SARJASSAMME HEIKKI TALAN KUOLEMATTOMAT

A.R. Kisto

TALA kirjoitti 14.2 19:35

AKS on heräämässä unestaan. Neukut vaativat AKS:n lopettamisen, mutta sieltähän se kumpujen yöstä on taas heräämässä ja perinneyhdistys on perustettu.
Vanhalla ylioppilastalolla juhlittiin jokin aika sitten AKS:n 80-vuotispäivää. Sali oli täynnä suomalaisia supervaikuttajia, joiden ansiosta Suomen lippu edelleen liehuu tässä maailman ainoassa lähes kokonaan suomenkielisessä maassa.
SL myy AKS:n pienoislippua monien muiden maailman lippujen joukossa. Liiton toimissa on monenmoista ostettavaa tukemaan toimintaamme. Käväiskääpä Aurorankatu 7 A 1:ssä (eduskuntatalon naapurissa) ostoksilla.

TALA kirjoitti 4.2 19:22

Jos Suomea halutaan nimittää jatkossa natsimaaksi tai fasistimaaksi, kun suomen kielestä tulee ainoa virallinen kieli, niin mitäpä tuosta.

TALA kirjoitti 20:47

AKS ja IKL ovat suomalaista historiaa, ja ovat tehtävänsä tehneet. Niiden ansiosta Suomessa liehuu edelleen siniristilippu.

TALA kirjoitti 15:44

Hienoa "Jpy", että luet tuoretta "Suomen Mieli"-lehteä! ;-)
Jos mietimme 1900-luvun alkupuoliskon suomalaisuutta, itsenäistymistä ja Suomen selviämistä toisen maailmansodan syövereistä, niin kyllä ketju Suomalaisuuden liitto - suojelukunnat - AKS - IKL - Lex Kallio ovat siinä todella arvokas yhtälö. Varmaan muitakin merkittäviä vaikuttajia oli, mutta tuo ketju on ikään kuin punainen lanka.

TALA kirjoitti 6.5 11:02

On todella valitettavaa, että suomenruotsalaisen hegemonian murtaminen ei näytä onnistuvan ilman suoraa toimintaa. Suomalaisuutta ei tänään enää olisi ilman Suomalaisuuden liittoa, AKS:aa, IKL:ttä, suojeluskuntia ja lottia - Siperiassa olisi joitakin rippeitä.

43

340

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ei enää epäilystä

      tuo kertoo jo aika paljon...

      • Seppo Jurvanen

        Minunkin mielestäni Tala kirjoittaa viisaita.

      • se siitä
        Seppo Jurvanen kirjoitti:

        Minunkin mielestäni Tala kirjoittaa viisaita.

        sinun mielestäsi. Samaa mieltä kanssasi on alle puoli promillea suomalaisista, kuten viime eduskuntavaalien tuloksesta saatoimme havaita.

      • se siitä kirjoitti:

        sinun mielestäsi. Samaa mieltä kanssasi on alle puoli promillea suomalaisista, kuten viime eduskuntavaalien tuloksesta saatoimme havaita.

        66 % suomalaisista on minun kanssani samaa mieltä. Se riittää ja tulosta on alkanut syntyä. Tämän vuoden kuluessa pitäisi ylioppilastutkinnon rakennekokeilun pakkoruotsin poistamisesta tulla selvitys. Jännä nähdä, mitä sieltä tulee ja mihin se johtaa. Palautetaanko pakkoruotsi ylioppilastutkintoon, varhennetaanko peruskoulun pakkoruotsi alkamaan jo 5. luokalta ja lisäsätäänkö pakkoruotsin tunteja. Mielenkiintoista - hyvin mielekiintoista.
        Taitaapa RKP kerjätä verta nenästään!

      • 179-3
        heikki_tala kirjoitti:

        Kai Heikki Tala on ottanut huomioon että Persujen ehdokkaaksi ei pääse jos on rötöksiä omatunnolla?

        Viittaan vain siihen että on levitelty ihmisten henkilötietoja. 66 % suomalaisista ei salli sellaista.

      • no hätä
        179-3 kirjoitti:

        Kai Heikki Tala on ottanut huomioon että Persujen ehdokkaaksi ei pääse jos on rötöksiä omatunnolla?

