Isä meidän rukouksella ja vl-opeilla on aivan päinvastainen käsitys syntien antamisesta
Mitä tarkoittaa että "anna meidän syntimme anteeksi, niin kuin mekin annamme niille jne"
Miksi vl-opissa vain toinen vl voisi antaa synnit anteeksi. Nämä on täysin ristiriidassa keskenään.
Isä Meidän rukous ja VL
37
670
Vastaukset
- Jari_kyösti
sovitustyön tähden voi julistaa vastaanottajalle, että hänenkin synnit ja sairaudet on Kristus kerran sovittanut ristinpuulla.
- mustavalkoinen..
Näin oppi menee
- Jari-Kyösti
valitse Jeesuksen oppi, miten Hän on käskenyt rukoilla.
- meidän
syntimme niin kuin mekin annamme velvollistemme. Siis vanhan käännöksen mukaan.
Tällä SRK perustelee sitä, että vl-uskovainen voi antaa henkilölle anteeksi "epäuskoisen" puolesta, jolloin asianosaisen kanssa ei tarvitse sopia asioitaan. Näin toimittiin esimerkiksi hoitokokousjulmuuksien "sovittamisessa"... VL-uskovaiset antoivat hoitomiehille anteeksi heidän julmuutensa myös uhrien, saatanalle huvikseen heitettyjen, puolesta!- siitä Isä meidän..
vaan vääntää sen syntisesti omaksi mielikseen, tehden rukouksen naurunalaiseksi ja omannöiseksi.
Suurta itsekkyys-ja hekemoniahenkeä, joka vie rukouksen lausujapapin ja kuulijan helvettiin.
Kannatta vl-papin oppia Isä meidän rukous ennen kuin astelee estraadille. siitä Isä meidän.. kirjoitti:
vaan vääntää sen syntisesti omaksi mielikseen, tehden rukouksen naurunalaiseksi ja omannöiseksi.
Suurta itsekkyys-ja hekemoniahenkeä, joka vie rukouksen lausujapapin ja kuulijan helvettiin.
Kannatta vl-papin oppia Isä meidän rukous ennen kuin astelee estraadille.kertoa Raamatusta yhdenkin paikan, missä itse rukoilemalla on saanut suoraan syntinsä anteeksi? Erikoisesti, Jos väitetään, että ihminen voisi tulla uskoon kahden kesken Jumalan kanssa, tehdään seurakunta ja Jumalan lapset tarpeettomiksi.
Joh.20:23. Jolle te annatte synnit anteeksi, hänelle ne ovat anteeksi annetut. Jolta te kiellätte anteeksiannon, hän ei saa syntejään anteeksi."- Sanotaanko?
weha kirjoitti:
kertoa Raamatusta yhdenkin paikan, missä itse rukoilemalla on saanut suoraan syntinsä anteeksi? Erikoisesti, Jos väitetään, että ihminen voisi tulla uskoon kahden kesken Jumalan kanssa, tehdään seurakunta ja Jumalan lapset tarpeettomiksi.
Joh.20:23. Jolle te annatte synnit anteeksi, hänelle ne ovat anteeksi annetut. Jolta te kiellätte anteeksiannon, hän ei saa syntejään anteeksi."tässä, että uskominen onnistuu vain vl-henkilön kautta?
Joh. 3:16 "Sillä niin on Jumala maailmaa rakastanut, että hän antoi ainokaisen Poikansa, ettei yksikään, joka häneen uskoo, hukkuisi, vaan hänellä olisi iankaikkinen elämä." - hiljaa!
weha kirjoitti:
kertoa Raamatusta yhdenkin paikan, missä itse rukoilemalla on saanut suoraan syntinsä anteeksi? Erikoisesti, Jos väitetään, että ihminen voisi tulla uskoon kahden kesken Jumalan kanssa, tehdään seurakunta ja Jumalan lapset tarpeettomiksi.
Joh.20:23. Jolle te annatte synnit anteeksi, hänelle ne ovat anteeksi annetut. Jolta te kiellätte anteeksiannon, hän ei saa syntejään anteeksi."Olet ihan pihalla.
- vaihtari
weha kirjoitti:
kertoa Raamatusta yhdenkin paikan, missä itse rukoilemalla on saanut suoraan syntinsä anteeksi? Erikoisesti, Jos väitetään, että ihminen voisi tulla uskoon kahden kesken Jumalan kanssa, tehdään seurakunta ja Jumalan lapset tarpeettomiksi.
Joh.20:23. Jolle te annatte synnit anteeksi, hänelle ne ovat anteeksi annetut. Jolta te kiellätte anteeksiannon, hän ei saa syntejään anteeksi."kerrotko weha Raamatusta esimerkin, jossa opetuslapset ovat toimineet niin kuin opetat, että sinulla ja vl-uskoisilla olisi valta olla antamatta syntejä anteeksi ja toisekseen valta antaa synnit anteeksi? Laitan tähän paljon lainaamasi Raamatun lauseet: Joh. 19: 23 Jolle te annatte synnit anteeksi, hänelle ne ovat anteeksi annetut. Jolta te kiellätte anteeksiannon, hän ei saa syntejään anteeksi." [Matt. 16:19 ]
ja Joh. 20:23 Jolle te annatte synnit anteeksi, hänelle ne ovat anteeksi annetut. Jolta te kiellätte anteeksiannon, hän ei saa syntejään anteeksi."
Jos ns. avaintenvalta on myös valtaa olla antamatta anteeksi, niin miten se sopii Raamatun perussanomaan armosta, anteeksiannosta ja rakkaudesta. Eikö jokainen, joka uskoo Jeesuksen ristinkuolemaan syntien sovitukseksi mielestäsi pelastukaan yksin tämän uhrin takia? Sinun sanomasi on, että ihmisen pelastuminen tapahtuu tietyn vl-kaavan mukaan: ensin etsitään jumalan valtakunta, sitten tehdään parannus tähän valtakuntaan vl-sisarten ja veljien äänellisen synninpäästön synnit anteeksi j.n.ja v. mukaan.
