Vanhemmissa narsistisia piirteitä?

Olen miettinyt voisiko toisessa, tai kummassakin vanhemmassani olla hyvin vahvasti narsisitisia piirteitä.. Narsisteiksi en osaa sanoa.

Varhaislapsuudesta alkaen muistan sen miten äitini jaksoi vaan huutaa, huutaa ja huutaa. Valittaa joka asiasta. Itkin joka päivä. Lapsena en saanut mennä edes naapuriin leikkimään. Syyksi äitini vastasi kaverini isoveljet, jotka kuitenkin alkaisivat kuulemma kiusata minua. Kerran yritin karata ja äitini räjähti aivan totaalisesti. Kun menin kouluun, äitini jäi eläkkeelle. Kun tulin koulusta, heti alkoi huuto.
Itkin joka päivä aivan hillittömästi. Myös itkemisestä äitini suuttui.
Ehkä olin tyhmä, kun en jotenkin ollut saanut monesti laitettua läksyjä muistiin ja tästä huudettiin paljon.

Kun olin ala-asteen viimeisillä luokilla, häneen ehkä vähän tuli ymmärrystä. Mutta huutaminen jatkui silti.

Yläasteelle mentäessä alkoi helvetti. Äitini raivostui siitä että seurustelin yhdessä vaiheessa saman ikäisen pojan kanssa. En saanut enää tavata häntä, äitini soitteli pojan äidille vihaisia puheluita, väitti törkeitä asioita minusta (että heitän housut pois heti kun pääsen sen pojan lähelle ja että makaan myös hänen kaverinsa kanssa), tutki alusvaatteitani ja väitti että niissä oli muka.. Tiedätte mitä. En ollut kertaakaan harrastanut seksiä. En saanut enää liikkua minnekään. Tässä vaiheessa myös kavereista alettiin olemaan vihaisia. Isäni toimi äitini "apurina" käyttäen väkivaltaa ja pelotellen. Minulta vietiin puhelin pois ja minut eristettiin kotiin.

Äitini arvostelee kaikki ihmiset joiden kanssa olen tekemisissä. Hän ei voi sietää jos saan hyväksyntää joltakin. Onko esim. normaalia kysyä ensimmäisenä yhdestä uudesta kaveristani "Onkos se akka juoppo?"
mitään hänestä tietämättä?

Usein narsisti-vanhempien uhrit tuntuu eläneen jotenkin niin että eivät ole saaneet koskaan esim. yhtään rahaa tai muuta sellaista. Minua päin vastoin vanhemmat on yrittäneet auttaa liikaa - tuovat tavaroita joita en itse halua ja tarvitse. Joskus ovat pakolla antaneet rahaa vaikka en ole halunnut ottaa.

Myöhemmin olen ollut ihmeissäni eniten siitä, että voiko ihan tosissaan jotkut kertoa vanhemmilleen asioita aikuisena ihan omasta tahdostaan?

Minä en voisi koskaan kertoa. Salailen yhä kuin teini. Jos kertoisin vaikka seurustelevani, kumppani ei vanhempien mielestä tietystikään olisi tosissaan minun kanssani. Jos kertoisin eronneeni, ero olisi minun vikani. Kaikki suunnitelmat mitä olen kertonut vanhemmilleni ovat olleet heidän mielestään huonoja ajatuksia. Jos kertoisin äidilleni että olen ollut töistä sairaslomalla masennuksen vuoksi, hän räjähtäisi koska ei siedä sellaista minulta.

Ja kaikki on kuitenkin "koska me välitetään sinusta" "koska me halutaan sinun parasta".
En erota itsekään mikä on normaalia ja mikä ei.