Olen ollut sinkku puolitoista vuotta ja minulla on ongelmana löytää oman tasoinen mies. Olen itse sosiaalinen, avoin ja kaikin puolin "hyvä tyyppi" luonteeltani. Olen hoikka ja minulla on mielestäni hyvä vartalo mutta olen kasvoista ruma.
Baareissa minulle tulee usein juttelemaan lihavat miehet. Olen ehkä aika helposti lähestyttävän näköinen koska olen ruma, mutta en itse kelpuuta lihavaa miestä koska olen itse hoikka ja aion itseni hoikkana pitää. Terveelliset elämäntavat ovat minulle tärkeitä toki joskus syön karkkia ja juon alkoholijuomia yms.
Baareissa kaikki miehet ovat joko erittäin hyvännäköisiä tai sitten näitä lihavia. Baareissa näkee myös sellaisia miehiä, joiden vaatetus tai olemus ovat jotenkin epämiellyttäviä. Huono ryhti miehellä on yksi tällainen ominaisuus. Ja sitten on näitä miehiä jotka ovat niin hiljaisia ja ujoja että menee itsellä mielenkiinto kun keskustelusta ei tule yhtään mitään. Mielestäni voin "vaatia" kuitenkin sosiaalisen miehen, joka osaa sekä puhua että kuunnella luontevasti.
Olen kokeillut nettideittailua. Kuvan lähettämisen jälkeen miehet ovat hienovaraisesti sanoneet että eivät ole minusta kiinnostuneita minkä kyllä ymmärrän. Kaksi miestä olen tavannut nettideittailun kautta livenä ja heistä molemmat olisivat halunneet tavata uudestaan/ kokeilla seurustelua kanssani. Toisen näin vain yhden kerran koska hän oli vähän outo joten en halunnut miestä uudemman kerrran nähdä ja toinen oli jotenkin "naismainen" ja muistutti vähän homoa.
Mistä siis löydän miehen joka on samaa tasoa?? Edelliset poikaystäväni olivat minua paremmannäköisiä, mutta heille ulkonäkö ei ollut kovin tärkeää.
Oman tasoisen miehen löytäminen
25
1894
Vastaukset
- -öllö-
"mutta heille ulkonäkö ei ollut kovin tärkeää. "
Ilmeisesti oli kuitenkin kun dumppasit sinut. Varmaankin löysivät jonkun paremman näköisen. - eikönemuutakeksi
...ujoja ja hiljaisia miehiä halveerataan. On tääkin palsta. Kasva sinäkin aikuiseksi.
- Ujohko mies
Tyypillistä naisille. He ilmeisesti purkavat jotain omia patoutumiaan haukkumalla ujoja tai hiljaisia miehiä ja yrittävät sitä kautta korottaa itseään.
Ujo ja hiljainen mies on ilmeisesti jotenkin helppo uhri, jota voi vapaasti halveksua ja haukkua. Nainen kostaa ne muiden miesten aiheuttamat pettymykset halveksumalla ja haukkumalla niitä helppoja uhreja.
Huvittavaa on sekin että naiset aina ajattelevat että jos mies on ensitapaamisella jotenkin ujon tai hilaisen oloinen, niin hän olisi sitä aina. Eihän se noin mene. Ujo ei ole automaattisesti hiljainen, varsinkaan tuttujen ihmisten seurassa. Ujokin voi olla melkoinen höpöttäjä kunhan vähän ensin tutustuu toiseen. Sitä ei tietenkään saa osoitettua naisille, koska he vaativat että mies on välittömästi äärettömän itsevarma ja sujuva seuramies. Nainen taas voi vapaasti jännittää, olla ujo tai vähän hiljainen. Eivät miehet naista sen takia tuomitse. Naiset niin tekevät.
Hiljainen ja ujokin voi muuten olla sosiaalinen. Ei ujous tee automaattisesti ihmistä epäsosiaaliseksi. Vähän hiljaisempi mies on usein parempi kuuntelijakin kuin äänekkäämpi mies, joka haluaa vain olla itse koko ajan äänessä. - ujo nainen
Ujohko mies kirjoitti:
Tyypillistä naisille. He ilmeisesti purkavat jotain omia patoutumiaan haukkumalla ujoja tai hiljaisia miehiä ja yrittävät sitä kautta korottaa itseään.
Ujo ja hiljainen mies on ilmeisesti jotenkin helppo uhri, jota voi vapaasti halveksua ja haukkua. Nainen kostaa ne muiden miesten aiheuttamat pettymykset halveksumalla ja haukkumalla niitä helppoja uhreja.