Jätän tarkoituksella tarkan selostuksen ja Raamatun lauseet sikseen. Käsittelen yksinkertaisen lailla syntien anteeksiantoa ja pelastusta. -Yksin uskosta, yksin armosta, yksin Kristuksen tähden.- Eikö tämä riitäkään noin niin kuin aluksi. Velliähän vl-uskoiset aluksi tarjoilevat Paavalin (?) kirjoituksia mukaillen. - olet aivopesun uhri!
weha kirjoitti:
kertoa Raamatusta yhdenkin paikan, missä itse rukoilemalla on saanut suoraan syntinsä anteeksi? Erikoisesti, Jos väitetään, että ihminen voisi tulla uskoon kahden kesken Jumalan kanssa, tehdään seurakunta ja Jumalan lapset tarpeettomiksi.
Joh.20:23. Jolle te annatte synnit anteeksi, hänelle ne ovat anteeksi annetut. Jolta te kiellätte anteeksiannon, hän ei saa syntejään anteeksi."kannaataisi lukea KOKO Raamattua, eikä vaan tuota kohtaa Joh 20:23.
Raamattu osoittaa, että Jumala toimii tavalla ja toisella, eikä kukaan voi määrätä, millä tavalla
Hänen on toimittava.
Daavid sai syntinsä anteeksi rukoilemalla Jumalaa, kun Naatan oli esin osoittanut hänet syylliseksi. Ei tuossakaan kukaan julistanut hänelle synninpäästöä!!!
Ps 51:2-6
"Jumala, ole minulle armollinen hyvyytesi tähden, pyyhi pois minun syntini suuren laupeutesi tähden...." Jeesus eli maan päällä ihmisenä ollessa vain Isän ehdoin, lain alla. Jumala oli silloin Herra, kuten Vanhan liiton osalta kerrotaan, Israelin Jumala oli Herra.
Hän kaikessa kirkasti Jumalaa. Siitä on paras esimerkki Isä- Meidän rukous.
Mutta Jeesus sain kuoleman voittamisen jälkeen, kirkastumisessa kaiken vallan Taivaassa ja Maan päällä. Jumala itse sen Hänelle antoi.
Evankeliumien kirjoittaja etenee ronologiseti, aikamääräisesti. Jeesusksella oli jo ihmisenä ollessaan valtaa, jonka Hän jätti meille Pyhille, parantaa sairaita ja ajaa pois pahoja Henkiä. Tämä vaatii Pyhän Hengen voitelun, joka on vain Pyhillä, Kristuksen seuraajilla. Usein se saadaan upotus kasteessa.
Jeesuksen kirkastumisen ja taivaaseen nousun jälkeen Kristuksella on kaikki valta ja myös vastuu, Hän poistaa kaiken pahan maan päältä, ennekuin Isä tulee tänne, puhtaaseen Jerusalemiin. Jumala ei tule edes tuhannen vuoden aikana, jolloin saatana on vielä tällä, joskin sidottuna, Hän tulee vasta sitten, kun satana ja pahat singotaan avaruuteen, näkö, etäisyydelle meistä.
1. Kor. 15:24 Sitten seuraa kaiken päätös, kun hän luovuttaa kuninkuuden Jumalalle, Isälle, kukistettuaan kaiken vallan, mahdin ja voiman.
SRK ei tunnusta sitä, että Jumala olisi vallan antanut Jeesukselle, vain sen, että hän ”luovuttaa vallan, jota Hän ei ole edes saanut ”.
Näitä toisseikkoja vastaan, oli ensimmäinen uskontunnustus – Jeesus on Herra, Israelissa.
Tuosta hoitomiesten keksinäsiästä sopimisesta, näinhän se vieläkin on, VL talousrikokset hoidetaan keskenään ja apuna on Läänissä olevat Poliisi tarkastajat.- acimlai nen
weha kirjoitti:
kertoa Raamatusta yhdenkin paikan, missä itse rukoilemalla on saanut suoraan syntinsä anteeksi? Erikoisesti, Jos väitetään, että ihminen voisi tulla uskoon kahden kesken Jumalan kanssa, tehdään seurakunta ja Jumalan lapset tarpeettomiksi.
Joh.20:23. Jolle te annatte synnit anteeksi, hänelle ne ovat anteeksi annetut. Jolta te kiellätte anteeksiannon, hän ei saa syntejään anteeksi."..että Uusi Testamentti opettaa monessa kohdassa, että se joka kieltää keneltäkään anteeksiannon ei saa itsekään anteeksi.
vl:t eivät ehdi joka paikkaan joten tietenkään eo ole tarkoituskaan että heidän tarvitsisi julistaa synninpäästöä joka ikiselle maailman ihmiselle. Heidän tarvitsee vain sydämessään eli ajatuksissaaan lakata tuomitsemasta ketään. Näin heidän entinen tuomionsa vetäytyy pois sekä toisten että heidän itsensä päältä ja he ovat maksaneet velkansa viimeistä kolikkoa myöten. - kempelainen tietää
Kesitas kirjoitti:
Jeesus eli maan päällä ihmisenä ollessa vain Isän ehdoin, lain alla. Jumala oli silloin Herra, kuten Vanhan liiton osalta kerrotaan, Israelin Jumala oli Herra.
Hän kaikessa kirkasti Jumalaa. Siitä on paras esimerkki Isä- Meidän rukous.