        Viittaan vain siihen että on levitelty ihmisten henkilötietoja. 66 % suomalaisista ei salli sellaista.

        Ei mikään puolue Talan kaltaista hörhöä kiviriipakseen vaaleissa halua.

      • lukija
        Seppo Jurvanen kirjoitti:

        Minunkin mielestäni Tala kirjoittaa viisaita.

        pelkkää äärioikeistolaista propagandaa.

      • paita ja perse
        no hätä kirjoitti:

        Ei mikään puolue Talan kaltaista hörhöä kiviriipakseen vaaleissa halua.

        yksi rikollisten puolue:

        http://peruss.wordpress.com/

      • M A M M A

      • jukkis.
        M A M M A kirjoitti:

        Jopas on sakkia!

        sellsisiahan ne.

      • heikki naurattaa
        heikki_tala kirjoitti:

        66 % suomalaisista on minun kanssani samaa mieltä. Se riittää ja tulosta on alkanut syntyä. Tämän vuoden kuluessa pitäisi ylioppilastutkinnon rakennekokeilun pakkoruotsin poistamisesta tulla selvitys. Jännä nähdä, mitä sieltä tulee ja mihin se johtaa. Palautetaanko pakkoruotsi ylioppilastutkintoon, varhennetaanko peruskoulun pakkoruotsi alkamaan jo 5. luokalta ja lisäsätäänkö pakkoruotsin tunteja. Mielenkiintoista - hyvin mielekiintoista.
        Taitaapa RKP kerjätä verta nenästään!

        heikki_tala13.3.2010 14:22

        "66 % suomalaisista on minun kanssani samaa mieltä."

        Just joo. Ja Stalinin Neuvostoliitossa 102 % kansasta oli samaa mieltä kuin itse Josef S.

        Talan uskottavuus on samaa luokkaa.

      • ympyrä
        heikki naurattaa kirjoitti:

        heikki_tala13.3.2010 14:22

        "66 % suomalaisista on minun kanssani samaa mieltä."

        Just joo. Ja Stalinin Neuvostoliitossa 102 % kansasta oli samaa mieltä kuin itse Josef S.

        Talan uskottavuus on samaa luokkaa.

        nimittäin stalinismi ja Talaismi. Kun ympäri käydään, yhteen tullaan.

      • samapa tuo
        heikki_tala kirjoitti:

        66 % suomalaisista on minun kanssani samaa mieltä. Se riittää ja tulosta on alkanut syntyä. Tämän vuoden kuluessa pitäisi ylioppilastutkinnon rakennekokeilun pakkoruotsin poistamisesta tulla selvitys. Jännä nähdä, mitä sieltä tulee ja mihin se johtaa. Palautetaanko pakkoruotsi ylioppilastutkintoon, varhennetaanko peruskoulun pakkoruotsi alkamaan jo 5. luokalta ja lisäsätäänkö pakkoruotsin tunteja. Mielenkiintoista - hyvin mielekiintoista.
        Taitaapa RKP kerjätä verta nenästään!

        heikki_tala 13.3.2010 14:22

        "66 % suomalaisista on minun kanssani samaa mieltä."

        Ainoakaan heistä ei kai sitten käy äänestämässä eduskuntavaaleissa.

        Tai sitten valehtelet.

      • tarkkaillut
        samapa tuo kirjoitti:

        heikki_tala 13.3.2010 14:22

        "66 % suomalaisista on minun kanssani samaa mieltä."

        Ainoakaan heistä ei kai sitten käy äänestämässä eduskuntavaaleissa.

        Tai sitten valehtelet.

        aina.

      • raw2
        jukkis. kirjoitti:

        sellsisiahan ne.

        En kyllä äänestä enää!

      • ei ei ja ei
        raw2 kirjoitti:

        En kyllä äänestä enää!

        Ja jos tulis´ menis heti pois!

      • niinpä,
        tarkkaillut kirjoitti:

        aina.

        oikeassa.

      • E.P.
        ympyrä kirjoitti:

        nimittäin stalinismi ja Talaismi. Kun ympäri käydään, yhteen tullaan.

        valitettavasti.