Huvittavaa on sekin että naiset aina ajattelevat että jos mies on ensitapaamisella jotenkin ujon tai hilaisen oloinen, niin hän olisi sitä aina. Eihän se noin mene. Ujo ei ole automaattisesti hiljainen, varsinkaan tuttujen ihmisten seurassa. Ujokin voi olla melkoinen höpöttäjä kunhan vähän ensin tutustuu toiseen. Sitä ei tietenkään saa osoitettua naisille, koska he vaativat että mies on välittömästi äärettömän itsevarma ja sujuva seuramies. Nainen taas voi vapaasti jännittää, olla ujo tai vähän hiljainen. Eivät miehet naista sen takia tuomitse. Naiset niin tekevät.
Hiljainen ja ujokin voi muuten olla sosiaalinen. Ei ujous tee automaattisesti ihmistä epäsosiaaliseksi. Vähän hiljaisempi mies on usein parempi kuuntelijakin kuin äänekkäämpi mies, joka haluaa vain olla itse koko ajan äänessä.Miten aloittaja muka haukkui ujoja miehiä? Totesi vain, että häneltä menee mielenkiinto, jos keskustelusta ei tule oikein mitään. Tämäkö on haukkumista? On mielestäni ihan ymmärrettävää, että sosiaalinen ihminen tahtoo kumppanikseen toisen samanlaisen.
"Nainen taas voi vapaasti jännittää, olla ujo tai vähän hiljainen. Eivät miehet naista sen takia tuomitse."
Ihan kokemuksesta voin sanoa, että kyllä enemmistö miehistä karsastaa ujoja naisia parisuhdemielessä. Pelkkää hiljaisuutta ei ehkä pidetä niin pahana, mutta selvä ujous karkottaa varsin suuren osan miehistä pois. Usein kun tapaan uusia miehiä, he vaikuttavat aluksi aika kiinnostuneilta (pystyn siis esimerkiksi katseiden, eleiden, äänensävyn perusteella sanomaan, viehättääkö olemukseni), mutta sitten kun huomaavat minun olevan ujo, häipyvät vaivihkaa takavasemmalle. Saman ilmiön olen huomannut myös monen muun tuntemani ujon naisen kohdalla.
Ja aloittajalle sanoisin, että jos välttämättä tahtoo itselleen "samalla tasolla" olevan miehen, kannattaisi ehkä katsella kasvoista vähän epämiehekkään tai mitäänsanomattoman näköisiä tapauksia. - Henrivb
ujo nainen kirjoitti:
Miten aloittaja muka haukkui ujoja miehiä? Totesi vain, että häneltä menee mielenkiinto, jos keskustelusta ei tule oikein mitään. Tämäkö on haukkumista? On mielestäni ihan ymmärrettävää, että sosiaalinen ihminen tahtoo kumppanikseen toisen samanlaisen.
"Nainen taas voi vapaasti jännittää, olla ujo tai vähän hiljainen. Eivät miehet naista sen takia tuomitse."
Ihan kokemuksesta voin sanoa, että kyllä enemmistö miehistä karsastaa ujoja naisia parisuhdemielessä. Pelkkää hiljaisuutta ei ehkä pidetä niin pahana, mutta selvä ujous karkottaa varsin suuren osan miehistä pois. Usein kun tapaan uusia miehiä, he vaikuttavat aluksi aika kiinnostuneilta (pystyn siis esimerkiksi katseiden, eleiden, äänensävyn perusteella sanomaan, viehättääkö olemukseni), mutta sitten kun huomaavat minun olevan ujo, häipyvät vaivihkaa takavasemmalle. Saman ilmiön olen huomannut myös monen muun tuntemani ujon naisen kohdalla.
Ja aloittajalle sanoisin, että jos välttämättä tahtoo itselleen "samalla tasolla" olevan miehen, kannattaisi ehkä katsella kasvoista vähän epämiehekkään tai mitäänsanomattoman näköisiä tapauksia.Jotkut ujommista, kuten minä ja pari tuntemaani ihmistä, ovat sellaisia että keskustelujen avaaminen ei ole yleensä helppoa, mutta jos jotakin kysyy tai löytyy oikea aihe, niin sanottavaa kyllä löytyy. Naiset, ottakaa tämä huomioon.
- tarantiino
ujo nainen kirjoitti:
Miten aloittaja muka haukkui ujoja miehiä? Totesi vain, että häneltä menee mielenkiinto, jos keskustelusta ei tule oikein mitään. Tämäkö on haukkumista? On mielestäni ihan ymmärrettävää, että sosiaalinen ihminen tahtoo kumppanikseen toisen samanlaisen.