Mutta Jeesus sain kuoleman voittamisen jälkeen, kirkastumisessa kaiken vallan Taivaassa ja Maan päällä. Jumala itse sen Hänelle antoi.
Evankeliumien kirjoittaja etenee ronologiseti, aikamääräisesti. Jeesusksella oli jo ihmisenä ollessaan valtaa, jonka Hän jätti meille Pyhille, parantaa sairaita ja ajaa pois pahoja Henkiä. Tämä vaatii Pyhän Hengen voitelun, joka on vain Pyhillä, Kristuksen seuraajilla. Usein se saadaan upotus kasteessa.
Jeesuksen kirkastumisen ja taivaaseen nousun jälkeen Kristuksella on kaikki valta ja myös vastuu, Hän poistaa kaiken pahan maan päältä, ennekuin Isä tulee tänne, puhtaaseen Jerusalemiin. Jumala ei tule edes tuhannen vuoden aikana, jolloin saatana on vielä tällä, joskin sidottuna, Hän tulee vasta sitten, kun satana ja pahat singotaan avaruuteen, näkö, etäisyydelle meistä.
1. Kor. 15:24 Sitten seuraa kaiken päätös, kun hän luovuttaa kuninkuuden Jumalalle, Isälle, kukistettuaan kaiken vallan, mahdin ja voiman.
SRK ei tunnusta sitä, että Jumala olisi vallan antanut Jeesukselle, vain sen, että hän ”luovuttaa vallan, jota Hän ei ole edes saanut ”.
Näitä toisseikkoja vastaan, oli ensimmäinen uskontunnustus – Jeesus on Herra, Israelissa.
Tuosta hoitomiesten keksinäsiästä sopimisesta, näinhän se vieläkin on, VL talousrikokset hoidetaan keskenään ja apuna on Läänissä olevat Poliisi tarkastajat.kysykää aina häneltä. Oli asia mikä hyvänsä vaikkapa Maikkulan raitin tapahtumat ym...Kaiken voitte heittää Jussin syliin
siunusta - vaihtari
weha kirjoitti:
kertoa Raamatusta yhdenkin paikan, missä itse rukoilemalla on saanut suoraan syntinsä anteeksi? Erikoisesti, Jos väitetään, että ihminen voisi tulla uskoon kahden kesken Jumalan kanssa, tehdään seurakunta ja Jumalan lapset tarpeettomiksi.
Joh.20:23. Jolle te annatte synnit anteeksi, hänelle ne ovat anteeksi annetut. Jolta te kiellätte anteeksiannon, hän ei saa syntejään anteeksi."Huomaan, että olet eilen ollut palstalla. Haluaisin sinun jotenkin kommentoivan sinulle esittämääni kysymystä.
Tässä linkissä on se yksinkertaisen kysymys: http://keskustelu.suomi24.fi/listmessage/8918746/43077859
Muutkin palstalaiset, joilla on tietoa ja ymmärrystä, voivat vastata. Minua on jo pidemmän aikaa askarruttanut tuo pidätäminen ja anteeksianto. Onkohan kysymyksessä väärä tulkinta ihmisen vallasta sekä 'päästää' että 'sitoa'? - Kysyvä VL...
kempelainen tietää kirjoitti:
kysykää aina häneltä. Oli asia mikä hyvänsä vaikkapa Maikkulan raitin tapahtumat ym...Kaiken voitte heittää Jussin syliin
siunustaJyväskylästä.
Mikä on Maikkulan raitti ja miten se liitty Kesitakseen. - jussijussi.
Kysyvä VL... kirjoitti:
Jyväskylästä.
Mikä on Maikkulan raitti ja miten se liitty Kesitakseen.juttujaan jotka ovat keksittyjä. Maikkula on Oulun kaupungin osa
- Kysyjä???
jussijussi. kirjoitti:
juttujaan jotka ovat keksittyjä. Maikkula on Oulun kaupungin osa
Häenllä on tekemistä???
Onko tuttusi? - Publish
weha kirjoitti:
kertoa Raamatusta yhdenkin paikan, missä itse rukoilemalla on saanut suoraan syntinsä anteeksi? Erikoisesti, Jos väitetään, että ihminen voisi tulla uskoon kahden kesken Jumalan kanssa, tehdään seurakunta ja Jumalan lapset tarpeettomiksi.
Joh.20:23. Jolle te annatte synnit anteeksi, hänelle ne ovat anteeksi annetut. Jolta te kiellätte anteeksiannon, hän ei saa syntejään anteeksi."Luther\Kirkkopostilla. Kolmas osa.
``Toiseksi. Sinun on oltava publikaanin kaltainen myöskin siinä, että täst'edes luovut synnistä. Hänen ei, kerota jääneen ennalleen:poistuessaan hän vei mukanaan kotiinsa sen armon, että Jumala oli julistanut hänet vanhurskaaksi., niinkuin tekstimme sanoo: ´´Hän meni kotiinsa vanhurskaana ´´´.
-------------------
Noin siis Luther tulkitsee asian
- 4+20
vl:t eivät usko Jeesukseen Kirstukseen Jumalan Poikaan vaan polkevat Hänet jalkoihinsa.
- usotsiekkönääs
Isä meidän vanha rukous, jota kirkonmenoissa, häissä ja hautajaisissa luetaan on vl merkityksetön.
Se on vain "puhetäytettä muiden vl-tapahtumasarjojen" jatkeena.
Sanan pitäisi olla, että "anna sinä toinen lesta minulle synnit anteeksi, niin kuin minäkin annan toiselle lestalle" Muut ei sitä voi antaa, ei Jumala, Jeesus eikä perkele, vaan VAIN ME" VL.
VL on häpäissyt Isä Meidän rukouksen.