      • HEH!
        ei ei ja ei kirjoitti:

        Ja jos tulis´ menis heti pois!

        HEH!

      • vaalitarkkailija
        samapa tuo kirjoitti:

        heikki_tala 13.3.2010 14:22

        "66 % suomalaisista on minun kanssani samaa mieltä."

        Ainoakaan heistä ei kai sitten käy äänestämässä eduskuntavaaleissa.

        Tai sitten valehtelet.

        vaan alle puoli promillea.

      • hyvä niin!
        vaalitarkkailija kirjoitti:

        vaan alle puoli promillea.

        Suomalaiset eivät mene Talan retkuun.

      • just niin
        heikki_tala kirjoitti:

        66 % suomalaisista on minun kanssani samaa mieltä. Se riittää ja tulosta on alkanut syntyä. Tämän vuoden kuluessa pitäisi ylioppilastutkinnon rakennekokeilun pakkoruotsin poistamisesta tulla selvitys. Jännä nähdä, mitä sieltä tulee ja mihin se johtaa. Palautetaanko pakkoruotsi ylioppilastutkintoon, varhennetaanko peruskoulun pakkoruotsi alkamaan jo 5. luokalta ja lisäsätäänkö pakkoruotsin tunteja. Mielenkiintoista - hyvin mielekiintoista.
        Taitaapa RKP kerjätä verta nenästään!

        että 99% sakemanneista oli hänen kanssaan samaa mieltä.

        "Ein Reich, ein Volk, ein Führer!"

    • 1939-1944

      >AKS ja IKL ovat suomalaista historiaa, ja ovat tehtävänsä tehneet. Niiden ansiosta Suomessa liehuu edelleen siniristilippu.<

      Tala on kirjoittanut täyttä asiaa, eikä tuohon ole juurikaan mitään lisäämistä!

      • Tapio.Rautalapio

        On aivan selvää, että netti fennot ovat äärioikeistolaisen kiihkoisänmaallisuuden perillisiä.

      • antinatsi
        Tapio.Rautalapio kirjoitti:

        On aivan selvää, että netti fennot ovat äärioikeistolaisen kiihkoisänmaallisuuden perillisiä.

        Uusnatsismi on toisen maailmansodan jälkeen syntynyttä liikehdintää, joka ihannoi Adolf Hitlerin aikakautta ja joka tähtää kansallissosialismin elvyttämiseen. Sen tunnuspiirteitä ovat ylinationalistisuus, sekä rasismi tummaihoisia ja seksuaalivähemmistöjä kohtaan. Poliittinen uusnatsismi on monissa maissa kiellettyä ja siksi se verhotaan demokraattiseen ilmiasuun. Suomen tunnetuin uusnatsi oli luultavasti Valtakunnanjohtaja Pekka Siitoin. Nykyään Suomen tunnetuimmaksi uusnatsiksi voidaan sanoa Suomen Vastarintaliikkeen johtajaa Henrik Holappaa.

        http://fi.wikipedia.org/wiki/Uusnatsismi

      • antinatsi
        antinatsi kirjoitti:

        Pekka Siitoin oli nettifennojen suuri idoli.

        http://www.freewebs.com/suomifanit/pekkasiitoin.htm

      • se siitä

        mutta vain fennofasisteille

      • persut on rautaa

      • Seppo J. Jurvanen
        se siitä kirjoitti:

        mutta vain fennofasisteille

        Toivottavasti Suomesta löytyy joku puolue joka on "rautaa" ja ajaa Suomen kansan asiaa. Nyt sellaista ei taida olla. Perussuomalaisetkin, Vennamoiden perillisenä, ovat minusta epäuskottavia. Hyvä jos olen väärässä. Vaikeaa tässä kuplettilaulajaparlamentaarikkojen maassa on poliitikkojen suoraselkäisyyteen uskoa.

      • arar

      • huh huh!

      • pläkki.
        huh huh! kirjoitti:

        Nyt en enää ihmettele....

        tuo on

    • Ilmarinen*

      Ei siis mikään ihme, ettei valtionapuja ole Talankaan aikana Suomalaisuuden liitolle tippunut.

      • herkko & arar

        Ei oo, ei tuu eikä tilata.