"Nainen taas voi vapaasti jännittää, olla ujo tai vähän hiljainen. Eivät miehet naista sen takia tuomitse."
Ihan kokemuksesta voin sanoa, että kyllä enemmistö miehistä karsastaa ujoja naisia parisuhdemielessä. Pelkkää hiljaisuutta ei ehkä pidetä niin pahana, mutta selvä ujous karkottaa varsin suuren osan miehistä pois. Usein kun tapaan uusia miehiä, he vaikuttavat aluksi aika kiinnostuneilta (pystyn siis esimerkiksi katseiden, eleiden, äänensävyn perusteella sanomaan, viehättääkö olemukseni), mutta sitten kun huomaavat minun olevan ujo, häipyvät vaivihkaa takavasemmalle. Saman ilmiön olen huomannut myös monen muun tuntemani ujon naisen kohdalla.
Ja aloittajalle sanoisin, että jos välttämättä tahtoo itselleen "samalla tasolla" olevan miehen, kannattaisi ehkä katsella kasvoista vähän epämiehekkään tai mitäänsanomattoman näköisiä tapauksia.on se että näistä naisista aistii estyneen seksuaalisuuden, eli luvassa olisi pelkkää lähetyssaarnaajaa=turn off. Toisaalta sitten itse akti todennäköisesti antaisi odottaa itseään, että kyllähän se tätä hyvin pitkälti on. En sano että itse noin käyttäytyisin, mutta tiedän mitä mies ajattelee varsinkin jos ollaan pillua hakemassa. Mitäs olet mieltä, oletko estynyt seksuaalisesti,pystytkö naimaan ilman peittoa valot päällä?
- ujo nainen
tarantiino kirjoitti:
on se että näistä naisista aistii estyneen seksuaalisuuden, eli luvassa olisi pelkkää lähetyssaarnaajaa=turn off. Toisaalta sitten itse akti todennäköisesti antaisi odottaa itseään, että kyllähän se tätä hyvin pitkälti on. En sano että itse noin käyttäytyisin, mutta tiedän mitä mies ajattelee varsinkin jos ollaan pillua hakemassa. Mitäs olet mieltä, oletko estynyt seksuaalisesti,pystytkö naimaan ilman peittoa valot päällä?
En ole seksuaalisesti estynyt. En mitenkään kauheasti jännitä tai ujostele ollessani vain yhden ihmisen seurassa, vaan ujous liittyy enemminkin ryhmätilanteisiin ja esiintymisiin. Toki aivan tuntemattomien kanssa ujostuttaa, minkä takia irtoseksi ei ole minun juttuni. Jos kuitenkin tapaan kiinnostavan miehen, minulla ei kestä kauan "lämmetä", eli mitään viikkokausien odottelua ei ole miehelle luvassa.
Ja kyllä, pystyn naimaan ilman peittoa valot päällä. En häpeile ulkonäköäni ja kokeilen mielelläni uusia asioita. Voin myös puhua miehen kanssa kaikesta seksiin liittyvästä ihan vapautuneesti.
En ole tällaisista intiimeistä asioista muiden ujojen naisten kanssa juuri keskustellut, mutta veikkaisin, että seksuualinen estyneisyys ja ujous eivät ole kovin voimakkaasti sidoksissa toisiinsa. Seksuualinen estyneisyys tutun ja turvallisen kumppanin kanssa on usein seurausta huonosta itsetunnosta toisin kuin ujous, joka taas on vain temperamenttipiirre. Minullakaan ei ole erityisen huono itsetunto, vaikka olen ollut ujo pienestä lapsesta lähtien. - tarantiino
ujo nainen kirjoitti:
En ole seksuaalisesti estynyt. En mitenkään kauheasti jännitä tai ujostele ollessani vain yhden ihmisen seurassa, vaan ujous liittyy enemminkin ryhmätilanteisiin ja esiintymisiin. Toki aivan tuntemattomien kanssa ujostuttaa, minkä takia irtoseksi ei ole minun juttuni. Jos kuitenkin tapaan kiinnostavan miehen, minulla ei kestä kauan "lämmetä", eli mitään viikkokausien odottelua ei ole miehelle luvassa.
Ja kyllä, pystyn naimaan ilman peittoa valot päällä. En häpeile ulkonäköäni ja kokeilen mielelläni uusia asioita. Voin myös puhua miehen kanssa kaikesta seksiin liittyvästä ihan vapautuneesti.