Siinä uudelle arkkipiispalle sivallettavaa myös.jo VL- nimi. On kysymys Jumalan lapsista, niistä jotka jakaa saman uskon ja opin. Heillä on rakkaus, sydämestä sydämeen.
Isä meidän rukouksessa ei ole vastausta syntien anteeksi saamisesta. Siinä pyydetään Jumalan valtakuntaa lähestymään, ja että saisimme syntimme anteeksi, ninkuin mekin annamme velallisille. Eihän kohta muuta kerro.
Myös Daavid sai parannuksen äänellisen sanan kautta (2.Sam.12:1-14).
13. Niin sanoi David Natanille: minä olen syntiä tehnyt Herraa vastaan. Natan sanoi Davidille: niin on myös Herra sinun syntis ottanut pois, ei sinun pidä kuoleman.- Jari-Kyösti
weha kirjoitti:
jo VL- nimi. On kysymys Jumalan lapsista, niistä jotka jakaa saman uskon ja opin. Heillä on rakkaus, sydämestä sydämeen.
Isä meidän rukouksessa ei ole vastausta syntien anteeksi saamisesta. Siinä pyydetään Jumalan valtakuntaa lähestymään, ja että saisimme syntimme anteeksi, ninkuin mekin annamme velallisille. Eihän kohta muuta kerro.
Myös Daavid sai parannuksen äänellisen sanan kautta (2.Sam.12:1-14).
13. Niin sanoi David Natanille: minä olen syntiä tehnyt Herraa vastaan. Natan sanoi Davidille: niin on myös Herra sinun syntis ottanut pois, ei sinun pidä kuoleman.on vastaus, että Jumala, joka on salassa, maksaa ( palkitsee) rukoilijalle.
Sitä paitsi Jumalan sana vakuuttaa:
"1. Joh. 5:14
Me saamme rohkeasti lähestyä Jumalaa uskoen, että hän kuulee meitä, mitä sitten pyydämmekin hänen tahtonsa mukaisesti." Jari-Kyösti kirjoitti:
on vastaus, että Jumala, joka on salassa, maksaa ( palkitsee) rukoilijalle.
Sitä paitsi Jumalan sana vakuuttaa:
"1. Joh. 5:14
Me saamme rohkeasti lähestyä Jumalaa uskoen, että hän kuulee meitä, mitä sitten pyydämmekin hänen tahtonsa mukaisesti."on. Raamatussakin esim. Corneliuksen rukouksen Jumala kuuli, kun hän oli etsivällä mielellä ja hänen tuli kutsua Pietari, että kuulisi hänen sanojaan. Hänkin sai sillä tavoin parannuksen armon osakseen:
apt.10:22. Mutta he sanoivat: sadanpäämies Kornelius, hurskas ja Jumalaa pelkääväinen mies, jolla on todistus kaikelta Juudan kansalta, on pyhältä enkeliltä käskyn saanut, että hänen piti sinun antaman kutsua huoneesensa, sinulta sanoja kuullaksensa...
43. Hänestä kaikki prophetat todistavat, että jokainen, joka uskoo hänen päällensä, pitää hänen nimensä kautta synnit anteeksi saaman.
44. Kuin Pietari vielä näitä puhui, lankesi Pyhä Henki kaikkein niiden päälle, jotka puheen kuulivat.- Hyi!
weha kirjoitti:
jo VL- nimi. On kysymys Jumalan lapsista, niistä jotka jakaa saman uskon ja opin. Heillä on rakkaus, sydämestä sydämeen.
Isä meidän rukouksessa ei ole vastausta syntien anteeksi saamisesta. Siinä pyydetään Jumalan valtakuntaa lähestymään, ja että saisimme syntimme anteeksi, ninkuin mekin annamme velallisille. Eihän kohta muuta kerro.
Myös Daavid sai parannuksen äänellisen sanan kautta (2.Sam.12:1-14).
13. Niin sanoi David Natanille: minä olen syntiä tehnyt Herraa vastaan. Natan sanoi Davidille: niin on myös Herra sinun syntis ottanut pois, ei sinun pidä kuoleman.paskaa väännät palstalle.
- näin on
weha kirjoitti:
on. Raamatussakin esim. Corneliuksen rukouksen Jumala kuuli, kun hän oli etsivällä mielellä ja hänen tuli kutsua Pietari, että kuulisi hänen sanojaan. Hänkin sai sillä tavoin parannuksen armon osakseen:
apt.10:22. Mutta he sanoivat: sadanpäämies Kornelius, hurskas ja Jumalaa pelkääväinen mies, jolla on todistus kaikelta Juudan kansalta, on pyhältä enkeliltä käskyn saanut, että hänen piti sinun antaman kutsua huoneesensa, sinulta sanoja kuullaksensa...
43. Hänestä kaikki prophetat todistavat, että jokainen, joka uskoo hänen päällensä, pitää hänen nimensä kautta synnit anteeksi saaman.
44. Kuin Pietari vielä näitä puhui, lankesi Pyhä Henki kaikkein niiden päälle, jotka puheen kuulivat.Onko sinulla Weha ollenkaan aivoja?????
Kelaat tuota samaa harhaoppia, eikä niissä missä kerrota, että joku olisi julistanut synnit
anteeksi Jeesuksen nimessä ja veressä!!!
Pietari EI JULISTANUT Korneliukselle synninpäästöä, vaan vahvisti sen, että USKOMALLA JEESUKSEEN ME SAAMME SYNNIT ANTEEKSI!!!!
TAJUSITKO????
"43. Hänestä kaikki prophetat todistavat, että jokainen, joka uskoo hänen päällensä, pitää hänen nimensä kautta synnit anteeksi saaman."
Daavid sai syntinsä anteeksi katumalla ja rukoilemalla Jumalaa!!!
