoksia ja totesin saman itsehillinnän tarpeen kommenttien suhteen. Eiköhän siellä ole enemmistö niitä itekseen oppineita vai mitä tarkoitit? Olin pitkä'lti hiljaa ja mietin mikä on johtanut tähän tilaan onko se opetuksen heikko taso vai oppilaiden. Mutta sitten ryhdistäydyin ja päättelin, että näinhän se on aina ollut eihän kaikki ole mestareita vain muutamat.
Se tarha tai mikä lieneen oli ensimmäinen laatuaan ja viihdyin siellä kokonaista kaksi tuntia marssin yksin kotiin ja sanoin, että se loppu siihen.
Näin sitten on kasvettu vain pihalla ja opittu itse kantapään kautta tämä ihanuus ja kurjuus.No sen kyllä huomaa hehe. silloinko jo putosit ja jäit vaille?
- "Entinen"
Velupekka kirjoitti:
No sen kyllä huomaa hehe. silloinko jo putosit ja jäit vaille?
Kyllä mulla aika idiootti velikin on, mutta ei sekään ymmärrä taiteesta mitään joten älä välitä.
"Entinen" kirjoitti:
Näin kyllä jättäessäni työni niitä kaapelin teoksia ja totesin saman itsehillinnän tarpeen kommenttien suhteen. Eiköhän siellä ole enemmistö niitä itekseen oppineita vai mitä tarkoitit? Olin pitkä'lti hiljaa ja mietin mikä on johtanut tähän tilaan onko se opetuksen heikko taso vai oppilaiden. Mutta sitten ryhdistäydyin ja päättelin, että näinhän se on aina ollut eihän kaikki ole mestareita vain muutamat.
Se tarha tai mikä lieneen oli ensimmäinen laatuaan ja viihdyin siellä kokonaista kaksi tuntia marssin yksin kotiin ja sanoin, että se loppu siihen.
Näin sitten on kasvettu vain pihalla ja opittu itse kantapään kautta tämä ihanuus ja kurjuus.ettet edes tiedä, ettei liiton jäseneksi ole päässyt kuin kourallinen itseopiskelleita. Kaapelilla on noin 500 taiteilijan töitä, eikä taida joukossa olla muita kuin hyväksytyn taidekoulun käyneitä. Pitänee epäillä muitakin puheitasi.
- "Entinen"
ilpittore kirjoitti:
ettet edes tiedä, ettei liiton jäseneksi ole päässyt kuin kourallinen itseopiskelleita. Kaapelilla on noin 500 taiteilijan töitä, eikä taida joukossa olla muita kuin hyväksytyn taidekoulun käyneitä. Pitänee epäillä muitakin puheitasi.
väitteitä, että kourallinen onko se tutkittua tietoa?
Onhan kokelasjäseniäkin liitossa yli 600 ja heilläkin oli mahdollisuus ko. näyttelyyn osallistua ja paljon niiden töitä näyttää siellä olevankin. Itse olen ollut lautakunnassa pari kertaa ja juopa valintojen suhteen ei ole niin riippuvainen koulutuksesta kuin luulet kyllä se on vain työt kun puhuttelevat.
Kävin tänään katsomassa siellä, mutta on niin paljon kaikenlaista, että ei kerralla edes jaksa katsoa kaikkea ja varsinkin kun työt ovat aika sekaisin numeroituja niin on vaikea löytää edes tuntemiensa töitä. Kyllä sitä osaamistakin on laidasta laitaan.
- muuta kun
Täysin idioottien sekopäiden palsta!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kela tukee virallisesti Pride-liikettä
Iso kiitos Kansaneläkelaitokselle tuen osoittamisesta myös vähemmistöille. Näin toimii vastuullinen valtiollinen koko k1164402Pride-liputus närästää monissa Suomen kunnissa
Suomen lipun nostamisesta on laki. Pride‑liputuksesta ei. Kieltäytyviin kuntiin kohdistuu poliittista painostusta kuin k783200- 1001473
- 881338
- 95869
Omasp hakenut Fincapia ja Gapconia konkurssiin perjantaina 5.6
Ilkka ei ole vielä ehtinyt uutisoida, mutta Omasp on jättänyt 5.6 konkurssihakemuksen Fincapia ja Gapconia koskien. Ilka18703Lähes kaikki keskustelut kasvotusten
on olleet tärkeitä. Hänen luonne ja ulkokuori, niiden yhdistelmä. Se kaiken keskellä oleva osa on minulle hänessä kaikk21696- 42687
Tämän palstan naiseksi esittäytyvät
Ovatkin kuulemma oikeasti sukupuoleltaan miehiä. Pitääkö paikkansa?111663- 43649