En ole tällaisista intiimeistä asioista muiden ujojen naisten kanssa juuri keskustellut, mutta veikkaisin, että seksuualinen estyneisyys ja ujous eivät ole kovin voimakkaasti sidoksissa toisiinsa. Seksuualinen estyneisyys tutun ja turvallisen kumppanin kanssa on usein seurausta huonosta itsetunnosta toisin kuin ujous, joka taas on vain temperamenttipiirre. Minullakaan ei ole erityisen huono itsetunto, vaikka olen ollut ujo pienestä lapsesta lähtien.tämän olen itsekin tiedostanut, ujon pinnan alla saattaa olla hyvinkin rietas narttu. tämä siis positiivisessa mielessä.:)
- mies2Xv
ujo nainen kirjoitti:
Miten aloittaja muka haukkui ujoja miehiä? Totesi vain, että häneltä menee mielenkiinto, jos keskustelusta ei tule oikein mitään. Tämäkö on haukkumista? On mielestäni ihan ymmärrettävää, että sosiaalinen ihminen tahtoo kumppanikseen toisen samanlaisen.
"Nainen taas voi vapaasti jännittää, olla ujo tai vähän hiljainen. Eivät miehet naista sen takia tuomitse."
Ihan kokemuksesta voin sanoa, että kyllä enemmistö miehistä karsastaa ujoja naisia parisuhdemielessä. Pelkkää hiljaisuutta ei ehkä pidetä niin pahana, mutta selvä ujous karkottaa varsin suuren osan miehistä pois. Usein kun tapaan uusia miehiä, he vaikuttavat aluksi aika kiinnostuneilta (pystyn siis esimerkiksi katseiden, eleiden, äänensävyn perusteella sanomaan, viehättääkö olemukseni), mutta sitten kun huomaavat minun olevan ujo, häipyvät vaivihkaa takavasemmalle. Saman ilmiön olen huomannut myös monen muun tuntemani ujon naisen kohdalla.
Ja aloittajalle sanoisin, että jos välttämättä tahtoo itselleen "samalla tasolla" olevan miehen, kannattaisi ehkä katsella kasvoista vähän epämiehekkään tai mitäänsanomattoman näköisiä tapauksia."Ja aloittajalle sanoisin, että jos välttämättä tahtoo itselleen "samalla tasolla" olevan miehen, kannattaisi ehkä katsella kasvoista vähän epämiehekkään tai mitäänsanomattoman näköisiä tapauksia."
Tämä tuli minullekin ensimmäisenä mieleen, mutta tarkemmin ajatellen... ettäkö rumanenäisen olisi parempi katsella vain rumanenäisiä tai huonohampaisen vain huonohampaisia? Ei, ei se kyllä voi niinkään mennä. Vastakohdat täydentävät. Siinä on järkeä geneettisestikin. Parempi antaa mennä vaan fiiliksellä. Jos ei pidä jostain seikasta itsessään, niin onko sitten väärin hakea vastaavaa parempaa piirrettä muista!
Tietty kasvojen kauneus/komeus on jo astetta yleisempi ja kokonaisvaltaisempi käsite kuin jokin yksittäinen piirre, että eipä tuokaan silti lähtökohtaisesti kovin pieleen välttämättä mene. Voisi kuvitella että sopivasti vastakkaisella tavoilla "rumien" kasvojen summa olisi jälkeläisissä jotain ihan miellyttävää. Ehkä sellaisen potentiaalin aistimisesta on kyse niissä tapauksissa joissa pitää sen näköisistä, jotka eivät yleistä kauneuskäsitystä vastaa? - reipas_poikamies
mies2Xv kirjoitti:
"Ja aloittajalle sanoisin, että jos välttämättä tahtoo itselleen "samalla tasolla" olevan miehen, kannattaisi ehkä katsella kasvoista vähän epämiehekkään tai mitäänsanomattoman näköisiä tapauksia."
Tämä tuli minullekin ensimmäisenä mieleen, mutta tarkemmin ajatellen... ettäkö rumanenäisen olisi parempi katsella vain rumanenäisiä tai huonohampaisen vain huonohampaisia? Ei, ei se kyllä voi niinkään mennä. Vastakohdat täydentävät. Siinä on järkeä geneettisestikin. Parempi antaa mennä vaan fiiliksellä. Jos ei pidä jostain seikasta itsessään, niin onko sitten väärin hakea vastaavaa parempaa piirrettä muista!