PS 40:3-4
Tajuatko sinä ollenkaan, mitä tuossa sanottiin?
1. Joh 1:9
"Jos me tunnustamme syntimme, on hän uskollinen ja vanhurskas, niin että hän antaa meille
meidän syntimme anteeksi ja puhdistaa meidät kaikesta vääryydestä"!
Miksi Wehan sydäntä ei ole puhdistettu kaikesta vääryydestä, vaan hän väärentää jatkuvasti
Jumalan sanaa? - olet aivopesty
weha kirjoitti:
jo VL- nimi. On kysymys Jumalan lapsista, niistä jotka jakaa saman uskon ja opin. Heillä on rakkaus, sydämestä sydämeen.
Isä meidän rukouksessa ei ole vastausta syntien anteeksi saamisesta. Siinä pyydetään Jumalan valtakuntaa lähestymään, ja että saisimme syntimme anteeksi, ninkuin mekin annamme velallisille. Eihän kohta muuta kerro.
Myös Daavid sai parannuksen äänellisen sanan kautta (2.Sam.12:1-14).
13. Niin sanoi David Natanille: minä olen syntiä tehnyt Herraa vastaan. Natan sanoi Davidille: niin on myös Herra sinun syntis ottanut pois, ei sinun pidä kuoleman.Eivätkö vl-läiset enää olekkaan ainoita Jumalan lapsia???
Weha: "Unohtakaa jo VL-nimi":
Aikaisemminhan vain vl-läiset ovat samassa opissa ja paikassa.
Luulin jo, että Weha olisi tullut järkiinsä, mutta tuo jatko todistaa, että se vanha aivopesu ei ole tainnutkaan hävitä hänestä:
Isä meidän rukoushan juuri osoittaa sen, miten me saamme synnit anteeksi!!!!
"Anna meille meidän syntimme anteeksi..."
"Joka rikkomuksensa tunnustaa ja hylkää, saa armon"! San. 28:13 - meillehyötyvain
weha kirjoitti:
jo VL- nimi. On kysymys Jumalan lapsista, niistä jotka jakaa saman uskon ja opin. Heillä on rakkaus, sydämestä sydämeen.
Isä meidän rukouksessa ei ole vastausta syntien anteeksi saamisesta. Siinä pyydetään Jumalan valtakuntaa lähestymään, ja että saisimme syntimme anteeksi, ninkuin mekin annamme velallisille. Eihän kohta muuta kerro.
Myös Daavid sai parannuksen äänellisen sanan kautta (2.Sam.12:1-14).
13. Niin sanoi David Natanille: minä olen syntiä tehnyt Herraa vastaan. Natan sanoi Davidille: niin on myös Herra sinun syntis ottanut pois, ei sinun pidä kuoleman.jota weha puollustaa ja sortuu näin suureen hempeyden syntiin. Suurempaa syntiä ei voi olla, kuin olosunteishyödyksi vängätä vanhoja rukouksia.
weha kirjoitti:
on. Raamatussakin esim. Corneliuksen rukouksen Jumala kuuli, kun hän oli etsivällä mielellä ja hänen tuli kutsua Pietari, että kuulisi hänen sanojaan. Hänkin sai sillä tavoin parannuksen armon osakseen:
apt.10:22. Mutta he sanoivat: sadanpäämies Kornelius, hurskas ja Jumalaa pelkääväinen mies, jolla on todistus kaikelta Juudan kansalta, on pyhältä enkeliltä käskyn saanut, että hänen piti sinun antaman kutsua huoneesensa, sinulta sanoja kuullaksensa...
43. Hänestä kaikki prophetat todistavat, että jokainen, joka uskoo hänen päällensä, pitää hänen nimensä kautta synnit anteeksi saaman.
44. Kuin Pietari vielä näitä puhui, lankesi Pyhä Henki kaikkein niiden päälle, jotka puheen kuulivat.on. Raamatussakin esim. Corneliuksen rukouksen Jumala kuuli, ** Totta kai kuuli, sillä Jeesus itse sanoo – Kukaan ei tule minun luokseni, ennekuin Isä Häntä vetää puoleeni.
Ei se VL:ää tarvitse, Kyllä Isä laukauksensa eteen vaivaa näkee, mutta Jeesus on se, joka pelastaa, usko Jumalaan ei.
Cornelushan uskoi Jumalaan, mutta ei Jeesukseen. Miten Hän Jeesusta olisi voinut kuulla, koska Hän oli jo taivaassa?
Pietari sitä vastoin oli Henkilö, joka oli elossa ja Jeesuksen seuraaja, joka kertoi Hänelle, että Jeesus on Jumlan lupaus, ja Herra, Messias. Cornelus teki parannuksen Jeesukseen, ja lupasi lähteä seuraamaan Häntä, eikä mitään ”parannuksen armo” seurakuntiin, kuten SRK näkee, ilman Jeesusta.
He tulivat kristityiksi, eivätkä miksikään lestadiolaisiksi, tunnustaen, että Jumala on antanut kaiken Vallan Pojalleen, joka on Messias.
43 Hänestä kaikki profeetat todistavat, että jokainen, JOKA USKOO HÄNEEN ( Jeesukseen ), saa hänen nimensä voimasta syntinsä anteeksi." 44 Pietarin vielä puhuessa laskeutui Pyhä Henki kaikkiin, jotka olivat hänen sanojaan kuulemassa. 45 Kaikki Pietarin mukana tulleet juutalaiset uskonveljet ihmettelivät sitä, että Pyhän Hengen lahja vuodatettiin myös pakanoihin; 46 he kuulivat, kuinka nämä puhuivat kielillä ja ylistivät Jumalan suuruutta. Silloin Pietari sanoi:
Sitten Pietari kertoo, että on este kastaa, mutta teissä sitä ei enää ole. ( Syy, miksi ei VL:iä kukaan kasta ).
