nuorten pahoinvointi johtuu suureksi osaksi siitä räminämusiikista, jota kuuntelevat. Johan siinä nuoren mieli alkaa hyppimään sinne tänne. Keskittymisestä ei puhettakaan. Minusta ehyttä mieltä ja mielenrauhaa syntyy turvallisessa hiljaisuudessa. Ihmisellä on järkevän toiminnan tarve.
Noin vaan miehen putkiaivologiikalla
9
227
Vastaukset
- Marjelie
sellaisen räminän seassa keskittyä. Ohi kiitävästä autostakin kuuluu sellainen jumputus ettei moottorin ääntä erota.
nuoret olleet pahoinvoivia jo 50-luvusta lähtien ? Ainakin siitä asti nuorten suosimaa musiikkia on nimittäin pidetty "räminänä" vanhempien korvissa. - Eipä täällä taitaisi sitten enää kovin paljon tasapainoisia ihmisiä ollakaan.
- laskin väärin
no onko täällä?
Sateen räminä peltikatolla ja tuulen vinkuna ikkunapokissa tekee vanhemmista pahoinvoivia ja suorituskeskeisiä koneita. Ei siinä enää ehdi jälkikasvustaan välittämään riittävästi. Surullista.
- suomimummo
syitä voi kysyä heiltä itseltään. Tai pitää kysyä, muu on arvailua, eikä sen avulla ongelmia hoideta, olkoon vaikka minkälaiset asiantuntija.
Koskaan ennen lapsia ei ole kiikutettu anivarhain päivähoitoon, eli vieraaseen paikkaan, jossa vallitsee varsinainen suurperheen meininki. Toivon että nuoret älyäisivät tarkastella tämän kehityksen vaikutusta. Amerikassa, jossa melske on ollut melkoista, on myös melkoisen pinnallisia arvoja arvostavia kansalaisia.
Mitä itse olen nuorten kanssa keskustellut, nuoret ovat olleet kauhuissaan ja masentuneitä myös tästä Suomen kehityksestä, jossa totuus ja muut hyvät arvot ovat muuttuneet kaikenlaiseksi kieroiluksi ja kansalaisten etujen polkemiseksi. Sitä se pörssitalous teettää. Tällaisessa elämässä, jossa eurosta on tehty monelle jumalan korvike ja ainut päämäärä näyttää olevan se, että on saatava vielä enemmän vain sitä rahaa, on vaikea tuntea elävänsä. Alkaa ahdistaa, kun ajatteleekin näitä tunteettomia arvoja. - Noona
kuitenkin se on yhteisöllisyyden puute ja välinpitämättömyys muista ihmisistä/ mistään, joka tuota aiheuttaa.
http://www.ilmailu.org/moniajo.htm
Onko sitten helpompi tehdä hiirellä kuin fläpin liukuhiirellä, ei kokemusta.
putkiaivoajattelu
1. (humoristinen)Suoraviivainen ja yksinkertainen ajattelutapa, johon voi kuulua esim. kykenemättömyys kompromisseihin, taipumus syyllisen hakemiseen ja jyrkkä jokotai-ajattelu. (wikipedia)
Putkiaivoisuutta voi myös ajatella "Keskittynyt yhteen asiaan".
Siis
- jos keskittyy uraan, ei huomioi kumppaniaan
- jos keskittyy parin yhteisen lapsen hoitoon, ei huomioi kumppaniaan
- jos keskittyy harrastukseen, ei huomioi kumppaniaan
Yhteistekijä:
Kun toinen pariskunnan jäsenistä ei huomio kumppaniaan, on huomioimatta jätetyn mielestä kumppani putkiaivo.
Se, miksi putkiaivoisuus liitetään pelkästään miehiin, on mysteeri, jota naiset eivät ole kiinnostuneet miettimään... eikös sekin ole putkiaivoisuutta?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Julkista rahaa ei tule antaa senttiäkään yksityisille yrityksille
Julkinen raha on meidän yhteistä rahaa, ja se raha on tarkoitettu yhteiseen käyttöön, kuten esimerkiksi tuottamaan palve442941Vihreiden, SDP:n ja Vasemmistoliiton kannattajista selvästi alle puolet on miehiä
ja silti joku punafeministi valitti kokoomuksen naiskannattajien puutteesta, vaikka siellä on enemmän naisia kuin punavi922793On tiedossa, että venäjämieliset diggaavat diktatuurista venäjää
jossa ei esim. ole sanan- ja lehdistönvapautta. Mutta keitä nämä venäjän palvojat sitten ovat, ei heitä toki paljon ole612666Ensin Henry Novak ja nyt sitten se Irlannin tapaus
jossa mustaihoinen afrikkalainen mieshenkilö puukottaa valkoihoista maassa makaavaa miestä useita kertoa pään alueelle.712611Belfastissa käynnissä kunnon persuilu
Joku random mamu tekee rikoksen, niin sikäläiset naamiopersut kostavat tuhoamalla kantaävestön omaisuutta. Liekö siellä952571Tytti Tuppurainen: Suomen pakolaiskiintiö pitäisi nostaa 10 000 vuodessa
asia on faktaa, noin Tytti sanoi aiemmin. Kun taas Orpon hallitusohjelman mukaisesti Suomen pakolaiskiintiö on pudotettu1052154Islamovasemmistolaisuus - tälläista termiä käytetään
Termi tarkoittaa alunperin äärivasemmiston ja muslimifundamentalistien liittoa, jonka ytimessä oli antisemitismi. Isl512031Persujen kannatusromahdus tekee kesästä 2026 nautinnollisen
Satoi tai paistoi, niin Suomen kansalaisella on kuluvana kesänä syytä hymyyn. Niin upealta tuntuu persujen kannatusroma1421890Joskus tulee niin
Yksinäinen olo. Ei ole tarpeeksi ihmisiä elämässä, jotka tuntuisivat välitttävän aidosti. Jos mä ny saisin sairaskohtauk611792Mitä tapahtui?
Mitä tapahtui keskiviikkoiltana kun oli paljon hälytysajoneuvoja ja mediheli?201668