Tietty kasvojen kauneus/komeus on jo astetta yleisempi ja kokonaisvaltaisempi käsite kuin jokin yksittäinen piirre, että eipä tuokaan silti lähtökohtaisesti kovin pieleen välttämättä mene. Voisi kuvitella että sopivasti vastakkaisella tavoilla "rumien" kasvojen summa olisi jälkeläisissä jotain ihan miellyttävää. Ehkä sellaisen potentiaalin aistimisesta on kyse niissä tapauksissa joissa pitää sen näköisistä, jotka eivät yleistä kauneuskäsitystä vastaa?Mutta se on naamasta kiinni, nauttikaa kuulkaa yleisistä pelisäännöistä vain. Eihän jokainen halukas saa kakusta kirsikoita poimia. Nainen voi olla mitä vaan, mutta jo hituce alle normi puhetason mies jää "ujoksi oudoksi olmiksi" joten bye bye parisuhdemarkkinat, ujo nainen ei hyväksy tietenkään ujoa miestä-keskustelu ei ole luontevaa ja JOPA kuuntelukin sitten tökkii. Give me A Break. Tämä vaivaa tätä nykyaikaa! Kaikki pitää ensi silmäyksellä olla sormuksia vaille valmis täydellinen paketti ei puutteen puutetta saa olla- jos saa nekin pitää olla naisen valinnoilla korjattavissa.
"Ujo ja hiljainen mies on ilmeisesti jotenkin helppo uhri, jota voi vapaasti halveksua ja haukkua. Nainen kostaa ne muiden miesten aiheuttamat pettymykset halveksumalla ja haukkumalla niitä helppoja uhreja."
Joskus kiroilu ja oman mielipiteen sanominen muulla kuin "sori olen poika nimeltä päivi"-äänellä on suotavaa. Parempi menettää nainen karjaisten kuin nyyhkyttäen.
"eli mitään viikkokausien odottelua ei ole miehelle luvassa."
Tämäkin on tosin parasta todeta jo tunneissa, niin ei mene hyvää sinkku aikaa turhan päiten. Pidempi odotus, huonompi siten vielä tavarakin= yhtälö joka ei kyllä toimi. - puhelias mies
"ujoja ja hiljaisia miehiä halveerataan"
nii-in. tuleeko yllätyksenä jos sosiaalinen henkilö haluaa seurustella toisen samanlaisen kanssa, eikä oikein välitä hiljaisista tuppisuista? hiljaiset ja vähäpuheiset ihmiset viihtyvät varmasti parhaiten keskenään.
eli ujojen ja hiljaisten miesten kannattaa katsella samanlaisia naisia, ei niitä sosiaalisia ja puheliaita ja sama juttu hiljaisten naisten kanssa.
nimim "kokemusta on" - DiipaDaapa_
puhelias mies kirjoitti:
"ujoja ja hiljaisia miehiä halveerataan"
nii-in. tuleeko yllätyksenä jos sosiaalinen henkilö haluaa seurustella toisen samanlaisen kanssa, eikä oikein välitä hiljaisista tuppisuista? hiljaiset ja vähäpuheiset ihmiset viihtyvät varmasti parhaiten keskenään.
eli ujojen ja hiljaisten miesten kannattaa katsella samanlaisia naisia, ei niitä sosiaalisia ja puheliaita ja sama juttu hiljaisten naisten kanssa.
nimim "kokemusta on"...susta, mutta itselle miehenä sillä, että onko nainen puhelias vai hiljainen ei ole kovin suurta merkitystä, vaan kyllä persoonallisuus muuten ja älykkyys on paljon tärkeämpiä asioita. Toisaalta itse on ole erityisen puhelias, mutten hiljainenkaan.
Itse huomannut sellaisen, että jos vaikka deitti-ilmossa nainen sanoo olevansa sosiaalinen, se yleensä tarkoittaa: "En kestä hiljaisia hetkiä yhtään, ja se on sun vastuulla huolehtia, että niitä ei synny."
Koska kuitenkin se, tuleeko sitä juttua vai ei riippuu, miten persoonallisuus ja kiinnostuksen kohteet osuu yksiin. Voihan sitä toki höpöttää sitten tyhjänpäiväisyyksiä, jos välttämättä täytyy. - edellinen...
DiipaDaapa_ kirjoitti:
...susta, mutta itselle miehenä sillä, että onko nainen puhelias vai hiljainen ei ole kovin suurta merkitystä, vaan kyllä persoonallisuus muuten ja älykkyys on paljon tärkeämpiä asioita. Toisaalta itse on ole erityisen puhelias, mutten hiljainenkaan.