47 "KUKA VOI ESTÄÄ KASTAMASTA VEDELLÄ NIITÄ, jotka ovat saaneet Pyhän Hengen NIIN KUIN MEKIN?"
48 Hän käski kastaa heidät JEESUKSEN KRISTUKSEN NINEEN ( Luterilaiset kastetaan vain seurakuntaan Isän, pojan ja PH;n nimeen, ei JEESUKSEEN ). He pyysivät sitten häntä jäämään sinne vielä muutamaksi päiväksi.
Weha, kirjoituksesi on lipevää liturgiaa.weha kirjoitti:
jo VL- nimi. On kysymys Jumalan lapsista, niistä jotka jakaa saman uskon ja opin. Heillä on rakkaus, sydämestä sydämeen.
Isä meidän rukouksessa ei ole vastausta syntien anteeksi saamisesta. Siinä pyydetään Jumalan valtakuntaa lähestymään, ja että saisimme syntimme anteeksi, ninkuin mekin annamme velallisille. Eihän kohta muuta kerro.
Myös Daavid sai parannuksen äänellisen sanan kautta (2.Sam.12:1-14).
13. Niin sanoi David Natanille: minä olen syntiä tehnyt Herraa vastaan. Natan sanoi Davidille: niin on myös Herra sinun syntis ottanut pois, ei sinun pidä kuoleman.jo VL- nimi. On kysymys Jumalan lapsista, niistä jotka jakaa saman uskon ja opin. Heillä on rakkaus, sydämestä sydämeen. ** Jopa insesti kautta hieman syvemmällekin.
Isä meidän rukouksessa ei ole vastausta syntien anteeksi saamisesta. Siinä pyydetään Jumalan valtakuntaa lähestymään, ja että saisimme syntimme anteeksi, ninkuin mekin annamme velallisille. Eihän kohta muuta kerro. ** Miten voit olla noin naivi. Kysymys on lupauksen uskomisesta.
Tärkein asia on se, että sen jälkeen, kun Jeesus tämän rukousen antoi mallirukouksena Isää kirkasten, Hänellä ei vielä ollut täyttä valtaa, ja nyt ei syntejä tarvitse Isältä pyydellä anteeksi, kun Poika on tehnyt rauhan Jumalan ja ihmisten välillä niin, että jokainen joka uskoo Häneen Messiaana, on pelastuva.
On aivan sama kuinka paljon uskoo Jumalaan, ilman sydämen uskoa Jeesukseen, jää pois Jerusalemista.
Myös Daavid sai parannuksen äänellisen sanan kautta ** Mitäh. Mistä sai, oliko Daavidilla jokin muu Jumala kun Jahwe. Kysymys oli Natanin osalta se, että Hän toi Daavidin synnin Hänen itsensä eteen, josta piti tehdä parannus, koska PH ei ollut sitä Hänelle kirkastamassa.
Oikskos paremis jos pyssyist soome kieless.- Jari-Kyösti
Kesitas kirjoitti:
jo VL- nimi. On kysymys Jumalan lapsista, niistä jotka jakaa saman uskon ja opin. Heillä on rakkaus, sydämestä sydämeen. ** Jopa insesti kautta hieman syvemmällekin.
Isä meidän rukouksessa ei ole vastausta syntien anteeksi saamisesta. Siinä pyydetään Jumalan valtakuntaa lähestymään, ja että saisimme syntimme anteeksi, ninkuin mekin annamme velallisille. Eihän kohta muuta kerro. ** Miten voit olla noin naivi. Kysymys on lupauksen uskomisesta.
Tärkein asia on se, että sen jälkeen, kun Jeesus tämän rukousen antoi mallirukouksena Isää kirkasten, Hänellä ei vielä ollut täyttä valtaa, ja nyt ei syntejä tarvitse Isältä pyydellä anteeksi, kun Poika on tehnyt rauhan Jumalan ja ihmisten välillä niin, että jokainen joka uskoo Häneen Messiaana, on pelastuva.
On aivan sama kuinka paljon uskoo Jumalaan, ilman sydämen uskoa Jeesukseen, jää pois Jerusalemista.
Myös Daavid sai parannuksen äänellisen sanan kautta ** Mitäh. Mistä sai, oliko Daavidilla jokin muu Jumala kun Jahwe. Kysymys oli Natanin osalta se, että Hän toi Daavidin synnin Hänen itsensä eteen, josta piti tehdä parannus, koska PH ei ollut sitä Hänelle kirkastamassa.
Oikskos paremis jos pyssyist soome kieless.muuten tekstinä oli Isä Meidän-rukous. Oli mielenkiintoista todeta, että puhuja ei rajoittanut syntien anteeksisaamista mihinkään eturyhmään (vain vl:ät), vaan jokainen joka pyytää Jumalalta syntejä anteeksi, saa Kristuksen tähden ne omalle kohdalleen anteeksi Jumalan lupauksen mukaisesti (koska Jumala kuulee ja maksaa). Näin tänään seuroissa.
Jari-Kyösti kirjoitti:
muuten tekstinä oli Isä Meidän-rukous. Oli mielenkiintoista todeta, että puhuja ei rajoittanut syntien anteeksisaamista mihinkään eturyhmään (vain vl:ät), vaan jokainen joka pyytää Jumalalta syntejä anteeksi, saa Kristuksen tähden ne omalle kohdalleen anteeksi Jumalan lupauksen mukaisesti (koska Jumala kuulee ja maksaa). Näin tänään seuroissa.

Mielenkiintoista se, kuinka alas puhuja noteeraa Kristuksen. Miten Jumala synnit anteeksi antaa, jos kaikki valta on Jeesuksella?