      • herkko & arar kirjoitti:

        Ei oo, ei tuu eikä tilata.

        Suomalaisuuden Liiton johdossa. Ehkä valtionapu palautuu?
        Mutta linja ei lipsu. Tosin minä reserviläisenä esitän uutta mallia; pakkoruotsi voi säilyä kouluissa, mutta suomen kieli säädetään perustuslaissa ainoaksi viralliseksi kieleksi. Pohjoismainen malli näet!

      • se on saletti

        "Ehkä valtionapu palautuu?"

        Ei puhettakaan. Siitä olette sinä ja Kirves-Lalli Huttunen kiitettävällä tavalla pitäneet huolen.

        Kiitos

      • matikainen.
        se on saletti kirjoitti:

        "Ehkä valtionapu palautuu?"

        Ei puhettakaan. Siitä olette sinä ja Kirves-Lalli Huttunen kiitettävällä tavalla pitäneet huolen.

        Kiitos

        Tala taitaakin olla RKP:n salainen agentti.

      • Agentti Andersson
        matikainen. kirjoitti:

        Tala taitaakin olla RKP:n salainen agentti.

        tuossa saattaa hyvinkin olla vinha perä.

        Jäljet vievät sylttytehtaalle,,,

    • pikku myy

      kuten näkyy:

      Heikki Tala | 24.11.2006 21:05
      No niinhän siinä eilen kävi, että Suomalaisuuden Liiton puheenjohtajuuteni jatkuu. Ilmoitin kokouksen osanottajille, että tämä on nyt viimeinen ja että vuoden sisällä on löydettävä seuraaja.

      • se siitä

        Kyllä Tala tunnetaan...

      • niinpä,
        se siitä kirjoitti:

        Kyllä Tala tunnetaan...

        ei muuta.

      • A.R. Kisto
        niinpä, kirjoitti:

        ei muuta.

        Kaikki otsikossa.

    • kuis on?

      "AKS on heräämässä unestaan."

      Onko kohta tulossa pitkien puukkojen yökin Aatun malliin?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kela tukee virallisesti Pride-liikettä

      Iso kiitos Kansaneläkelaitokselle tuen osoittamisesta myös vähemmistöille. Näin toimii vastuullinen valtiollinen koko k
      Maailman menoa
      140
      4630
    2. Pride-liputus närästää monissa Suomen kunnissa

      Suomen lipun nostamisesta on laki. Pride‑liputuksesta ei. Kieltäytyviin kuntiin kohdistuu poliittista painostusta kuin k
      Maailman menoa
      83
      3375
    3. Työeläkeloisinnan kulut vuonna 2025 peräti 37,3 mrd. euroa

      Johon palkansaailta varastettiin 28,2 mrd. euroa, mikä on 3/4. Jokaisen palkansaajan palkkasummasta varastetaan noin 1/
      Maailman menoa
      26
      1769
    4. Kävisikö tällainen sopimus?

      Olisitko valmis juttelemaan jo ensi viikolla kahden kesken?
      Ikävä
      106
      1648
    5. Nyt kerrot mies mitä ajattelet minusta

      Ihan suoraan ja suodattamatta.
      Ikävä
      90
      1499
    6. Odotatko vielä vastausta...

      Siihen viestiin? 🤔
      Ikävä
      105
      999
    7. Belfastissa persujen otteet

      Joku tekee rikoksen, niin sikäläiset naamiopersut tuhoavat syyttömien kansalaisten omaisuutta. Persuilla on ihmeellinen
      Maailman menoa
      21
      902
    8. Omasp hakenut Fincapia ja Gapconia konkurssiin perjantaina 5.6

      Ilkka ei ole vielä ehtinyt uutisoida, mutta Omasp on jättänyt 5.6 konkurssihakemuksen Fincapia ja Gapconia koskien. Ilka
      Seinäjoki
      23
      888
    9. Ehkä se on niin

      Ettet vaan uskalla lähestyä tämän jälkeen. Ehkä haluaisit. En osaa sanoa.
      Ikävä
      74
      854
    10. Mitä kirjainta haluaisit

      Ra kastella mahdottomasti?
      Ikävä
      46
      810
    Aihe