Itse huomannut sellaisen, että jos vaikka deitti-ilmossa nainen sanoo olevansa sosiaalinen, se yleensä tarkoittaa: "En kestä hiljaisia hetkiä yhtään, ja se on sun vastuulla huolehtia, että niitä ei synny."
Koska kuitenkin se, tuleeko sitä juttua vai ei riippuu, miten persoonallisuus ja kiinnostuksen kohteet osuu yksiin. Voihan sitä toki höpöttää sitten tyhjänpäiväisyyksiä, jos välttämättä täytyy.", mutta itselle miehenä sillä, että onko nainen puhelias vai hiljainen ei ole kovin suurta merkitystä, vaan kyllä persoonallisuus muuten ja älykkyys on paljon tärkeämpiä asioita. "
karrikoiden voi kysyä, mitä merkitystä on persoonallisuudella ja älykkyydellä, jos niitä ei juuri koskaan tuoda esiin (=hiljainen)?
"Itse huomannut sellaisen, että jos vaikka deitti-ilmossa nainen sanoo olevansa sosiaalinen, se yleensä tarkoittaa: "En kestä hiljaisia hetkiä yhtään, ja se on sun vastuulla huolehtia, että niitä ei synny."
jos kaksi puheliasta henkilöä, joiden jutut ja kemiat kohtaa niin hiljaisista hetkistä ei tarvitse huolehtia. jos tarvitsee, homma ei luista niinkuin se mielestäni pitäisi.
"Koska kuitenkin se, tuleeko sitä juttua vai ei riippuu, miten persoonallisuus ja kiinnostuksen kohteet osuu yksiin. "
niin tietenkin, mutta hiljaisen ihmisen kanssa juttu vain lähtee luistamaan paljon nihkeämmin ihan kiinnostuksenkohteista riippumatta.
"Voihan sitä toki höpöttää sitten tyhjänpäiväisyyksiä, jos välttämättä täytyy."
ihan rehellisesti käsi sydämellä voin sanoa, että suurin osa kaikesta jutustelusta kaikkien ihmisten kanssa koostuu sellaisista aiheista, joita ilman voi elää. esimerkiksi tänään töissä kahvitunnilla puhuimme pitkään top gearista. olipa siinä syvällinen jutunaihe, joka on sai kahvitunnin kulumaan 10x mukavammin kuin jos kaikki istuisivat pöydän ääressä juoden hiljaisesti kahviaan (tämmöisessäkin työpaikassa olen ollut). - DiipaDaapa_
edellinen... kirjoitti:
", mutta itselle miehenä sillä, että onko nainen puhelias vai hiljainen ei ole kovin suurta merkitystä, vaan kyllä persoonallisuus muuten ja älykkyys on paljon tärkeämpiä asioita. "
karrikoiden voi kysyä, mitä merkitystä on persoonallisuudella ja älykkyydellä, jos niitä ei juuri koskaan tuoda esiin (=hiljainen)?
"Itse huomannut sellaisen, että jos vaikka deitti-ilmossa nainen sanoo olevansa sosiaalinen, se yleensä tarkoittaa: "En kestä hiljaisia hetkiä yhtään, ja se on sun vastuulla huolehtia, että niitä ei synny."
jos kaksi puheliasta henkilöä, joiden jutut ja kemiat kohtaa niin hiljaisista hetkistä ei tarvitse huolehtia. jos tarvitsee, homma ei luista niinkuin se mielestäni pitäisi.
"Koska kuitenkin se, tuleeko sitä juttua vai ei riippuu, miten persoonallisuus ja kiinnostuksen kohteet osuu yksiin. "
niin tietenkin, mutta hiljaisen ihmisen kanssa juttu vain lähtee luistamaan paljon nihkeämmin ihan kiinnostuksenkohteista riippumatta.
"Voihan sitä toki höpöttää sitten tyhjänpäiväisyyksiä, jos välttämättä täytyy."
ihan rehellisesti käsi sydämellä voin sanoa, että suurin osa kaikesta jutustelusta kaikkien ihmisten kanssa koostuu sellaisista aiheista, joita ilman voi elää. esimerkiksi tänään töissä kahvitunnilla puhuimme pitkään top gearista. olipa siinä syvällinen jutunaihe, joka on sai kahvitunnin kulumaan 10x mukavammin kuin jos kaikki istuisivat pöydän ääressä juoden hiljaisesti kahviaan (tämmöisessäkin työpaikassa olen ollut)....juttua.
Dumppaisitko itse naisen vain sen perusteella, että on hiljainen?