Miksi Jumala ei ole puhunut Raamatussa 2400 vuoteen kenellekään ihmiselle, kahta kertaa lukuun ottamatta? Ja nyt saarnaajasi keskustelee Hänen kanssaan, kuten muslimit? Hieman ihmetyttää, mutta myös huvittaa.
Jumala huolehtii lapsesta, ei yksin Jeesus niin kauan kun Hän erottaa oikean väärästä. Sitten jos Hän ei tajua etsiä Jeesusta, jää Hän tyhjän päälle. Jumala näkee vain Kristuksen, ei ihmistä. On olemassa TÄMÄ YKIS VÄLIMIES, EI MUITA.
Minulle sanoi kerran eräs mummu, ollessani kouluiässä. – Jos et saa yhteyttä Jumalaan, kokeile Jeesusta. jonka olemassaoloon väitän uskovani. Silloin kuulinkin sisimmässäni kommentin: "Jos et saa suoraan yhteyttä Jumalaan, niin onhan Jeesus välimiehenä Jumalan ja ihmisen välillä." En silloin tietänyt, että lause oli melkein suoraan Raamatusta (1Tim.2:5).
Jumalan viimeinen kannanotto Raamatun mukaan on - "Tämä on minun rakas Poikani, johon minä olen mielistynyt. Kuulkaa Häntä, Jumala rakastaa sellaisista ihmisistä kuin Jeesus on ja ottaa vastaan VAIN JEESUKSEN HÄNELLE ESITTELEMÄT, EI MUITA, ei edes VL seurakunnalle jättämää todistusta.
Roomalaiskirjeessä kerrotaan, että kun ottaa Pojan vastaan vedessä ja Hengessä ( kasteessa ) on pois synnistä lain alta. Näin ei ole uudestisyntymättömällä, kastamattomalla ihmiselle.
Jari – Kyösti. Sinä et saa koskaan täydellistä rauhaa sydämeesi, ennekuin nöyrryt kasteeseen Jeesukseen. Siellä saat uudestisyntyä ja lahjaksi Voiman, eli Hengen ja ne armolahjat, joista ensimmäinen on sinulle ja loput seurakuntasi käyttöön.
Jeesus itse sanoo näin, jonka tuntematon kirjoittaja kirjoittaa juutalaislle. Hepr. 9:15
Ja sentähden hän on uuden liiton välimies, että, koska hänen kuolemansa on tapahtunut lunastukseksi ensimmäisen liiton aikuisista rikkomuksista, ne, jotka ovat kutsutut, saisivat luvatun iankaikkisen perinnön.
Käännös on -38, jossa on sana sentähden. Juuri sentähden sinun tulee mennä kasteelle, koska olet jo Jeesuksen seuraaja.
Ihmetyttää tuo kuulee ja maksaa? Kun Jeesus on välimies, ei päämies huutele suoraan, ja miten se maksu,,,, kertoiko Hän.
Kirjoita postiini, jatketaan.
Kes.- rukous

on Jumalalle kauhistus!" Muistettiinhan tämä SRK:n fraasi kuitenkin liittää siihen "epäuskoisten" rukoiluun?
- putkikatse.
weha kirjoitti:
jo VL- nimi. On kysymys Jumalan lapsista, niistä jotka jakaa saman uskon ja opin. Heillä on rakkaus, sydämestä sydämeen.
Isä meidän rukouksessa ei ole vastausta syntien anteeksi saamisesta. Siinä pyydetään Jumalan valtakuntaa lähestymään, ja että saisimme syntimme anteeksi, ninkuin mekin annamme velallisille. Eihän kohta muuta kerro.
Myös Daavid sai parannuksen äänellisen sanan kautta (2.Sam.12:1-14).
13. Niin sanoi David Natanille: minä olen syntiä tehnyt Herraa vastaan. Natan sanoi Davidille: niin on myös Herra sinun syntis ottanut pois, ei sinun pidä kuoleman.Yhtä tyhjän kans, mitä Raamatun lauseita väännät eduksesi, laki on sitä, miten se luetaan.
Toisaalta puollustat sellaisia tahoja, jotka ovat saaneet linnatuomioita.
Usko on mennyt, selität mitä selität. - kempelainen jussi
Kesitas kirjoitti:
muuten tekstinä oli Isä Meidän-rukous. Oli mielenkiintoista todeta, että puhuja ei rajoittanut syntien anteeksisaamista mihinkään eturyhmään (vain vl:ät), vaan jokainen joka pyytää Jumalalta syntejä anteeksi, saa Kristuksen tähden ne omalle kohdalleen anteeksi Jumalan lupauksen mukaisesti (koska Jumala kuulee ja maksaa). Näin tänään seuroissa.
Mielenkiintoista se, kuinka alas puhuja noteeraa Kristuksen. Miten Jumala synnit anteeksi antaa, jos kaikki valta on Jeesuksella?
Miksi Jumala ei ole puhunut Raamatussa 2400 vuoteen kenellekään ihmiselle, kahta kertaa lukuun ottamatta? Ja nyt saarnaajasi keskustelee Hänen kanssaan, kuten muslimit? Hieman ihmetyttää, mutta myös huvittaa.
Jumala huolehtii lapsesta, ei yksin Jeesus niin kauan kun Hän erottaa oikean väärästä. Sitten jos Hän ei tajua etsiä Jeesusta, jää Hän tyhjän päälle. Jumala näkee vain Kristuksen, ei ihmistä. On olemassa TÄMÄ YKIS VÄLIMIES, EI MUITA.