- Tasotonnn
Eräs mies sanoi ettei ole kiinnostunut minusta ja sanoi myös että yleensä etsin varmaan vähän paremman tasoista seuraa kuin hän. En siis kelvannut, koska hän mielsi jollain tasolla olevansa alempi.. Tai väänteli ja käänteli asiat toisinpäin. MINÄ olen se alempi, mutta hänen piti päästä valehtelemaan.
- jkkjlk
tämäntyyppinen on ilkeää valehtelua kun se tulee mieheltä, mutta kohteliaisuutta tms. kun nainen sanoo niin?
- Tasotonnn
jkkjlk kirjoitti:
tämäntyyppinen on ilkeää valehtelua kun se tulee mieheltä, mutta kohteliaisuutta tms. kun nainen sanoo niin?
Asiat pitäisi sanoa suoraan. Miten vitussa sitä kukaan pystyy kehittämään itseään jos kukaan ei kerro missä on vika?
Eikös se ole kypsempää sanoa, että etsii paremman tasoista seuraa.. Tällöin tekee palveluksen toiselle - kertoo että hän on alempaa tasoa ja hänen tulee kurkottaa alemmas, eikä ylemmäs parisuhdemarkkinoilla.
Tässä kohtaa toinen joka tulee torjutuksi - oli se sitten nainen tai mies, voi alkaa herätä todellisuuteen ja miettiä että kenties pitäisi hakea erillaista seuraa.
Mitä järkeä yrittää pönkittää AT-naisen tai miehen itsetuntoa sanomalla että tämä on paremman tasoinen. Sehän on kuin suora kehotus hänelle alkaa yrittämään vieläkin parempaa tasoa ja saada joka kerta pakit. - jkkjlk
Tasotonnn kirjoitti:
Asiat pitäisi sanoa suoraan. Miten vitussa sitä kukaan pystyy kehittämään itseään jos kukaan ei kerro missä on vika?
Eikös se ole kypsempää sanoa, että etsii paremman tasoista seuraa.. Tällöin tekee palveluksen toiselle - kertoo että hän on alempaa tasoa ja hänen tulee kurkottaa alemmas, eikä ylemmäs parisuhdemarkkinoilla.
Tässä kohtaa toinen joka tulee torjutuksi - oli se sitten nainen tai mies, voi alkaa herätä todellisuuteen ja miettiä että kenties pitäisi hakea erillaista seuraa.
Mitä järkeä yrittää pönkittää AT-naisen tai miehen itsetuntoa sanomalla että tämä on paremman tasoinen. Sehän on kuin suora kehotus hänelle alkaa yrittämään vieläkin parempaa tasoa ja saada joka kerta pakit.koskaan seurannut mitä tapahtuu, kun naiselle kertoo esim. muutamia asioita, jotka hänessä mättivät (ja siksi juttu ei mennyt eteenpäin)? En tiedä onko se palvelus pitkällä tähtäimellä, mutta selän takana (tekaistun) paskanpuhumisen ja holtittomien draamakohtausten vaara on niin suuri, että mieluummin ainakin itse siloittelen vähän sanomisiani.
Kutsu minua jänishousuksi jos haluat, mutta monesti ne asiat mitkä olivat vialla ovat sellaisia, että nainen ei voi edes korjata niitä, ainakaan lyhyellä tähtäimellä. Haluaako sitä nyt välttämättä olla se todellisuuteen herättelijä, jos itsellä ei ole (enää) mitään saavutettavaa tilanteessa. Kyllähän suurin osa ihmisistä muutenkin hokaa, että tietyntyyppisiin ihmisiin heillä ei tyypillisesti ole tsäänssejä.
- 18
Älä hyvä ihminen alenna itseäsi noin "olen ruma". En usko!! Kaikissa meissä on kauneutta eikä kukaan ole täysin ruma. Sisäinen kauneus täydentää sitä ulkoista olemusta ja nämä kaksi asiaa kulkevat käsi kädessä. Kukaan ei kestä rumaa kaunista kuorta....
Nyt tyttö peilin eteen tunnustamaan oma kauneus. Kaunis hymy, kauniit silmät, hiukset, luomi jne... - huihaii
Onko tää provo??? MIkäli tämä ei ole provo, syy on 90% luonteessasi että olet yksin....
- ap
En kysynyt miten voin löytää miehen vaan kysyin että miten voin löytää tasoiseni miehen!
Kyllä minullekkin on ollut tarjolla jos jonkinnäköisiä miehiä ja ovat olleet kiinnostuneita ihan seurustelumielessä.
En tietenkään olisi yksin jos en olisi niin nirso. Tämä on meidän kaikkien sinkkunaisten ongelma. - deft
ap kirjoitti:
En kysynyt miten voin löytää miehen vaan kysyin että miten voin löytää tasoiseni miehen!
Kyllä minullekkin on ollut tarjolla jos jonkinnäköisiä miehiä ja ovat olleet kiinnostuneita ihan seurustelumielessä.
En tietenkään olisi yksin jos en olisi niin nirso. Tämä on meidän kaikkien sinkkunaisten ongelma.En nyt tiedä onko "nirso" oikea sana kuvaamaan tilannettasi.
Sanoisin, että ihmissuhdemarkkinat ovat sellaisia, että jokaisen persoonan pitäisi huutaa itsensä jonon kärkeen. Kyllä ne muut atribuutit lentävät nopeasti ikkunasta ulos, jos ei jatkuvasti järjellä ajattele.
...ja jos vielä mennään niin pitkälle, että ajatellaan perhettä ja lisääntymistä, niin erilaisten "tasojen" ihmisten on ihan ookoo päätyä yhteen.
Muuten se kaikki on vaan jatkuvaa hinkkaamista täydellisyyteen, jota ei ole ja jolla ei varsinkaan tee mitään.
- Lihava ja ylpeä!!!
ensin laittaisit oman itsetuntosi kuntoon?
Sen jälkeen ehkä voisit miettiä, mistä niitä miehiä kannattaa iskeä.
Ja kolmanneksi, pidä mielessä se, että parisuhteessa et seurustele ihmisen ulkonäön, vaan sisimmän kanssa.
Jos olet itse noin helvetin kriittinen, turha ihmetellä jos muutkin ovat.
Ja neljänneksi, kannattaisi miettiä, onko vika sittenkin sinullakin luonteessa, eikä ulkonäössä.-- ap
ItsetuntoNI on erittäin hyvässä kunnossa. Et ilmeisesti tiedä, että itsetuntoon kuuluu se että tietää omat hyvät ja huonot puolensa.
ET YMMÄRTÄNYT POINTTIANI OLLENKAAN
- Katse eteenpäin
Jatka etsimistä. Minulla kävi parempi tuuri, olen ruma mies mutta sain kauniin vaimon. Paksu lompakko saattaa auttaa asiassa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Jussi Halla-aho huolissaan Sofia Virrasta
Jussihan on vanha vihreä. Onko tässä kyse alkukesän kiimasta, kun aidan toisella puolella oleva vihreä alkaa kiinnostama1157888Sofia Virta kadonnut....onko juomassa?
Virran poissaolo eduskunnasta on herättänyt huomiota. Esimerkiksi Ilta-Sanomat kertoi aiemmin, että Virta on ollut tällä1506618Julkista rahaa ei tule antaa senttiäkään yksityisille yrityksille
Julkinen raha on meidän yhteistä rahaa, ja se raha on tarkoitettu yhteiseen käyttöön, kuten esimerkiksi tuottamaan palve1834735Tytti Tuppurainen: Suomen pakolaiskiintiö pitäisi nostaa 10 000 vuodessa
asia on faktaa, noin Tytti sanoi aiemmin. Kun taas Orpon hallitusohjelman mukaisesti Suomen pakolaiskiintiö on pudotettu2433225Halla-aho sivaltaa edustajantyöstään lintsaavaa Sofia Virtaa
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/937c74d7-f905-4466-b9b4-abd017fe5b63 Kansanedustajan on ilmoitettava poissaolosta1012734Ruotsissa uusi monikulttuurisuusongelma: Mummonraiskuut
Ilmiö räjähti käsiin ja nyt painetaan paniikkinappulaa. Moni vanhustenhoivayhtiö on joutunut jopa lopettamaan, koska keh1022232Ruoan arvonlisävero menee käytännössä tukijussille
Ilman juomia elintarvikkeiden myynti vuonna 2025 oli reilut 15 miljardia euroa. Tuolla tasolla arvonlisävero pyörii pari121896- 1491865
Vihreät REPEÄMÄSSÄ oijoijoi....Virran sekoilut on liikaa
Jo ennestään vihreiden kannatus on suossa vaikka puolue istuu oppositiossa, nyt tuli Virran temppu kun häipyi tuosta vaa291710Yhteydenotto
Tiedätkö tai ymmärrätkö syyn, miksi kaivattusi ei ota sinuun yhteyttä? Mikä se syy on?1971614