Minulle sanoi kerran eräs mummu, ollessani kouluiässä. – Jos et saa yhteyttä Jumalaan, kokeile Jeesusta. jonka olemassaoloon väitän uskovani. Silloin kuulinkin sisimmässäni kommentin: "Jos et saa suoraan yhteyttä Jumalaan, niin onhan Jeesus välimiehenä Jumalan ja ihmisen välillä." En silloin tietänyt, että lause oli melkein suoraan Raamatusta (1Tim.2:5).
Jumalan viimeinen kannanotto Raamatun mukaan on - "Tämä on minun rakas Poikani, johon minä olen mielistynyt. Kuulkaa Häntä, Jumala rakastaa sellaisista ihmisistä kuin Jeesus on ja ottaa vastaan VAIN JEESUKSEN HÄNELLE ESITTELEMÄT, EI MUITA, ei edes VL seurakunnalle jättämää todistusta.
Roomalaiskirjeessä kerrotaan, että kun ottaa Pojan vastaan vedessä ja Hengessä ( kasteessa ) on pois synnistä lain alta. Näin ei ole uudestisyntymättömällä, kastamattomalla ihmiselle.
Jari – Kyösti. Sinä et saa koskaan täydellistä rauhaa sydämeesi, ennekuin nöyrryt kasteeseen Jeesukseen. Siellä saat uudestisyntyä ja lahjaksi Voiman, eli Hengen ja ne armolahjat, joista ensimmäinen on sinulle ja loput seurakuntasi käyttöön.
Jeesus itse sanoo näin, jonka tuntematon kirjoittaja kirjoittaa juutalaislle. Hepr. 9:15
Ja sentähden hän on uuden liiton välimies, että, koska hänen kuolemansa on tapahtunut lunastukseksi ensimmäisen liiton aikuisista rikkomuksista, ne, jotka ovat kutsutut, saisivat luvatun iankaikkisen perinnön.
Käännös on -38, jossa on sana sentähden. Juuri sentähden sinun tulee mennä kasteelle, koska olet jo Jeesuksen seuraaja.
Ihmetyttää tuo kuulee ja maksaa? Kun Jeesus on välimies, ei päämies huutele suoraan, ja miten se maksu,,,, kertoiko Hän.
Kirjoita postiini, jatketaan.
Kes.ei sinunkaan sydämellä rauhaa ole jos lukee kirjoituksiasi, kuinka törkeitä ne ovat. Kuvastaa aika hyvin sydämesi tilaa vaikka en mikään selvännäkijä olekaan. Suu on sydämen tulkki.
- vanha vl
putkikatse. kirjoitti:
Yhtä tyhjän kans, mitä Raamatun lauseita väännät eduksesi, laki on sitä, miten se luetaan.
Toisaalta puollustat sellaisia tahoja, jotka ovat saaneet linnatuomioita.
Usko on mennyt, selität mitä selität.kadonnut Melperi?
- 12+7
kempelainen jussi kirjoitti:
ei sinunkaan sydämellä rauhaa ole jos lukee kirjoituksiasi, kuinka törkeitä ne ovat. Kuvastaa aika hyvin sydämesi tilaa vaikka en mikään selvännäkijä olekaan. Suu on sydämen tulkki.
jotenkin yksilöidä, sillä puhut kun tutulle, missä mättää??
- hoitomiehille!
Joten hoitomiesten ei enää tarvitse asioitaan hoitaa uhriensa kanssa.
Tämä on SRK/lyylerin kanta. Ja tietenkin myös JUmalan valtakunnan!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Jussi Halla-aho huolissaan Sofia Virrasta
Jussihan on vanha vihreä. Onko tässä kyse alkukesän kiimasta, kun aidan toisella puolella oleva vihreä alkaa kiinnostama194949Sofia Virta kadonnut....onko juomassa?
Virran poissaolo eduskunnasta on herättänyt huomiota. Esimerkiksi Ilta-Sanomat kertoi aiemmin, että Virta on ollut tällä563950Julkista rahaa ei tule antaa senttiäkään yksityisille yrityksille
Julkinen raha on meidän yhteistä rahaa, ja se raha on tarkoitettu yhteiseen käyttöön, kuten esimerkiksi tuottamaan palve703543Vihreiden, SDP:n ja Vasemmistoliiton kannattajista selvästi alle puolet on miehiä
ja silti joku punafeministi valitti kokoomuksen naiskannattajien puutteesta, vaikka siellä on enemmän naisia kuin punavi942868On tiedossa, että venäjämieliset diggaavat diktatuurista venäjää
jossa ei esim. ole sanan- ja lehdistönvapautta. Mutta keitä nämä venäjän palvojat sitten ovat, ei heitä toki paljon ole622698Ensin Henry Novak ja nyt sitten se Irlannin tapaus
jossa mustaihoinen afrikkalainen mieshenkilö puukottaa valkoihoista maassa makaavaa miestä useita kertoa pään alueelle.732668Belfastissa käynnissä kunnon persuilu
Joku random mamu tekee rikoksen, niin sikäläiset naamiopersut kostavat tuhoamalla kantaävestön omaisuutta. Liekö siellä982634Tytti Tuppurainen: Suomen pakolaiskiintiö pitäisi nostaa 10 000 vuodessa
asia on faktaa, noin Tytti sanoi aiemmin. Kun taas Orpon hallitusohjelman mukaisesti Suomen pakolaiskiintiö on pudotettu1412418Halla-aho sivaltaa edustajantyöstään lintsaavaa Sofia Virtaa
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/937c74d7-f905-4466-b9b4-abd017fe5b63 Kansanedustajan on ilmoitettava poissaolosta572309Islamovasemmistolaisuus - tälläista termiä käytetään
Termi tarkoittaa alunperin äärivasemmiston ja muslimifundamentalistien liittoa, jonka ytimessä oli antisemitismi. Isl582094